Miksi teet lapsen, jos et jaksa sen kanssa olla?

Niin ja sitten pitää tehdä toinen ja vielä kolmaskin kersa.

Onko ap llä lapsia?

0/5

Ei sinun tarvitse kaikkea ymmärtääkään. Ensinnäkään, äidiksi tuleminen ei kaikilta ole mikään päätös, vaan se voi olla ihan kahdesta pahasta pienemmän valitseminen. Ja vaikka vauva olisi kuinka haluttu, voi sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Se on yleisempää, kuin ihmiset uskovatkaan. Lisäksi omaa jaksamista on vaikea arvioida etukäteen, koska mm. hormonit vaikuttavat. 

Ja vaikka haluaisi lapsia, ei välttämättä ole pikkulapsiajan fani. Lapsuus on onneksi paljon muutakin, kuin se, että menikö tarhaan 9kk vanhana, vai 5v vanhana ja imetettiinkö vai ei. Jaksava äiti on myös lapsen etu, ja jos äiti jaksaa paremmin tauoilla ja imettämättä, se on myös lapsen etu.

No esim. Tuo hoitoon laittaminen voi olla ihan siksi, että äidiltä pienenee/loppuu tuet tai on huonompi rahatilanne muuten, eli äidin on mentävä töihin.

Omalla ystävälläni juuri näin.

Kyllähän sitä vauvan kanssa vielä jaksaa olla, mutta luulin, että nyt puhuttiin isompien kanssa olosta. No ei sitä jaksa. Lapset on erilaisia kuin luulin ja vielä arki uuvuttaa muutenkin ihan tarpeeksi.

Samaa ihmettelen. Ymmärrän kyllä, jos on pakko viedä pieni hoitoon rahatilanteen takia, mutta sitä ei ole joka viikonloppu mummolassa. Meillä on säästetty rahaa, jotta voi olla pidempään kotona, teen myös lasten ollessa pieniä vähemmän tunteja. Kaikilla tämä ei onnistu ja se on ok, jokaisen oma asia.

Silti tietynlaista itsekkyyttä en ymmärrä. Siis tätä, että äiti aina eka ja lapsi vasta sitten. Niitä kyllä hyvin harvassa on. Yksi tuttavani laittaa lapset aina hoitoon kun on lomia, tätä en ymmärrä. Ei siis yhtään lomaa heidän kanssaan vietä, eli ei ole kyse viikosta mummolassa kerran vuoteen.

Ei sitä voi tietää miten kokonaisvaltaista kaikki on, ennen kuin saa lapsen. Eikä niillä ole palautusoikeutta.

Mun vanhemmat eivät viettäneet oikein koskaan aikaa mun ja siskon kanssa, tarhaankin meidät laitettiin alle 1-vuotiaina. Meillä oli kaikki uusimmat pelit ja lelut ja toisemme. Kouluikäisinä mentiin sit paljon kavereitten kanssa ja mummo vei meidät joka lauantai uimaan. En ole yhtään katkera vanhemmilleni, lapsuuteni oli hyvä ja onnistunut. Nykyään vanhempien, varsinkin äitien, pitäisi omistaa koko elämä lapsilleen,muuten ihmiset arvostelee.

Rauhoitu ap, ilmeisesti sinulla ei vielä ole lapsia tai olet yhden pienen vauvan äiti. Minä en imettänyt (sisäänpäin kääntyneet rinnanpäät), hoitoon lapset menivät 1v, isovanhemmilla he eivät kyllä ole ikinä olleet hoidossa (alkoholisteja).

Kaikesta huolimatta minulla on kolme ihanaa ja täyspäistä lasta. Mikään ei ole mennyt vikaan, ainakaan kovin pahasti. Tämän voin sanoa, koska lapset ovat nyt 18v, 19v, ja 21v.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat eivät viettäneet oikein koskaan aikaa mun ja siskon kanssa, tarhaankin meidät laitettiin alle 1-vuotiaina. Meillä oli kaikki uusimmat pelit ja lelut ja toisemme. Kouluikäisinä mentiin sit paljon kavereitten kanssa ja mummo vei meidät joka lauantai uimaan. En ole yhtään katkera vanhemmilleni, lapsuuteni oli hyvä ja onnistunut. Nykyään vanhempien, varsinkin äitien, pitäisi omistaa koko elämä lapsilleen,muuten ihmiset arvostelee.

Tätähän on vaikee arvostella kokijan omasta näkövinkkelistä. Ulkopuolisen pitäis verrata ihmisiä, joista toisilla läsnäolevat vanhemmat ja toisilla etäiset. Ei ne haitat ole käsin kosketeltavia.. Eikä tietenkään näy kaikilla niin vahvoina. Toiset on toisia herkempiä.

Katkeruus on ongelmista pienin. Enemmän merkitsee lapsen kasvaminen niin, että hän kykenee luottavaiseen ja läsnäolevaan parisuhteeseen/ystävyyssuhteisiin ja saa itsetunnon terveelle pohjalle. Lapsuudessa muodostuu se tunne siitä, millaista välittäminen on, ja sitä samaa toimintakaavaa herkästi jakaa itse aikuisena. Just esim tämä kommenttisi elämän omistamisesta tukee pohjansa varmasti lapsuutesi. Tämä on tietysti taas vain yksi kokemus, mutta itse en kokisi ollenkaan noin, minulle lapset ovat koko elämäni, ihan sama missä työssä olen. He ovat kaiken keskipiste, samoin mieheni. Tämä ei rasita minua, vaan on vahvuuteni.

Itsekkyys, yksilöllisyys ja nautinnonhalu ovat nykyajan uskonto, johon ohjaa media ja sone jatkuvalla syötöllä. Ulkonäköjeskeisyys on johtanut ruuan suhteettomaan tarkkailuun elämäsdä ja kilojen vahtaamiseen sekä jatkuvaan urheiluun. Aikaa ei jää lapsen rauhalliseen kuunteluun ja olemiseen ilman suoritusta. Tämä aika on umpisairas. Lastenkin pitäisi jo pienestä olla superaktiivisia ja liikkua jo kolme tuntia päivässä, kuinka moni aikuinen jaksaisi liikkua joka päivä kolme tuntia työnsä ohessa?! Lapsi telee sen suurissa porukoissa päiväkodeissa ja kotona vanhemmille vaatimus, että vielä pitäisi viedä tunniksi tai pariksi liikkumaan satoi tai paistoi. Itsellä on aktiivinen oma-aloitteisesti liikkuva koukulainen mutta en usko, että tällaisilla ylhäältäpäin tulevilla määräyksillä ole mitään tehoa ja vaikutusta. Jos halutaan perheet liikkumaan, niin ilmaisia uintivuoroja ja lähiliikuntapaikkoja jokaiseen Suomen kuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin ja sitten pitää tehdä toinen ja vielä kolmaskin kersa.

Nii-in...ja kaikki laitettu alulle hoidoilla.

Mulla olisi kolme lasta jos ne saisi teininä.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi tietää miten kokonaisvaltaista kaikki on, ennen kuin saa lapsen. Eikä niillä ole palautusoikeutta.

Totta kai sen voi tietää, ja se PITÄÄ tietää, ennen kuin lapsia hankkii!

Olen miettinyt samaa. Ja yleensä juuri ne  joilla ei pää meinaa kestää edes sitä yhtä, hankkivat useamman. Miehen sisko esim. odottaa perheen neljättä lasta, vaikka kolmenkin kanssa on vaikeaa. Ikinä ei rahat riitä, mihinkään ei pääse, aikaa ei ole, pinna tiukalla koko ajan, kukaan ei ota lapsia hoitoon. Valittaa siis koko ajan väsymystään, rahapulaa, aikapulaa, väsymystä jne. mutta pakko on vain lisää hankkia ja täysin suunnitellusti. SItten vielä on ihmeissään, kun lähipiiri ei mitenkään riemuiten ryntää onnittelemaan uudesta tulokkaasta. Hän ei tosin käy bilettämässä (ehkä pitäisi, edes joskus?) tai hoidata lapsia muilla. Itseasiassa jos hänelle tarjoaa apua, yleensä kieltäytyy vaikka millä verukkeella. Luulen, ettei halua ratkaisuja "ongelmiinsa" vaan vain syitä valittaa. 

Oma äitini joka on kertonut ettei olisi ikinä halunnut tulla äidiksi, on vastannut samaiseen kysymykseeni, että lapsien tekohetkellä hän oli nuori (24), vasta-avioitunut ja luuli että lapsia pitää hankkia. "Sitten niitä vain tuli". Kolmas lapsi oli avioliiton ulkopuolisesta suhteesta alunsa saanut ei-toivottu vahinko, mutta olisihan senkin voinut estää ehkäisyllä tai keskeytyksellä, elettiin kuitenkin 90-lukua.  

Äitini ei ole uskonnollinen tai elänyt lainkaan uskonnollisessa ympäristössä, sekä on itse viisilapsiseen perheen keskimmäinen, joten luulisi että jonkinlaista kosketuspintaa äitiyteen oli. 

Pilasi meidän lapsiemme elämän tällä. Meni miten huvitti ja hylkäsi meidät oman onnemme nojaan. Rahaa ei ollut, ei sukulaiskontakteja tai ystäviä. Joskus meillä kävi vaihtuvia lapsenvahteja, mutta suurimmaksi osaksi lapsista vanhin "vahti" kahta pienempää parhaimmillaan jo alle kouluikäisenä kun äiti meni menojaan kaupungilla ja toi aamuyöstä kotiin uusia "poikaystäviä". 

Sanomattakin selvää että asenteeni kaikenlaista ehkäisyä kohtaan on erittäin positiivinen, eikä raskaudenkeskeytyksessä tai lapsettomuudessa ole mitään pahaa. Näistä pitäisi jakaa tietoutta ja rikkoa tabuja.  Ei ole väärin olla haluamatta lapsia ja elää villiä sinkkuelämää. Se on tuhannesti parempi kuin hankkia lapsia ja tajuta sitten ettei niitä halua. Sillä pilaa usean ihmisen elämän mahdollisesti peruuttamattomasti. 

harva kai niitä lapsia nykyään harkitusti tekee. on vain kova pala myöntää ettei muka olisi harkitusti raskaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin ja sitten pitää tehdä toinen ja vielä kolmaskin kersa.

Nii-in...ja kaikki laitettu alulle hoidoilla.

Miten tämä nyt liittyy mihinkään? Onko lasten laiminlyöminen hyväksyttävämpää, jos ne saatu perinteisin keinoin alulle vai mitä ihmettä?

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Ja yleensä juuri ne  joilla ei pää meinaa kestää edes sitä yhtä, hankkivat useamman. Miehen sisko esim. odottaa perheen neljättä lasta, vaikka kolmenkin kanssa on vaikeaa. Ikinä ei rahat riitä, mihinkään ei pääse, aikaa ei ole, pinna tiukalla koko ajan, kukaan ei ota lapsia hoitoon. Valittaa siis koko ajan väsymystään, rahapulaa, aikapulaa, väsymystä jne. mutta pakko on vain lisää hankkia ja täysin suunnitellusti. SItten vielä on ihmeissään, kun lähipiiri ei mitenkään riemuiten ryntää onnittelemaan uudesta tulokkaasta. Hän ei tosin käy bilettämässä (ehkä pitäisi, edes joskus?) tai hoidata lapsia muilla. Itseasiassa jos hänelle tarjoaa apua, yleensä kieltäytyy vaikka millä verukkeella. Luulen, ettei halua ratkaisuja "ongelmiinsa" vaan vain syitä valittaa. 

Mulla yksi samanlainen kaveri, jolla nyt myös 4 lasta. En voi ymmärtää. Ehkä ei kestä sitä kun lapset kasvavat, ja pitäisi alkaa miettiä kuika oikeasti on ja mitä elämällä tekisi, ehkä ei kestä olla omien ajatustensa kanssa, ehkä ei pysty näkemään itseään muuten kuin lasten kautta? Myönnän, että välillä on vaikea olla yhteyksissä kun en jaksa kuunnella sitä marttyyrimaista valitusta. On vaikea olla empaattinen, kun kysymys on tietoisista omista valinnoista, ja apukaan ei kelpaa.