Ilkeä neuvolatäti
Neuvolasta soitellaan tuntemattomasta numerosta milloin sattuu ja itse en voi käyttää puhelinta töissä. Eilen sattumalta ehdin vastata puheluun ja sain mollausta etten vastaa heidän puheluihinsa ja kun sanoin että käyn töissä enkä voi pitää puhelinta kädessä siellä sain vastauksesta "siitäkö se on kiinni", aivan kuin en vain haluaisi vastata heille. Hemoglobiinini on matala ollut useamman kuukauden vaikka syön rautaa ja rautapitoisia ruokia, sain tästäkin kuulla eilen " ei sulla itsellä väliä mutta sun pitää ajatella vauvaa". Syyllistettiin ettei hemoglobiini nouse ja nyt aloin tuntea syyllisyyttä että olen huono tulevan esikoisen äiti. Ei tee yhtään mieli mennä kahden viikon päästä neuvolaan tuolle naiselle. :/
Kommentit (42)
Vaihda terveydenhoitajaa jos siltä tuntuu.
Itsekkin olen kerran vaihtanut, kun käyttäytyi törkeästi. Uusi on ihana.
Tosin av-palstalaiset oli silloin sitä mieltä, että neuvolassa ei kohdella ketään huonosti eikä varsinkaan koroteta ääntä.
Huvittavaa kun melkein mihin tahansa tautiin on kyllä ärimmäisen vaikeaa saada ketään puhelimen päähän edes, vaikka itse soittaa. Mutta raskauksissa, jotka eivät ole edes tauteja , niin niissä lähes vainotaan ja soitetaan perään ja tehdään ilmoituksia jos et vastaa suunnilleen.
Mahassa olevan vauvan elämä on jotenkin, niin paljon arvokkaampi, kun jos elossa ja syntyneen ihmisen elämä. Mitä vanhemmaksi tule, sen vähemmän arvoa sinulla on, vaikka sinuun on käytetty todella paljon yhteiskunnan rahaa. Hyvin kuvastaa ap:nkin tapaus, jossa sanotaan ettei hänellä niin väliä, mutta ajattelisi vauvaa.
Apteekeista tai lifekaupoista saa sellaista floradix mehua, joka on siis rautalisä, joka ainakin mulla imeytyi paremmin kuin ne rautakapselit. Sillä sai huteruuden pois viikossa ja sillä samalla hoidettiin lapsenkin anemia. Eihän se maailman parhaalle maistu, mutta korjasi tilanteen tosi nopeasti.
Vaihda terkkaa jos koet ettei teidän kemiat natsaa.
Onnea odotukseen!
Alapeukuttaja päättänyt, että jokaisen itkuisen vauvan taustalla on huono koti? Ei sen niin väliä vaikka todettu kiputila jota vauva itkenyt ja itkuisuus loppunut kun saanut kipuun lääkettä, se on silti aivan PAKKO olla jotain vikaa kotioloissa 😊👌
Huono juttu jos toimii terkkarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.
Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???
Edelleen pohdin että miten terkan olisi pitänyt kurkunpääntulehdus pelkän itkun perusteella diagnosoida. Mitä muota oireita vauvalla oli ja miksi et halua niitä nyt kertoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???

Oletko ihan ok vai mikä suututtaa noin kovasti?
Sen takia niillä teekkareilla on työnsä, että nimen mukaan neuvovat eri tilanteissa, tässäkään tapauksessa ko terkan mielessäkään ei käynyt että vauva voisi olla kipeä, vaan lähti oletuksesta että minä teen jotain niin väärin että vauva itkee.
Ja ei, ei tarvitse diagnosoida, mutta olettaisin terkan osaavan edes ottaa mahdollisuudeksi kipeyden, etenkin ku lääkäri totesi jo ennen nieluun vilkaisua että nyt on ollut kurkunpääntulehdusta liikkeellä ja epäili heti sen mahdollisuutta.
Ja ei, en tosiaan tajunnut antaa vauvalle särkylääkettä. Olenpa minä nyt huono äiti, kun vein lapsen mieluummin lääkäriin kun että olisin alkanut omin päin vain antaa lääkettä 👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???
Edelleen pohdin että miten terkan olisi pitänyt kurkunpääntulehdus pelkän itkun perusteella diagnosoida. Mitä muota oireita vauvalla oli ja miksi et halua niitä nyt kertoa?
Hyvin tuli esille kuinka turha neuvola on. Ensin sanotaan kuinka voi käyttää ihan itse sitä maalaisjärkeä ja lääkitä itse omien taitojen mukaan lastasi, sitten kuinka terkan on mahdotonta todeta tauteja, jos viet valittavan ja itkevän vauvan sinne ja lopulta siihen taudin totemiseen tarvittiin kuitenkin lääkäri. Eli mihin sitä terkkaa lopulta tarvitaan? Ei yhtään mihinkään.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???
Edelleen pohdin että miten terkan olisi pitänyt kurkunpääntulehdus pelkän itkun perusteella diagnosoida. Mitä muota oireita vauvalla oli ja miksi et halua niitä nyt kertoa?Oletko ihan ok vai mikä suututtaa noin kovasti?
Sen takia niillä teekkareilla on työnsä, että nimen mukaan neuvovat eri tilanteissa, tässäkään tapauksessa ko terkan mielessäkään ei käynyt että vauva voisi olla kipeä, vaan lähti oletuksesta että minä teen jotain niin väärin että vauva itkee.Ja ei, ei tarvitse diagnosoida, mutta olettaisin terkan osaavan edes ottaa mahdollisuudeksi kipeyden, etenkin ku lääkäri totesi jo ennen nieluun vilkaisua että nyt on ollut kurkunpääntulehdusta liikkeellä ja epäili heti sen mahdollisuutta.
Ja ei, en tosiaan tajunnut antaa vauvalle särkylääkettä. Olenpa minä nyt huono äiti, kun vein lapsen mieluummin lääkäriin kun että olisin alkanut omin päin vain antaa lääkettä 👍
*terkkari, ei sentään teekkari 😉
Autocorrect kiittää ja kuittaa 👌
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???
Edelleen pohdin että miten terkan olisi pitänyt kurkunpääntulehdus pelkän itkun perusteella diagnosoida. Mitä muota oireita vauvalla oli ja miksi et halua niitä nyt kertoa?Hyvin tuli esille kuinka turha neuvola on. Ensin sanotaan kuinka voi käyttää ihan itse sitä maalaisjärkeä ja lääkitä itse omien taitojen mukaan lastasi, sitten kuinka terkan on mahdotonta todeta tauteja, jos viet valittavan ja itkevän vauvan sinne ja lopulta siihen taudin totemiseen tarvittiin kuitenkin lääkäri. Eli mihin sitä terkkaa lopulta tarvitaan? Ei yhtään mihinkään.
Ohis
Sama käynyt mielessä.

Neuvolan perustehtävä on ENNALTAEHKÄISEVÄÄ terveydenhuoltoa, ei sairaanhoitoa. Jos th ei osaa sairaita lapsia diagnosoida, ei se tee neuvolatyöstä turhaa. Etkö ole ymmärtänyt miksi neuvolassa käydään?
Ja kyllä, ihmetteln suuresti, että äiti joka on huolissaan vauvan itkuisuudesta, ei ymmärrä antaa lapselle särkylääkettä. Eikö ensimmäisenä tule mieleen, että vauvalla saattaa olla kipua? Äidin jos jonkun pitäisi osata tulkita vauvaa ja tunnistaa jos voinnissa on poikkeavaa, th:n on se vaikeampi havaita.
Vielä kerran kysyn, että mitä oireita vauvalla oli. Kurkunpääntulehduksessa kun on paljon oireita itkun lisäksi. Jos sinun vauvasi ainoa oire oli itku, niin sillä perusteella ei dg voi tehdä, ei edes lääkäri.
Vihreistä kasviksista saat rautaa :)
Kaaleja, versoja, oraita, yrttejä, varsiselleriä...
Käytä myös manteleita, siemeniä, pähkinöitä, avokadoa, kylmäpuristettuja öljyjä...
Tsemppiä ja ihanaa kevättä ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???
Edelleen pohdin että miten terkan olisi pitänyt kurkunpääntulehdus pelkän itkun perusteella diagnosoida. Mitä muota oireita vauvalla oli ja miksi et halua niitä nyt kertoa?Hyvin tuli esille kuinka turha neuvola on. Ensin sanotaan kuinka voi käyttää ihan itse sitä maalaisjärkeä ja lääkitä itse omien taitojen mukaan lastasi, sitten kuinka terkan on mahdotonta todeta tauteja, jos viet valittavan ja itkevän vauvan sinne ja lopulta siihen taudin totemiseen tarvittiin kuitenkin lääkäri. Eli mihin sitä terkkaa lopulta tarvitaan? Ei yhtään mihinkään.
Ohis
Neuvolan perustehtävä on ENNALTAEHKÄISEVÄÄ terveydenhuoltoa, ei sairaanhoitoa. Jos th ei osaa sairaita lapsia diagnosoida, ei se tee neuvolatyöstä turhaa. Etkö ole ymmärtänyt miksi neuvolassa käydään?
Ja kyllä, ihmetteln suuresti, että äiti joka on huolissaan vauvan itkuisuudesta, ei ymmärrä antaa lapselle särkylääkettä. Eikö ensimmäisenä tule mieleen, että vauvalla saattaa olla kipua? Äidin jos jonkun pitäisi osata tulkita vauvaa ja tunnistaa jos voinnissa on poikkeavaa, th:n on se vaikeampi havaita.Vielä kerran kysyn, että mitä oireita vauvalla oli. Kurkunpääntulehduksessa kun on paljon oireita itkun lisäksi. Jos sinun vauvasi ainoa oire oli itku, niin sillä perusteella ei dg voi tehdä, ei edes lääkäri.
Voi kultaseni, kun nimeomaan EI OLLUT muita oireita kuin itku. Ei kuumetta, ei yskää, ei nuhaa jne.
Ja miten diagnosoi lääkäri? No ihan esmes ensin katsomalla sinne nieluun ja havaitsemalla siellä tulehdusta. Lääkärin jälkeen alkoi sitten äänen käheys.
Mutta sinähän nyt haastat täysillä riitaa ja olet päättänyt, että paska äiti kun ei tee näin ja näin.
Minä kokisin olleeni huono äiti jos en olisi vienyt lasta lääkäriin vaan toiminut tuon pikkuterkan ohjeiden mukaisesti ja pyytänyt perhetyöntekijän katsomaan mitä teen väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???
Edelleen pohdin että miten terkan olisi pitänyt kurkunpääntulehdus pelkän itkun perusteella diagnosoida. Mitä muota oireita vauvalla oli ja miksi et halua niitä nyt kertoa?Hyvin tuli esille kuinka turha neuvola on. Ensin sanotaan kuinka voi käyttää ihan itse sitä maalaisjärkeä ja lääkitä itse omien taitojen mukaan lastasi, sitten kuinka terkan on mahdotonta todeta tauteja, jos viet valittavan ja itkevän vauvan sinne ja lopulta siihen taudin totemiseen tarvittiin kuitenkin lääkäri. Eli mihin sitä terkkaa lopulta tarvitaan? Ei yhtään mihinkään.
Ohis
Olen ihmetellyt mihin kouluterveydenhoitajia tarvitaan? Nopeammin saa ajan lääkärille, kun itse hoitaa ajanvarauksen-
Tuttavaperheessä myös vauva itki kovasti, neuvolassa vain todettiin että vauvat itkee, koittakaa hyssytellä.
Veivät lääkäriin ja lääjäri totesi olevan aivan selvä tapaus: silence refluksi.
Eikö noilla terkoilla todellisuudessa ole mitään terveydenhuollon koulutusta, kerta vauvojen itkuisuuteen suhtaudutaan niin yliolkaisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, meillä taas vauva oli ollut itkuinen ja sanoin tästä neuvolassa. Käteeni lätättiin perhetyön esitteitä ja kerrottiin, miten sieltä voi perhetyöntekijä tulla kotiin seuraamaan arjen ja vuorovaikutuksen sujuvuutta ja kertoa, mitä teen väärin 😊😊😊
Vein lapsen yksityiselle lääkäriin ja todettiin kurkunpääntulehdus. Saa särkylääkettä ja nyt on taas iloinen itsensä.
Vitutus neuvolaa kohtaan on kyllä suuri ja tekisi mieli haukkua pystyyn koko "terkka"...
Itkuisesta vauvasta ei kyllä heti ensimmäisenä tule kurkunpääntulehdus mieleen. Taidat jättää jotain kertomatta?
Niinkuin mitä? 😊
Vauva oli itkenyt joitakin päiviä ja juu olet oikeassa: Ei tule ainakaan esikoisen kohdalla heti mieleen kurkunpääntulehdukset. Sitä varten se neuvola on, että vinkataan tuollaistenkin mahdollisuuksia, eikä lähdetä heti olettamaan kotona olevan kaiken päin persettä. Oli muuten kiva sen neuvolakäynnin jälkeen, kun vauva itki lohduttomasti ja meinasi itkeä äitikin kun mielessä oli ajatus että teenkö tosiaan jotain niin väärin kun lapsellani on paha olla.
Onneksi päätin käyttää vielä lääkärissä ja nyt on taas tyytyväinen vauva.Et siis ymmärtämyt antaa vauvalle esärkylääkettä ennen kuin lääkäri käski? Missä maalaisjärki???
Edelleen pohdin että miten terkan olisi pitänyt kurkunpääntulehdus pelkän itkun perusteella diagnosoida. Mitä muota oireita vauvalla oli ja miksi et halua niitä nyt kertoa?Hyvin tuli esille kuinka turha neuvola on. Ensin sanotaan kuinka voi käyttää ihan itse sitä maalaisjärkeä ja lääkitä itse omien taitojen mukaan lastasi, sitten kuinka terkan on mahdotonta todeta tauteja, jos viet valittavan ja itkevän vauvan sinne ja lopulta siihen taudin totemiseen tarvittiin kuitenkin lääkäri. Eli mihin sitä terkkaa lopulta tarvitaan? Ei yhtään mihinkään.
Ohis
Neuvolan perustehtävä on ENNALTAEHKÄISEVÄÄ terveydenhuoltoa, ei sairaanhoitoa. Jos th ei osaa sairaita lapsia diagnosoida, ei se tee neuvolatyöstä turhaa. Etkö ole ymmärtänyt miksi neuvolassa käydään?
Ja kyllä, ihmetteln suuresti, että äiti joka on huolissaan vauvan itkuisuudesta, ei ymmärrä antaa lapselle särkylääkettä. Eikö ensimmäisenä tule mieleen, että vauvalla saattaa olla kipua? Äidin jos jonkun pitäisi osata tulkita vauvaa ja tunnistaa jos voinnissa on poikkeavaa, th:n on se vaikeampi havaita.Vielä kerran kysyn, että mitä oireita vauvalla oli. Kurkunpääntulehduksessa kun on paljon oireita itkun lisäksi. Jos sinun vauvasi ainoa oire oli itku, niin sillä perusteella ei dg voi tehdä, ei edes lääkäri.
En oikeastaan ole ymmärtänyt. Millaista ennaltaehkäisyä he oikeasti tekevät? Mittaavat ja punnitsevat. Siihen kykenee jokainen itsekin sillä maalaisjärjellä. Sitten vaan esitteestä katsomaan oireiden kohdalla, että tarviitaanko tilata lääkäri.
Kauheat määrät rahaa käytetään, jotta voidaan sanoa, että tee itse tai mene lääkäriin. Hyvin voitaisiin luopua näin netin aika kaudella neuvolasta. Nettiesitteet vaan kehiin ja jokaiselle oikeudet tilata netistä omat lääkkeet. Nykyiset neulatkin ovat niin helppoja, että kyllä ne verikokeetkin saa näppärästi itse otettua. Puhumatta virtsanäytteestä. Tulokset kotiin, googlaat itsellesi jonkun laajakirjoisen antibiootin ja tilaat kotiin, jos on virtsa tulehdus. Jos taas löytyy proteiinejä virtsasta, niin kehoitus ottamaan yhteyttä sairaalaan. Alhainen hb ja tulee samalla suosittelu mikä tuote kannattaa valita.
Ihan maalaisjärjellä tuo onnistuu kyllä nykyäideltä kevyesti.
Kaikilla alkaa olla verenpainemittari kotona. Siitä vaan mittaamaan. Jos alapaine ylittää 105, niin sitten suoraan lääkärille. Kotidopplereita ja ultralaitteita voitasiin laittaa kirjastoihin, jotta voi sitten itse käydä siellä ultraamassa. Tietokone ohjelma sitten analysoi ja hälyttää, jos tarvii ottaa yhteyttä lääkäriin. Ei se vaadi, kun vähän geeliä ja maalaisjärkeä liikutella sitä vehjettä mahan päällä.
Helppoa kun heinän teko.
Koska kuten sanoit itsekin, kyllä äiti osaa paremmin tulkita kuin terveydenhoitaja. Sekä itsensä ja vauvansa ja myös miettiä sopivan lääkityksen.
Toisin kun terveydenhoitajat näköjään, jotka osaavat vaan ennaltaehkäistä, monen äidin kuuluu ennaltaehkäistä, diagnostisoida sekä osaa hoitaa lapsensa. Kyllähän hän paremmin tuntee lapsensa, kun kukaan terveydenhoitaja ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Terveydenhoitajat on aina tollasia. Ensin neuvolassa, sitten koulussa ja lukiossakin. Kamalia kaikki.
Sama kokemus, ala-asteella terveydenhoitaja haukkui minut koska olin liian laiha ja likinäköinen, ylä-asteella ja lukiossa syyllistettiin liian korkeasta verenpaineesta, joka myöhemmin ilmeni valkotakkiverenpaineeksi ja juuri ilkeiden terveydenhoitajien aiheuttamaksi. Julkisen sektorin terveydenhuollossa en ole koskaan saanut hyvää palvelua.
Ja mitä tulee muuten tuohon väittämään, että olet huono äiti jos et ole tajunnut antaa vauvalle särkylääkettä itkuisuuden lisääntyessä...
Kukaan ei ole samantien täydellinen äiti, kun se jälkeläinen on tullut vatsasta ulos. Siihen äitiyteenkin opitaan ja itse ainakin arastelen antaa näin pienelle lääkityksiä ihan ominpäin. Kun hakee apua poikkeukselliseen tilanteeseen, niin ei kyllä ole huonon äidin merkki.
Toisen lapsen kohdalla varmasti on jo suurempi varmuus ja uskaltaa antaa ominpäin ne ekat särkylääkkeet.

Et sinä ollut huono äiti, vaan sinulla oli silloin huono itseluottamus ja vääristynyt kuva, että terveydenhuollon ammattilainen olisi tiennyt sinua paremmin. Turhaan arastelit. Nyt tiedät, että äiti tietää aina parhaiten oman lapsensa ja mitä lääkettä, mihinkin itkuun kuuluu antaa ja paljonko laitetaan. Kaikissa tilanteissa, niissä poikkeustilanteissakin.
Onneksi on av. Ensi kerralla kysyt täältä.
Kiitos tsempeistä! Haen vielä tuota nestemäistä rautavalmistetta apteekista ja vaihdan samalla terveydenhoitajaa!
Ap
Näkeehän sen hemoglobiinin samantien käynnillä ja voi sita rautaa määrätä. Miksipitää edes soitella välissä, ei minulle ikinä soitettu mitään. Ps laita vastaaja päälle puhelimeen, niin saat tärkeät viestit aina.