Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Entä sitten, kun ei voi tehdä itsemurhaa?
17.05.2016 |
Olen 25-vuotias ja elämä on jo useamman vuoden mennyt enemmän ja vähemmän vituilleen. Toisin sanoen ei mennyt, niin kuin toivoin. Olen jäänyt aika yksin, opiskelujen kanssa olen hukassa ja takana vaikea parisuhde eroineen. Tunnen tuhlanneeni aikaani ja vuosia. Tosin on monta asiaa, mistä saan olla ja olen kiitollinen. Pystyn nauttimaan asioista ja iloitsemaan. Olen terve fyysisesti ja psyykkisesti, minulla on koti, ei ole ongelmia päihteiden kanssa, raha-asiat on ihan okei, löytyy muutamia ystäviäkin ja välittävä perhe(vanhemmat ja yhteensä neljä sisarusta).
Tämä perhe siinä onkin. Vanhempani on hyvin välittäviä ja ymmärtäväisiä ihmisiä, mutta jotenkin en vaan ole koskaan saanut kerrottua heille kaikista asioistani. Eivät tiedä esim. kaikkea erosta, eivätkä yksinäisyydestä. Suoraan sanoen en usko, että vanhempani kestäisivät sitä, että kuolisin. Varsinkaan, jos tekisin itsemurhan. Isäni työskentelee psykiatrina, joten häntä varsinkin ajattelen, millainen paikka se hänelle olisi, jos oma tytär päätyisi sellaiseen.
Sisaruksistani kaksi on vielä melko nuoria, enkä haluaisi heidän joutuvan käymään läpi sellaista, mitä kuolemani aiheuttaisi. Muutenkin. Yhdelle veljelle taas olen ainoa sisarus. Isoveljellä taas on ollut omiakin vaikeita aikoja elämässään. En haluaisi, että hän esimerkiksi joutuisi uudestaan sellaiseen tilanteeseen, kuin silloin.
Mutta kun jokainen vaihtoehto tuntuu huonolta, elää tai ei. Olen muutenkin taipuvainen liikaan ajatteluun, ehkä tämä on juuri sellaista.
Kommentit (163)
Ap. hieno kuulla että sinulla menee jo paremmin. En tiedä kuinka paljon Joulun vietosta perustat, mutta uskallan epäillä että vanhemmillesi ja sisaruksillesi yksi parhaista Joululahjoista on varmasti se, että heillä on vielä sinut :)
Tsemppiä ja nosta ketjua aina väillä kun siltä tuntuu ja kerro kuulumisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh, nyt menee taas huonommin. Olen ollut ahdistunut ja en ole edes pystynyt kertomaan kenellekään siitä. Kävin psykoterapiassa helmikuun alkuun.
Nyt minusta tuntuu, että silti kaikki on taas samaa. Enkä tavallaan kehtaa kertoa kenellekään. En varsinkaan isälle, koska se luulee, että nyt kaikki on hyvin.
Alue: Aihe vapaa
Olen nämä kuukaudet syyskuusta asti voinut suht hyvin. Nyt tämän ketjun jutut tuntuu tosi ankeilta. Olen saanut paljon tukea ja apua perheeltä ja vanhempien kanssa välit on erittäin läheiset. Olen joskus ollut siellä esimerkiksi viikonloppuja ja siellä se kaikki yksinäisyyden tunne on aina helpottanut. Sellainen turvapaikka. Varsinkin isän kanssa olen lähentynyt entisestään ja hän on ollut ehkä suurin tukija, totta kai muukin perhe, mutta esimerkiksi isän kanssa puhuminen tuntuu helpommalta, kuin kenenkään muun. Se jaksaa tsempata ja halata.
Psykoterapiaa on jatkunut sen reilu kolme kuukautta. Se on auttanut ihan huimasti jaksamaan. Olen pystynyt elämään arkeani melko normaalisti. Pystyn opiskelemaan, töitä teen satunnaisesti mutta jaksamisen mukaan. Pystyn kuitenkin ja siitä olen iloinen. Elämä on alkanut tuntua, ehkä hiljalleen, mutta kuitenkin, jälleen paremmalta, jopa mukavalta.
En tiedä miksi nostin tämän. Halusin ehkä kertoa.