Lue keskustelun säännöt.
Toiveena vauva-blogi
03.05.2016 |
Täällä oli joitakin kuukausia sitten paljon keskustelua tästä blogista ja sen kirjoittajasta. Viime aikaiset kuulumiset näytti niin hyvältä varsinkin aiempaan verrattuna, että ajattelin aloittaa hyvän mielen ketjun tästä. Minä ainakin tulin hyvälle tuulelle, vaikka viimeisin ahmimis-postaus ei olekaan mitenkään iloinen. Mutta muutoin siellä kirjoittelee aivan kuin toinen ihminen! :)
Kommentit (2566)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä jotenkin kelaan tätä blogia lukiessa, että voiko nää jutut olla ihan totta. Kuinka paljon näissä on värikynää mukana. Tulee välillä mieleen joku Munchausen tai joku. Niin absurdeilta nää kuulostaa.
Ei käy kyllä täysillä pytyillä tämä N.
Hmm.. 5 pv viimeisimmästä kuvasta ja 10 pv bloggauksesta, vähän pistää miettimään..
Vierailija kirjoitti:
Jos N saa lapsen, on suuri vaara että lapsen syntymä tulisi olemaan hänelle aivan valtava antikliimaksi, kun koko elämä ennen sitä on pyhitetty äidiksi tulemiselle. Tiedän, koska minulle kävi niin. Kauan odotettu vauva-arki ei ollutkaan vaaleanpunaista unelmaa ja onnen täyttymystä.
Vauva inhosi vaunuissa olemista, valvoi vielä vuoden ikäisenä öisin tuntejakin, ärtyi nopeasti ja rauhoittui vasta pitkän rauhoittelun jälkeen. Julkisille paikoille meneminen oli koko vauvavuoden tuskaa, kun koskaan ei tiennyt milloin loputon huutokonsertti alkaa, vaikka perustarpeet oli tyydytetty. Kyseessä oli silti ihan terve vauva, keskivertoa suuritarpeisempi vain.
En uskalla edes ajatella miten olisi käynyt jos taustalla olisi ollut jo ennestään impulssikontrollin vaikeuksia. Tai jos rinnalla ei olisi ollut sitä vauvan isää, joka vuorollaan hoiti ja rauhoitteli pientä.
N:llä tuntuu olevan täysin kiiltokuvamainen käsitys itsestään äitinä, joka osaa joka käänteessä hoitaa ja kasvattaa lasta täydellisesti. Terve ihminen osaisi kohdata ja myöntää ne heikot kohtansa realistisesti.
Tulee kieltämättä mieleen, että hänellä on valmis perustelurepertuaari sille, miksi jättää vauvan hoitoon jo pienestä pitäen (jos näin käy). "Mä teen just niin kuin mulle ja mun lapselle on parasta...mä tiedän kyllä itse miten asiat on...kaikilla äideillä on oikeus omaan aikaan, tekisi hyvää teillekin ilkeät mammat" jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos N saa lapsen, on suuri vaara että lapsen syntymä tulisi olemaan hänelle aivan valtava antikliimaksi, kun koko elämä ennen sitä on pyhitetty äidiksi tulemiselle. Tiedän, koska minulle kävi niin. Kauan odotettu vauva-arki ei ollutkaan vaaleanpunaista unelmaa ja onnen täyttymystä.
Vauva inhosi vaunuissa olemista, valvoi vielä vuoden ikäisenä öisin tuntejakin, ärtyi nopeasti ja rauhoittui vasta pitkän rauhoittelun jälkeen. Julkisille paikoille meneminen oli koko vauvavuoden tuskaa, kun koskaan ei tiennyt milloin loputon huutokonsertti alkaa, vaikka perustarpeet oli tyydytetty. Kyseessä oli silti ihan terve vauva, keskivertoa suuritarpeisempi vain.
En uskalla edes ajatella miten olisi käynyt jos taustalla olisi ollut jo ennestään impulssikontrollin vaikeuksia. Tai jos rinnalla ei olisi ollut sitä vauvan isää, joka vuorollaan hoiti ja rauhoitteli pientä.
N:llä tuntuu olevan täysin kiiltokuvamainen käsitys itsestään äitinä, joka osaa joka käänteessä hoitaa ja kasvattaa lasta täydellisesti. Terve ihminen osaisi kohdata ja myöntää ne heikot kohtansa realistisesti.
Tulee kieltämättä mieleen, että hänellä on valmis perustelurepertuaari sille, miksi jättää vauvan hoitoon jo pienestä pitäen (jos näin käy). "Mä teen just niin kuin mulle ja mun lapselle on parasta...mä tiedän kyllä itse miten asiat on...kaikilla äideillä on oikeus omaan aikaan, tekisi hyvää teillekin ilkeät mammat" jne.
Tai sitten käy kuten monelle meille ex-lapsettomalle, ettei halua antaa lasta kenenkään hoidettavaksi ja yrittää olla superäiti. Itsekin havahduin vasta nyt siihen (vauva7kk) ettei oikeasti tarvitse jaksaa yksin, kun pienellä on isäkin ja paljon lähipiiriä jotka hoitaisivat häntä riemusta kiljuen. Anoppikin oli ennen hänen syntymää sanonut, että vink vink päähoitovastuu on vanhemmilla (vissiin luuli, että kiikutetaan heti synnäriltä alkaen koko ajan hoitoon). Nyt sitten alkanut vihjailu, että kyllä sitä lasta voisi välillä hoitoonkin antaa, ettei tarttisi äidin ja lapsen olla nokat vastakkain 24/7 👍
Miksi ihmeessä on hankkinut parvekkeelleen lastenrattaat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos N saa lapsen, on suuri vaara että lapsen syntymä tulisi olemaan hänelle aivan valtava antikliimaksi, kun koko elämä ennen sitä on pyhitetty äidiksi tulemiselle. Tiedän, koska minulle kävi niin. Kauan odotettu vauva-arki ei ollutkaan vaaleanpunaista unelmaa ja onnen täyttymystä.
Vauva inhosi vaunuissa olemista, valvoi vielä vuoden ikäisenä öisin tuntejakin, ärtyi nopeasti ja rauhoittui vasta pitkän rauhoittelun jälkeen. Julkisille paikoille meneminen oli koko vauvavuoden tuskaa, kun koskaan ei tiennyt milloin loputon huutokonsertti alkaa, vaikka perustarpeet oli tyydytetty. Kyseessä oli silti ihan terve vauva, keskivertoa suuritarpeisempi vain.
En uskalla edes ajatella miten olisi käynyt jos taustalla olisi ollut jo ennestään impulssikontrollin vaikeuksia. Tai jos rinnalla ei olisi ollut sitä vauvan isää, joka vuorollaan hoiti ja rauhoitteli pientä.
N:llä tuntuu olevan täysin kiiltokuvamainen käsitys itsestään äitinä, joka osaa joka käänteessä hoitaa ja kasvattaa lasta täydellisesti. Terve ihminen osaisi kohdata ja myöntää ne heikot kohtansa realistisesti.
Tulee kieltämättä mieleen, että hänellä on valmis perustelurepertuaari sille, miksi jättää vauvan hoitoon jo pienestä pitäen (jos näin käy). "Mä teen just niin kuin mulle ja mun lapselle on parasta...mä tiedän kyllä itse miten asiat on...kaikilla äideillä on oikeus omaan aikaan, tekisi hyvää teillekin ilkeät mammat" jne.
Tai sitten käy kuten monelle meille ex-lapsettomalle, ettei halua antaa lasta kenenkään hoidettavaksi ja yrittää olla superäiti. Itsekin havahduin vasta nyt siihen (vauva7kk) ettei oikeasti tarvitse jaksaa yksin, kun pienellä on isäkin ja paljon lähipiiriä jotka hoitaisivat häntä riemusta kiljuen. Anoppikin oli ennen hänen syntymää sanonut, että vink vink päähoitovastuu on vanhemmilla (vissiin luuli, että kiikutetaan heti synnäriltä alkaen koko ajan hoitoon). Nyt sitten alkanut vihjailu, että kyllä sitä lasta voisi välillä hoitoonkin antaa, ettei tarttisi äidin ja lapsen olla nokat vastakkain 24/7 👍
Menee nyt ohi aiheen, mutta kyllä se on ihan yleistä, että vauvavuonna ei vielä halua lasta antaa "hoitoon" :) Pitää tehdä niin kuin itse näkee parhaaksi. Jos tuntuu hyvältä antaa hoitoon, ja löytyy lapselle tuttu hoitaja niin antaa palaa vaan, mutta ei nyt muiden vihjailujen vuoksi vauvaa tarvi hoidattaa kenelläkään. Tärkeintä lienee, että isä ja vauva saavat myös kahdenkeskistä aikaa ja isä hoitovastuuta äidin ohella.
Mutta ehdottomasti vauva vaan tutulle mummulle hoitoon, jos tarvitsee hengähdystaukoa miehen kanssa. Tarkoitin siis vain sanoa, että tuo on ihan normaalia ja ymmärrettävää ettei alle vuoden ikäistä halua antaa vielä hoitoon, ja samoja tunteita kohtaavat myös ne jotka eivät ole lapsettomuudesta kärsineet :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos N saa lapsen, on suuri vaara että lapsen syntymä tulisi olemaan hänelle aivan valtava antikliimaksi, kun koko elämä ennen sitä on pyhitetty äidiksi tulemiselle. Tiedän, koska minulle kävi niin. Kauan odotettu vauva-arki ei ollutkaan vaaleanpunaista unelmaa ja onnen täyttymystä.
Vauva inhosi vaunuissa olemista, valvoi vielä vuoden ikäisenä öisin tuntejakin, ärtyi nopeasti ja rauhoittui vasta pitkän rauhoittelun jälkeen. Julkisille paikoille meneminen oli koko vauvavuoden tuskaa, kun koskaan ei tiennyt milloin loputon huutokonsertti alkaa, vaikka perustarpeet oli tyydytetty. Kyseessä oli silti ihan terve vauva, keskivertoa suuritarpeisempi vain.
En uskalla edes ajatella miten olisi käynyt jos taustalla olisi ollut jo ennestään impulssikontrollin vaikeuksia. Tai jos rinnalla ei olisi ollut sitä vauvan isää, joka vuorollaan hoiti ja rauhoitteli pientä.
N:llä tuntuu olevan täysin kiiltokuvamainen käsitys itsestään äitinä, joka osaa joka käänteessä hoitaa ja kasvattaa lasta täydellisesti. Terve ihminen osaisi kohdata ja myöntää ne heikot kohtansa realistisesti.
Tulee kieltämättä mieleen, että hänellä on valmis perustelurepertuaari sille, miksi jättää vauvan hoitoon jo pienestä pitäen (jos näin käy). "Mä teen just niin kuin mulle ja mun lapselle on parasta...mä tiedän kyllä itse miten asiat on...kaikilla äideillä on oikeus omaan aikaan, tekisi hyvää teillekin ilkeät mammat" jne.
Tai sitten käy kuten monelle meille ex-lapsettomalle, ettei halua antaa lasta kenenkään hoidettavaksi ja yrittää olla superäiti. Itsekin havahduin vasta nyt siihen (vauva7kk) ettei oikeasti tarvitse jaksaa yksin, kun pienellä on isäkin ja paljon lähipiiriä jotka hoitaisivat häntä riemusta kiljuen. Anoppikin oli ennen hänen syntymää sanonut, että vink vink päähoitovastuu on vanhemmilla (vissiin luuli, että kiikutetaan heti synnäriltä alkaen koko ajan hoitoon). Nyt sitten alkanut vihjailu, että kyllä sitä lasta voisi välillä hoitoonkin antaa, ettei tarttisi äidin ja lapsen olla nokat vastakkain 24/7 👍
Menee nyt ohi aiheen, mutta kyllä se on ihan yleistä, että vauvavuonna ei vielä halua lasta antaa "hoitoon" :) Pitää tehdä niin kuin itse näkee parhaaksi. Jos tuntuu hyvältä antaa hoitoon, ja löytyy lapselle tuttu hoitaja niin antaa palaa vaan, mutta ei nyt muiden vihjailujen vuoksi vauvaa tarvi hoidattaa kenelläkään. Tärkeintä lienee, että isä ja vauva saavat myös kahdenkeskistä aikaa ja isä hoitovastuuta äidin ohella.
Mutta ehdottomasti vauva vaan tutulle mummulle hoitoon, jos tarvitsee hengähdystaukoa miehen kanssa. Tarkoitin siis vain sanoa, että tuo on ihan normaalia ja ymmärrettävää ettei alle vuoden ikäistä halua antaa vielä hoitoon, ja samoja tunteita kohtaavat myös ne jotka eivät ole lapsettomuudesta kärsineet :)
Vissiin olen luullut itsestäni äitinä vähän liikojakin.. Tässä kuluneina päivinä vauva jäi mummonsa ja serkkunsa kanssa siksi aikaa, että pikapikaa käytiin miehen kanssa uimassa ja oltiin poissa ehkä tunnin.
Olin koko sen ajan niin hermostunut, että voi ei jos se pieni nyt itkee siellä äiti-ikävää, voivoi pitäisikö vaan jo lähteä takaisin kun toinen on varmaan jo ihan hämmillään ja suruissaan :((
Ja paskat, kaveri leikki tyytyväisenä serkkunsa kanssa ja vilkaisi meitä vain nopeasti "Niin? Olittekste poissakin vai? En ees huomannu" -katseella :D
Olin sitten vähän että aijaa, no... kiva että viihdyit :D
Äh, vähän nyt särähtää korvaan tuo uusimman postauksen valitus tappavan tasaisesta arjesta..
Kun pieni lapsi tarvitsee juuri sitä tavallista ja tasaista arkea ilman suuria mullistuksia ja jatkuvaa äksöniä. Että kyllähän tuo nyt vähän on ristiriidassa hartaan lapsitoiveen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaha, uutta työtä ja treffejä pukkaa. En ihan ymmärrä millainen mies tuollaisen naisen haluaa, ex oli kyllä enkelten tasoa kärsivällisyydessä ja jaksamisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen taas kuin joku kiimainen teini mikä aikoinaan olin."
Ymmärsinkö oikein että sinne kämppään on jätetty marsut ja kissat keskenään päiväksi ja yön yli?
Eikö niitten marsujen pitänyt vaihtaa kotia?
Vieläkö se jaksaa bloggailla? Ei hyvänen aika.
Ei luoja!!!! "Pakko saada se vauva".