Häävieraan näkökulmasta ajateltuna, mikä on ollut häissä ikävintä/huonointa/tylsintä/epäonnistuneinta?
Jos yrittää välttää muiden tekemiä sudenkuoppia, saisi ehkä järjestettyä vieraillekin kivat häät. Hääparillehan se päivä on joka tapauksessa ikimuistoinen, mutta jotta vieraillakin olisi hauskaa, olisi kiva kuulla häävieraiden kokemuksia pilalle menneistä häistä.
Kommentit (2309)
Vierailija kirjoitti:
Meillä hyvän tunnelman loi lapset - olimme vartavasten pyytäneet lapset mukaan. Heille oli oma leikkipiha ja omat tarjoilut (Keittoa, kolmioleipiä, hedelmiä, karkkibaari ja sipsejä ja keksejä) Lisäksi meillä oli paperia ja viirejä joita sai väritellä ja piirrellä, saippuakuplia ja en enää edes muista mitä kaikkea pientä. Toki aiukuisten asioita sai ottaa, mutta kaikki aikuisten ruoat eivät ehkä olleet ihan lasten makuun. Moi vanhempi oli todella iloinen, kun lapset pääsivät mukaan ja juhlista tuli koko perheen juttu. Aikuiset seurustelivat leikkipihan vierellä olevassa tilassa keskenään - lapset viuhtoivat omaa menoaan. Lasten läsnäolo teki juhlista itselleni ainakin, varsin rennon, mukavan ja spontaanin. Heille juhla oli erityinen, koska lapset oli otettu huomioon. Vanhemmille myös juuri siksi - oli helppo rentoutua kaikkien. Meillä puheita ei ollut kuin yksi ja muutama lauluesitys, jotka ilmaantuivat spontaanisti. Mitään suunniteltua ei ollut, koska väkeä oli niin paljon, että leikit, tms. olisivat hukkuneet massaan. Noista häistä saimme positiivista palautetta vielä vuosia niiden jälkeen, kun ystävät suunnittelivat omiaan.
Ymmärsitkö keskustelun otsikon? Onneksi tulit kuitenkin sädekehääsi kiillottelemaan ihanan spontaaneilla, suunnittelemattomilla lastenjuhlillasi.
Hankkikaa "seremoniamestari", eli joku, jolla on aikataulu ja muutenkin koko homma käsissä. Säästytte itse kellonvilkuilulta ja voitte nauttia juhlasta. Myös vieraille selkeää, kun joku kertoo aikataulusta jne käytännön asioista, ja se on aina se sama, mahdollisesti tuntematon, naama.
Hääpaikka ja kirkko ovat kaukana toisistaan, istut kuumassa autossa hikipäässä.
Juhlapaikalla hääpari onkin kuvauttamassa itseään koska 10 vuotta yhdessä ollut pari "ei halua nähdä toisiaan ennen vihkimistä" eikä voi otattaa kuvia ennen vihkimistä.
Tässä odotellaan ja ei tietenkään tarjota mitään vieraille. Vieraat pyörivät kuin orvot pirut pihalla koska tietenkään sisälle ei voi mennä että hääpari pääsee sinne ensin.
Itse pitäisin siitä että jos tulet hääpaikalle niin siellä olisi joko jo ruokailu vieraille valmiina tai esim. joku cocktail-tilaisuus jossa olisi juotavaa ja suolaisia tarjolla.
Hääleikit on ei, ei ja ei. Ei ne ole hauskoja, eivät koskaan. Ennemmin musiikkiesityksiä, ja puheita.
Ehdottomasti, hääleikit. Olen kaasona ensi kesän häissä, ja on pakko keksiä sinne joku mukahauska hääleikki morsiammen toiveesta. Nyt jo nolottaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki häät on tylsiä. Menkää maistraatissa naimisiin, älkää kiusatko sukulaisia.
Mun sukulaiset suuttuivat kun mentiin mieheni kanssa maistraatissa vihille ja kutsuttiin seuraavana vkonloppuna kahville ja kakulle. He olisivat halunneet syödä ja ryypätä jonkun muun piikkiin koko vkonlopun.
Vierailija kirjoitti:
Juhlatilana vanha kartano tms. jossa on vain monta pientä huonetta. Sivuhuoneissa istuvat eivät kuule tai näe mitään mitä "päähuoneessa" tapahtuu. Oli harvinaisen tylsät häät.
Oltiinkohan samoissa häissä? Kaiken huipuksi booli tuotiin pöytään illalla kymmeneltä ja paikka meni kiinni puoli kaksitoista. Toki ne muutamat sai jäädä sinne yöksi ja juhlimaan hääparin kanssa aamuun asti. Me muut huomattiin taksilla kotiin (eli jos oltaisiin tiedetty, oltaisi tultu omalla autolla). Elämäni tylsimmät häät.
PLAAH:
Hääkarkit:
-ranskanpastillit tulitikkulootassa
-suklaasydän harsopussukassa
Ohjelma:
-sitä ei ole ->epämääräistä odottelua, ei uskalla poistua tupakille/vessaan
-liian pitkät puheet
-hiljaisuus (missä musiikki!?)
-vieraiden pakottaminen hääleikkeihin
Ruoka:
-buffetin jonot
-ruoan loppuminen kesken kaiken
-karjalanpaisti, savulohi, keitetyt perunat ja mansikkakakku.
-ei alkoholitarjoilua
Muut:
-lapsille ei ole järjestetty mitään
-pukukoodi
-sisähäät paikassa missä mahdollisuus seistä noh, vain omalla paikallaan.
Ja vielä yleisesti isoin PLAAH on häät jotka eivät näytä eikä tunnu lainkaan hääparilta. Virheitä saa tehdä, perinteistä saa poiketa.
MIkä ihmeen pitkä matka tuo 20 km on? Se on ihan normaali, suorastaan lyhyt. Hankalampia on häät, jotka on Helsingin keskustassa ja jonne joutuu tulemaan junalla täysissä juhlatällingeissä jostain 100 km päästä ja sitten keksimään, miten päästä asemalta kirkolle, kun ainutkaan taksi ei ole ajossa.
Minä en ihan ymmärrä, miksi on niin kamalaa istua vieraiden ihmisten kanssa samassa pöydässä? Toki paikkojen suunnittelijan on hyvä vähän ajatella suht samanhenkisiä samaan pöytään, mutta kyllä minä olen saanut ihan kivoja keskusteluja aikaan ennestään vieraidenkin kanssa. Eikä niillä paikoilla tarvitse istua kuin se virallinen osuus, loppujuhlista porukka saa korvia missä lystää.
Musta ei ole kiva, että heti juhlien aluksi muodostuu tuttujen kuppikuntia, joista sitten vieraat, jotka eivät välttämättä tunne ketään ennestään, jäävät kokonaan ulkopuolelle.
Varmaan toistoa mutta siis odottelu, puheet ilman mikrofonia jolloin kukaan ei kuule mitään, häävieraiden esittely toisilleen pitkien jaarittelujen kera, virolainen hääpuhe, se ettei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.
kun juhlasaliin ängetään enemmän vieraita kuin mahtuisikaan, on ikävä istua puoli päivää vatsa pöydässä kiinni, kun takana olevan sek
lät osuu yhteen. liian ahdasta siis.
absolutistin häät, ei edes yhtä punaviibilasillista ruoan kanssa.
itsetehty ruoka, joka kokattiin keittiössä piloille. osa jäi ilman pääruokaa, kun kokki ei ollut aito.
kun ei ole istumajärjestystä, tietenkin jokainen haluaa istua mukavien ihmisten ympäröimänä.
Kyllä se hääparin odottelu juhlapaikalle on ihan kaikkein tylsintä. Todella epäkohteliasta häipyä itse paikalta ja antaa vieraiden ihmetellä ja odotella kuivin suin. Toinen on valmiit istumapaikat niin, että vieraat ripotellaan istumaan niin, ettei ole ketään tuttua samassa pöydässä. Todella vaivaannuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos yrittää välttää muiden tekemiä sudenkuoppia, saisi ehkä järjestettyä vieraillekin kivat häät. Hääparillehan se päivä on joka tapauksessa ikimuistoinen, mutta jotta vieraillakin olisi hauskaa, olisi kiva kuulla häävieraiden kokemuksia pilalle menneistä häistä.
Kylmyys. Eli jos esim. kesähäissä on tarkoituksena siirtyä tanssi- ja musiikkiohjelmaa varten ravintolan sisätiloista ulos avoimeen tanssikatokseen ja siellä pitäisi viettää loppuilta, olisi asiasta hyvä mainita vieraille etukäteen. Vaikka olisi lämmin päivä, niin illalla on jo huomattavasti viileämpää, ja on aivan kammottavaa palella kesämekossa jossain 15 asteessa. Tosin Suomen kesän homioonottaen saattaa olla kylmät oltavat koko ajan.
Olin häissä, joissa vieraat joutuivat ostamaan juomansa baaritiskiltä. Mielestäni hääparin kuuluisi kustantaa ruoat ja juomat. Tunnelma hiipuikin aikaisessa vaiheessa. Hääpari ihmetteli mihin kaikki katosivat ennen puoltayötä.
Joo odottelu kirkon ja juhlan alkamisen välissä. Kerran odoteltiin hääparia toista tuntia suorassa auringonpaisteessa. Mulla palo olkapäät ja voin vaan kuvitella miesten tuskaa, jotka puvut päällä siellä pönötti. Juhlapaikkaan ei päässyt sisälle (vessahätäkin alkoi tulla), ei ollut istumapaikkaa, juotavasta ja syötävästävästä puhumattakaan. Juhlapaikka oli keskellä ei mitään, joten ei ollut mahdollisuutta mennä odottelun ajaksi muuallekkaan.
Toisissa häissä odoteltiin myös yli tunnin, mutta sisälle pääsi ja oli mahdollisuus istua, syötävää ja juotavaa oli tarjolla. Odottelu ei siis haitannut ollenkaan.
Ei yhtään mitään ohjelmaa vaan lähinnä pelkkää odottelua koko ajan. Ihmettelin myös yksissä häissä, kun kavereita oli kutsuttu noin 10kpl ja loput olivat sukulaisia, että miksei kavereita sitten haluttu kutsua enempää. Itseni kannalta hieman tylsähköt häät, sillä noista kavereistakin puolet poistui ennen puolta yötä ja muutaman hengen porukka juhli loppuun asti.
Pahimpia on nuo seksuaalisesti virittyneet leikit. Olen itse mm joutunut seuraamaan kuinka keski-ikäinen mieheni pökkii takaapäin äitiään joka oli pöydän päälle kumartuneena 😃. Oli siinä sentään ilmapallo välissä mutta näky paloi verkkokalvoilleni sen mitä kykenin katsomaan 😃.
Vierailija kirjoitti:
Juhlatilana vanha kartano tms. jossa on vain monta pientä huonetta. Sivuhuoneissa istuvat eivät kuule tai näe mitään mitä "päähuoneessa" tapahtuu. Oli harvinaisen tylsät häät.
Tämä!!! Miksi on pakko pitää juhlat tämmöisessä?
Hauskimmat häät olivat reilut maalaishäät: Vihkiminen ensin, sitten ruokaa ja hääkakku. Loppuilta tanssia. Bändi soitti kivaa tanssittavaa musiikkia. Ruokaa oli riittävästi, juomia myös.
Tylsimmät häät: Vihkiminen, sitten hääpaikalle, omituista odottelua, illallisen kanssa tarjottiin juomiksi maitoa ja kotikaljaa, huokaus. Morsiusparilla kavereineen oli kyllä oma takakonttibaari pihalla, jota ahkerasti käyttivät, sitten seurasi näiden kavereiden piinaavia lauluesityksiä loputtomiin ja loputtomiin. Hyvin myöhään tarjolle ilmestyi booli. Bändi oli yrittänyt saada ihmisiä lattialle jo illallisen jälkeen, mutta kun mitään juomia ei tarjottu, ei kukaan tanssinutkaan. Ei se viinan puute niin paha ollut,vaan se, että muun juhlaväen vitutuskäyrä alkoi nousta aika korkealle. Yksi syy tähän oli se, että parin, juuri ja juuri teini-iän ylittäneet ystävät, olivat ns. kunniavieraita, muut sitten ei niin väliä-porukkaa, ja tämä näkyi hyvin selvästi.
Meidän häät tulee olemaan ensi talvella. Vihkiminen ja juhlinta samassa paikassa. Kuvaukset ennen tilaisuuden alkua. Vihkimisen jälkeen onnittelumalja ja samantien syömään. Mitään leikkejä ei tule,molemmat vihataan niitä. Jotain pientä tekemistä tulee halukkaille "siinä sivussa". Ketään ei mihinkään pakoteta eikä velvoiteta. Bändi aloittaa hyvissä ajoin ja soittaa monipuolista musiikkia. Baari aukeaa ruokailun yhteydessä. Rennot ja vapaat häät tulossa. Joku mahdollinen puhe sopivaan väliin mutta siinäpä se.