Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eikös tästä voi ihan asiallisesti sanoa?

Vähän pitkästi tuli
09.05.2016 |

Olemme uusioperhe ja lapset ovat meillä vuoroviikoin. Mieheni vanhin lapsi täytti juuri 18v eikä ole koskaan meillä asunut. On siis ollut vanhempiensa erosta lähtien vallan äidillään ja käynyt isällään vain päiväseltään kääntymässä vaihtelevasti.

On koko ajan toiminut niin, että kun tulee niin syö myös. Usein tulee tarkoituksella ruoka-aikaan tai aamupalalle. Viime viikolla oli tullut kaverinsa kanssa ja olivat syöneet meidän pakastimesta jäätelöä ilman lupaa. Tästä mies sanoikin, että ei tykkää siitä, että mennään ilman lupaa vetämään pakkasesta jäätelöt naamaan.

On käynyt kuitenkin toistaiseksi niin harvoin, että tästä ei juurikaan ole ongelmaa tullut.

Mutta nyt ilmoitti, että kun sai ajokortin niin alkaa käydä meillä SYÖMÄSSÄ. Juuri yhtenä päivänä kävi ja sanoi lähtiessä, että tulee taas kun on jotain hyvää ruokaa. Mies sanoi sitten, että senkus tulet, mutta sitten saat kuskata lapsia myös harrastuksiin samalla. Sen tyttö kuittasi vähän niin, että joo vaikka mutta en tuo niitä takaisin ja naureskeli päälle. Ei ole ollenkaan valmis tekemään mitään ja ne kaikki jäätelökipot ja muut löytyy aina tiskialtaasta eli ei siivoa jälkiään edes.

Mutta se kysymykseni eli eikös ole ihan ok sanoa, että ei meillä voi alkaa käydä syömässä tuosta vaan. Olemme jokatoinen viikko kaksin miehen kanssa ja syödään melko vähän kaksistaan ja usein on mietitty syömiset niin, että ne tosiaan riittää meille kahdelle. Ja "lapsellisilla viikoilla" minä tietysti mietin niin, että lapsille on aina koulun jälkeen ruokaa ja aamupalat sun muut mietitty. Ja lapsia viisi näillä väliviikoilla niin sitä ruokaa tosiaan kuluu.

Miehen tytär varmaan meinaa, että se on hänen kotinsa ja hänen isänsä asuu siellä niin hän voi tulla ja mennä miten lystää. Mutta onko se siis niin? Se on joskus ollut tytön koti, mutta ei ole sitä enää ollut useampaan vuoteen. En minäkään kotoa muuton jälkeen käynyt isäni jääkaappia luvatta tyhjentämässä tai marssinut sisään vain ja alkanut syödä.

Tyttö siis on ihan kiva eli kyse ei nyt ole siitä, että en vain voi sietää mieheni tytärtä.

Kommentit (167)

1/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etkö voisi sanoa tyttärelle, että tervetuloa vaan syömään, mutta varmistathan etukäteen, että olemme kotona ja että on ok tulla?

Painota hänelle, että koska kyseessä on ensisijaisesti _teidän_ perheenne_ koti, ei ole ok, että tulee ilmoittamatta, saatikka, että tuo omia kavereitaan teille kutsumatta.

Eli ihan samalla tavalla käyttäydytään kuin missä tahansa kyläpaikassa, kun ollaan kylässä. 

Idiootti tyttö, jos ei tuon vertaa tajua. Kyseessä ei ole kuitankaan enää lapsi, vaan ikänsä puolesta ihan aikuinen ihminen, jolta voi odottaa aikuisen käytöstapoja.

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
2/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaffepulla kirjoitti:

Tulee kyllä aina niinkuin kotiinsa ja käyttäytyy siis kaikkineen kuin olisi omassa kodissaan. Ja ymmärrän sen tietyllä tavalla ja toisaalta en, koska olen itsekin erolapsi ja myös kotoa muuttanut aikoinani enkä minä sitten enää pitänyt sitä kotia sellaisena, jossa saan mennä ja tulla miten tykkään, kun sieltä olin pois muuttanut. 

Kerran tuli meille tässä ja aloitti hirveän haloon, että "onpa täällä törkyistä". Keittiö mistä puhui oli aivan täydellisen siisti, mutta pöydällä oli pari lehteä missä lukeminen kesken. Oltiin sillä viikolla miehen kanssa kaksin. Meni puolituntia ja tyttö oli sotkenut kolme huonetta, kun levitti tavaroitaan ympäriinsä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En osaa sanoa kummempaa, muutakuin mitä olen itse ollut. En asu vanhempieni kanssa enään, mutta monesti käyn siellä juuri syömässä ja tiedän sen olevan ok. He myöskin odottavat minua syömään, joskus antavat ruokakassin mukaan, saan syödä kaapeista mitä haluan/koska haluan. Vanhempani ovat vaan mielissään kun käyn, nauttisitte tekin, siitä jää lapselle kiva muisto ja tulee vielä se aika kun hän ei käy vaan tekee omalle perheelleen ruokaa. N22

Vierailija
4/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä myös pyytäisin ilmoittamaan etukäteen. Onhan se nyt päivän selvää, ettei aina voi varalta tehdä hänelle ruokaa. Teillä on teidän huushollin säännöt. Jos niitä ei totella, niin avaimet pois. Kai aikuinen ihminen tuon ymmärtää.

Vierailija
5/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ilmeisesti ollut vanhempieni suhteen onnekas, mutta tuntuisi kurjalta alkaa kenenkään yksittäisen perheenjäsenen syömisiä vahtimaan taloudellisista syistä.

Jollei puolison lapsia määritellä perheenjäseniksi, se lienee asia erikseen.

Vierailija
6/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Entäs ne viisi muuta lasta? Jääkö heille kiva muisto siitä, kun jääkaappi oli yllättäin syöty tyhjäksi? 

Kyllä minäkin kävin isäni luona ja sain siellä syödä, mutta en minä ilmoittamatta ja ilman lupaa mitään vedellyt naamaani. Sain ruokaa usein mukaanikin, mutta edelleenkin niin isäni ne antoi, jos oli hälle ylimääräistä. Meillä on suita ruokittavana niin paljon, että hyvä kun jaksan kantaa tuolla määrälle riittävästi kerralla saati, että jakaisin kylälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nih, kyllähän 18 v tytär on vielä lapsi,  josta iskän tulee huolehtia osaltansa. Hällä on myös biologinen side ja yhteisen elämän ja asumisen aika pidempi vanhempansa kanssa kuin sinulla heidän kotiinsa myöhemmin tulleella. En paljoa itkisi jonkin jäätelöpaketin perään. Oma lapsi on aina  kivaa ja tervetullutta päivällisseuraa. Koita vaan käsittää se ja sopeutua. Iskä on ja pysyy, kumppanit voivat vaihtua.

Vierailija
8/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen ilmeisesti ollut vanhempieni suhteen onnekas, mutta tuntuisi kurjalta alkaa kenenkään yksittäisen perheenjäsenen syömisiä vahtimaan taloudellisista syistä.

Jollei puolison lapsia määritellä perheenjäseniksi, se lienee asia erikseen.

Jos unohdat tuon taloudellisen näkökulman ja mietit vaikka sitä, että jos olen varannut ruokaa noille meillä asuville lapsille niin mitä sanon heille, kun tuleekin todettua, että ylläripylläri joku on syönyt heille tarkoitetun ruuan. Totean vain, että olisi ikävää kieltää?

Ja onhan se ikävää, jos ei ole varaa ruokkia kaikkia mahdollisia lapsia. Kyllä viisi lasta jo on aika paljon ruokkia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä myös pyytäisin ilmoittamaan etukäteen. Onhan se nyt päivän selvää, ettei aina voi varalta tehdä hänelle ruokaa. Teillä on teidän huushollin säännöt. Jos niitä ei totella, niin avaimet pois. Kai aikuinen ihminen tuon ymmärtää.

Joo, avaimet pois vaan. Se on jo sitä paitsi täysi-ikäinenkin jo. 

Vierailija
10/167 |

Ensinnäkin isänsä sanoi siitä jäätelöstä. Minä en ollut sitä ostanut enkä sitä edes syö. Isänsä on myös maksanut elatusmaksut moninkertaisina eli elatus on hoidettu.

Kyse on kuitenkin siitä, että se on tällä hetkellä minun kotini. Samoin mieheni ja meidän molempien lasten, jotka asuvat meillä. Emme me voi elää varautuen siihen,e ttä tyttö ei käy kuukauteen ja sitten tulee yllättäin varoittamatta ja syö muille lapsille varatut ruuat. 

Kyllä hän syömään saa tulla, mutta ilmoittaa etukäteen ja kysyy, että saako tätä ottaa. Isänsä seuraavan päivän eväätkin on usein syönyt, kun ei kysy mitään vaan toimii miten tykkää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä myös pyytäisin ilmoittamaan etukäteen. Onhan se nyt päivän selvää, ettei aina voi varalta tehdä hänelle ruokaa. Teillä on teidän huushollin säännöt. Jos niitä ei totella, niin avaimet pois. Kai aikuinen ihminen tuon ymmärtää.

Joo, avaimet pois vaan. Se on jo sitä paitsi täysi-ikäinenkin jo. 

Ei sillä avaimia vissiinkään ole vaan tulee vara-avaimella käsittääkseni.

Vierailija
12/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hankala sanoa kun en tiedä esim perheen taloudellista tilannetta. Itse olen eroperheestä ja molemmilla vanhemmilla oli aina tapana pitää jääkaapissa ja pakastimessa ruokaa sen verran että sain käydä koska tahansa syömässä eikä tarvinnut kysyä lupaa. Äidin luona siis asuin mutta iskällekin oli avain vaikka iskällä oi uusi vaimo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni tytär saisi käydä teillä suht vapaasti, mutta pyytäisin isäänsä selittämään, että

-ei saa syödä ruokia ilman lupaa kaapeista, koska ne voivat olla varattu johonkin muuhun

-siivoaa omat jälkensä tai mieluiten ei sotke

Todella ärsyttävää tuo kotinne siisteyden kommentoiminen, mutta sen antaisin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 18v on aika teini vielä (ei kaikki), ja teinit OVAT ärsyttäviä.

Vierailija
14/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä myös uusperhe ja mieheni täysi-ikäiset lapset tulee meille, omilla avaimillaan, täysin ennalta arvaamatta (no, minä en ainakaan KOSKAAN tiedä milloin tulevat). Joskus tulevat myös silloin, kun olen yksin kotona (tietävät, että mieheni on esim työmatkalla). Minusta tämä on todella kiusallista ja ärsyttävää. Ihan niinkuin tämä olisi joku saluuna, jossa ovi käy tiuhaan ja koskaan ei voi tietää kuka tulee, ja miten kauan aikaa viipyy. Olen tämän seikan vuoksi alkanut miettimään ihan tosissani sitä vaihtoehtoa, että minulla olisi OMA, rauhallinen koti

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

aloittanut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ilmeisesti ollut vanhempieni suhteen onnekas, mutta tuntuisi kurjalta alkaa kenenkään yksittäisen perheenjäsenen syömisiä vahtimaan taloudellisista syistä.

Jollei puolison lapsia määritellä perheenjäseniksi, se lienee asia erikseen.

Jos unohdat tuon taloudellisen näkökulman ja mietit vaikka sitä, että jos olen varannut ruokaa noille meillä asuville lapsille niin mitä sanon heille, kun tuleekin todettua, että ylläripylläri joku on syönyt heille tarkoitetun ruuan. Totean vain, että olisi ikävää kieltää?

Ja onhan se ikävää, jos ei ole varaa ruokkia kaikkia mahdollisia lapsia. Kyllä viisi lasta jo on aika paljon ruokkia.

Nyt on kyseessä kuitenkin miehen lapsi, ei mikään kuka tahansa lapsi. Miehen lapsen kavereita ei tarvi ruokkia tarvi, mutta kyllä minusta miehen lapsi kuuluu perheeseen ihan siinä kuin ne sinun omat rakkauslapsesikin. Miehesi varmaan raahaa ruokaa niille sun lapsillesi, mutta sua ei huvita ruokkia miehen lasta. Mutta näinhän se usein menee. Isäpuolen pitää ottaa naisen lapset omikseen, mutta äitipuoli voi ihan hyvin päättää ketkä kuuluu oikeasti perheeseen ja ketkä ei. Aika usein se on niin, että miehen lapset ei kuulu. Naisen lapset kuuluu, vielä kauan täysi-ikäisyyden jälkeenkin.

Vierailija
16/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksette varaa ylimääräistä ruokaa jääkaappiin? VAikka karjalanpiirakoita tms. mitä voi huoletta syödä ja jotka säilyy hyvin. Tuskin te nyt niin köyhiä olette, että talous on yhdestä voileivästä kiinni.

Ruokaa voi myös laittaa pakastimeen ja sieltä sitten sulattaa, jos haluaa käydä syömässä silloin, kun ette ole paikalla.

Vierailija
17/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hankala sanoa kun en tiedä esim perheen taloudellista tilannetta. Itse olen eroperheestä ja molemmilla vanhemmilla oli aina tapana pitää jääkaapissa ja pakastimessa ruokaa sen verran että sain käydä koska tahansa syömässä eikä tarvinnut kysyä lupaa. Äidin luona siis asuin mutta iskällekin oli avain vaikka iskällä oi uusi vaimo.

Oliko heillä muita lapsia?

Vierailija
18/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen selkeästi onnellisessa ja joustavassa uusioperhe hässäkässä kasvanut.

Vanhempani ovat eronneet, molemmat ovat tahoillaan löytäneet uudet puolisot. Isäni ja äitipuoleni (velipuoleni äiti) erosivat kun olin teini.

Minulla on avaimet äitini ja isäpuoleni, isäni sekä äitipuoleni koteihin. Olen kaikkialle (myös mökeille!) Tervetullut. Aina. Toki soitan ja sovin mökeille menoista mutta voin ihan hyvin käydä kaikissa noista paikoissa milloin vain ja syödäkin jos haluan. Olen 29-vuotias ja itsekin perheellinen joten minunkin lapseni ovat tervetulleita.

Toisaalta kaikki nuo vanhemmat ovat myös meille aina tervetulleita. Samoin sisarukset perheineen. Ei yhden ihmisen ruokailu voi kovasti näkyä seitsemän hengen taloudessa? Järkyttävää että lapsi ei ole isälleen tervetullut.

Vierailija
19/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jospa vaikka sanot miehelle, että puhuu tyttärelleen kuin aikuiselle: kertoo, että olisi kiva kun ilmoittaisi etukäteen jos aikoo tulla syömään, jotta tiedätte varata ruokaa kaikille. Ja että korjaa omat jälkensä.

20/167 |
09.05.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

aloittanut kirjoitti:

Tulee kyllä aina niinkuin kotiinsa ja käyttäytyy siis kaikkineen kuin olisi omassa kodissaan. Ja ymmärrän sen tietyllä tavalla ja toisaalta en, koska olen itsekin erolapsi ja myös kotoa muuttanut aikoinani enkä minä sitten enää pitänyt sitä kotia sellaisena, jossa saan mennä ja tulla miten tykkään, kun sieltä olin pois muuttanut. 

Mutta eihän  tuo tyttö ole koskaan asunut teidän yhteisessä kodissanne? Miksi ihmeessä hän siis tulisi sinne, kuin omaan kotiinsa? Ei se ole hänen kotinsa, ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Hänellä on oma koti. Kylässä käyttäydytään kuten kylässä käyttäydytään, eli siivosti ja kohtliaasti eikä todellakaan mennä mitään kaappeja omin päin kaivelemaan.

Sinuna ottaisin asian puheeksi vaikka näin: "Kuule, isistäni ja minusta on tosi kivaa, kun tulet aina välillä käymään kylässä meidän luona. Meistä olisi kuitenkin kiva, että tietäisimme etukäteen, että olet tulossa kyläilemään, jotta osaisimme varautua ja ostaa ruokaa sinullekin, niin ettei syötävät lopu kesken. 

Sisaruspuolesi oikein odottavat vierailujasi. Voisit vaikka leikkiä heidän kanssaan tai tehdä heidän kanssaan jotain kivaa, kun käyt kylässä meidän luona?

Korosta joka lauseessa sitä kylässä-sanaa. 

🇺🇦🇮🇱

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi seitsemän