Mustasukkaisen kumppanin sairaimmat aivotukset? Kertokaa!
Itse voisin kirjoittaa näistä kirjan, jo kahden edellisen suhteen perusteella, mutta arkipäivää oli:
- Kaupasta kuitti miehelle, että näki kellonajan ja pääsi laskemaan paljonko aikaa kului matkaan ja jos edellisenä päivänä olin suoriutunut kaupasta 10 minuuttia nopeammin, niin olin käynyt toisen miehen luona.
- Tekstiviestinä piti lähettää sijainti tai valokuva paikasta missä olin, jos mies joutui lähtemään töiden takia toiseen kaupunkiin.
Kestin tätä kaikkea, koska olin hölmö ja luulin, että todistelemalla mies muuttuu ja alkaa luottamaan. Nyt tiedän, että mustasukkaisuus on sairaus, joka ei parane.
Kertokaa mihin olette nöyrtyneet?
Kommentit (3463)
Mitähän diagnooseja näiltä mustasukkaisilta löytyy? On kyllä niin sakeita ajatuksenjuoksuja
Olin nuorena, vuosikymmen aiemmin, käynyt kerran pari treffeillä erään silloisen levylaulajan kanssa, ilman että siitä seurasi mitään suhdetta edes. Ex-mieheni kuuli tästä suhteemme aikana, ja joka ikinen kerta kun tämän laulajan kappale tuli autoradiosta tai televisiosta, niin aina viikon-kahden mökötys ja mykkäkoulu. Olinko ehkä tilannut itse sen biisin pyytämällä sitä radiosta? Minun vikahan se oli. Ja tämä mieheni myös soitti kitaraa, ja oli vakuuttunut että hänestä tulee yhtä kuuluisa ja sitten hän ei enää ole katkera.
Opin: älä kerro eksistäsi, jos on mahdollista että heidät kutsutaan joskus telkkariin.
Mies myös sai kiukkuhuuto-mykkäkoulut kun hymyilin hänelle kaupassa, kun hän hyppäsi hyllyn takaa eteeni yllättäin. Siis koska hymyilin hänelle. Koska en voinut tietää että juuri HÄN tulee hyllyn takaa esiin, joten selvästi hymyilen KAIKILLE MIEHILLE YHTÄ HURMAAVASTI.
Lieviä muihin juttuihin verrattuna, mutta silti outoja, ja sellaisia että piti vähän varpaillaan. Onneksi ex.
Vierailija kirjoitti:
Mies myös sai kiukkuhuuto-mykkäkoulut kun hymyilin hänelle kaupassa, kun hän hyppäsi hyllyn takaa eteeni yllättäin. Siis koska hymyilin hänelle. Koska en voinut tietää että juuri HÄN tulee hyllyn takaa esiin, joten selvästi hymyilen KAIKILLE MIEHILLE YHTÄ HURMAAVASTI.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ex aikanaan teki näitä "pillutarkastuksia". Kaikkien miespuolisten kaverien kanssa piti laittaa välit poikki. Poisteli facesta myös mieskavereita. Jos vaihdoin lakanat, kyseli että olenko pannut muita miehiä.
Tietyt naispuoliset kaverit oli "pahoja", joiden kanssa ei saanu käydä baareissa. Nämä kun ajaisivat pahoille teille.
Kun oli intissä, lupa piti anoa kaikkiin menoihin.
Vittuili seurustelun alkuaikana miespuoliselle autokuskille koko matkan ja häpesin silmät päästäni. Ei tuolloin vielä tiennyt, että kyseessä oli serkkuni.. Tätä sentään ymmärsi hävetä itsekin.
Valitti ja surkutteli 24/7 kaikkea elämässään ja ongelmissaan ja minun tehtävä oli vain lohduttaa. Tämän johdosta sairastuin sitte itse masennukseen.
Katoili ryyppyreissuilleen ja hoidin yksin lapset. Tämän jälkeen viikon kestävä masiskausi, jolloin jou
No ei sullakaan kaikki muumit laaksossa ole, jos ton kaiken jälkeen vielä annoit sille, ja nyt lainaan sua, mulkulle.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kaikella kunnioituksella sinulta ketjun avaaja kysyä, että oletko antanut jotain syitä miehellesi tuollaiseen mustasukkaisuuteen? Tietääkö miehesi, että olet aiemmin pettänyt, oletko kenties mikropettänyt, flirttaillut yms? Yleensä noin sairaalloiseen mustasukkaisuuteen löytyy myös syitä kuten exät somessa, omat menot, haluttomuus, puhelimen sairaalloinen valvonta jne...
En ole aloittaja, mutta kerron kuitenkin oman kokemukseni.
Olin ujo (16v) nuori ja 1. seurustelusuhteessani poikaystävääni, joka oli minua 2v vanhempi. Poikaystäväni (keksitty nimi Kai) tiesi ettei minulla ollut ollut aiempia poikaystäviä eikä seksisuhteita. Aiempia pettämisiä ei siis ollut, eikä mitään mikropettämisiäkään, flirttailuun olin liian ujo eikä tuolloin ollut vielä kännyköitä eikä siten myös someakaan. Silti kontrollointi alkoi melko pian; en olisi saanut meikata, en pukeutua mekkoon/hameeseen enkä korkokenkiin, en saanut puhua miehille (edes minun/hänen sukulaisille), en tietysti tervehtiä tai katsoa ketään miestä ja jos Kai poistui esim. vessaan ja olisin jäänyt huoneeseen, jossa oli miehiä, niin minun olisi pitänyt tulla vessan oven eteen odottamaan Kaita. Vaikka siinä huoneessa olisi ollut kymmenen muutakin ihmistä eikä vain minä ja joku vieras mies. Muiden miesten jutuille ei olisi saanut nauraa, edes hymyillä.
Aluksi naiivina tottelin kun "rakastihan" Kai minua niin paljon, että halusi minua suojella muilta miehiltä. Menimme jopa kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen kun Kai niin rakasti minua ja halusi naimisiinkin mahdollisimman pian. Onnekseni olin tuolloin vielä alaikäinen!
Väkivältaa en onneksi kokenut, mutta muutamat miehet kokivat kun "olivat minua katselleet". Tosin olen täysin varma, että olisin tullut kyllä itsekin osani väkivallasta saamaan jos suhde olisi jatkunut.
Olen kiitollinen läheisilleni, jotka alkoivat avaamaan silmiäni, että suhteemme ei ole normaali. Juurikin tuo, että joka ainoa sukulainenkin oli potentiaalinen seksisuhde minulle (esim. Kain vessareissun aikana monen muun läsnäollessa). Aloin myös tulla sulkeentuneemmaksi ja totiseksi, vaikka aiemmin olin ollut iloinen ujoudestani huolimatta. En uskaltanut enää supatella siskojenkaan kanssa mitään kun myöhemmin jouduin ristikuulusteluun, että miksi olimme haukkuneet Kaita ja puhuneet toisista miehistä.
Jatkuu seuraavassa viestissä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kaikella kunnioituksella sinulta ketjun avaaja kysyä, että oletko antanut jotain syitä miehellesi tuollaiseen mustasukkaisuuteen? Tietääkö miehesi, että olet aiemmin pettänyt, oletko kenties mikropettänyt, flirttaillut yms? Yleensä noin sairaalloiseen mustasukkaisuuteen löytyy myös syitä kuten exät somessa, omat menot, haluttomuus, puhelimen sairaalloinen valvonta jne...
En ole aloittaja, mutta kerron kuitenkin oman kokemukseni.
Olin ujo (16v) nuori ja 1. seurustelusuhteessani poikaystävääni, joka oli minua 2v vanhempi. Poikaystäväni (keksitty nimi Kai) tiesi ettei minulla ollut ollut aiempia poikaystäviä eikä seksisuhteita. Aiempia pettämisiä ei siis ollut, eikä mitään mikropettämisiäkään, flirttailuun olin liian ujo eikä tuolloin ollut vielä kännyköitä eikä siten myös someakaan. Silti kontrollointi alkoi melko pian; en olisi saanut meikata, en puke
...jatkuu
Otin eron puheeksi Kain kanssa ja hänpä alkoikin kiristämään minua, että t@ppaa itsensä jos jätän hänet. Tähän vääntöön kuluikin taas muutama viikko kun pelotti, että mitä jos hän sen tekeekin. Muut sanoivat minulle, että aionko oikeasti pilata oman elämäni pelastaakseni sairaan ihmisen ja tämä herätti minut. Niinpä sitten lähdin suhteesta viimeinkin, melkein vuoden siinä kituutinkin. Tässä vaiheessa Kai alkoi kerskumaan, että kenen kaikkien kanssa hän oli minua pettänyt ja kuulin myöhemmin, että ainakin osa oli totta. Oman kokemukseni pohjalta allekirjoitan tämän, että pettäjä olettaa toisenkin osapuolen olevan yhtä moraaliton kuin hänkin.
Jonkun aikaa eron jälkeen Kai yritti vielä, että jatkaisimme seurustelua, mutta kun olin päässyt kontrollin alta niin en siihen takaisin halunnut. Pettäjääkään en olisi ikinä huolinut takaisin, koska itse olen täysin uskollinen suhteissani. Nykyinen suhteeni on kestänyt yli 30v eikä kertaakaan ole käynyt pettäminen edes mielessäni vaikka saan meikata, pukeutua kuten haluan ja jutella vaikka täysin vieraille miehillekin.
Kai ei kuitenkaan ottanut eroa hyvällä ja päätyi siihen uhkailemaansa lopputulokseen. Se oli kova kolaus nuorelle tytölle, ja kärsinkin omantunnontuskia pari vuotta, ennenkuin tajusin etten olisi voinut sitä estää muuta kuin pilaamalla oman elämäni. Tai vaihtoehtoisesti, että siellä arkussa olisinkin ollut minä muutaman vuoden päästä kun olisin vahingossa naurahtanut jonkun miehen jutulle.
Eli en, arvoisa kysyjä, ota mitään vastuuta Kain toiminnasta. Tuollainen toiminta onnistuu vain vakavasti sairaalta ihmiseltä ja kohde voi olla kuka vaan. Tässä tapauksessa vielä ujo, kiltti, kokematon teinityttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä erottaa sen, että toinen on mustasukkainen eikä vain kiinnostunut mitä toinen tekee? Tarkoitan jos kyselee kenen kanssa olit puhelimessa tai mitä puhelitte jonkun kanssa jne. Voiko syynä olla pelkkä uteliaisuus tai vastaava? Tai jos haluaa hakea aina toisen baarista/kaverin luota, niin onko kyse kontrollista vai siitä, että haluaa taata turvallisen kotimatkan?
Kysely voi olla uteliaisuutta, mutta on sellainen uteliaisuuskin aika rasittavaa.
Se, että "haluaa taata turvallisen kotimatkan" on osoitus holhoavasta asenteesta, jota en ainakaan omissa ihmissuhteissani sietäisi hetkeäkään.
Mä takaan turvallisen kotimatkan. Samalla mä säästän daamia odottamassa taksia ja daami säästää 30€ rahaa. Holhoanko mä nyt liikaa?
Riippuu siitä, saako illan viettää rauhassa ilman kyselyitä illan mittaan, ja oletetaanko, ettei kovin myöhään voisi sitten olla. Eli asian voi tehdä hyvin tai huonosti, siihen voi liittyä kotrollia taikka mustasukkaisuutta, tai sitten ei, jolloin kyse on oikeasti toisesta huolehtimisesta ja turvallisuudenhakuisuudesta. Se myös ratkaisee, onko holhoaminen liiallista, jääkö vänkäämään sitä että hakee, jos toinen vaikka sanoo, että tulee mieluummin muulla kyydillä, jos vaikka ei yhtään tiedä, kuinka pitkään menee, tai muuten haluaa mieluummin niin. Eli toisen todellilsta toivetta asiassa tulee kunnioittaa, kuten muissakin häntä itseään koskevissa asioissa.
Jos väkisin tarjoaa apuaan, se on selvästi enemmän sitä tarjoajaa varten kuin oikeasti toista varten, ja se siis myös ratkaisee, pitääkö ko. nainen tuollaisesta huolehtimisesta vai ei. Pakkoa tai mitään painostusta asiaan ei saa joka tapauksessa olla, eikä loukkaantumista, mököttämistä tai muuta mielenosoittamista, jos toinen haluaakin tulla kotiin omine aikoineen. Jos tällaista esiintyy, niin silloin ollaan ainakin vääräällä asialla, ja kyse on jo kontrolloinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kaikella kunnioituksella sinulta ketjun avaaja kysyä, että oletko antanut jotain syitä miehellesi tuollaiseen mustasukkaisuuteen? Tietääkö miehesi, että olet aiemmin pettänyt, oletko kenties mikropettänyt, flirttaillut yms? Yleensä noin sairaalloiseen mustasukkaisuuteen löytyy myös syitä kuten exät somessa, omat menot, haluttomuus, puhelimen sairaalloinen valvonta jne...
En ole aloittaja, mutta kerron kuitenkin oman kokemukseni.
Olin ujo (16v) nuori ja 1. seurustelusuhteessani poikaystävääni, joka oli minua 2v vanhempi. Poikaystäväni (keksitty nimi Kai) tiesi ettei minulla ollut ollut aiempia poikaystäviä eikä seksisuhteita. Aiempia pettämisiä ei siis ollut, eikä mitään mikropettämisiäkään, flirttailuun olin liian ujo eikä tuolloin ollut vielä kännyköitä eikä siten myös someakaan. Silti kontrolloint
...jatkuu
Otin eron puheeksi Kain kanssa ja hänpä alkoikin kiristämään minua, että t@ppaa itsensä jos jätän hänet. Tähän vääntöön kuluikin taas muutama viikko kun pelotti, että mitä jos hän sen tekeekin. Muut sanoivat minulle, että aionko oikeasti pilata oman elämäni pelastaakseni sairaan ihmisen ja tämä herätti minut. Niinpä sitten lähdin suhteesta viimeinkin, melkein vuoden siinä kituutinkin. Tässä vaiheessa Kai alkoi kerskumaan, että kenen kaikkien kanssa hän oli minua pettänyt ja kuulin myöhemmin, että ainakin osa oli totta. Oman kokemukseni pohjalta allekirjoitan tämän, että pettäjä olettaa toisenkin osapuolen olevan yhtä moraaliton kuin hänkin.
Jonkun aikaa eron jälkeen Kai yritti vielä, että jatkaisimme seurustelua, mutta kun olin päässyt kontrollin alta niin en siihen takaisin halunnut. Pettäjääkään en olisi ikinä huolinut takaisin, koska itse olen täysin uskollinen suhteissani. Nykyinen suhteeni on kestänyt yli 30v eikä kertaakaan ole käynyt pettäminen edes mielessäni vaikka saan meikata, pukeutua kuten haluan ja jutella vaikka täysin vieraille miehillekin.
Kai ei kuitenkaan ottanut eroa hyvällä ja päätyi siihen uhkailemaansa lopputulokseen. Se oli kova kolaus nuorelle tytölle, ja kärsinkin omantunnontuskia pari vuotta, ennenkuin tajusin etten olisi voinut sitä estää muuta kuin pilaamalla oman elämäni. Tai vaihtoehtoisesti, että siellä arkussa olisinkin ollut minä muutaman vuoden päästä kun olisin vahingossa naurahtanut jonkun miehen jutulle.
Eli en, arvoisa kysyjä, ota mitään vastuuta Kain toiminnasta. Tuollainen toiminta onnistuu vain vakavasti sairaalta ihmiseltä ja kohde voi olla kuka vaan. Tässä tapauksessa vielä ujo, kiltti, kokematon teinityttö.
"Pettäjä olettaa toisenkin osapuolen olevan yhtä moraaliton kuin hänkin." Siinä se totuus tuli.
Ei välttämättä.
Musta tuli pettämisten myötä täysin vainoharhainen. En enää uskonut mihinkään enkä luottanut kehenkään. Itse en ikinä pettänyt.
Olin opiskeluaikoina tapaillut naista. Hän oli ollut opiskelukämpässäni viikonlopun. Piti maanantaiaamuna lähteä harjoitteluun. Siihen asti ihan normaalilta vaikuttanut gimuli veti kilarit. Yritti piilottaa mun avaimet, seisoi ulko-oven edessä harjan kanssa ja uhkasi lyödä. Jaaha, ajattelin mitäs tästä pääsis helpommalla. Menin sohvalle mököttään. Se tuli mun viereen ja koska olin kuullut että se laittoi avaimet takaisin eteisen pöydälle hyppäsin liikkeelle ja otin avaimet.
Tyttö tuli tietenkin perässä vihaisena "Huijasitko sä mua huijasitko sä mua".
Sanoin vaan että kerää kamansa ja häipyy. Yritti vieä lähtiessään mennä vessaan. En antanut. Oli sitten soittanut mun vanhemmille ja sanonut että petän häntä ja olen väkivaltainen yms. Levitteli myös kaikenlaisia juttuja.
Oli myöhemmin käynyt häiriköimässä eräs naispuoleista opiskelukaveria kun kuvitteli että meillä ois jotain menossa.
Tuli kyllä puskista. Tai tässä tapauksessa puskasta :D
Entinen naisystävä kuvitteli et yritän muita naisia näillä "kikoilla" muuan muassa: ostan etumuksen kohdalta niin tiukkoja housuja, että varustus erottuisi "kunnolla"..kuuna päivänä mulla ei ollut sellaisia housuja.. Vedin muka mahaani sisään, jos liikuttiin yhdessä kaupungilla (yritin näyttää lihaskimpulta tolla kikalla, et naiset kiinnostuisi musta, silloin ja nykyäänkin omistan urheilullisen kropan, et väite oli pimahtanut kaikenkaikkiaan😃) sanomalehdistä leikkeli naisten kuvia irti, joita epäili mun kuumiksi unelmiksi.. Asuimme omissa asunnoissamme (luojan kiitos!) niin naisystävä kotonaan minun ollessa siellä tai hänen ollessa mulla saattoi helposti useamman tunnin kytätä postiluukusta tai ikkunoista ulos, etsi siis mun mahdollisia heiloja, jotka varsin liikkuvat lähistöllä mua etsien-ja himoiten. Viimeinen niitti mulle oli ja laitoin suhteen poikki heti kun alkoi yhtenä kertana huutelemaan kotinsa tuuletusikkunasta (asui 1krs) monelle ohi kulkeneelle naiselle "prkl jätä miun mies rauhaan, oot epätoivoinen lumppu, hanki elämä, vttu...jne". Ylläri, kaikki naiset vain pyöritti päätään ja kuunteli epäuskoisena ja jatkoi vaan matkaa.. 😃
Eksä lähetteli kirjeitä (2000-luvun alussa) naapureilleni, työpaikkaani, ystävilleni joissa siis väitti tietävänsä kuinka tietää salasuhteesta minun ja kyseenomaisen henkilön (kuka nyt olikin epäiltynä) välillä. Oli nähnyt ikkunasta kuinka oli nähnyt kiihkeän hetken milloin missäkin huoneessa (huoneen tyyppi vaihteli eri väitteissä). Olin pyytänyt kaikilta henkilöiltä ne kirjeet talteen, kun jo hyvin aikaisessa vaiheessa miulle tuli loistoidea, mitä teen kirjeiden kanssa. Kun erosin tyypistä niin vein ne kirjeet hänen postilaatikkoonsa ja lisäsin joukkoon vielä lappusen, jona olin siis itse kirjoittanut, lapussa luki näin: tässä nämä rakkaat kirjeesi, jotka kuuluvat sinulle ja sinun harhoissa eläville ajatuksillesi.
En kuullut tyypistä koskaan eron jälkeen, ja hyvä niin! 🙂
Poikaystävä (ex) ajeli lapsuudenkotini ohi jokapäivä, monet kerrat edestakaisin, sen mitä 2 kuukautta seukattiin, syy et ajatteli jonkun pojan olevan luonani... Asuin maalla silloin. Harmi vain kun monesti kukaan ei ollut kotona silloin kun ajeli, ja sekös häntä kismitti kun ei saanut olemattomille epäilyilleen ns todisteita... Ja sekin harmitti kun milloin oli kotona ja autot pihassa (tunnisti vanhempieni autot) niin siitäkään ei saanut mitään kimmoketta hölmöille luuloilleen... Suhde loppui itsestään kuin seinään (meinasin ite antaa rukkaset piakkoin) silleen et oli jälleen ajanut kotini ohi ylinopeutta ja poliisi oli sattumalta siinä kohtaa, niin sai sakot..lähetti mesessä viestin asiasta ja syytti minua sakko törttöilystään ja olen muka tylsä tyyppi, kun en anna mitään epäilyksen aiheita pettämiseen ja sitäkautta hän jättää minut ja moro!!😂 Ei tullut ikävä..nauratti vaan itekseni hänen ns draamailunsa viestissä😃
Ps: jos ihmettelette mistä tiesin hänen ajavan kotini ohi monet kerrat niin perheeni ja minä näimme sen monesti ja hän ite paljasti sen😂
Mullakin on kokemus exästä teiniajoilta, joka ajeli lapsuuskotini ohi ties kuinka paljon mopollaan sen takii, kun epäili mulla olevan toinen jätkä kotonani. Isäni hermostui kaahailevaan, häiriköivään exään ja soitti poliisit paikalle..sai aika isot sakot ylinopeudesta😄 ei voinut tietää mistään kuka tien kymmenien talojen asukkaista oli soittanut kytät peräänsä, se oli isoin murhe kuka vttu oli soittanut😄 toi sakko tapahtuma sai aikaan sen, et eksä ei enää "voinut" kytätä mun kotia mopollaan, hänen oli "pakko" luopua myös miusta.. Olin huojentunut kaikinpuolin kun loppui suhde (olisin kyllä pian itse lopettanut suhteen) vaikka seurusteltiin vain kuukausi..
Kuulemma seuraavat värit joita käytän vaatteissani kertovat et petän: pinkki, punainen, oranssi. En saanut mitään selitystä asiaan miksi niin luulee. Myös ratsastus harrastukseni aiheutti epäilyjä- ratsastin muka sen takia et saan jotain sexuaalista mielihyvää kun keho liikkuu luonnostaan ratsastuksen aikana😂
Aivan sairasta olla tuollaisissa tyytymissuhteissa. Ja aivan sairaita ajatuskehiä tuollaisessa syntyykin.