Mun on pakko laittaa poika päiväkotiin

Kaksi lasta ja kotityöt ja niitäkään ei jakseta. Nuori ja terve ihminen. Mitäs jos vaan ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja tekisit hommas? Itsehän sä ne lapset päätit hommata. Ei toi nyt edes ole mikään mahdoton urakka. Ymmärtäisin, jos olisit sairas, mutta kun et ole. Aikuinen, terve ihminen selviytyy kahdesta lapsesta ihan helposti. 

Mihin on kadonnut ihmisten arjensietokyky? Pikkasen on vaikeampaa ja väsyttää niin heti ollaan nakkaamassa isompi lapsi päiväkotiin. Kun on lapsia niin välillä väsyttää, sellaista se elämä on. Lasten kanssa ei ole aina helppoa ja ihanaa. Eikä se ole sellaista vaikka sen isomman viet hoitoon. Todennäköisesti se isompi kiukuttelee ja oireilee huomattavasti enemmän päiväkotipäivien jälkeen kuin kotihoidossa. Voi olla että olet entistä väsyneempi. Lapsi ainakin on, se on varmaa se.

Teoriassa nuo kerhot on varmasti hyviä. Meillä oli käytännössä se yksi kerhomahdollisuus paikkakunnalla, jossa lapseni joutui kiusatuksi. Tätien kommentti oli että pitää oppia tulemaan kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen :rolleyes: mitäköhän lapseni oppii kun vuotta vanhempi tulee takaa ja tönäisee kumoon, eikä todellakaan yhtä tai kahta kertaa? Kiusaamista ei saatu kuriin joten hain tarhapaikkaa, kappas vaan tuolla ei ollut kertaakaan vastaavia ongelmia. Eli ei ollut ainakaan siinä vika että kiusattu olisi ollut niin mahdottoman ärsyttävä, kuten täältä saa joskus lukea. En nyt tarkoita ketään pelotella noista kerhoista, varmasti ovat yleensä ihan ok!

Vierailija kirjoitti:

Kaksi lasta ja kotityöt ja niitäkään ei jakseta. Nuori ja terve ihminen. Mitäs jos vaan ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja tekisit hommas? Itsehän sä ne lapset päätit hommata. Ei toi nyt edes ole mikään mahdoton urakka. Ymmärtäisin, jos olisit sairas, mutta kun et ole. Aikuinen, terve ihminen selviytyy kahdesta lapsesta ihan helposti. 

Mihin on kadonnut ihmisten arjensietokyky? Pikkasen on vaikeampaa ja väsyttää niin heti ollaan nakkaamassa isompi lapsi päiväkotiin. Kun on lapsia niin välillä väsyttää, sellaista se elämä on. Lasten kanssa ei ole aina helppoa ja ihanaa. Eikä se ole sellaista vaikka sen isomman viet hoitoon. Todennäköisesti se isompi kiukuttelee ja oireilee huomattavasti enemmän päiväkotipäivien jälkeen kuin kotihoidossa. Voi olla että olet entistä väsyneempi. Lapsi ainakin on, se on varmaa se.

Harvinaisen ikävää ja syyllistävää kommentointia. 

Ei mahdu mun maailmaankuvaan, että vain toinen lapsista olisi kotona ja toinen ulkoistettu "kasvatuslaitokseen". Mitä sisaruussuhteellekin tapahtuu, kun lapset eivät ole suurimmaksi osaksi toistensa seurassa? En ikinä olis toiminut noin (omat lapset poikia ja syntyneet alle 2v ikäerolla, joten tiedän kyllä, miten raskasta arki on).

Laura kirjoitti:

Olen jo pari kuukautta hoitanut kotona esikoista 2v ja kuopista 3 kk, kun mies on töissä. Tää on todella raskasta, kun esikoinen vaatii niin paljon huomiota, onneksi kuopus on paljon helpompi. Saan päivän aikana siivottua vähän, tehtyä ruuan ja vähän leikittyä lasten kanssa, mutta tuntuu että koko energia menee siihen ja olen aivan uupunut. En koe enää edes olevani läsnä oikein kummankaan kanssa kun väsyttää :( yritän olla tosi reipas ja esittää iloista muille, mutta jotenkin vaan masentaa. Haluan olla lapsilleni paras mahdollinen äiti, ja se olen kun saan edes vähän omaa aikaa. Nyt olen vain kiukkuinen ja väsynyt ja sen takia olen miettinyt laittaa esikoisen päiväkotiin osa-aikaisesti, esim. 3pv viikossa, n.4-5h. Mietityttää, olenko ihan p*ska äiti jos teen näin :( mutta tuntuu siltä, että silloin pääsisi vähän hengittämään ja lapsetkin olisivat ilosempia, vai mitä?

Nyt olen todella v-mäinen ihminen, mutta tuon tilanteen välttämiseksi meillä on 5.5 vuoden ikäero lasten välillä. Mulle oli todella tärkeää keskittyä kumpaankin lapseen täysillä vauva- ja taaperoaikana (tietysti myös sen jälkeen, mutta isommat eivät samalla tavalla tarvitse toista vanhempaa ihan joka ikinen hetki). Kun esikoinen oli tokan syntyessä jo lähes eskari, niin ei tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa että hän oli siellä eskarissa joka päivä ja minä sain olla rauhassa vauvan kanssa. Toivoisin, että useammat vanhemmat miettisivät jaksamistaan ennen kuin hankkivat lapset sillä ihannoidulla 1v10kk ikäerolla.

En tuomitse, en halua. Lapseni ovat jo vanhempia, esikoinen oli pakko laittaa hoitoon taloudellisen tilanteen takia jo vuoden iässä, mutta meidän oli pakko ottaa hänet kotihoitoon ikävuosien 2-3 ajaksi valtavan infektioherkkyyden takia. Kuopus meni hoitoon vasta 3v iässä, onneksi siihen on taloudellisesti mahdollisuus. Tiedäthän, että esikoisesi tulee kantamaan kotiin monennäköistä viruskantaa, jos hän aloittaa hoidon? Muutenkin 2v on kyllä aika pieni vielä. Päiväkodit ovat hyvin meluisia paikkoja, pienen pää saattaa olla aivan tupasen täynnä melua ja tapahtumia päivän jälkeen. Nykyään puhutaan virikehoidosta, mikä antaa mielestäni hieman väärän kuvan tästä touhusta, koska useat vanhemmat rauhoittelevat sillä itseään tyyliin "tämä on lapsen etu". Usko pois, noin pienen kohdalla se ei ole lapsen etu. Leikki on lapsen työtä, päiväkotipäivä (olkoonkin kuinka osapäiväinen/osa-aikainen) vastaa lapselle työpäivää. Sinun ei ole pakko siivota koko ajan ja kodin ei tarvitse olla tiptop. Ymmärrän erittäin hyvin väsymyksesi, koska olen itsekin valvonut 10 vuotta enemmän ja vähemmän kahden astmaatikon takia, mutta mieti vielä plussia ja miinuksia. Jos plussat voittavat, niin silloin tietysti haet lapsellesi hoitopaikkaa. Jaksamista!

Jos et muka tuohon pysty, niin pakko kai se on. Suurimmalle osalle naisista tie ei tuota ongelmaa. Oletko masentunut? Hae apua mielenterveysongelmiisi, niin jaksat paremmin olla lastesi kanssa.

Ja älä nyt missään nimessä kolmatta tee!

Päiväkodin apu on vain karhunpalvelus sinulle. Se ei ratkaise oikeaa ongelmaa, lievittää vain oireita. Pureudu siihen oikeaan syyhyn, mikset jaksa kahta lasta. On kyse sitten omista ongelmistasi tai parisuhteessa olevista.

Vierailija kirjoitti:

Ei mahdu mun maailmaankuvaan, että vain toinen lapsista olisi kotona ja toinen ulkoistettu "kasvatuslaitokseen". Mitä sisaruussuhteellekin tapahtuu, kun lapset eivät ole suurimmaksi osaksi toistensa seurassa? En ikinä olis toiminut noin (omat lapset poikia ja syntyneet alle 2v ikäerolla, joten tiedän kyllä, miten raskasta arki on).

En ole ap, mutta pakko sen verran kommentoida, että mua niin rassaa se miten äidit syyllistävät toisiaan "vääristä" valinnoista. Tajutkaa nyt ihmiset, että se mikä toimii toisella ei välttis toimikaan kaikilla. Perheet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia. Kaikella on aina hintansa. Joku näyttää supermammalta, kun hoitaa koko katraansa omine nokkineen ja pitää kodinkin tip top. Kolikon kääntöpuolena saattaa kuitenkin olla stressaantunut, kireä ja vähän huomiota antava äiti. Toisen koti on kaaoksessa ja lapset likaisissa vaatteissa, mutta ehkäpä askareaika onkin käytetty lasten kanssa leikkimiseen. Kolmas äiti on kuormittunut ja väsynyt, ehkei edes tiedä mistä. Jos tilanne on sellainen, että äiti ei kerrassaan pysty antamaan huomiota lapsilleen ja suoriutumaan arjesta, niin tottahan silloin on parempi hoitoon laittaa. Itse asiassa vastuullinen vanhempi tekee juuri niin - pyytää apua. Onnellinen vanhempi tekee lapsenkin onnelliseksi.  

Itse väsyin vauvani kanssa, ja huom. minulla oli vain yksi vauva. Äitiys nosti pintaan omia lapsuustraumojani, jotka luulin olleen jo käsitelty, vaan eipä olleetkaan. Olin ahdistunut, kärsin unettomuudesta ja peloista. Ilman terapiaa en olisi pysynyt tolkuissani tai pystynyt olemaan hyvä äiti. Olen iloinen, että sain apua ja ylpeä siitä, että pyysin apua. Nyt lapsellani on äiti, joka on vahvempi ja joka osaa katsoa maailmaa empaattisesti. Jos olisin tukahduttanut omat tunteeni ja puskenut hampaat irvessä, minusta olisi varmaan tullut aika kova ja kylmä. Kovuutta ja kylmyyttä on myös havaittavissa teidän kommenteissa. Ehkä mustavalkoinen ajattelu tuo teille turvaa ja järjestystä, mutta kauhean rakentavaa se ei ole. 

Olisi kiva kyllä laittaa lapsen hoitoon Sulla jää sitten enemmän aikaa vauvan kanssa , itse syksyllä koulu alkaa ja vauva vasta nyt 11 kk ja töihinkin pitää mennä , kyllä oli saman mullekin synnytyksen jälkeen tuntuu , että uupunut ja masentunut , kyllä olet hyvä äiti!

Asiaa 29. Saavatkohan näiden ihmisten omat lapsetkin yhtä "empaattisia" neuvoja jos elämässä tulee haasteita eteen..? Vaatii enemmän rohkeutta myöntää avuntarve kuin esittää kovista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mahdu mun maailmaankuvaan, että vain toinen lapsista olisi kotona ja toinen ulkoistettu "kasvatuslaitokseen". Mitä sisaruussuhteellekin tapahtuu, kun lapset eivät ole suurimmaksi osaksi toistensa seurassa? En ikinä olis toiminut noin (omat lapset poikia ja syntyneet alle 2v ikäerolla, joten tiedän kyllä, miten raskasta arki on).

En ole ap, mutta pakko sen verran kommentoida, että mua niin rassaa se miten äidit syyllistävät toisiaan "vääristä" valinnoista. Tajutkaa nyt ihmiset, että se mikä toimii toisella ei välttis toimikaan kaikilla. Perheet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia. Kaikella on aina hintansa. Joku näyttää supermammalta, kun hoitaa koko katraansa omine nokkineen ja pitää kodinkin tip top. Kolikon kääntöpuolena saattaa kuitenkin olla stressaantunut, kireä ja vähän huomiota antava äiti. Toisen koti on kaaoksessa ja lapset likaisissa vaatteissa, mutta ehkäpä askareaika onkin käytetty lasten kanssa leikkimiseen. Kolmas äiti on kuormittunut ja väsynyt, ehkei edes tiedä mistä. Jos tilanne on sellainen, että äiti ei kerrassaan pysty antamaan huomiota lapsilleen ja suoriutumaan arjesta, niin tottahan silloin on parempi hoitoon laittaa. Itse asiassa vastuullinen vanhempi tekee juuri niin - pyytää apua. Onnellinen vanhempi tekee lapsenkin onnelliseksi.  

Itse väsyin vauvani kanssa, ja huom. minulla oli vain yksi vauva. Äitiys nosti pintaan omia lapsuustraumojani, jotka luulin olleen jo käsitelty, vaan eipä olleetkaan. Olin ahdistunut, kärsin unettomuudesta ja peloista. Ilman terapiaa en olisi pysynyt tolkuissani tai pystynyt olemaan hyvä äiti. Olen iloinen, että sain apua ja ylpeä siitä, että pyysin apua. Nyt lapsellani on äiti, joka on vahvempi ja joka osaa katsoa maailmaa empaattisesti. Jos olisin tukahduttanut omat tunteeni ja puskenut hampaat irvessä, minusta olisi varmaan tullut aika kova ja kylmä. Kovuutta ja kylmyyttä on myös havaittavissa teidän kommenteissa. Ehkä mustavalkoinen ajattelu tuo teille turvaa ja järjestystä, mutta kauhean rakentavaa se ei ole. 

Niin, ap:n kannattaisikin hakea apua selviin mielenterveysongelmiinsa. Lapsen hoidattaminen muualla kun ei ongelmia ratkaise. Jossain vaiheessa ne on vain kohdattava. Jos ap sensijaan vaikka hakisi masennukseensa apua, hän voisi jaksaa lastensa kanssa ilman lapsen päiväkotiin laittoa. Päiväkodissa olossa on myös huonot puolensa, se on kuin työtä lapselle.

Vastuullinen vanhempi tekee vain sen verran lapsia, mitä jaksaa hoitaa. Ap:lle kaksikin on ilmeisesti liikaa.

Mä en vaan ymmärrä näitä tilanteita. Eihän se voi olla ihmiselle yllätys,että useampi pieni lapsi yhtäaikaa on vaativaa. Eikö kukaan suunnittele elämäänsä oman sietokykynsä mukaan? Kyllä sen verran pitää aikuisen ihmisen tuntea itsensä ja puolisonsa ja tilanteensa,jotta voi miettiä lapsilukunsa ja ikäeron itselle sopivaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mahdu mun maailmaankuvaan, että vain toinen lapsista olisi kotona ja toinen ulkoistettu "kasvatuslaitokseen". Mitä sisaruussuhteellekin tapahtuu, kun lapset eivät ole suurimmaksi osaksi toistensa seurassa? En ikinä olis toiminut noin (omat lapset poikia ja syntyneet alle 2v ikäerolla, joten tiedän kyllä, miten raskasta arki on).

En ole ap, mutta pakko sen verran kommentoida, että mua niin rassaa se miten äidit syyllistävät toisiaan "vääristä" valinnoista. Tajutkaa nyt ihmiset, että se mikä toimii toisella ei välttis toimikaan kaikilla. Perheet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia. Kaikella on aina hintansa. Joku näyttää supermammalta, kun hoitaa koko katraansa omine nokkineen ja pitää kodinkin tip top. Kolikon kääntöpuolena saattaa kuitenkin olla stressaantunut, kireä ja vähän huomiota antava äiti. Toisen koti on kaaoksessa ja lapset likaisissa vaatteissa, mutta ehkäpä askareaika onkin käytetty lasten kanssa leikkimiseen. Kolmas äiti on kuormittunut ja väsynyt, ehkei edes tiedä mistä. Jos tilanne on sellainen, että äiti ei kerrassaan pysty antamaan huomiota lapsilleen ja suoriutumaan arjesta, niin tottahan silloin on parempi hoitoon laittaa. Itse asiassa vastuullinen vanhempi tekee juuri niin - pyytää apua. Onnellinen vanhempi tekee lapsenkin onnelliseksi.  

Itse väsyin vauvani kanssa, ja huom. minulla oli vain yksi vauva. Äitiys nosti pintaan omia lapsuustraumojani, jotka luulin olleen jo käsitelty, vaan eipä olleetkaan. Olin ahdistunut, kärsin unettomuudesta ja peloista. Ilman terapiaa en olisi pysynyt tolkuissani tai pystynyt olemaan hyvä äiti. Olen iloinen, että sain apua ja ylpeä siitä, että pyysin apua. Nyt lapsellani on äiti, joka on vahvempi ja joka osaa katsoa maailmaa empaattisesti. Jos olisin tukahduttanut omat tunteeni ja puskenut hampaat irvessä, minusta olisi varmaan tullut aika kova ja kylmä. Kovuutta ja kylmyyttä on myös havaittavissa teidän kommenteissa. Ehkä mustavalkoinen ajattelu tuo teille turvaa ja järjestystä, mutta kauhean rakentavaa se ei ole. 

Niin, ap:n kannattaisikin hakea apua selviin mielenterveysongelmiinsa. Lapsen hoidattaminen muualla kun ei ongelmia ratkaise. Jossain vaiheessa ne on vain kohdattava. Jos ap sensijaan vaikka hakisi masennukseensa apua, hän voisi jaksaa lastensa kanssa ilman lapsen päiväkotiin laittoa. Päiväkodissa olossa on myös huonot puolensa, se on kuin työtä lapselle.

Vastuullinen vanhempi tekee vain sen verran lapsia, mitä jaksaa hoitaa. Ap:lle kaksikin on ilmeisesti liikaa.

Eihän sitä nyt hyvä ihminen voi etukäteen tietää minkä verran tulee jaksamaan. Kokeile itse kylmiltään vaikka mäkihyppyä ja tee sitten villi veikkaus montako metriä yllät. Ei jestas mitä kommentointia. Mua niin harmittaa teidän ihan hyvien ja riittävien äitien puolesta, jotka nyt pahoitatte mielenne näistä keskusteluista. Itse kuitenkin tapaisin ja juttelisin teidän kanssa paljon mieluummin, kuin näiden pelottavan aggressiivisten vouhottajien kanssa. 

en tiedä onko tästä apua, mutta meillä tehdään niin, että minä olen päivällä kotona lapsen kanssa sillä aikaa kun mieheni on töissä, ja minä keskityn oikeastaan vaan olemaan lapsen kanssa. Yhdessä touhutaan kaikenlaista, parina päivänä viikossa käydään kerhossa yhdessä missä näkee toisia vanhempia ja lapsia. Päivän aikana laitan vain vähän tiskiä ja pyykkiä sivussa (pyykki pakollinen koska käytössä kangasvaipat), muita kotitöitä en tee yleensä ennenkuin mies tulee töistä. Kun mies sitten saapuu kotiin hän leikkii lapsen kanssa, vie vaikka puistoon tai jotain, jolloin minä voin tehdä "loput" kotityöt (esim ruuan seuraavaksi päiväksi)  ja sen jälkeen rentoutua. Sitten taas minä jaksan vähän touhuta lapsen kanssa illalla nukkumaanmenoa, jolloin on miehen vuoro rentoutua. myöhäis illat on taas omaa ja parisuhde aikaa, ei siivoilla yms silloin (kerätään leluja ehkä vähän pois lattialta ja siinä se) viikonloppuna sit siivotaan ja tehdään enemmän kotitöitä kun molemmat on kotona, toinen vahtii toinen siivoaa :) me ei viikolla niistä pahemmin ressata eikä kodin tarvitse olla tiptop, keskitetään enin energia siihen lapsen kanssa touhuamiseen :) Eli ehkä jonkunlainen suunnitelma myös tuosta päivän kulusta ja "hoitovuoroista" on auttanu meitä, ei niin tarvi sit tapella että kumpi tekee mitä ja kenen vuoro, ja tietää sitten koska on se "oma aika" niin voi sit aina miettiä mitä haluaa sillä omalla hetkellä tehä...saa aina ladattua omat akut sit niin jaksaa taas :) eli voisko mies auttaa niin ei sun tarvis tehdä "muuta" kuin vahtia niitä lapsia ja voisitte sit jakaa kotityöt kun hän tulee töistä, koska kyllä se lasten vahtiminen ihan työpäivästä myös käy ja molempia väsyttää varmasti....eli mies lasten kanssa leikkimään jolloin sinä saat rauhassa tehdä kotityöt ja vähän rentoutua sen jälkeen, sit olis miehen vuoro tehä vähän kotitöitä ja sit rentoutua!:)

Mä olin aikoinaan niin laiska etten millään olisi viitsinyt lähteä viemään esikoista hoitoon kun itse olin kotona vauvan kanssa! Päästiin paljon helpommalla kun saatiin tehdä asioita ilman aikatauluja. Se siinä kaikkein ihaninta olikin, se vapaus niistä aikatauluista!

Itse olen ainakin vähentäny vaatimustasoa, eli koti on missä kunnossa on ja sitä tahtia tehdään kotitöitä mitä ehtii ja jaksaa. Välillä ei jaksa ja lähetään sekasta kotia karkuun vaikka puistoileen ja kyläileen. Kyllä se siitä alkaa helpottaan, kun tottuu ja saa rytmistä kiinni kun vauvakin alkaa nukkuun täysiä öitä ja ei tarvitse koko aikaa pitää sylissä. En kyllä ainakaan kokoaikaista päiväkotia heti alkuun suosittele, mutta ehkä pari päivää viikossa? Tai sitten kerhotoiminta on tosi hyvä vaihtoehto, eikä aiheuta niin suurta eroahdistusta. Meillä ainakin aiheutti kiukuttelua aamuheräämiset ja päiväkotiin lähdöt, kun taas iltapäiväkerhoon mennään aina ihan innoissaan ja kun kerhossa ei ole pieniä vauvoja viemässä huomiota niin tavallaan meillä lapsi on hirveen ylpeä kun saa käydä isojen lasten iltapäiväkerhossa.

Kannattaa muistaa, että päiväkodissa lapsi ei ehdi saada henkilökohtaista huomiota päivän aikana kuin muutaman minuutin; vain noin 4 minuuttia päivässä (aihetta tutkittu Suomessa). 2-vuotias lapsi tarvitsee vielä paljon aikuista, joten hoidon jälkeen lapselle pitäisi löytyä kotona aikaa.

Osapäivähoidossa yhtä lasta kohti ryhmään voi ottaa 2 lasta, joten ryhmä voi olla melko iso. Kunnat kiertävät ryhmäkokosäädöksiä muodostamalla "kahden aikusien ryhmiä", mikä käytännössä tarkoittaa isoa neljän aikuisen muodostamaa ryhmää. Pienillä alle 3-vuotialla on tällöin ryhmässä vähintään 16 lasta. Itse olin vähän aikaa töissä ryhmässä, jossa oli 19 alle 3-vuotiasta lasta. Enää en moiseen suostuisi. Toivottavasti kukaan vanhempi ei myöskään suostu laittamaan lastaan sellaiseen. Puheet toiminnan "jakamisesta pienryhmiin" on yleensä hölynpölyä, koska vessoja, ruokailutiloja, lepotiloja, toimintatiloja jne. ei ole käytössä kuin yhtä ryhmää ajatellen.

Suosittelisin ehdottomasti lastentarhanopettajan vetämää ilmaista kerhoa, joita jotkin kunnat tarjoavat. Kerhon aikana ehtii tapahtua kaikki se "virikkeellinen" toiminta, mistä lapsi hyötyy. Mikäli haluat, että lapsi on hoidossa vielä kello 11 jälkeen, se päiväkodissa tarkoittaa yleensä päivän jatkumista lounaalla, päiväunilla ja välipalalla. Nuo voivat olla, päiväkodista riippua, melko raskassoutuisia prosesseja, mistä lapsi ei mitenkään erityisesti hyödy. Kotona saa varmasti paremman lounaan ja paremmat päiväunet/lepohetken! Kerhossa kaikki lapset ovat myöskin ns. "samalla viivalla". Ystävyyssuhteet muodostuvat tasaisesti, kun ei ole omia klikkejään muodostamaa kokopäiväporukkaa.

Ap, minusta asia on selvä. Olet väsynyt ja ehkä masentunut. Eli tarvitset lepoa ja ehkä apua, puhu asiasta neuvolassa tai varaa aika lääkäriin. Esikoiselle haet hoitopaikkaa vaikka 3 pv/vko. Lapsi voi olla vaikka 5-6h/pv. Ihan sama mitä muut sanoo, jos Sinä tarvit tätä nyt!

Miksi lapset pitää tehdä alle 2v ikäerolla?