Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!
Itse voisin kirjoittaa näistä kirjan, jo kahden edellisen suhteen perusteella, mutta arkipäivää oli:
- Kaupasta kuitti miehelle, että näki kellonajan ja pääsi laskemaan paljonko aikaa kului matkaan ja jos edellisenä päivänä olin suoriutunut kaupasta 10 minuuttia nopeammin, niin olin käynyt toisen miehen luona.
- Tekstiviestinä piti lähettää sijainti tai valokuva paikasta missä olin, jos mies joutui lähtemään töiden takia toiseen kaupunkiin.
Kestin tätä kaikkea, koska olin hölmö ja luulin, että todistelemalla mies muuttuu ja alkaa luottamaan. Nyt tiedän, että mustasukkaisuus on sairaus, joka ei parane.
Kertokaa mihin olette nöyrtyneet?
Kommentit (3463)
Exä tahallaan päästi koirani karkuun asunnostani kun olin töissä. Kertoi tempustaan kun saavuin töistä kotiin. Jätin eksäni samantien ja lähdin etsimään koiraani lähialueelta, joka onneksi löytyi ehjänä naapuritalon pihasta. Eli eksä koki koirani koko seurustelumme ajan "uhkana", "vihollisena" ja suhtautui välinpitämättömästi koiraani muutenkin. Irvaili ja puhui koiralle rumia. En olisi arvannut et tekee tollasta et päästää koiran tahallaan karkuun. Kyllä voi ihmisen mieli olla sairas..ei ymmärtänyt yhtään miksi olin niin vihainen hänelle/jätin hänet.
Ei viddu noita kermavaahto-ja sontikka epäilyjä..ihan pimeetä ajattelua.
Otin banaani tatuoinnin joka liittyy lapsuuden lempinimeen "hiipivä banaani",veljet nimesivät minut noin kun hiivin öisin keittiöön ja pidin kovasti bananeista :D
No exän mukaanhan tämä banaani ei suinkaan ollut banaani vaan miehen elin ja koodi kaikille,että haluan panoa aina ja joka paikassa. Kysyin,kelle se sieltä nilkasta näkyy ja vastaus oli,että nostelen farkkujen lahjetta!
Oli äkkiä ex.
En olisi saanut syödä mansikoita enkä vadelmia koska niitä syödessäni lutkuttaisin mielessäni naisten tissejä🤨 olen nainen ja eksäni siis mies. Hänen mielestään olisin mielelläni vaihtanut hänet naiseen, eli pakkomielteisesti kuvitteli minut naisiin päin. Väitti myös monia muitakin sairaita nais epäilyjään ton mansikka/vadelma jutun lisäksi. Olin hyvin pian eksä.
Vierailija kirjoitti:

Ihan sairas sun eksä
Seurustelin kuukauden parikymppisenä saman ikäisen kundin kanssa, joka oli sairaan mustasukkainen. Mustis purkaukset ilmeni näillä tavoilla:
1. Huuteli solvauksia kämppänsä ikkunasta ohikulkeville ihmisille, joita siis epäili minun panoiksi. (iällä, sukupuolella ei ollut väliä.)
2. Kävi kyttäämässä naapureitaan heidän postiluukuistaan ja huhuili samalla sairaita epäilyksiään. Ei kerennyt jäämään kiinni, juoksi aina karkuun kun joku lähestyi ovea. Olisi miusta pitänyt jäädä kiinni.
3. Yritti kieltää maidon juomisen minulta kun hänestä se on pervoa koska samalla muka kuvittelisin miesten spermoja juodessa maitoa.
4. Soitteli häirikkö-solvaus-puheluitaan sekä hänen että minun kamuille ja läheisille, jos sattui tulemaan epäilys että minulla on suhde jonkun vaikka veljensä kanssa.
5. Oli heittänyt kaikki meikkini sekä vaatteeni roskiin, koska muka viettelen niiden avulla kaikkia ihmisiä. Sain pelastettua tavarani ripeällä vauhdillani takaisin roskakatoksesta.
6. Yritti tulla työpaikallani, ei onneksi päässyt sisälle kun ulko-ovet on aina lukossa. Oli hakannut ovea ja huudellut törkeyksiä kuulemma. Pomo soitti poliisit ja kundi sai sakot. Ei todellakaan ymmärtänyt mitä väärää hän oli tehnyt, olisi vaan halunnut tulla kyttäämään ettei kukaan työtoveri mua iske töissä. Tämän tapauksen jälkeen jätin hänet.
Mitä hemmettiä, et joku kokee linnut uhkana..!?
Vierailija kirjoitti:
Ex haistoi hengitystäni palatessani baarista ja syytti, että se haisee spermalta.
Hällä oli ilmeisesti omakohtaisesti kokemusta sperman hajusta😆 siirsi omat himonsa sun syyksi tai jotain, ihan sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi saanut ostaa/syödä kermavaahtoa,vaniljakastiketta, vaniljajäätelöä ymv, kun ne oli selvä merkki, että fantasioin vieraiden miesten spermoja/kikkeleitä noiden avulla. Toki myös kurkku, banaani yms kalua muistuttavat syötävät oli myös pannassa samasta syystä. No en todellakan noudattanut entisen kumppanin sairasta pyyntöä, oli muuten äkkiä ex kun alkoi yrittämään vaatimaan noita ruokarajoituksiaan.
Siis paljonko näillä on näitä kikkelipakkomielteitä...? Yksi on kieltämässä sateenvarjot ja toinen ruokia. Yksikään nainen ei koko ajan mieti kikkeleitä. Ei edes banaaneja syödessään.
Varmaan itelleen tulee pllu mieleen vähän joka hetki, niin aattelee että tolle tulee krpä.
Ei kai itse syönyt karjalanpiirakoita?
Vierailija kirjoitti:
Seurustelin kuukauden parikymppisenä saman ikäisen kundin kanssa, joka oli sairaan mustasukkainen. Mustis purkaukset ilmeni näillä tavoilla:
1. Huuteli solvauksia kämppänsä ikkunasta ohikulkeville ihmisille, joita siis epäili minun panoiksi. (iällä, sukupuolella ei ollut väliä.)
2. Kävi kyttäämässä naapureitaan heidän postiluukuistaan ja huhuili samalla sairaita epäilyksiään. Ei kerennyt jäämään kiinni, juoksi aina karkuun kun joku lähestyi ovea. Olisi miusta pitänyt jäädä kiinni.
3. Yritti kieltää maidon juomisen minulta kun hänestä se on pervoa koska samalla muka kuvittelisin miesten spermoja juodessa maitoa.
4. Soitteli häirikkö-solvaus-puheluitaan sekä hänen että minun kamuille ja läheisille, jos sattui tulemaan epäilys että minulla on suhde jonkun vaikka veljensä kanssa.
5. Oli heittänyt kaikki meikkini sekä vaatteeni roskiin, koska muka viettelen niiden avulla kaikkia ihmisiä.
Kuulostaa skitsofrenialta. Tiedätkö, miten hänellä nykyään menee? Jättikö sut rauhaan?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Mitä hemmettiä, et joku kokee linnut uhkana..!?
Skitsofreniassa ilmenee tällaisia ajatuskulkuja.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi saanut ostaa/syödä kermavaahtoa,vaniljakastiketta, vaniljajäätelöä ymv, kun ne oli selvä merkki, että fantasioin vieraiden miesten spermoja/kikkeleitä noiden avulla. Toki myös kurkku, banaani yms kalua muistuttavat syötävät oli myös pannassa samasta syystä. No en todellakan noudattanut entisen kumppanin sairasta pyyntöä, oli muuten äkkiä ex kun alkoi yrittämään vaatimaan noita ruokarajoituksiaan.
Siis paljonko näillä on näitä kikkelipakkomielteitä...? Yksi on kieltämässä sateenvarjot ja toinen ruokia. Yksikään nainen ei koko ajan mieti kikkeleitä. Ei edes banaaneja syödessään.
Varmaan itelleen tulee pllu mieleen vähän joka hetki, niin aattelee että tolle tulee krpä.
Ei kai itse syönyt
🤣
Vierailija kirjoitti:
Entinen miesystävä otti tuhansia valokuvia kännyllään telkkarin eri kanavista näkyvistä miehistä kuukauden aikana, joita epäili mun sänkykavereiksi tms, ja sitten eräänä päivänä pyysi mua kännykkänsä ääreen mua kertomaan, mistä tunnen miehen, onko minkä tyyppinen suhde kyseessä, onko pantu ym sontaa, kun hän alkoi selaamaan niitä mies kuvia. Sanoin vain et nuo luulos on vaan päässäsi ja tein sairaasta suhteesta lopun.
Vtun tyhmä mies. On ollu aikaa kuvia napata kännyllään, eikö ollut töissä tms, onko moni kahjo näissä tapauksissa edes töissä, koulussa kun on aikaa sekoilla sairaitten touhujensa kanssa..!?
Exä pamautti tablettinsa näytön rikki, kun näytölle ilmestyi mainos, jossa näkyi miehiä. Hermostui ja sai raivarit, epäili et ne näytön miehet kiusaa häntä tahallaan ja yrittävät vikitellä minua. Olin tottakai juonessa mukana...