Työtön joka hoitaa lastaan kotona
Miten te muut työttömät, joiden lapset ovat kotihoidossa, onko teillä oikeasti aikaa työnhakuun?Lapsemme on kotihoidossa kun olen työtön ja itseäni stressaa asia kun tuntuu ettei aikaa oman osaamisen kehittämiseen ja työpaikkoihin hakuihin ole niin kuin olisi tarkoitus. Lapsemme on jo 3 vuotias ja hänen kanssaan täytyy tehdä asioita ja mennä päivittäin puistohin jotta näkee muita lapsia.Mielestäni hänen kasvattamisensa ja hänestä huolehtiminen on työtäni, vaikka olen työtön työnhakija ja tarkoitus olisi keskittyä työn hakemiseen.
Täsää tyypillinen päivämme: herään kello 07.00, juon aamukahvin ja pukeudun. Kello 07.30-08.00 lapsi ylös, aamutoimet ja aamupala. Kello 09.00 lähtö kerhoon tai muskariin tai tanssiin, joka alkaa kello 09.30. Kuljemme kävellen varaan matkaan n. 30 min rappusten kävelyineen ja pukemisineen, yleensä n. 1,5 km matkaa. Kerho tms n. kello 10.30-11 asti, jonka jälkeen puistoon ulkoilemaan n kello 12 asti, kotona olemme n. kello 12.30. Sitten päiväruoka n. kello 13.00, päiväunille 13.30-14.00 nukkuu n. 1,5 tuntia eli n kello 15.30 asti. Sillä välin hoidan tiskit, pesen pyykkiä jne syön itse, ja aikaa olla koneella ja katsoa työpaikkoja tms n 30 min. Lapsen herättyä välipala n. kello 16.00 sitten leikkiä yhdessä tms, Pikkukakkonen kello 17.00 ja teen iltaruokaa/valmistelen sen syötäväksi. Mies tulee n. kello 17.00. Vuoropäivinä käymme liikkumassa, minä poljen pyörällä salille ja takaisin, menee n. 1,5 tuntia ja olen kotona 19.30-20.00 riippuen päivästä. Mies antaa iltapalan, laitan nukkumaan n. kello 21.00 ja käyn itse suihkussa tms, joten n. kello 22 eteenpäin olisi aikaa oikeasti työnhakuun. Olen vain usein tosi väsynyt siihen aikaan. Opiskelen myös työväenopistossa espanjaa pari iltaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Missä välissä tuossa olis tarkoitus etsiä kokopäiväisesti työtä, kuten olisi kai tarkoitus?
Miten te muut, jotka hoidatte lastanne kotona ja olette työttömiä, koska konkreettisesti etsitte niitä töitä? Milloin soittelette tms kyselette työpaikoista ja hoidatte muita työnahkuun liittyviä asioita?
Viikonloppuna on aikaa mutta silloin on työttömälläkin siivousta jne kauppa-asioita hoidettavana kuten työssäkäyvilläkin.Toki olen silloinkin hakemuksia lähettänyt. En vain pysty kovin hyvin keskittymään kun lapsi on kotona, asumme kaksiossa ja koko ajan tulee joku keskeyttämään.
En laita lastemme hoitoon niin kauan kuin olen työtön, mutta tuntuu että kaipaisi jotain omaa aikaa jolloin saisi vain kirjoitella hakemuksia tms...kuulumme ylimpään maksuluokkaan ja puolipäiväinenkin hoito maksaisi n. 200 e kk, ei ole varaa kun saan vain peruspäivärahaa. Lapsi käy kerran viikossa kunnan kerhossa jossa on itsekseen kello 9.15.11.30, mutta matkoineen ei jää aikaa tuossa välissä kotona työnahkuun kuin 1,5 tuntia, ja myönnän että usein tulee käytettyä osa tuosta ajasta kotitöihin.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7.00 herää
Hae töitä.
8.00 lapsi herää, laita puuro mikroon ja lapsen eteen, kun lapsi syö, vedä vaatteet päälle ja juo kahvi/syö jotain.
8.30 pue lapsi, vessahommia yms.
9.00 lähtekää puistoilemaan, käykää kaupassa jos tarttee.
11.00 kotona lämmitätte jääkaapista makaroonilaatikkoa. Syökää.
11.30 yhdessä siivoatte ja pyykit koneeseen.
12.00 lapsi päikkäreille ja äiti työnhakuun.
13.30 lapsi herää, jääkaapista välipalaa.
14.00 lapsi leikkii omatoimisesti, äiti etsii töitä.
15.00 lapsi katsoo lastenohjelman, äiti hakee töitä.
15.30 lapsi piirtää tai askartelee, äiti hakee töitä.
16.15 yhdessä suihkuun ja vesileikkejä.
17.00 isi tulee kotiin, perhe syö yhdessä makaroonilootaa.
17.30 isi leikkii lapsen kanssa ja vahtii lasta omien hommiensa ohessa, äiti ettii töitä.
18.30 isi antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan, äiti käy peittelemässä ja jatkaa työnhakua.Siinä sulle uusi uljas päiväohjelma. Isin vapaapäivinä etsit koko päivän töitä ja isi hoitaa lapsen ja käy kaupoilla ja tekee ruokaa pakkaseen ja jääkaappiin tuleviksi päiviksi.
Et kai ole tosissasi? Missä ja milloin oppii toimimaan muiden lasten kanssa ryhmässä ja leikkii muiden kanssa? Puistossa ei yhteisleikki suju kuten kerhossa.Esimerkissäsi lapsi leikkisi suurimman osan päivästä yksinään. On tosiaan kotihoidossa ollut jo yli 3 vuotta joten kyllä tuollainen eristäminen lapseen vaikuttaisi.
No, ylläolevan malli onkin sellainen että sillä tuskin ollaan vuosikausia työttämänä vaan jo parissa viikossa saattaa tulla monta potentiaalista paikkaa ja haastattelukutsua. Näin ollen huoli lapsen taantumisesta ja eristymisestä on aivan turha.
Vierailija kirjoitti:
Voi tsiisus mihin sitä aikaa niin paljon tarvitaan työnhakuun? Tein yksilta kunnon cv:n katoin mollista kiinostavia avoimia työpaikkoja, tein hakemuksen kolmeen paikkaan, kahteen haastatteluun pääsin (mies teki lyhyemmän päivän) ja san työpaikan. Lapset 3v ja 1,5v
Eli avainsana:hyvä cv pohja.
Mielestäni mulla on ihan ok cv, tai en tiedä kun en ole päässyt edes kesätyöpaikkojen haastatteluihin. Olen ollut 3,5 vuotta pois työmarkkinoilta joten ehkä vika on siinä tai olen liian vanha (38 v)?Luin että Suomessa jo 40 vuotiaita pidetään liian vanhoina. Tai ehkä se cv on sittenkin huono, katsoin kyllä netistä mallin jonka mukaan tein mutta joillain on tosi hienoja cv:tä kuvineen.
Valitat koko ajan ettei lapsi saa tarpeeksi virikkeitä kotona, jos joutuu olla hetken yksin. Laita se sinne päiväkotiin, niin saa virikkeitä ja pystyt itse tekemään ehkä jotain enemmän työnhaun suhteen. Turhaan kyselet vinkkejä, jos et ole valmis tekemään itse mitään myönnytyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7.00 herää
Hae töitä.
8.00 lapsi herää, laita puuro mikroon ja lapsen eteen, kun lapsi syö, vedä vaatteet päälle ja juo kahvi/syö jotain.
8.30 pue lapsi, vessahommia yms.
9.00 lähtekää puistoilemaan, käykää kaupassa jos tarttee.
11.00 kotona lämmitätte jääkaapista makaroonilaatikkoa. Syökää.
11.30 yhdessä siivoatte ja pyykit koneeseen.
12.00 lapsi päikkäreille ja äiti työnhakuun.
13.30 lapsi herää, jääkaapista välipalaa.
14.00 lapsi leikkii omatoimisesti, äiti etsii töitä.
15.00 lapsi katsoo lastenohjelman, äiti hakee töitä.
15.30 lapsi piirtää tai askartelee, äiti hakee töitä.
16.15 yhdessä suihkuun ja vesileikkejä.
17.00 isi tulee kotiin, perhe syö yhdessä makaroonilootaa.
17.30 isi leikkii lapsen kanssa ja vahtii lasta omien hommiensa ohessa, äiti ettii töitä.
18.30 isi antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan, äiti käy peittelemässä ja jatkaa työnhakua.Siinä sulle uusi uljas päiväohjelma. Isin vapaapäivinä etsit koko päivän töitä ja isi hoitaa lapsen ja käy kaupoilla ja tekee ruokaa pakkaseen ja jääkaappiin tuleviksi päiviksi.
Et kai ole tosissasi? Missä ja milloin oppii toimimaan muiden lasten kanssa ryhmässä ja leikkii muiden kanssa? Puistossa ei yhteisleikki suju kuten kerhossa.Esimerkissäsi lapsi leikkisi suurimman osan päivästä yksinään. On tosiaan kotihoidossa ollut jo yli 3 vuotta joten kyllä tuollainen eristäminen lapseen vaikuttaisi.
No, ylläolevan malli onkin sellainen että sillä tuskin ollaan vuosikausia työttämänä vaan jo parissa viikossa saattaa tulla monta potentiaalista paikkaa ja haastattelukutsua. Näin ollen huoli lapsen taantumisesta ja eristymisestä on aivan turha.
Sano tuo niille Suomen 500 000 työttömälle... kaikille ei vain ole töitä vaikka istuttaisi lapsen koko päiväksi tv:n ääreen monen vuoden ajaksi.
Ei tavallisten ihmisten lapset ole joka päivä jossakin kerhossa, muskarissa, tanssissa... Lapsi on sentään vasta 3 vuotta, eikö joka päivä kerhoa ole vähän liikaa?
Minun lapsillani oli aikanaan kerran viikossa kerhopäivä, myöhemmin koululla joku kerho tai eskari kolmena päivänä.
Työnhakuun riittää, kun kerran viikossa paneutuu asiaan, tekee hakemukset uusiin avoimiin paikkoihin ja laittaa avoimet hakemukset. Ei se nyt sentään ihan kokopäivätyötä ole! Eikä sinun tarvitse hakea työtä vain kotona. Laita perushakemukset, cv ja todistukset johonkin tikulle tai pilvipalveluun, niin voit tehdä hakemuksia ihan missä tahansa.
Tiedätkö, moni pitää lapsensa päivähoidossa nimenomaan sitä tarkoitusta varten,että voi lähteä töihin? Sitten on ne työttömät ( kuten sinä ja minäkin aikoinani), jotka ovat ihan tyytyväisiä siihen, että saavat hoitaa lastaan kotona.
Sitä en osaa sanoa, miten yleistä nykyään on hoitaa lapsia kotona, vaikka hakee ihan tosissaan työtä. Sen tiedän, että siinä on yksi tuloloukku, kun työtön menettää tukia ja saa maksettavaksi päivähoitomaksun, jos onnistuu pääsemään töihin.
Eniten minä tässä sitä ihmettelen, että eikö nykyäidit pysty tekemään mitään kotiaskareita yhdessä lapsensa kanssa? PItääkö sen lapsen kanssa kotonakin kaiken aikaa askarrella ja leikkiä, vaikka on jo monta tuntia viikossa kerhoissa? Eihän lapsetkaan mitään kotitöitä opi, jos kaikki tavalliset kotityöt tehdään "salaa" silloin, kun lapsi ei ole kotona tai nukkuu.
Mitä sinä teet sillä aikaa, kun lapsesi on kerhossa? Vai ovatko ne kaikki sellaisia, joissa äidin pitää olla mukana? Muutenhan sinulla olisi aikaa silloin tehdä työhakemuksia vaikka kirjastossa tai te-toimiston itsepalvelupisteellä, jos joku niistä on lähellä.
Hmm, mulla on neljä lasta, kaksi koulussa, kaksi nuorempaa.
Meidän rytmi:
- herään noin 6.30, laitan aamupalat jne yhdessä miehen kanssa, tarvittaessa pyykit koneeseen
- noin 7 koululaiset ylös, syödään aamupala yhdessä, nuoremmat heräilee yleensä siinä pikkuhiljaa
- noin 8 koululaiset ja mies matkaan, pienetkin saaneet aamupalan syötyä
- 8-9 kotihommia, pienten pukeminen, pihalle
- 9-11 ollaan kerhoissa tai puistossa päivästä riippuen
- 11 jälkeen sisään, lämmitetään jotain valmista ja syödään
- 11-12 kotihommia, pienimmän valmistelu päikkäreille (sadut jne), isompikin rauhoittuu
- 12-14 pienempi päikkäreillä, isompi touhuilee itsekseen tai joskus kaverin kanssa, saattaa myös olla kylässä jossain, minä teen työnhakua
- 14-15 välipala, kotihommia, yhdessä leikkiä, koululaiset tulevat
- 15-17 jos kiva ilma ulkoillaan, jos tylsä ilma, lapset leikkivät keskenään, tai meillä saattaa olla joku kaveri tai jotain muuta kuten vaikkapa kaupassakäynti, jos tarvii, tässäkin mulla monesti aikaa olla koneella.
- 17 mies tulee kotiin, tehdään ruoka yhdessä (niin paljon että riittää seuraavan päivän lounaalle)
- 18 syödään
- 18.30-20 mitä milloinkin, saatan olla harrastuksissa, tai mies, tai isojen kuskausta, tai ollaan vaan kotona yhdessä, tai olen koneella
- 20 jälkeen iltapala, pienet nukkumaan, isot rauhoittumaan
- 21 eteenpäin, tarvittaessa voi olla koneella
Eli jää mulle päivittäin sellainen 2-4 tuntia aikaa olla koneella, kyllä siinä pari hakemusta ehtii väsätä jos sopivia paikkoja vaan on auki. Viikonloppuisin panostan yleensä kumpanakin päivänä myös sen 2-4 tuntia. Kotihommia ehtii tehdä vähän joka välissä, ei ongelmaa. Mitenkään orjallisesti en mitään aikatauluja noudata, tämä tällainen keskivertopäivä.
Ehkä olisi syytä käydä niiden espanjankurssien ja työkykyisen pyllyn treenaamisen sijaan joku ihan sun varsinaista ammattiosaamistasi tukeva kurssi tai täydennyskoulutus? Kielitaito on hyvä juttu, mutta kuinka todennäköisesti tarvitset jotain espanjaa sun tulevassa työssä? Kolme vuotta pois työelämästä on aika paljon, ja jos kerran itsekin sanoit että voi menne vuosiakin ennen kuin työllistyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutte kaksiossa ja silti menee noin paljon aikaa kotitöihin? Ei kai viikonloppuna nyt koko aikaa mene siihen ja kaupassakäynteihin?
1. Priorisointi
2. Organisointi
Noita tarvitset. Koti saa luvan olla vähemmän tiptop nyt kun sinä haet töitä. Kaikkeen ei voi panostaa. Tee toisenlainen CV jota ei tarvitse päivittää joka hakemukseen, se työhakemus itsessään on paljon tärkeämpi joka vaatii profilointia, mutta sekin nopeuttaa kun tietää ainakin päässään kaavan millä hakemus rakennetaan. Ja selvittele yritysten taustoja vasta sitten kun saat kutsun haastatteluun. Hakemuksen ei tarvitse olla pitkä, puoli sivua riittää. Minäkin kotona 1v. pojan kanssa ja vaikka luen nyt pääsykokeeseen, teen myös kaksi työhakemusta viikossa, teen omia sivubisneksiäni joista ansaitsen vähän taskurahaa, niin ehdin silti myös pitää kotini järjestyksessä, kokata ja jopa hoitaa poikaa (ja koiraa) rakkaudella. Poika nukkuu yhteensä päiväunia n. 3-4 tuntia päivässä. Ei sitä lasta ihan oikeasti kannata koko aikaa viihdyttää! Selität tuon ikäiselle että nyt on näin - sinun täytyy tehdä työhakemuksia, pojan on keksittävä omia leikkejään vaikka legoilla sen aikaa.
Hei sulla on 1 vuotias, itsellä 3 vuotias. Jos pidät lapsesi kotihoidossa 2 vuotta eteenpäin, katsotaan sitten uudelleen miten lapsesi on kehittynyt jos et käy hänen kanssaan kerhoissa tai muissa paikoissa joissa näkee muita lapsia. Kotona hoidettavan vanhemmat ovat vastuussa puheenkehityksestäkin, lapselle on luettava, askarreltava jotta oppii kädentaitoja jne monia asioita mitkä muut lapset oppivat päiväkodissa. Kyllä minäkin opiskelin kun lapsi oli 1 v, nyt ei ole enää aikaa kun päivärytmi on organisoidumpi.
Niin onkin vasta 1 -vuotias mutta ei sillä ole eroa, keksit vain tekosyitä taas. 1-vuotiasta joutuu päinvastoin enemmän vahtimaan ja viihdyttämään kuin 3 -vuotiasta. 3 -vuotias on jo paljon omatoimisempi. Sinä käännät tämän asian nyt niin että lapsen kehitys romahtaa sillä sekunnilla jos viikonloppuisin käytät aikaa enemmän työnhakuun kuin lapsenhoitoon. Kerran viikossa kerhoa riittää. Yksi satu päivässä riittää, siihen menee 20 minuuttia. Lasta ei tarvitse koko ajan aktivoida. Se on teidän kotinne eikä mikään toimintakeskus.
Mielestäni velvollisuuteni on hoitaa edes lapseni hyvin kun en kerran kelpaa työelämään. Ajattelen ehkä eri tavalla kuin sinä. Olen ollut päiväkodissa töissä vuosia ja tiedän että 3 vuotias joka on kotihoidossa jää paitsi monesta jos erilaisia taitoja ei kotona kehitetä. Jos olen vaikka 2 vuotta työtön, ja lapsi menee eskariin,puheenkehitys viivästynyt eikä osaa esim. saksilla leikata tai askarrella tai laulaa ja loruilla, juosta ja tanssia? Viikonloppuisin käymme usein perheenä jossain ilmaistapahtumissa tms,ja mies ollut usein töissä lauantaisin, ja oma salivuoro silloin. Miehelläkin on oikeus edes johonkin vapaa-aikaan eikä niin että kaikki vapaa menee kotitöihin ja kaupassakäyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7.00 herää
Hae töitä.
8.00 lapsi herää, laita puuro mikroon ja lapsen eteen, kun lapsi syö, vedä vaatteet päälle ja juo kahvi/syö jotain.
8.30 pue lapsi, vessahommia yms.
9.00 lähtekää puistoilemaan, käykää kaupassa jos tarttee.
11.00 kotona lämmitätte jääkaapista makaroonilaatikkoa. Syökää.
11.30 yhdessä siivoatte ja pyykit koneeseen.
12.00 lapsi päikkäreille ja äiti työnhakuun.
13.30 lapsi herää, jääkaapista välipalaa.
14.00 lapsi leikkii omatoimisesti, äiti etsii töitä.
15.00 lapsi katsoo lastenohjelman, äiti hakee töitä.
15.30 lapsi piirtää tai askartelee, äiti hakee töitä.
16.15 yhdessä suihkuun ja vesileikkejä.
17.00 isi tulee kotiin, perhe syö yhdessä makaroonilootaa.
17.30 isi leikkii lapsen kanssa ja vahtii lasta omien hommiensa ohessa, äiti ettii töitä.
18.30 isi antaa iltapalan ja laittaa nukkumaan, äiti käy peittelemässä ja jatkaa työnhakua.Siinä sulle uusi uljas päiväohjelma. Isin vapaapäivinä etsit koko päivän töitä ja isi hoitaa lapsen ja käy kaupoilla ja tekee ruokaa pakkaseen ja jääkaappiin tuleviksi päiviksi.
Et kai ole tosissasi? Missä ja milloin oppii toimimaan muiden lasten kanssa ryhmässä ja leikkii muiden kanssa? Puistossa ei yhteisleikki suju kuten kerhossa.Esimerkissäsi lapsi leikkisi suurimman osan päivästä yksinään. On tosiaan kotihoidossa ollut jo yli 3 vuotta joten kyllä tuollainen eristäminen lapseen vaikuttaisi.
No, ylläolevan malli onkin sellainen että sillä tuskin ollaan vuosikausia työttämänä vaan jo parissa viikossa saattaa tulla monta potentiaalista paikkaa ja haastattelukutsua. Näin ollen huoli lapsen taantumisesta ja eristymisestä on aivan turha.
Sano tuo niille Suomen 500 000 työttömälle... kaikille ei vain ole töitä vaikka istuttaisi lapsen koko päiväksi tv:n ääreen monen vuoden ajaksi.
En usko, että on ketään joka todella panostaa siihen työnhakuun joka päivä noin paljon: kustamoi jokaisen hakemuksen erikseen ja soittelee työpaikkoihin ja on valmiina ottamaan laaja-alaisesti työtä vastaan, olisi vuosikausia työttömänä. Siis jokapäiväisestä hakemisesta ja aktiivisesta soittelemisesta huolimatta ei saisi mitään. Sitten voi toki olla ongelma jos sairaanhoittajan koulutuksella hakee hammaslääkärin paikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Herään kello 07.00, juon aamukahvin n. 15 min, keitän puuron, peseydyn ja pukeudun, lapsi herää 07.45-08.00 välissä.Kyllä minulla työssä käydessänikin meni aamutoimiini sen 60 min ja olin silloin lapseton.
No se oli silloin se, mutta kannattiko? Ihan oikeasti kannattaisi pikkuisen miettiä, mitä aamutoimista olisi parempi tehdä johonkin muuhun aikaan kuin aamulla, tai jättää kokonaan tekemättä jos niihin lapsettomanakin meni tunti. Ensimmäiseksi tulee mieleen aamupala, jonka voi kattaa illalla valmiiksi, kahvi kiehumaan ajastimella ja aamulla vaan nostetaan jääkaapista valmis annos ruokapöytään ja siinä se aamiaisen valmistus. Puuro valmistuu mikrossa muutamassa minuutissa samaan aikaan kun ottaa jääkaapissa säilytettävät.
Sinun pitäisi herätä jo viideltä valmistautumaan ja kaunistautumaan ennen töihin lähtöä, jos onnistuisit työtä saamaan.

Aikuisten oikeasti ei ole olemassa niin paljon työpaikkoja, mihin hakea tuntikausia päivittäin. Ei edes joka päivä löydä uutta paikkaa haettavaksi, siis keskimäärin.
Ajatelkaa, mitä se merkitsisi työnantajille, jos kaikki puoli miljoonaa työtöntä ynnä kotiäidit, opiskelijat ja virkeimmät eläkeläisetkin käyttäisivät joka päivä muutaman tunnin työnhakuun? Jo nyt on avoimia paikkoja, joihin voi tulla 300 hakemusta. Entäs sitten, jos kaikkiin muihinkin työpaikkoihin tunkisi ovista ja ikkunoista yhtä paljon työnhakijoita, vaikka ei olisi edes avointa paikka haettavaksi.

Nyt lapsi heräsi joten en ehdi enää olemaan koneella mutta aamutoimeni kestävät n. 30 min joten ei se paljon ole. En siinä ajassa mitään saatekirjeitä ehdi kirjoitella... kuinka moneen työpaikkaan pääsee pelkällä cv:llä?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olisi syytä käydä niiden espanjankurssien ja työkykyisen pyllyn treenaamisen sijaan joku ihan sun varsinaista ammattiosaamistasi tukeva kurssi tai täydennyskoulutus? Kielitaito on hyvä juttu, mutta kuinka todennäköisesti tarvitset jotain espanjaa sun tulevassa työssä? Kolme vuotta pois työelämästä on aika paljon, ja jos kerran itsekin sanoit että voi menne vuosiakin ennen kuin työllistyt?
Kuule olen edelleen lihava joten salilla on käytävä. Helppo on huudella jos on itse hoikka! Todella monissa työpaikoissa ei lihavaa palkata (itse olin sen 30 kg ylipainoinen joka on paljon 160 cm pitkälle). Kursseihin ei ole varaa kun sitten olisi laitettava lapsi hoitoon ja se tosiaan maksaa sen 200 e/kk.Jos olisi varaa, opiskelisin lisää mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että on ketään joka todella panostaa siihen työnhakuun joka päivä noin paljon: kustamoi jokaisen hakemuksen erikseen ja soittelee työpaikkoihin ja on valmiina ottamaan laaja-alaisesti työtä vastaan, olisi vuosikausia työttömänä. Siis jokapäiväisestä hakemisesta ja aktiivisesta soittelemisesta huolimatta ei saisi mitään. Sitten voi toki olla ongelma jos sairaanhoittajan koulutuksella hakee hammaslääkärin paikkaa.
Aikuisten oikeasti ei ole olemassa niin paljon työpaikkoja, mihin hakea tuntikausia päivittäin. Ei edes joka päivä löydä uutta paikkaa haettavaksi, siis keskimäärin.
Ajatelkaa, mitä se merkitsisi työnantajille, jos kaikki puoli miljoonaa työtöntä ynnä kotiäidit, opiskelijat ja virkeimmät eläkeläisetkin käyttäisivät joka päivä muutaman tunnin työnhakuun? Jo nyt on avoimia paikkoja, joihin voi tulla 300 hakemusta. Entäs sitten, jos kaikkiin muihinkin työpaikkoihin tunkisi ovista ja ikkunoista yhtä paljon työnhakijoita, vaikka ei olisi edes avointa paikka haettavaksi.
Niin. Tuossa se ongelma varmaan onkin kun haetaan vaan niitä ilmoitettuja ja avoimia paikkoja. Ne ei ole kuin pieni osa työpaikoista. Yrityksille rekrytointi on aikaavievä prosessi, joten ei kaikista tarpeellisista tehtävistä ehditä tekemään uutta ilmoitusta. Pitää itse olla aktiivinen ja soitella alan yrityksiin oma-aloitteisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olisi syytä käydä niiden espanjankurssien ja työkykyisen pyllyn treenaamisen sijaan joku ihan sun varsinaista ammattiosaamistasi tukeva kurssi tai täydennyskoulutus? Kielitaito on hyvä juttu, mutta kuinka todennäköisesti tarvitset jotain espanjaa sun tulevassa työssä? Kolme vuotta pois työelämästä on aika paljon, ja jos kerran itsekin sanoit että voi menne vuosiakin ennen kuin työllistyt?
Kuule olen edelleen lihava joten salilla on käytävä. Helppo on huudella jos on itse hoikka! Todella monissa työpaikoissa ei lihavaa palkata (itse olin sen 30 kg ylipainoinen joka on paljon 160 cm pitkälle). Kursseihin ei ole varaa kun sitten olisi laitettava lapsi hoitoon ja se tosiaan maksaa sen 200 e/kk.Jos olisi varaa, opiskelisin lisää mielelläni.
No selvä sitten. Neuvo sinä minua (työssäkäyvää ihmistä) sitten että miten se työpaikka oikein saadaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että on ketään joka todella panostaa siihen työnhakuun joka päivä noin paljon: kustamoi jokaisen hakemuksen erikseen ja soittelee työpaikkoihin ja on valmiina ottamaan laaja-alaisesti työtä vastaan, olisi vuosikausia työttömänä. Siis jokapäiväisestä hakemisesta ja aktiivisesta soittelemisesta huolimatta ei saisi mitään. Sitten voi toki olla ongelma jos sairaanhoittajan koulutuksella hakee hammaslääkärin paikkaa.
Aikuisten oikeasti ei ole olemassa niin paljon työpaikkoja, mihin hakea tuntikausia päivittäin. Ei edes joka päivä löydä uutta paikkaa haettavaksi, siis keskimäärin.
Ajatelkaa, mitä se merkitsisi työnantajille, jos kaikki puoli miljoonaa työtöntä ynnä kotiäidit, opiskelijat ja virkeimmät eläkeläisetkin käyttäisivät joka päivä muutaman tunnin työnhakuun? Jo nyt on avoimia paikkoja, joihin voi tulla 300 hakemusta. Entäs sitten, jos kaikkiin muihinkin työpaikkoihin tunkisi ovista ja ikkunoista yhtä paljon työnhakijoita, vaikka ei olisi edes avointa paikka haettavaksi.
Enkä muuten tarkoittanut sitä, että joka hetki pitäisi olla syytämässä uutta hakemusta ulos. Työnhakuun kuuluu myös esim. taustatietojen selvittäminen yrityksestä, soittaminen yhteyshenkilölle ja keskusteleminen työmahdollisuuksista, hakemuksen ja cv:n personoiminen, LinkedInin päivitys, potentiaalisten työpaikkojen metsästäminen yms.
Vierailija kirjoitti:
Itse haen töitä ja olen kahden lapsen, 3,5 v ja 8 kk, kanssa kotona. Tiukkaahan se tekee..Turvallisuussyistä 8 kk vaatii vahtimista ja isompi ei nuku enää päivällä ollenkaan. Vauvan yöheräilyjen kanssa olen aika väsynyt kun esikoinen herää kuitenkin jo noin klo 7.
Joskus annan isommalle iPadin kun vauva nukkuu, toisinaan mies hoitaa iltaisin ja viikonloppuisin. Katson lasten kanssa paikat valmiiksi, ja kun mies tulee teen varsinaisen hakemuksen. Enempää en osaa antaa neuvoja 😕Omaa aikaa ei ole, muuta kuin 2 krt viikossa salilla. Olen muuten tosi paljon vain kotona, joten pakko välillä päästä pois. Samoin selkä sanoo nopeasti ei ilman jumppaa, joten salista en luovu.
Ehkä 4-5 työpaikkaa olen saanut haettua viikossa. Vaikka kuinka yrittää niin kroppa ja aivot vaan sanoo ei jossain vaiheessa. Tsemppiä!
Mulla samoin,olen muuten aina kotona joten salille on päästävä. En ole käynyt edes elokuvissa lapsen syntymän jälkeen tai ollut kertaakaan pois kotoa yötä joten johonkin on iltaisin mentävä kun on ollut 3,5 v pois työelämästä.Eivät ne jotka ovat olleet muutaman kk työttöminä tajua miten siinä voi eristäytyä jos ei käy kodin lisäksi missään ja päivät viettää lapsen kanssa. Kyllä se muutama kk menee mutta kun puhutaan vuosista on se eri juttu.
Muistelenpa sitä aikaa, kun omat lapseni olivat pieniä n. 3 v ja minä työtön. Vertaan omaa päiväohjelmaani sinun päivääsi:
herään kello 07.00, juon aamukahvin ja pukeudun. Kello 07.30-08.00 lapsi ylös, aamutoimet ja aamupala.
- Siis sinulla menee joka aamu 2 tuntia noihin aamutoimiin, eikä siinä ajassa ole saatu aikaan muuta kuin aamupala ja vaatteet päälle? Meillä herättiin kuudelta, mies lähti töihin, lapset heräsivät sitten kun heräsivät .. . eskari- ja kerhopäivinä herättiinn seitsemältä ja yhdeksältä olivat kerhossa.
Kello 09.00 lähtö kerhoon tai muskariin tai tanssiin, joka alkaa kello 09.30. Kuljemme kävellen varaan matkaan n. 30 min rappusten kävelyineen ja pukemisineen, yleensä n. 1,5 km matkaa. Kerho tms n. kello 10.30-11 asti, jonka jälkeen puistoon ulkoilemaan n kello 12 asti, kotona olemme n. kello 12.30.
- Onko kerhossa välipala vai miten, kun lapsi on muuten ilman ruokaa aamupalasta iltapäivään? Minun lapseni ulkoilivat aikanaan kotona.
Sitten päiväruoka n. kello 13.00, päiväunille 13.30-14.00 nukkuu n. 1,5 tuntia eli n kello 15.30 asti. Sillä välin hoidan tiskit, pesen pyykkiä jne syön itse, ja aikaa olla koneella ja katsoa työpaikkoja tms n 30 min. Lapsen herättyä välipala n. kello 16.00 sitten leikkiä yhdessä tms,
- Lapsihan on jo 3 vuotta, miksi sen ikäinen ei syö itse siten, että sinä voisit syödä samaan aikaan?
Pikkukakkonen kello 17.00 ja teen iltaruokaa/valmistelen sen syötäväksi.
- Miksi sinä et voi tehdä ruokaa ja valmistella sitä yhdessä lapsen kanssa? Niin meillä ennen tehtiin. Ai niin, mutta sinähän kasvatatkin lapsestasi paljon viisaampaa, osaavampaa ja fiksumpaa .... minun lapseni kävi ammattikoulun, ja laittaa nyt teidänkin lapsillenne ruokaa. Mutta on se vaan hyvä puhumaan. Lieneekö luonnonlahjakkuus, kun sen opettamiseen ei ole erikseen panostettu. En minä ole ihan varma, kumpi on lapselle kehittävämpää toimintaa, pikkukakkosen katsominen vai ruuanlaitto äidin kanssa.
Mies tulee n. kello 17.00. Vuoropäivinä käymme liikkumassa, minä poljen pyörällä salille ja takaisin, menee n. 1,5 tuntia ja olen kotona 19.30-20.00 riippuen päivästä. Mies antaa iltapalan, laitan nukkumaan n. kello 21.00 ja käyn itse suihkussa tms, joten n. kello 22 eteenpäin olisi aikaa oikeasti työnhakuun.
- Meneekö sinulla oikeasti joka päivä tunti suihkussa? Tai kaksikin, jos olet kotona klo 20 ja nukkumassa klo 22 sellaisena iltana, kun mies huolehtii lapsen nukkumaan.
Olen vain usein tosi väsynyt siihen aikaan. Opiskelen myös työväenopistossa espanjaa pari iltaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan.
- Eikö työväenopiston lukukausi ole jo loppunut, samoin muskarin? Nyt on sitten enemmän aikaa.
Missäkö välissä olisi aikaa työnhakuun? No vaikka lapsen kerhoaikaan, kun eihän työhakemuksia tarvitse kotona tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse haen töitä ja olen kahden lapsen, 3,5 v ja 8 kk, kanssa kotona. Tiukkaahan se tekee..Turvallisuussyistä 8 kk vaatii vahtimista ja isompi ei nuku enää päivällä ollenkaan. Vauvan yöheräilyjen kanssa olen aika väsynyt kun esikoinen herää kuitenkin jo noin klo 7.
Joskus annan isommalle iPadin kun vauva nukkuu, toisinaan mies hoitaa iltaisin ja viikonloppuisin. Katson lasten kanssa paikat valmiiksi, ja kun mies tulee teen varsinaisen hakemuksen. Enempää en osaa antaa neuvoja 😕Omaa aikaa ei ole, muuta kuin 2 krt viikossa salilla. Olen muuten tosi paljon vain kotona, joten pakko välillä päästä pois. Samoin selkä sanoo nopeasti ei ilman jumppaa, joten salista en luovu.
Ehkä 4-5 työpaikkaa olen saanut haettua viikossa. Vaikka kuinka yrittää niin kroppa ja aivot vaan sanoo ei jossain vaiheessa. Tsemppiä!
Mulla samoin,olen muuten aina kotona joten salille on päästävä. En ole käynyt edes elokuvissa lapsen syntymän jälkeen tai ollut kertaakaan pois kotoa yötä joten johonkin on iltaisin mentävä kun on ollut 3,5 v pois työelämästä.Eivät ne jotka ovat olleet muutaman kk työttöminä tajua miten siinä voi eristäytyä jos ei käy kodin lisäksi missään ja päivät viettää lapsen kanssa. Kyllä se muutama kk menee mutta kun puhutaan vuosista on se eri juttu.
Nökötätkö sinä yksisesi jossain nurkassa kaikki ne ajat kun lapsi on kerhossa ja leikkimässä puistossa lapsen kanssa? Ne on sulle kodin ulkopuolesta aikaa ja kerhoaika varmaan vielä lapsi-vapaatakin aikaa. Vai onko sut kasvatettu noin kuten nyt kasvatat omaa lastasi? Että joka hetki täytyy tehdä jotain ja olla sosiaalinen eikä sitten osatakaan enää olla yksin?
Kuten kerroin äsken, päätin tänään kirjoittaa tänne kun sain jo aamusta tänään yhden cv laitettua vaikka se olikin vääränlainen haettavaan paikkaan nähden.Yleensä se 30 min aikaa olla koneella, nyt ei ollut pyykkejä tai tiskejä kun olimme retkellä puistossa.