Työtön joka hoitaa lastaan kotona
Miten te muut työttömät, joiden lapset ovat kotihoidossa, onko teillä oikeasti aikaa työnhakuun?Lapsemme on kotihoidossa kun olen työtön ja itseäni stressaa asia kun tuntuu ettei aikaa oman osaamisen kehittämiseen ja työpaikkoihin hakuihin ole niin kuin olisi tarkoitus. Lapsemme on jo 3 vuotias ja hänen kanssaan täytyy tehdä asioita ja mennä päivittäin puistohin jotta näkee muita lapsia.Mielestäni hänen kasvattamisensa ja hänestä huolehtiminen on työtäni, vaikka olen työtön työnhakija ja tarkoitus olisi keskittyä työn hakemiseen.
Täsää tyypillinen päivämme: herään kello 07.00, juon aamukahvin ja pukeudun. Kello 07.30-08.00 lapsi ylös, aamutoimet ja aamupala. Kello 09.00 lähtö kerhoon tai muskariin tai tanssiin, joka alkaa kello 09.30. Kuljemme kävellen varaan matkaan n. 30 min rappusten kävelyineen ja pukemisineen, yleensä n. 1,5 km matkaa. Kerho tms n. kello 10.30-11 asti, jonka jälkeen puistoon ulkoilemaan n kello 12 asti, kotona olemme n. kello 12.30. Sitten päiväruoka n. kello 13.00, päiväunille 13.30-14.00 nukkuu n. 1,5 tuntia eli n kello 15.30 asti. Sillä välin hoidan tiskit, pesen pyykkiä jne syön itse, ja aikaa olla koneella ja katsoa työpaikkoja tms n 30 min. Lapsen herättyä välipala n. kello 16.00 sitten leikkiä yhdessä tms, Pikkukakkonen kello 17.00 ja teen iltaruokaa/valmistelen sen syötäväksi. Mies tulee n. kello 17.00. Vuoropäivinä käymme liikkumassa, minä poljen pyörällä salille ja takaisin, menee n. 1,5 tuntia ja olen kotona 19.30-20.00 riippuen päivästä. Mies antaa iltapalan, laitan nukkumaan n. kello 21.00 ja käyn itse suihkussa tms, joten n. kello 22 eteenpäin olisi aikaa oikeasti työnhakuun. Olen vain usein tosi väsynyt siihen aikaan. Opiskelen myös työväenopistossa espanjaa pari iltaa viikossa 1,5 tuntia kerrallaan. Missä välissä tuossa olis tarkoitus etsiä kokopäiväisesti työtä, kuten olisi kai tarkoitus?
Miten te muut, jotka hoidatte lastanne kotona ja olette työttömiä, koska konkreettisesti etsitte niitä töitä? Milloin soittelette tms kyselette työpaikoista ja hoidatte muita työnahkuun liittyviä asioita?
Viikonloppuna on aikaa mutta silloin on työttömälläkin siivousta jne kauppa-asioita hoidettavana kuten työssäkäyvilläkin.Toki olen silloinkin hakemuksia lähettänyt. En vain pysty kovin hyvin keskittymään kun lapsi on kotona, asumme kaksiossa ja koko ajan tulee joku keskeyttämään.
En laita lastemme hoitoon niin kauan kuin olen työtön, mutta tuntuu että kaipaisi jotain omaa aikaa jolloin saisi vain kirjoitella hakemuksia tms...kuulumme ylimpään maksuluokkaan ja puolipäiväinenkin hoito maksaisi n. 200 e kk, ei ole varaa kun saan vain peruspäivärahaa. Lapsi käy kerran viikossa kunnan kerhossa jossa on itsekseen kello 9.15.11.30, mutta matkoineen ei jää aikaa tuossa välissä kotona työnahkuun kuin 1,5 tuntia, ja myönnän että usein tulee käytettyä osa tuosta ajasta kotitöihin.
Kommentit (91)
Mieheni on työtön. Hän on ulkoistanut työnhaun. Minä kirjoitan kaikki hänen työhakemuksensa, hän katsoo sillä välin mukulan perään. Mahdolliset työhaastattelut sovitaan minun työaikojeni mukaan. Jos työpaikkaan pitää soittaa, hän tekee sen silloin, kun minä olen kotona ja vien muksun pihalle pois häiritsemästä. Tavallisesti haemme 10-15 työpaikkaan kuussa, haastatteluja tulee harvemmin. Useinhan ne ovat noita samoja vuokratyöfirmoja, ja kun he ovat kertaalleen haastatelleet johonkin hommaan, ei heiltä enää uutta haastattelukutsua tule vaan pelkkä nettihaku riittää.
Sinänsä mieheni ei ole toimeton, vaikka onkin työtön. Viikot hän kyllä hoitaa lasta, kun minä olen töissä, mutta viikonloppuisin ja iltaisin hän remppaa taloa, korjaa autoa ja traktoria, tekee metsähommia, auttelee kavereita rakennuspuuhissa jne. Ei tahdo tunnit vuorokaudessa riittää.
Myönsit lopussa itsekin että käytät saataville olevan ajan useimmiten kotitöihin kuin työnhakuun. Siinä se sinun ongelmasi.
Vierailija kirjoitti:
älä vaan enempää lapsia hanki, jos yksi jo 3 v on noin vaikea!
? Miten liittyy lasten lukumäärään? Eikö kaikkien lasten kanssa täydy ulkoilla jos ovat kotihoidossa?Sama jos heitä olisi vaikka 5 kpl, olisi käytävä kerhoissa ja ulkoiltava, joten päivärytmi olisi sama.
Kaatuuko maailma jos yhtenä päivänä jätät lapsen päikkäreiden aikaan tiskit/pyykit ym hoitamatta ja keskityt silloin työnhakuun? Mitä teet viikonloppuisin? Onko mies silloin kotona jos hän touhuaisi lapsen kanssa että saisit aikaa tutkia työnhakujuttuja?
Minä hoidin työnhaun aina iltaisin kun olin työtön. Lapset olivat tuolloin 5v. ja 9v.
Vierailija kirjoitti:
Myönsit lopussa itsekin että käytät saataville olevan ajan useimmiten kotitöihin kuin työnhakuun. Siinä se sinun ongelmasi.
Päivässä käytän 30 min kun hoidan tiskit ja pyykkejä, kerran viikossa lapsi kerhossa jolloin haen työpaikkoja ja jos ehdin laitan hakemuksen. Tuntuu vain, että tuossa 1,5 tunnissa joka on kerran viikossa aikaa, ei ole tarpeeksi kun keskittyneesti etsin yrityksen taustatietoja, teen hakemuksen ja muokkaan cv:n siihen menee itseltäni monta tuntia.Eikö työnahkuun ole tarkoitus käyttää se koko päivä?
Olet kelvoton kotiäiti, jos et pysty istumaan koneella lapsen ollessa kotona. Ei lapsi siihen kuole, jos vähän aikaa leikkii yksinään tai jopa katsoo leffaa. Tämä on sitä uusavuttomuutta, jolla selitetään omaa saamattomuutta. Minulla on neljä lasta ja työ. Sen lisäksi hoidan kodin suurimmaksi osaksi, sillä mieheni tekee paljon työmatkoja. Minä pärjään kaiken kanssa, sinulla ei ole kuin se yksi herranterttu siellä :)
Vierailija kirjoitti:
älä vaan enempää lapsia hanki, jos yksi jo 3 v on noin vaikea!
Ja lapseni ei ole vaikea, vaan erittäin reipas ja sosiaalinen ikäisekseen, vaikka onkin kotihoidossa. Sen takia haluan tarjota hänelle päivittäin laadukkaita virikkeitä, enkä jättää itsekseen koko päiväksi leikkimään. Ainakin hän nauttii muiden lasten seurasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönsit lopussa itsekin että käytät saataville olevan ajan useimmiten kotitöihin kuin työnhakuun. Siinä se sinun ongelmasi.
Päivässä käytän 30 min kun hoidan tiskit ja pyykkejä, kerran viikossa lapsi kerhossa jolloin haen työpaikkoja ja jos ehdin laitan hakemuksen. Tuntuu vain, että tuossa 1,5 tunnissa joka on kerran viikossa aikaa, ei ole tarpeeksi kun keskittyneesti etsin yrityksen taustatietoja, teen hakemuksen ja muokkaan cv:n siihen menee itseltäni monta tuntia.Eikö työnahkuun ole tarkoitus käyttää se koko päivä?
On. Mutta tällä hetkellä sinä hoidat lasta ja kotia kokopäiväisesti. Nämä ovat valintoja.
eli ap haluaa palkkaa "työstään"
just just
Vierailija kirjoitti:
Olet kelvoton kotiäiti, jos et pysty istumaan koneella lapsen ollessa kotona. Ei lapsi siihen kuole, jos vähän aikaa leikkii yksinään tai jopa katsoo leffaa. Tämä on sitä uusavuttomuutta, jolla selitetään omaa saamattomuutta. Minulla on neljä lasta ja työ. Sen lisäksi hoidan kodin suurimmaksi osaksi, sillä mieheni tekee paljon työmatkoja. Minä pärjään kaiken kanssa, sinulla ei ole kuin se yksi herranterttu siellä :)
Kerro vähän aikataulujanne? Meillä on tuo kirjoittamani aikataulu päivittäin. En halua jättää 3 vuotiasta ruudun ääreen arkipäivinä, mielestäni on lapsen oikeus päästä ulkoilemaan ja muiden lasten seuraan. Ehkä teillä on eri tilanne kun on kotonakin leikkiseuraa? Olet siis kotiäiti, ja lisäksi töissä? Missä lapsenne ovat työsi aikana?Olisi kiva kuulla ihan konkreettisia aikatauluja vrt omaani.
No niitä etsitään sitten ilta-aikaan. Itse olen monestikin tehnyt koulujuttuja ja kirjoitellut työhakemuksia puoleenyöhön. Eihän sulla ole mikään kiire nousta ylös. Miksi ette sitäpaitsi voi syödä sen lapsen kanssa yhtäaikaa? Nyt menee tuplasti aikaa kun syötte aamupalat ja lounaat erikseen ja sinä istut molempina aikoina pöydässä?

Niin, pakkohan se on lasta hoitaa jos hän on kotona kanssani, eikö? 200 euroa on iso raha siitä että veisin lapsen virikehoitoon päivittäin. Ja käsittääkseni se on useimpien mielestä väärin, kun on työtön, täytyy tehdä edes jotain hyödyllistä,edes hoitaa lapsensa? Näin ajattelen itsekin... Sen vuoksi kyselen vinkkejä, kun tämä on yleistä nykyään, miten muut hoitavat työnhakunsa kun hoitavat lastaan kotona?
Eikö tuon työnhaun pitäisi olla tällä hetkellä aika korkealla sun prioriteeteissä? Nyt sen edelle menee lapsen kerhot ja muskarit, päivittäiset pitkät ulkoilut, likapyykit, tiskit, kotityöt, salitreenit ja espanjan kurssi. Ehkä näistä jonkun voisi hetkeksi aikaa jättää vähemmälle ja keskittyä siihen työnhakuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kelvoton kotiäiti, jos et pysty istumaan koneella lapsen ollessa kotona. Ei lapsi siihen kuole, jos vähän aikaa leikkii yksinään tai jopa katsoo leffaa. Tämä on sitä uusavuttomuutta, jolla selitetään omaa saamattomuutta. Minulla on neljä lasta ja työ. Sen lisäksi hoidan kodin suurimmaksi osaksi, sillä mieheni tekee paljon työmatkoja. Minä pärjään kaiken kanssa, sinulla ei ole kuin se yksi herranterttu siellä :)
Kerro vähän aikataulujanne? Meillä on tuo kirjoittamani aikataulu päivittäin. En halua jättää 3 vuotiasta ruudun ääreen arkipäivinä, mielestäni on lapsen oikeus päästä ulkoilemaan ja muiden lasten seuraan. Ehkä teillä on eri tilanne kun on kotonakin leikkiseuraa? Olet siis kotiäiti, ja lisäksi töissä? Missä lapsenne ovat työsi aikana?Olisi kiva kuulla ihan konkreettisia aikatauluja vrt omaani.
En minä ole kotiäiti vaan työssäkäyvä aikuinen. Minulla on neljä lasta, osa tarhassa, osa koulussa. Hoidan työni ja kodin. Pointti oli, että ehkä ripustaudut liikaa lapseen? Aivan varmasti sinulla on hetkiä, jolloin lapsi ei vaadi huomiotasi ja pystyt keskittymään sinulle tärkeisiin asioihin. Ja jos ei ole, kyse on jostain vakavemmasta. Työpaikka on tärkeä aikuiselle ihmiselle, tee se itsellesi selväksi.
Vierailija kirjoitti:
No niitä etsitään sitten ilta-aikaan. Itse olen monestikin tehnyt koulujuttuja ja kirjoitellut työhakemuksia puoleenyöhön. Eihän sulla ole mikään kiire nousta ylös. Miksi ette sitäpaitsi voi syödä sen lapsen kanssa yhtäaikaa? Nyt menee tuplasti aikaa kun syötte aamupalat ja lounaat erikseen ja sinä istut molempina aikoina pöydässä?
On kiire nousta ylös jotta ehtii kerhoihin tms ajoissa, alkavat yleensä 09.30. Lapsi herää yleensä aikaisin joka tapauksessa.Päivärytmistä on pidettävä kiinni jotta pysyy mukana jotenkin yhteiskunnassa, ihan lapsenkin takia.
Eikös miehellä ole pari vapaapäivää viikossa? Hän varmaan voi hoitaa silloin lapsen ja kauppajutut sekä kodinhoidon, että saat siitä jo kaksi päivää työnhakuun.
Jätä käymättä salilla. Säästät aikaa ja rahaa (rahapulaakin valitit). Käy suihkussa päivällä lapsen kanssa, säästät illasta suihkun verran aikaa.
Tee kerralla viikon ruuat, säästät monta tuntia kun päivisin jää ruuanlaitto pois.
Laita lapsi itsekseen leikkimään päivisin niin voit hakea töitä kaikki ne tunnit, mitkä nyt leikität lasta.
Mitä nopeammin saat töitä, sitä nopeammin saat lapsen tarhaan, jossa sen ei sitten tartte yksin sisällä leikkiä kun äiti hakee töitä (jos nyt kohta vingut siitä, että lapsen pitää saada päivisin virikkeitä eikä leikkiä yksin kun äiti istuu koneella töitä ettimässä).
Itselleni on hyvin vaikea keskittyä kirjoittamiseen, jos en saa täydellistä rauhaa. Lapsen kanssahan se on käytännössä sitä, että lapsi keskeyttää vähän väliä, jolloin oma keskittyminen häiriintyy ja kestää taas aikansa ennen kuin saan koottua ajatukset uudelleen. Sitten kuuluukin jo "äiitiiiii".
älä vaan enempää lapsia hanki, jos yksi jo 3 v on noin vaikea!