Lue keskustelun säännöt.
Entä sitten, kun ei voi tehdä itsemurhaa?
17.05.2016 |
Olen 25-vuotias ja elämä on jo useamman vuoden mennyt enemmän ja vähemmän vituilleen. Toisin sanoen ei mennyt, niin kuin toivoin. Olen jäänyt aika yksin, opiskelujen kanssa olen hukassa ja takana vaikea parisuhde eroineen. Tunnen tuhlanneeni aikaani ja vuosia. Tosin on monta asiaa, mistä saan olla ja olen kiitollinen. Pystyn nauttimaan asioista ja iloitsemaan. Olen terve fyysisesti ja psyykkisesti, minulla on koti, ei ole ongelmia päihteiden kanssa, raha-asiat on ihan okei, löytyy muutamia ystäviäkin ja välittävä perhe(vanhemmat ja yhteensä neljä sisarusta).
Tämä perhe siinä onkin. Vanhempani on hyvin välittäviä ja ymmärtäväisiä ihmisiä, mutta jotenkin en vaan ole koskaan saanut kerrottua heille kaikista asioistani. Eivät tiedä esim. kaikkea erosta, eivätkä yksinäisyydestä. Suoraan sanoen en usko, että vanhempani kestäisivät sitä, että kuolisin. Varsinkaan, jos tekisin itsemurhan. Isäni työskentelee psykiatrina, joten häntä varsinkin ajattelen, millainen paikka se hänelle olisi, jos oma tytär päätyisi sellaiseen.
Sisaruksistani kaksi on vielä melko nuoria, enkä haluaisi heidän joutuvan käymään läpi sellaista, mitä kuolemani aiheuttaisi. Muutenkin. Yhdelle veljelle taas olen ainoa sisarus. Isoveljellä taas on ollut omiakin vaikeita aikoja elämässään. En haluaisi, että hän esimerkiksi joutuisi uudestaan sellaiseen tilanteeseen, kuin silloin.
Mutta kun jokainen vaihtoehto tuntuu huonolta, elää tai ei. Olen muutenkin taipuvainen liikaan ajatteluun, ehkä tämä on juuri sellaista.
Kommentit (163)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paranemisesi ei tapahdu hetkessä. Soita vanhemmillesi, he rakastavat sinua. Muista että vanhempiesi hetkittäiset "ei niin mukavat kommentit" ovat vain vanhempiesi pelkojen, huolen ja välittämisen purkauksia, yritä ymmärtää.
Hae apua vaikka sieltä päivystyksestä. Tämä ottaa aikaa. Hengitä vaikka minuutti kerrallaan. Sinä selviät tästä.
Olen itse ollut vaikeasti masentuneen nuoren äiti. Tänä päivänä hän on onnellinen, pitkän ja rankan ajanjakson jälkeen. Eteen voi tulla huonoja aikoja, mutta niitä tulee meillä kaikilla, KAIKILLA. Vielä kerran, sinä selviät tästä, tunnet mitä tunnet, itket mitä itket. Kunhan et luovuta, muista että kaikki tämä paska johtaa sinut kohti parantumista.
Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty.
-T.Tabermann
Pystytkö rentoutumaan vai pyöriikö ajatukset koko ajan päässä?
Vierailija kirjoitti:
Paranemisesi ei tapahdu hetkessä. Soita vanhemmillesi, he rakastavat sinua. Muista että vanhempiesi hetkittäiset "ei niin mukavat kommentit" ovat vain vanhempiesi pelkojen, huolen ja välittämisen purkauksia, yritä ymmärtää.
Hae apua vaikka sieltä päivystyksestä. Tämä ottaa aikaa. Hengitä vaikka minuutti kerrallaan. Sinä selviät tästä.
Olen itse ollut vaikeasti masentuneen nuoren äiti. Tänä päivänä hän on onnellinen, pitkän ja rankan ajanjakson jälkeen. Eteen voi tulla huonoja aikoja, mutta niitä tulee meillä kaikilla, KAIKILLA. Vielä kerran, sinä selviät tästä, tunnet mitä tunnet, itket mitä itket. Kunhan et luovuta, muista että kaikki tämä paska johtaa sinut kohti parantumista.
Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty.
-T.Tabermann
Minusta tuntuu, että isä lähinnä häpeää minua.
Vierailija kirjoitti:
Pystytkö rentoutumaan vai pyöriikö ajatukset koko ajan päässä?
Joskus pystyn rentoutumaan. Usein silloin on ihan hyvä fiilis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin isäs häpee sua, on vaan huolissaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin isäs häpee sua, on vaan huolissaan.
En vaan keksinyt muutakaan selitystä sille. No, en osaa selittää, mikä siinä on, mutta tuntuu vain siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos kukaan perheestäni ei halua enää olla tekemisissä kanssani?
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos kukaan perheestäni ei halua enää olla tekemisissä kanssani?
Voisitko keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitko keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa?
Miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa?
Miten?
Sanot pelkäävästi, että hylkäävät sinut tai sinulla on semmoinen tunne. Tuot ilmi miltä sinusta tuntuu, omin sanoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa?
Miten?
Sanot pelkäävästi, että hylkäävät sinut tai sinulla on semmoinen tunne. Tuot ilmi miltä sinusta tuntuu, omin sanoin.
No kun pelkään, että ne on hylänneet jo. Varsinkin siellä osastolla alkoi tuntua, että isää melkein hävetti käydä siellä edes katsomassa minua.
En kestäisi kuulla, jos asia tosiaan on näin.
Laitoin viestin ja kysyin, voidaanko nähdä. Sain vastauksen ehkä parissa minuutissa "haluatko että tulen hakemaan sut meille?". Mitäs tämä nyt on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käynyt, mutta eilen aamulla kyllä. Ei ne minua inhoa tai häpeä, onneksi.
Osaatko sanoo onko sun tilanne parantunu, huonontunu vai pysyny samana lähtötilanteesta?
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoo onko sun tilanne parantunu, huonontunu vai pysyny samana lähtötilanteesta?
Tavallaan kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatko sanoo onko sun tilanne parantunu, huonontunu vai pysyny samana lähtötilanteesta?
Tavallaan kaikkia.
Miltä osin? Osaatko kuvailla.
Hassua, sain opiskelupaikankin, siis uuden. Raha-asiat on oikein mallikkaasti myös. Periaatteessa minulla pitäisi olla kaikki hyvin?
Silti olo on kamalampi kuin ikinä ennen. En voi edes soittaa kenellekään. Äiti ei tiedä, kaverit ei tiedä, isää ei varmaan enää edes kiinnosta.