Finnair nakkasi pähkinäallergisen ruotsalaisnaisen lentokoneesta allergian takia
(Ip-lehden toimittajat: saa vapaasti lainata kunhan ilmoittaa lähteen. Te kun kopioitte täältä aina kaiken muunkin).
Ruotsalainen Emelie 20 vee on Rhodoksella josta hänen piti palata toissapäivänä Finnairin lennolla takaisin kotiinsa Suomeen. Emelie oli ollut yhteydessä Finnairiin hyvissä ajoin ennen lentoa ja saanut kuulla, että pähkinäallergia ei tuota ongelmia lennolla. Kuitenkin lentokoneeseen päästyään Emelie sai kuulla henkilökunnalta, että tarvitaan kirjallinen (lääkärin)todistus, jotta lennolla ei myytäisi pähkinöitä. Henkilökunta ei myöskään halunnut kuuluttaa muille matkustajille, että kyydissä on pähkinäallergikko niin kuin muut yhtiöt tekevät. (Emelie lensi Rhodokselle kreikkalaisella lentoyhtiöllä jolle ei ollut ongelma olla myymättä pähkinöitä lennolla). Emelien mukaan muiden lentoyhtiöiden henkilökunta tapaa sanoa hänen lähellään istuville etteivät nämä söisi pähkinöitä lennolla. Riittää, ettei kolme riviä Emelien edessä ja takana ei auo pähkinäpusseja.
Ensin lentoemo sanoi Emelielle, että Emelie saa ihan itse valita ottaako riskin ja tuleeko lennolle mukaan vai ei. Kuitenkin lentoemännän puhuttua lentäjän kanssa päätettiin, ettei Emelie saa tulla lennolle mukaan. Hänen käskettiin poistua koneesta. Lentoemäntä sanoi Emelielle ettei tämän pitäisi lentää ollenkaan kun on niin allerginen. Nyt Emelie on jumissa Rhodoksella josta hänen pitäisi päästä piakkoin kotiin Suomeen diabeteslääkkeidensä takia (ne alkavat loppua). Finnair on luvannut maksaa lippurahat Emelielle takaisin.
Finnair pahoittelee tilannetta ja sanoo henkilökunnan toimineen oikein. Finnair ei voi taata 100 % pähkinävapaita lentoja eikä henkilökunta voi kontrolloida mitä muut matkustajat tuovat mukanaan tai tekevät lennolla. Finnair ei voinut myöskään kuuluttaa asiasta muille matkustajille koska "meidän policymme ei toimi niin".
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä henkilö voi esim kävellä kadulla, siinähän joku voi syödä pähkinöitä metrin päässä edessä?
Miten hän voi mennä mihinkään suljettuun tilaan ennen kuin ilmoittaa vaivastaan?
Onkohan yritetty lääketieteen uusimpia konsteja eli hitaasti yritetty lisätä pähkinöitä ruokavalioon?
Minäminäminäminäminäminä haiskahtaa taas TODELLA vahvasti.
Minäminä on tässä teillä, jotka ette ymmärrä, että ihan tavalliset asiat ja tilanteet aiheuttaa toisille vaaraa. Niiden takia osalla on lääkkeet mukana ja silti vaara on kohdalle sattuessa oikeasti suuri.
Pähkinäallergisella on aina riski allergiasta. Minä olen kuskannut partioleiriltä 13 vuotiaan kiireellä sairaalaan, koska oli syönyt kaveriltaan saaman suklaapalan. Hänelle annettiin ruiske ja siitä huolimatta Nuuksiosta Jorvia lähestyessämme tuntui, ettei hän kohta enää hengitä ollenkaan.
Linkkaapa allergialääkärin kehoitus, jossa hän suosittelee pähkinä, kala tai kumiallergiselle siedätystä. Ei taida löytyä, koska mikään tutkimus ei tue toisen tarkoituksellista tukehduttamista. Anafylaktisen shokin riski on eri asia kuin heinänuha.
Miksei reseptiä ja lääkettä mukana kun noin hengenvaarallinen allergia? Jotain vastuuta nyt ihmisille itselleenkin!
Näin pahoja allergikkoja täälläkin. Saisi evoluutio karsia.
Ihmettelen lähinnä sitä, miten ihmiset eivät pärjää lentomatkaa ilman pähkinöitä...
Mielestäni allergiasta pitää olla todistus.
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-11339 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus ollut lennolla ( ei ollut Finnairin), jossa yksinkertaisesti kuulutettiin, että koneessa on erittäin pahasti pähkinöille allerginen henkilö, emmekä sen vuoksi myy pähkinöitä, eikä niitä tule kenenkään omista eväistäkään nauttia. No problem.
Eli mielestäsi yhden matkustajan, jolla ei ole todistusta mukanaan, sanelemat "säännöt" pätevät pariinsataan muuhun matkustajaan?
Miten se pähkinöiden syömättömyys vaikuttaa niihin muihin? Saako ne parisataa muuta jonkun allergisen reaktion jossei saa syödä pähkinöitä lennolla?
Koska heillä on oikeus syödä pähkinöitä.
Jokaisen oma asia hoitaa allergiansa
Kylläpä on omituisia mielipiteitä. Kenelläkään ei ole oikeutta vahingoittaa toista.
Lennolla kuten merillä kapteenin sana on laki. Jos asiakkaat eivät ole erikseen sopineet lentoyhtiön kanssa pähkinän syömisestä, voi kapteeni päättää, ettei lennolla syödä pähkinöitä. Vaikka pähkinöistä olisikin erikseen sovittu, voi kapteeni kieltää sen vaikka turvallisuuden vuoksi.
Kukaan ei ole niin riippuvainen pähkinöistä, ettei pärjää muutamaa tuntia ilman. Pähkinäallergiselle lyhytkin aivan mitätön altistus voi johtaa hengitysteiden tukkeutumiseen ja tukehtumiseen. Pähkinäallergisella lääkkeet antavat vain lisäaikaa sairaalaan pääsyyn.
Neljännen kerran. Kyse ei edelleenkään ole siitä, mitä muut syö, vaan matkustajan omasta turvallisuudesta.
Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Mitä sanot neljännen kerran? Minä ymmärrän, että kyse on matkustajan turvallisuudesta. Miten ajattelit, että matkustaja pääsee paremmin matkustamaan kuin huomioimalla hänen allergiansa?
Matkustajan tai matkustajien turvallisuuden vuoksi lennolla voi kieltää pähkinät. Ei Finnair ole missään matkustusehdoissa luvannut, että pähkinöitä saa syödä. Ihan samalla tavalla kielletään muitakin turvallisuutta uhkaavia.
Kuulutus ei pähkinöitä tai pähkinäjäämiä koneesta poista. Lentohenkilökunta ei voi kerätä kaikkien matkustajien omia eväitä varastoon, eikä siivota läpikotaisin puolta matkustamosta. Ymmärrätkö? Otsikot voisivat olla toisenlaiset.
Emelie olisi voinut jopa saada kohtauksen vaikka vessanovenkahvasta tai vaihtorahoista lennon aikana.
Jos on allerginen, tietää myös omat velvollisuutensa, eikä vain soittele iltapaskoihin.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa jutussa ole mitään epäselvää.
1. Emelie on ilmoittanut olevansa pähkinöille allerginen (mikä tarkoittanee, että se on otettu huomioon hänen mahdollisissa ruuissaan).
2. Koneeseen tullessaan hän odottaa täysin pähkinävapaata ympäristöä.
3. Finnair on ilmoittanut esim. nettisivuillaan, etteivät voi taata 100% allergeenivapaata ympäristöä. Se ei ole myöskään mahdollista, jos matkustajat ovat jo koneessa.
4. Emelie ei oman turvallisuutensa vuoksi pääse lennolle.
5. Lennon hinta hyvitetään Emelielle.
6. Emelie valittaa, mutta voi miettiä, olisiko kannattanut varata niitä henkilökohtaisia lääkkeitä ja muita tärkeitä asioita, kuten lääkärintodistus, mukaan.
1. Tuossa ykköskohdan "tarkoittanee" on se, johon tuo kaatuu. Jos kysyt yhdeltäkään allergialääkäriltä, he osaavat neuvoa, että usein se tarkoittaa paljon enemmän.
Jos Emilie ei itse ole kysynyt ruoista, kyllä myyjä vastaa siitä, että hän kertoo rajauksen, jos myyjä tarkoittaa jotain muuta kuin pähkinäallergisen mahdollisuutta tulla lennolle.
2. Myyntitilanteessa ilmoitettu allergia.
3. Myyntitilanteessa annetut lupaukset on pystyttävä pitämään huolimatta mitä muuta on ehdoista sovittu. Tarkemmat ehdot eivät päde siltä osin, mitä on erikseen kysytty, jos erikseen kysyttäessä ei ole kerrottu niitä kysymystä koskevia ehtoja.
4. Lentäminen ei ole ainakaan lehtijutun pohjalta Emilielle vaarallista.
5. Kun kauppa on tehty, myyjällä on velvollisuus toimittaa palvelu. Kaupan purkaminen ei ole koskaan ensisijainen vaihtoehto, vaan yhteisestä sopimuksesta tapahtuva. Et saa yleensä liikkeeseen palautettua tuotetta ilmoittamalla purkavasi kaupan, vaan myyjällä on oikeus, mutta myös ensisijainen velvollisuus yrittää korjata tuote.
Jos yhteisestä sopimuksesta päädyttäisiin kaupan purkuun, silloin toki siitä aiheutuvat välittömät kulut voi laskuttaa. Nyt kuitenkaan kauppaa ei,liene purettu yhteisestä sopimuksesta, joten myyjällä on edelleen velvollisuus toimittaa myymänsä palvelu.
6. Lääkkeet mahdollisesti onkin mukana, sitä emme tuosta tiedä. Lääkärintodistusta ei ole mitään velvollisuutta kuljettaa, vaan myyjällä on velvollisuus huolehtia myymänsä palvelu.
X. Finnairin tehtävä on huolehtia Emilie kotiin ja maksaa kulut ja korvaukset, jotka syntyy, kun ei ottanut häntä lennolle. Nyt ilmailusääntöjen mukaan Finnair on jättänyt hänet heitteille. Kaupanpurkuun Emilien ei kannata suostua ainakaan ennen kuin on tuonut selväksi Finnairille, mitä kuluja siitä seuraa ja Finnair hyväksy kulut. Jos he päätyvät kaupan purkuun josta Finnair ei yksin päätä, voi Finnair joutua maksamaan vaihtoehtoisen paluunkin.
Niin kauan kuin ostaja ei ole hyväksynyt kaupan purkua, ei kauppaa ole purettu, ellei Finnair hae oikeudelta ratkaisua, jossa Finnairille luultavasti seuraisi ne kulut, jotka sille joka tapauksssa kuuluu. Helpoin lienee, että Finnair toimittaa palvelun, mutta ei se Finnairille ole vaikea ole hakea oikeudeltakaan sopimuksen purkua.

Voi luoja mikä urpo olet.
Kyseessä ei ole normaali kaupanteko, vaan matkustaminen johon vaikuttaa aika moni muu tekijä, kuin palstamamman mutuilu. Luepa ne Finnairin matkaehdot ensin ihan läpikotaisin ja tule sitten pätemään.

Kuulutus ei pähkinöitä poista. Kuulutus antaa matkustajille ohjeen, jota heidän on noudatettava ja noudattamatta jättämisestä he vastaavat. Siivoaminen tai muu vaiva on syytä huomioida myyntitilanteessa, kun annetaan lupaus.
Jos ei halua siivota, ei kannata luvata siistiä lentoa. Jos sellaisen menee lupaamaan ja toinen maksaa siitä, on myyjän asia miettiä miten hoitaa sen. Ihan turhaan sinä huolehdit, kuinka siivoaminen voi olla raskasta ja työlästä. Samaa moni muukin miettii ja koti on kuin sikolätti. Toiset vaan siivoavat ja saavat siistiä aikaan, eikä se aiheuta suuria murheita.
Jos on allerginen, mitkähän on ne velvollisuudet? Olettaa, että myynnissä annetuista lupauksista huolimatta niistä ei pidetä kiinni? Höpö höpö. Myyjällä on velvollisuudet huolehtia myymästään tuotteesta.
Aivan oikea ratkaisu Finnairilta. Olisihan siitä voinut käydä niinkin, että vierustoveri olisi juuri ennen lentoa syönyt suolapähkinöitä aituaan tietämättömänö tulevasta vaarasta. Sitten kun tämä olisi hengittänyt koneessa pähkinäntuoksuista hengitystään tätä allergikkoa päin, katastrofi olisi ollut valmis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa jutussa ole mitään epäselvää.
1. Emelie on ilmoittanut olevansa pähkinöille allerginen (mikä tarkoittanee, että se on otettu huomioon hänen mahdollisissa ruuissaan).
2. Koneeseen tullessaan hän odottaa täysin pähkinävapaata ympäristöä.
3. Finnair on ilmoittanut esim. nettisivuillaan, etteivät voi taata 100% allergeenivapaata ympäristöä. Se ei ole myöskään mahdollista, jos matkustajat ovat jo koneessa.
4. Emelie ei oman turvallisuutensa vuoksi pääse lennolle.
5. Lennon hinta hyvitetään Emelielle.
6. Emelie valittaa, mutta voi miettiä, olisiko kannattanut varata niitä henkilökohtaisia lääkkeitä ja muita tärkeitä asioita, kuten lääkärintodistus, mukaan.
1. Tuossa ykköskohdan "tarkoittanee" on se, johon tuo kaatuu. Jos kysyt yhdeltäkään allergialääkäriltä, he osaavat neuvoa, että usein se tarkoittaa paljon enemmän.
Jos Emilie ei itse ole kysynyt ruoista, kyllä myyjä vastaa siitä, että hän kertoo rajauksen, jos myyjä tarkoittaa jotain muuta kuin pähkinäallergisen mahdollisuutta tulla lennolle.
2. Myyntitilanteessa ilmoitettu allergia.
3. Myyntitilanteessa annetut lupaukset on pystyttävä pitämään huolimatta mitä muuta on ehdoista sovittu. Tarkemmat ehdot eivät päde siltä osin, mitä on erikseen kysytty, jos erikseen kysyttäessä ei ole kerrottu niitä kysymystä koskevia ehtoja.
4. Lentäminen ei ole ainakaan lehtijutun pohjalta Emilielle vaarallista.
5. Kun kauppa on tehty, myyjällä on velvollisuus toimittaa palvelu. Kaupan purkaminen ei ole koskaan ensisijainen vaihtoehto, vaan yhteisestä sopimuksesta tapahtuva. Et saa yleensä liikkeeseen palautettua tuotetta ilmoittamalla purkavasi kaupan, vaan myyjällä on oikeus, mutta myös ensisijainen velvollisuus yrittää korjata tuote.
Jos yhteisestä sopimuksesta päädyttäisiin kaupan purkuun, silloin toki siitä aiheutuvat välittömät kulut voi laskuttaa. Nyt kuitenkaan kauppaa ei,liene purettu yhteisestä sopimuksesta, joten myyjällä on edelleen velvollisuus toimittaa myymänsä palvelu.
6. Lääkkeet mahdollisesti onkin mukana, sitä emme tuosta tiedä. Lääkärintodistusta ei ole mitään velvollisuutta kuljettaa, vaan myyjällä on velvollisuus huolehtia myymänsä palvelu.
X. Finnairin tehtävä on huolehtia Emilie kotiin ja maksaa kulut ja korvaukset, jotka syntyy, kun ei ottanut häntä lennolle. Nyt ilmailusääntöjen mukaan Finnair on jättänyt hänet heitteille. Kaupanpurkuun Emilien ei kannata suostua ainakaan ennen kuin on tuonut selväksi Finnairille, mitä kuluja siitä seuraa ja Finnair hyväksy kulut. Jos he päätyvät kaupan purkuun josta Finnair ei yksin päätä, voi Finnair joutua maksamaan vaihtoehtoisen paluunkin.
Niin kauan kuin ostaja ei ole hyväksynyt kaupan purkua, ei kauppaa ole purettu, ellei Finnair hae oikeudelta ratkaisua, jossa Finnairille luultavasti seuraisi ne kulut, jotka sille joka tapauksssa kuuluu. Helpoin lienee, että Finnair toimittaa palvelun, mutta ei se Finnairille ole vaikea ole hakea oikeudeltakaan sopimuksen purkua.
Voi luoja mikä urpo olet.
Kyseessä ei ole normaali kaupanteko, vaan matkustaminen johon vaikuttaa aika moni muu tekijä, kuin palstamamman mutuilu. Luepa ne Finnairin matkaehdot ensin ihan läpikotaisin ja tule sitten pätemään.
Olen lentänyt todella paljon ja aina joskus saanut korvauksiakin. Finnairin matkustusehdot eivät mene lain edelle, vaikka mielellään yrittävät antaa sellaista kuvaa. Finnair vastaa myymästä palvelustaan ja antamistaan lupauksista ilmailusäännösten ja lain mukaan matkustusehdoistaan huolimatta ja siitä minullakin on myönteinen ratkaisu.
Siis ihan hyvillä mielin voisin jättää pähkinät syömättä, jos olisin sellaisia matkaevääksi varannut ja joku pähkinäallerginen olisi lennolle sitten joutunut ja tilanne olisi se että jonkun henki on vaarassa. Mutta, olettaisin tilanteen olevan muutenkin hätätapaus, pähkinäallergisen on pakko päästä juuri sille lennolle syystä x, vaikka terveyttään hoitamaan toiseen maahan, tilanne on tullut yllättäen ja siksi ei ole osannut varautua paremmin.
Muutoin, olettaisin että noin vakavasti allerginen osaisi ottaa vastuun allergiasta ja itsestään ja reissuun lähtiessä valmistelisi asiat huolella ja niin että niistä koituisi mahdollisiman vähän vaivaa muille. Lääkärintodistus on ainakin se ykkösasia ja penkkipaikankin voi etukäteen varata ja ostaa jostain päädystä ja minimoida se ympäristö jonka täytyy sen lennon aikana olla syömättä pähkinöitä. Jonkun matkustajan ainoat lentoeväät voi olla juurikin ne pähkinät, ja kyllähän se pännii sitten jos joku allerginen tupsahtaa vaan viereen istumaan eikä mistään ole etukäteen tiedotettu/huolehdittu. Mietityttää myös, miten ihmeessä noin pahasti allerginen ihminen siellä lomakohteessakaan on pärjännyt ja kuinka hyvin sinnekkin valmistautunut?
Kuitenkin, Finnair teki mielestäni ihan oikein ja ammattimaisesti. Vaikka allergisen mielestä olisi kohtuullista että asiat menisivät nyt edes sen yhden kerran hänen ajatuksiensa mukaisesti, että jos nyt tämän kerran kuitenkin tehtäisiin poikkeus.. Finnairin täytyisi sitten tehdä poikkeuksia ja ottaa vastuu joka ikisen allergisen kohdalla ja eihän siitä tulisi yhtään mitään.
pesusienikö kirjoitti:
Meillä oli töissä yksi joka oli allerginen kaikelle pesuaineille ja ruualle ja eläimille. Hän muutti meidän haarakonttoriin ja sai uuden tietsikan kun edell paikassa oli ollut hometta hänestä ei virallisesti. Kun kävin kokouksessa tässä hänen edell paikassaan minun olisi pitänyt vaihtaa uudet vaatteet. Nainen halusi listsukst pomolta siistijän käyttämistä pesuaineista. Hän myös tarjoutui tarkastamaan meikkimme että ne sopivat hänelle. En olisi saanut olla syönyt lähivuorokausina kalaa sitruksia enkä pesusineita pyykissä. Dödöstäkin valitti. Suuri osa työaikaa meni taisteluun ja toisten piti osallistua näistä pähkinöistä nainen ei ollut kuullut. Pitää kertoa.
Sama meillä entinen työkaveri oli hajuille allerginen. Valitti hajuvesistä ja hiuslakoista. Lopulta meni niin pitkälle että vaati et me muut käytetään kotona vain hajusteetomia pesuaineita, huuhteluaineita, shamppoota jne. Sama nainen on nykyään töissä sokoksen vaateosastolla. En tajua miten hän pärjää siellä koska kemppariosasto on ihan vieressä... On ilmeisesti kokenut jonkun ihmeparantumisen.
7.1 Oikeus kieltäytyä kuljetuksesta
Finnair voi kohtuullisen harkintansa mukaan kieltäytyä kuljettamasta matkustajaa tai tämän matkatavaroita, mikäli se on kirjallisesti ilmoittanut matkustajalle, ettei se kyseisen ilmoituksen jälkeen tule kuljettamaan matkustajaa lennoillaan. Tällaisessa tapauksessa matkustaja on oikeutettu lentolipun hinnan palautukseen.
7.1.1 Kyseinen toimenpide on tarpeen sovellettavien lakien, asetusten ja määräysten noudattamiseksi;
7.1.2 Matkustajan tai tämän matkatavaran kuljettaminen voi vaarantaa muiden matkustajien tai miehistön turvallisuuden tai terveyden tai vaikuttaa niihin tai kuljettaminen voi olennaisesti vaikuttaa matkustajien tai miehistön matkustusmukavuuteen;
7.1.3 Matkustajan henkinen tai ruumiillinen tila, mukaan lukien alkoholin tai päihteiden käyttö, on vaaraksi matkustajalle itselleen, muille matkustajille, miehistölle tai omaisuudelle;
7.1.7 Matkustajalla ei ilmeisesti ole asianmukaisia matkustusasiakirjoja tai hän yrittää saapua maahan, jossa hän on läpikulkumatkalla tai jota varten hänellä ei ole asianmukaisia matkustusasiakirjoja, matkustaja on turmellut matkustusasiakirjoja lennon aikana tai kieltäytyy luovuttamasta niitä miehistölle kuittia vastaan;
7.1.10 Matkustaja ei noudata Finnairin antamia turva- ja muita ohjeita.
7.2 Erityisjärjestelyt
Yksinään matkustavien lapsien, vajaakykyisten henkilöiden, raskaana olevien naisten tai sairaiden hyväksyminen kuljetettaviksi saattaa riippua sovittavista ennakkojärjestelyistä Finnairin sisäisten määräysten mukaisesti.
11.1 Yleistä
Jos matkustaja Finnairin kohtuullisen käsityksen mukaan käyttäytyy lentokoneessa siten, että hän on vaaraksi lentokoneelle tai kenelle tahansa siinä olevalle henkilölle taikka siinä olevalle omaisuudelle, tai estää miehistöä suorittamasta tehtäviään, tai laiminlyö minkä tahansa miehistön määräyksen noudattamisen, tai käyttäytyy muita matkustajia tai henkilökuntaa vahingoittavalla tai häiritsevällä tavalla, voi Finnair ryhtyä tarpeellisiksi katsomiinsa kohtuullisiin toimiin estääkseen kyseisen käyttäytymisen, matkustajaan kohdistuvat pakkokeinot mukaan lukien. Matkustaja voidaan poistaa koneesta missä tahansa laskeutumispaikassa ja häneltä voidaan evätä jatkoyhteys. Matkustaja voidaan saattaa vastaamaan teoistaan oikeudessa.
15.1.2 (c) Finnair ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu siitä, että se noudattaa lainsäädäntöä, viranomaisten säädöksiä, määräyksiä tai vaatimuksia tai siitä, että matkustaja laiminlyö näiden noudattamisen.
15.1.2 (g) Kuljetettaessa matkustajaa, jonka ikä tai henkinen tai fyysinen tila on sellainen, että se on omiaan tavalla tai toisella vaarantamaan hänen oman turvallisuutensa, Finnair ei vastaa mistään kyseisen tilan tai sen pahenemisen seuraukseksi luettavasta kyseiselle matkustajalle aiheutuvasta sairaudesta, vammasta tai vajavaisuudesta tai kuolemasta.
Finnair lienee aika paljon panostanut someen. Joskus hakikin ihan someen kirjoittelevia ja bloggaajia matkustelemaan ja kirjoittelemaan.
Nyt tulee välillä sellaisia allergiaa torjuvia, sopimusehdot tarkkaan linkkaavia harhaanjohtavia viestejä. Eikö ilmailusäännöt ja laki jotka ovat noiden ehtojen yläpuolella kuitenkin löydy vähän helpommin kuin sopimusehdot? Minä en ainakaan löytänyt pähkinäallergiaa koskevia sopimusehtoja niin helposti etsiessäni kuin täältä ketjusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa jutussa ole mitään epäselvää.
1. Emelie on ilmoittanut olevansa pähkinöille allerginen (mikä tarkoittanee, että se on otettu huomioon hänen mahdollisissa ruuissaan).
2. Koneeseen tullessaan hän odottaa täysin pähkinävapaata ympäristöä.
3. Finnair on ilmoittanut esim. nettisivuillaan, etteivät voi taata 100% allergeenivapaata ympäristöä. Se ei ole myöskään mahdollista, jos matkustajat ovat jo koneessa.
4. Emelie ei oman turvallisuutensa vuoksi pääse lennolle.
5. Lennon hinta hyvitetään Emelielle.
6. Emelie valittaa, mutta voi miettiä, olisiko kannattanut varata niitä henkilökohtaisia lääkkeitä ja muita tärkeitä asioita, kuten lääkärintodistus, mukaan.
1. Tuossa ykköskohdan "tarkoittanee" on se, johon tuo kaatuu. Jos kysyt yhdeltäkään allergialääkäriltä, he osaavat neuvoa, että usein se tarkoittaa paljon enemmän.
Jos Emilie ei itse ole kysynyt ruoista, kyllä myyjä vastaa siitä, että hän kertoo rajauksen, jos myyjä tarkoittaa jotain muuta kuin pähkinäallergisen mahdollisuutta tulla lennolle.
2. Myyntitilanteessa ilmoitettu allergia.
3. Myyntitilanteessa annetut lupaukset on pystyttävä pitämään huolimatta mitä muuta on ehdoista sovittu. Tarkemmat ehdot eivät päde siltä osin, mitä on erikseen kysytty, jos erikseen kysyttäessä ei ole kerrottu niitä kysymystä koskevia ehtoja.
4. Lentäminen ei ole ainakaan lehtijutun pohjalta Emilielle vaarallista.
5. Kun kauppa on tehty, myyjällä on velvollisuus toimittaa palvelu. Kaupan purkaminen ei ole koskaan ensisijainen vaihtoehto, vaan yhteisestä sopimuksesta tapahtuva. Et saa yleensä liikkeeseen palautettua tuotetta ilmoittamalla purkavasi kaupan, vaan myyjällä on oikeus, mutta myös ensisijainen velvollisuus yrittää korjata tuote.
Jos yhteisestä sopimuksesta päädyttäisiin kaupan purkuun, silloin toki siitä aiheutuvat välittömät kulut voi laskuttaa. Nyt kuitenkaan kauppaa ei,liene purettu yhteisestä sopimuksesta, joten myyjällä on edelleen velvollisuus toimittaa myymänsä palvelu.
6. Lääkkeet mahdollisesti onkin mukana, sitä emme tuosta tiedä. Lääkärintodistusta ei ole mitään velvollisuutta kuljettaa, vaan myyjällä on velvollisuus huolehtia myymänsä palvelu.
X. Finnairin tehtävä on huolehtia Emilie kotiin ja maksaa kulut ja korvaukset, jotka syntyy, kun ei ottanut häntä lennolle. Nyt ilmailusääntöjen mukaan Finnair on jättänyt hänet heitteille. Kaupanpurkuun Emilien ei kannata suostua ainakaan ennen kuin on tuonut selväksi Finnairille, mitä kuluja siitä seuraa ja Finnair hyväksy kulut. Jos he päätyvät kaupan purkuun josta Finnair ei yksin päätä, voi Finnair joutua maksamaan vaihtoehtoisen paluunkin.
Niin kauan kuin ostaja ei ole hyväksynyt kaupan purkua, ei kauppaa ole purettu, ellei Finnair hae oikeudelta ratkaisua, jossa Finnairille luultavasti seuraisi ne kulut, jotka sille joka tapauksssa kuuluu. Helpoin lienee, että Finnair toimittaa palvelun, mutta ei se Finnairille ole vaikea ole hakea oikeudeltakaan sopimuksen purkua.
Voi luoja mikä urpo olet.
Kyseessä ei ole normaali kaupanteko, vaan matkustaminen johon vaikuttaa aika moni muu tekijä, kuin palstamamman mutuilu. Luepa ne Finnairin matkaehdot ensin ihan läpikotaisin ja tule sitten pätemään.
Olen lentänyt todella paljon ja aina joskus saanut korvauksiakin. Finnairin matkustusehdot eivät mene lain edelle, vaikka mielellään yrittävät antaa sellaista kuvaa. Finnair vastaa myymästä palvelustaan ja antamistaan lupauksista ilmailusäännösten ja lain mukaan matkustusehdoistaan huolimatta ja siitä minullakin on myönteinen ratkaisu.
Joka ikinen lentomatkustaja sitoutuu noudattamaan lentoyhtiön matkustusehtoja lipun ostaessaan.
Sinulla taitaa olla joko ymmärryksessä pahasti vikaa, tai sitten olet näitä Finnair-marisijoita.
Vierailija kirjoitti:
7.1 Oikeus kieltäytyä kuljetuksesta
Finnair voi kohtuullisen harkintansa mukaan kieltäytyä kuljettamasta matkustajaa tai tämän matkatavaroita, mikäli se on kirjallisesti ilmoittanut matkustajalle, ettei se kyseisen ilmoituksen jälkeen tule kuljettamaan matkustajaa lennoillaan. Tällaisessa tapauksessa matkustaja on oikeutettu lentolipun hinnan palautukseen.
7.1.1 Kyseinen toimenpide on tarpeen sovellettavien lakien, asetusten ja määräysten noudattamiseksi;
7.1.2 Matkustajan tai tämän matkatavaran kuljettaminen voi vaarantaa muiden matkustajien tai miehistön turvallisuuden tai terveyden tai vaikuttaa niihin tai kuljettaminen voi olennaisesti vaikuttaa matkustajien tai miehistön matkustusmukavuuteen;
7.1.3 Matkustajan henkinen tai ruumiillinen tila, mukaan lukien alkoholin tai päihteiden käyttö, on vaaraksi matkustajalle itselleen, muille matkustajille, miehistölle tai omaisuudelle;
7.1.7 Matkustajalla ei ilmeisesti ole asianmukaisia matkustusasiakirjoja tai hän yrittää saapua maahan, jossa hän on läpikulkumatkalla tai jota varten hänellä ei ole asianmukaisia matkustusasiakirjoja, matkustaja on turmellut matkustusasiakirjoja lennon aikana tai kieltäytyy luovuttamasta niitä miehistölle kuittia vastaan;
7.1.10 Matkustaja ei noudata Finnairin antamia turva- ja muita ohjeita.
7.2 Erityisjärjestelyt
Yksinään matkustavien lapsien, vajaakykyisten henkilöiden, raskaana olevien naisten tai sairaiden hyväksyminen kuljetettaviksi saattaa riippua sovittavista ennakkojärjestelyistä Finnairin sisäisten määräysten mukaisesti.
11.1 Yleistä
Jos matkustaja Finnairin kohtuullisen käsityksen mukaan käyttäytyy lentokoneessa siten, että hän on vaaraksi lentokoneelle tai kenelle tahansa siinä olevalle henkilölle taikka siinä olevalle omaisuudelle, tai estää miehistöä suorittamasta tehtäviään, tai laiminlyö minkä tahansa miehistön määräyksen noudattamisen, tai käyttäytyy muita matkustajia tai henkilökuntaa vahingoittavalla tai häiritsevällä tavalla, voi Finnair ryhtyä tarpeellisiksi katsomiinsa kohtuullisiin toimiin estääkseen kyseisen käyttäytymisen, matkustajaan kohdistuvat pakkokeinot mukaan lukien. Matkustaja voidaan poistaa koneesta missä tahansa laskeutumispaikassa ja häneltä voidaan evätä jatkoyhteys. Matkustaja voidaan saattaa vastaamaan teoistaan oikeudessa.
15.1.2 (c) Finnair ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu siitä, että se noudattaa lainsäädäntöä, viranomaisten säädöksiä, määräyksiä tai vaatimuksia tai siitä, että matkustaja laiminlyö näiden noudattamisen.
15.1.2 (g) Kuljetettaessa matkustajaa, jonka ikä tai henkinen tai fyysinen tila on sellainen, että se on omiaan tavalla tai toisella vaarantamaan hänen oman turvallisuutensa, Finnair ei vastaa mistään kyseisen tilan tai sen pahenemisen seuraukseksi luettavasta kyseiselle matkustajalle aiheutuvasta sairaudesta, vammasta tai vajavaisuudesta tai kuolemasta.
Kun tunnet nuo sopimusehdot, linkitätkö myös ilmailusäännöt ja lait, joiden nojalla noita noudatetaan, jotta asia olisi vähän vielä selkeämpi.
Voit aloittaa vaikka siitä, että lain mukaan sopimus on sitoumus jota lähtökohtaisesti noudatetaan. Ostettu lentolippu on matkustajan ja palveluntoimittajan välinen sopimus.
Lisäksi ilmailusäännöissä on kerrottu syrjinnästä terveydellisten ja muiden syiden nojalla. Mitenhän nuo linkittämäsi ehdot menevät niiden säännösten rinnalla? Toteutuuko molemmat purkaessa kaupan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa jutussa ole mitään epäselvää.
1. Emelie on ilmoittanut olevansa pähkinöille allerginen (mikä tarkoittanee, että se on otettu huomioon hänen mahdollisissa ruuissaan).
2. Koneeseen tullessaan hän odottaa täysin pähkinävapaata ympäristöä.
3. Finnair on ilmoittanut esim. nettisivuillaan, etteivät voi taata 100% allergeenivapaata ympäristöä. Se ei ole myöskään mahdollista, jos matkustajat ovat jo koneessa.
4. Emelie ei oman turvallisuutensa vuoksi pääse lennolle.
5. Lennon hinta hyvitetään Emelielle.
6. Emelie valittaa, mutta voi miettiä, olisiko kannattanut varata niitä henkilökohtaisia lääkkeitä ja muita tärkeitä asioita, kuten lääkärintodistus, mukaan.
1. Tuossa ykköskohdan "tarkoittanee" on se, johon tuo kaatuu. Jos kysyt yhdeltäkään allergialääkäriltä, he osaavat neuvoa, että usein se tarkoittaa paljon enemmän.
Jos Emilie ei itse ole kysynyt ruoista, kyllä myyjä vastaa siitä, että hän kertoo rajauksen, jos myyjä tarkoittaa jotain muuta kuin pähkinäallergisen mahdollisuutta tulla lennolle.
2. Myyntitilanteessa ilmoitettu allergia.
3. Myyntitilanteessa annetut lupaukset on pystyttävä pitämään huolimatta mitä muuta on ehdoista sovittu. Tarkemmat ehdot eivät päde siltä osin, mitä on erikseen kysytty, jos erikseen kysyttäessä ei ole kerrottu niitä kysymystä koskevia ehtoja.
4. Lentäminen ei ole ainakaan lehtijutun pohjalta Emilielle vaarallista.
5. Kun kauppa on tehty, myyjällä on velvollisuus toimittaa palvelu. Kaupan purkaminen ei ole koskaan ensisijainen vaihtoehto, vaan yhteisestä sopimuksesta tapahtuva. Et saa yleensä liikkeeseen palautettua tuotetta ilmoittamalla purkavasi kaupan, vaan myyjällä on oikeus, mutta myös ensisijainen velvollisuus yrittää korjata tuote.
Jos yhteisestä sopimuksesta päädyttäisiin kaupan purkuun, silloin toki siitä aiheutuvat välittömät kulut voi laskuttaa. Nyt kuitenkaan kauppaa ei,liene purettu yhteisestä sopimuksesta, joten myyjällä on edelleen velvollisuus toimittaa myymänsä palvelu.
6. Lääkkeet mahdollisesti onkin mukana, sitä emme tuosta tiedä. Lääkärintodistusta ei ole mitään velvollisuutta kuljettaa, vaan myyjällä on velvollisuus huolehtia myymänsä palvelu.
X. Finnairin tehtävä on huolehtia Emilie kotiin ja maksaa kulut ja korvaukset, jotka syntyy, kun ei ottanut häntä lennolle. Nyt ilmailusääntöjen mukaan Finnair on jättänyt hänet heitteille. Kaupanpurkuun Emilien ei kannata suostua ainakaan ennen kuin on tuonut selväksi Finnairille, mitä kuluja siitä seuraa ja Finnair hyväksy kulut. Jos he päätyvät kaupan purkuun josta Finnair ei yksin päätä, voi Finnair joutua maksamaan vaihtoehtoisen paluunkin.
Niin kauan kuin ostaja ei ole hyväksynyt kaupan purkua, ei kauppaa ole purettu, ellei Finnair hae oikeudelta ratkaisua, jossa Finnairille luultavasti seuraisi ne kulut, jotka sille joka tapauksssa kuuluu. Helpoin lienee, että Finnair toimittaa palvelun, mutta ei se Finnairille ole vaikea ole hakea oikeudeltakaan sopimuksen purkua.
Voi luoja mikä urpo olet.
Kyseessä ei ole normaali kaupanteko, vaan matkustaminen johon vaikuttaa aika moni muu tekijä, kuin palstamamman mutuilu. Luepa ne Finnairin matkaehdot ensin ihan läpikotaisin ja tule sitten pätemään.
Olen lentänyt todella paljon ja aina joskus saanut korvauksiakin. Finnairin matkustusehdot eivät mene lain edelle, vaikka mielellään yrittävät antaa sellaista kuvaa. Finnair vastaa myymästä palvelustaan ja antamistaan lupauksista ilmailusäännösten ja lain mukaan matkustusehdoistaan huolimatta ja siitä minullakin on myönteinen ratkaisu.
Joka ikinen lentomatkustaja sitoutuu noudattamaan lentoyhtiön matkustusehtoja lipun ostaessaan.
Sinulla taitaa olla joko ymmärryksessä pahasti vikaa, tai sitten olet näitä Finnair-marisijoita.
Oliko matkustajanne kieltäytynyt noudattamasta teidän ehtoja? Vai miltä osin hän oli jopa rikkonut ehtoja?

Mitä en ole ymmärtänyt? Loppuiko argumentit vai miksi pitää epäillä ymmärrystäni tai epäillä minua Finnair marisijaksi? Minulla on (teidän?) Finnairin silver kortti ollut pidempään, matkustan paljon Euroopassa.
Ja ihan kuten sanoin, ei Finnairin palvelu ole aina täydellistä. Voin laittaa tänne edellisen toimitusjohtajan(ne?) sähköposti pahoittelun vastaukseksi jos haluat.
Vierailija kirjoitti:
1. Tuossa ykköskohdan "tarkoittanee" on se, johon tuo kaatuu. Jos kysyt yhdeltäkään allergialääkäriltä, he osaavat neuvoa, että usein se tarkoittaa paljon enemmän.
Jos Emilie ei itse ole kysynyt ruoista, kyllä myyjä vastaa siitä, että hän kertoo rajauksen, jos myyjä tarkoittaa jotain muuta kuin pähkinäallergisen mahdollisuutta tulla lennolle.
2. Myyntitilanteessa ilmoitettu allergia.
3. Myyntitilanteessa annetut lupaukset on pystyttävä pitämään huolimatta mitä muuta on ehdoista sovittu. Tarkemmat ehdot eivät päde siltä osin, mitä on erikseen kysytty, jos erikseen kysyttäessä ei ole kerrottu niitä kysymystä koskevia ehtoja.
4. Lentäminen ei ole ainakaan lehtijutun pohjalta Emilielle vaarallista.
5. Kun kauppa on tehty, myyjällä on velvollisuus toimittaa palvelu. Kaupan purkaminen ei ole koskaan ensisijainen vaihtoehto, vaan yhteisestä sopimuksesta tapahtuva. Et saa yleensä liikkeeseen palautettua tuotetta ilmoittamalla purkavasi kaupan, vaan myyjällä on oikeus, mutta myös ensisijainen velvollisuus yrittää korjata tuote.
Jos yhteisestä sopimuksesta päädyttäisiin kaupan purkuun, silloin toki siitä aiheutuvat välittömät kulut voi laskuttaa. Nyt kuitenkaan kauppaa ei,liene purettu yhteisestä sopimuksesta, joten myyjällä on edelleen velvollisuus toimittaa myymänsä palvelu.
6. Lääkkeet mahdollisesti onkin mukana, sitä emme tuosta tiedä. Lääkärintodistusta ei ole mitään velvollisuutta kuljettaa, vaan myyjällä on velvollisuus huolehtia myymänsä palvelu.
X. Finnairin tehtävä on huolehtia Emilie kotiin ja maksaa kulut ja korvaukset, jotka syntyy, kun ei ottanut häntä lennolle. Nyt ilmailusääntöjen mukaan Finnair on jättänyt hänet heitteille. Kaupanpurkuun Emilien ei kannata suostua ainakaan ennen kuin on tuonut selväksi Finnairille, mitä kuluja siitä seuraa ja Finnair hyväksy kulut. Jos he päätyvät kaupan purkuun josta Finnair ei yksin päätä, voi Finnair joutua maksamaan vaihtoehtoisen paluunkin.
Niin kauan kuin ostaja ei ole hyväksynyt kaupan purkua, ei kauppaa ole purettu, ellei Finnair hae oikeudelta ratkaisua, jossa Finnairille luultavasti seuraisi ne kulut, jotka sille joka tapauksssa kuuluu. Helpoin lienee, että Finnair toimittaa palvelun, mutta ei se Finnairille ole vaikea ole hakea oikeudeltakaan sopimuksen purkua.
1. No tässä ei varmaan ole allergialääkäreitä konsultoitu? Emme voi tietää, millainen keskustelu allergia-asiasta on käyty, mutta ehdoissaan Finnair on ilmoittanut, ettei voi taata allergeenitonta ympäristöä.
2. Finnair on ilmoittanut, ettei voi taata allergeenitonta ympäristöä.
3. Ehdot ovat olleet luettavissa Finnairin sivuilta - emme voi tietää, onko asiasta mainittu Emelielle ja onko hän niihin tutustunut.
4. Jutun perusteella Emelien on vaarallista olla samassa tilassa pähkinöiden kanssa, koska hän vaatii, ettei niitä lentokoneessa syötäisi muiden matkustajien toimesta. Lentäminen itsessään ei ole vaarallista, mutta Finnair ei voi ottaa riskiä ottamalla koneeseen vahvasti allergista henkilöä. Tästä Finnair on ilmoittanut.
5. Finnairin sivuilla lukee, mitkä ehdot pätevät, jos lento evätään "hyväksyttävistä syistä", kuten terveys- ja turvallisuussyistä. Tällöin esim. hyvitetään lentolipun hinta tai tarjotaan uutta matkaa, jos se on mahdollista. Tässä tapauksessa uusi lento ei liene mahdollinen, koska edelleenkään täysin allergiavapaita lentoja ei ole.
6. Tiedämme, että Emelie ei jutun mukaan ole ottanut tarpeeksi diabeteslääkkeitään mukaan. Lisäksi Finnairin mukaan vaikeissa allergiatapauksissa tulee olla mukana lääkärintodistus.