Perinteinen äitienpäiväriita käyty jo tänään hyvissä ajoin.
Perinteisesti meillä riidellään äitienpäivänä. Huomenna emme voi viettää yhdessä äitienpäivää joten pyysin että viettäisimme sitä tänään. Pyysin mieheltä sitä illalla nukkumaanmennessä. Mies vastasi katotaan. Kerroin myös toiveeni yhteiselle ajanvietteelle. Aamulla pyysin uudestaan että vietetään tänään äitienpäivää. En saanut vastausta. Sanoin että olisi kiva mennä yhdessä erääseen paikkaan ja selvittelin aukioloajat jne. Ei vastausta. Ehdotin vielä kerran että menisimme, mies sanoi että oltiin aiemmin puhuttu menevämme toiseen paikkaan. Sanoin etten muista semmoista ja alleviivasin että toivon tätä äitienpäivälahjaksi. Mies sanoi "en ala tappelee, senku".
No jos olisin tässä kohti alkanut pakata perhettä paikkaan johon halusin, olis takuuriita tullut. Meillä usein käy niin että mennään johonkin kivaan paikkaan jossa sitten syntyy riita, kun koko remmi ei ole 100% innoissaan lähdöstä. En halunnut lähteä riitelemään. Harmitti, mutta en puhunut mitään, olin vain hiljaa. Mies alkoi tenttaa mikä on. Ei mikään, sanoin. Myöhemmin samaan kysymykseen kerroin että harmittaa kun pyytää suoraan jotain lahjaa itselleen, ei voi sitten toimia sen toiveen mukaan. Mies veti marttyyrilinjalle rähisten että hän se on kyllä juu joka aina äitienpäivät pilaa, joka vuosi! No sama kuvio kuin nyt toistuu useimmiten mun synttäreillä mutta vieläkin enempi äitienpäivänä. Häntä juhlitaan hänen toiveiden mukaan isänpäivänä ja syntymäpäivänä. Lahjat on sitä mitä on toivottu.
Keittiöpsykologit, kertokaa mikä mun miestä vaivaa? Ystäväni oli sitten lähdössä kanssani sinne haluamaani paikkaan jolloin mies heti toispuolisen hymyn ja ivalliseen ääneensävyyn kertoi että voihan sitä äitienpäivän viettää kavereidenkin kanssa mutta hän irtisanoutuu näistä suunnitelmista eikä lähde mihinkään. Kun ihmettelin että eihän hän alunperinkään ollut mihinkään lähdössä ja että kyllä kaverin kanssa äitienpäivän vietto kivalla tavalla houkuttelee enemmän kuin kotona riitely miehen kanssa, ei hän osannut muuta kuin naureskella minulle ja pyöritellä päätään "just joo niinpä niin".
Tunnen oloni arvottomaksi miehen silmissä.
Minäkin joskus odotin jotain muistamista äitienpäivänä ja synttärinä. Lasteni isä muisti jos muisti, useimmiten ei. Omat päivänsä muisti hyvinkin tarkasti ja toivoi tietynlaisia lahjoja, ja mielelläni niitä hänelle hankinkin... Jossain vaiheessa päätin ruveta itse juhlimaan itseäni koska toinen ei kerran tajua. Ja saman tien päätin että mies juhlikoon keskenään omat juhlansa.
Eroonhan se liitto päättyi, ei nyt pelkästään tämän takia vaan monesta muusta syystä.
Nykyinen mieheni kertoi itsestään jo tapailumme alkuvaiheessa, että hän on sitten semmoinen mies joka ei koskaan muista mitään päiviä. Minä vastasin että asia ok, jos näin kerran sovitaan. Emme juhlista toistemme päiviä emmekä ostele toisillemme jouluna lahjoja. Mies jossain vaiheessa esitti jotain toivetta mitä hän haluaisi saada synttärilahjaksi tms. jolloin vain totesin että ostat sitten itsellesi, eikös me niin sovittu.
Miehet ilmeisesti lähtökohtaisesti kokevat että heidän ei tarvitse lahjoa eikä onnitella eikä paapoa vaimoaan tai muitakaan. Miten te poikien äidit ne poikanne oikein kasvatatte? Tai miksi meillä naisilla on tämmöinen juhlimistarve? Itse olen päättänyt että koskaan enää en itke tyhmästi pettymyksestä jos joku ei minua juhlapäivänäni muista - tai vaikka ei kukaan muistaisi. Olen ihan oman juhlani arvoinen ihminen, ja sillä hyvä.