Voiko pettäjä muuttua?

Mä olin pettäjä nuoruudessani. Olin epävarma ja sirpaleisesta kodista, läheisyyden kaipuinen paskiainen joka ei ollut saanut lähipiiristää koskaan yhtä ainutta hyvää, tasapainoista, normaalia kuvaa ihmissuhteista. Pelkkää valehtelua, pettämistä, toisen satuttamista henkisesti ja fyysisesti ja halventamista. Oli silloin muitakin mielenterveysongelmia ja päihteet kuvioissa. Hakeuduin sitten terapiaan ja päätin jäädä yksin mieluummin kuin olla sellainen samanlainen ihmissaasta mistä piireistä alkuni sainkin. Sain availtua lukkoni, käsiteltyä asiani ja vihdoin ymmärsin elämästä jotain kiitos kognitiivisen psykoterapian, ja etenkin uskomattoman hyvän terapeutin. Nyt olen juuri ja juuri kokonainen ihminen, voin hyvin ja löytänyt tasapainoisen suhteen jossa asiat on paremmin kuin mallillaan, pettää ei tee mieli sillä ensimmäistä kertaa rakastan aidosti! Tällainen yksittäinen tarina siis mulla. Itse en lopulta ollutkaan ollenkaan niin huono ihminen kuin luulin, vaan sain kaivettua sen oikean ihmissieluni esille kaiken törkyn alta. Mies tässä siis ja 32 vuotias.

Toivottavasti ei ainakaan minun varattu rakastettuni. On niin ihana tyyppi <3

Uskon, että omaa käytöstä voi hillitä. Itse olin nuori vaikkakin seurustellut jo 4 vuotta, ja sokaistuin miesten (myös varattujen) huomiosta. Petin kerran ja erosimme koska pidin itseäni inhottavana ihmisenä. Mies halusi minut takaisin ja nyt olemme olleet yhdessä 7 vuotta enkä ole pettänyt sen jälkeen. Pienesti ihastunut kyllä, mutta hillinnyt itseni ja se on mennyt ohi.

23 jatkaa.. Pettämismahdollisuuksia on kyllä tullut vastaan paljon! Ihan uskomatonta miten paljon varatutkin miehet yrittävät varattuja naisia.

Vierailija kirjoitti:

Mikä olisi "lieventävä" asianhaara pettämiselle? Jokainen Suomessa on vapaa solmimaan suhteen tai eroamaan, joten kenenkään ei tarvitse pettää. Pettäminen on aina pettäjän valinta, joka perustuu johonkin pettäjän omaan tarpeeseen.

Moni pettää sen takia ettei ole tyytyväinen itseensä, mutta ei osaa tai ei halua tehdä itselleen mitään. Moni ei tunnusta aluksi syyn olevan itsessään, vaan syyttää aina puolisoaan tai tilannetta. Jos tälläinen ihminen pääsee ensin terapiaan työstämään tilannettaan itsensä kanssa ja jatkaa parisuhdeterapian jälkeen olemassa olevaa suhdetta uudelta pohjalta (tai siirtyy myöhemmin uuden ymmärryksen kanssa uuteen suhteeseen), on mahdollista että ei enää petä.

Toiset pettävät siksi etteivät saa tarpeeksi huomiota, jotkut siksi että kostavat puolisolle jotain pettämällä tai siksi, että saavat nautintoa juuri siitä pettämisestä. Näillä tyypeillä on usein itsekeskseinen, passiivis-agressiviinen tai sadistisen luonne, joten luulen että he jatkavat pettämistä helpommin. 

Sun luonnearvio meni pieleen. Ja jotkut pettäjät eivät halua erota siksi, etteivät sen jälkeen voisi olla lapsen tai lapsiensa arjessa mukana kokoaikaisesti.

Uskon tasan tarkkaan että kun se oikea osuu kohdalle, ei pettämiselle ole edes tarvetta.

Kyllä pettäminen on usein ihan parisuhteen syöpä, josta ei voi syyttää kuin huonoja ongelmanratkaisutaitoja sekä heikkoa itsekuria.

up

Olen ollut pettäjä. Olen tarvinnut hyväksyntää ja huomiota. Minulla on ollut hirveän huonot kommunikointi- ja ongelmanratkaisutaidot. Sen sijaan että olisi pitänyt suhteessa puoleni, tai ihan vaan lähtenyt kävelemään huonosta suhteesta, olen vain pysynyt ja kärsinyt, ja ajautunut omaan kuplaan. Olen etääntynyt kumppanista niin kauas, ettei pettäminenkään tuntunut miltään. Väitin itselleni että hän ei välitä, eikä ole väliä mitä teen. En myöskään osannut katua jäätyäni kiinni enkä aidosti olla pahoillani ja pyytää anteeksi. Vasta eron jälkeen olen pala palalta saanut auki noita suhteen solmuja, ja pettämisen katumus ja häpeä on tullut jälkikäteen.

Nykyisessä suhteessa en anna mitään tilaa pettämisajatuksille. Nyt tunnistan että se on omaa epävarmuutta ja kyvyttömyyttä käsitellä parisuhteen kipukohtia. Se on myös leikittelyä ajatuksella että en olisikaan tämän miehen kanssa. Omien voimien kokeilua, itsepetosta. Voi olla että heitän miehen pihalle, tai kävelen itse ulos, ja teen kaikkia muita virheitä. Mutta ikinä en aio enää erehtyä pettämään.

Eronkin jälkeen voi puhua asioita, palata yhteen, korjata menneitä virheitä. Mutta pettämistä ei korjaa mikään.

Mutta sen sanon, että jos on tottunut saamaan huomiota, tottunut pettämiseen, tottunut siihen että siitä ei seuraa mitään kamalaa, niin ei siitä muutu. Pitää menettää jotain suurta ennen kuin tajuaa. Esimerkiksi perhe. Sitten on tietysti myöhäistä. Suhdetta, jossa on petetty, ei korjaa mikään. Peitellä voidaan, hammasta purra, mutta luottamusta ei enää korjata.

Pystyy, jos totista tahtoa on!

Itse petin miestäni ja mitä siitä koitui. Tuskaa miehelle, minulle ja yhteisille lapsille. Avioero tuli ja nyt kadun tekoani sydämeni pohjasta. Luottamus mieheeni on mennyt enkä menetettyä enää takaisin saa. Silmät kaikkeen avautui vasta tekoni jälkeen.

Ikinä en enää petä!!!

Riippuu siitä mikä siihen pettäämiseen ajoi ja mitä henkilö itse ajattelee koko asiasta. Minä petin, syitä useampia, sen lisäksi että masentunut ja itsetuhoinen puoliso ei ollut kiinnostunut seksistä tai ylipäätään mistään läheisyydestä niin olin myös erittäin heikkoitsetuntoinen. En kestänyt sitä, että kotona saa kuunnella vaan valitusta eikä arvosteta ollenkaan vaikka hoidin kaikki asiat ettei toinen tapa itseään, kun jossain joku halusi pitää hyvänä ja kyllähän minua myös puhtaasti vaan himotti.. Minä siis petin pitämällä salasuhdetta tilanteessa jossa en uskaltanut omastani lähteä. En sitä enää tekisi, nyt lähtisin pois vaikeasta suhteesta. Vaikea sanoa irtosuhteilla pettäneistä, eli jos etsii vaan jännitystä ja pettää usean tuntemattoman kanssa niin pystyykö muuttumaan, tai varmaan pystyy, mutta haluaako sellainen ihminen muutta...

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut pettäjä. Olen tarvinnut hyväksyntää ja huomiota. Minulla on ollut hirveän huonot kommunikointi- ja ongelmanratkaisutaidot. Sen sijaan että olisi pitänyt suhteessa puoleni, tai ihan vaan lähtenyt kävelemään huonosta suhteesta, olen vain pysynyt ja kärsinyt, ja ajautunut omaan kuplaan. Olen etääntynyt kumppanista niin kauas, ettei pettäminenkään tuntunut miltään. Väitin itselleni että hän ei välitä, eikä ole väliä mitä teen. En myöskään osannut katua jäätyäni kiinni enkä aidosti olla pahoillani ja pyytää anteeksi. Vasta eron jälkeen olen pala palalta saanut auki noita suhteen solmuja, ja pettämisen katumus ja häpeä on tullut jälkikäteen.

Nykyisessä suhteessa en anna mitään tilaa pettämisajatuksille. Nyt tunnistan että se on omaa epävarmuutta ja kyvyttömyyttä käsitellä parisuhteen kipukohtia. Se on myös leikittelyä ajatuksella että en olisikaan tämän miehen kanssa. Omien voimien kokeilua, itsepetosta. Voi olla että heitän miehen pihalle, tai kävelen itse ulos, ja teen kaikkia muita virheitä. Mutta ikinä en aio enää erehtyä pettämään.

Eronkin jälkeen voi puhua asioita, palata yhteen, korjata menneitä virheitä. Mutta pettämistä ei korjaa mikään.

Mutta sen sanon, että jos on tottunut saamaan huomiota, tottunut pettämiseen, tottunut siihen että siitä ei seuraa mitään kamalaa, niin ei siitä muutu. Pitää menettää jotain suurta ennen kuin tajuaa. Esimerkiksi perhe. Sitten on tietysti myöhäistä. Suhdetta, jossa on petetty, ei korjaa mikään. Peitellä voidaan, hammasta purra, mutta luottamusta ei enää korjata.

Juuri näin!!!

T.29

Usein varmaan pettäjä itsekään ei tiedä/mieti miksi pettää.Jos haluaa muuttua niin syyt pitäisi selvittää.Ne syyt voi olla tosi syvällä ja vaatii paljon työtä ja nöyryyttä käydä niitä läpi.Jos ei ole tähän valmis niin tuskinpa muuttuu.Uskon siis että usein pettämisen syy on pettäjässä, ei itse suhteessa.Ei sellaista pitkää suhdetta olekaan jossa aina olisi kivaa ja toinen ihana, jokaista suhdetta koetellaan.Ja silloin jos koskaan joku valitsee pettämisen ratkaisuksi/helpotukseksi.Se on se helpoin tie saada vähän mielihyvää jos on omassa suhteessa pettynyt.Helpoin mut ei fiksuin.

Minä itse uskon että jokainen joka on pettänyt pystyy muuttumaan. Oma tarinani alkoi kun olin vasta 17 vuotias nuori opiskelijatyttö, joka oli löytänyt miehen kauempaa (kaukosuhde), rakastin häntä todella paljon. Näimme kuitenkin vain viikonloppuisin, sillä opiskelimme eri puolilla Suomea. Arkipäivisin oli ikävä miestä ja vaikka soiteltiin joka päivä se ei riittänyt mulle. Flirttailin muiden miesten kanssa mieheltä salaa ja näinkin joitakin kahvin merkeissä (ei seksiä vielä). Sitten elämääni tuli lisää mietittävää, äidilläni todettiin syöpä (josta on nyt jo selvinnyt) ja isällä paha verihyytymä jalassa, oli riski että jalkaa ei pystyttäisi pelastamaan. Sain mieheltäni lohtua ja tukea, mutta vain viikonloppuisin, joten yksi asia vei toiseen ja löysin itseni yhä useammin arki iltaisin miesten luota. Tarvitsin silloin lohtua ja miehiltä joita tapasin sain sitä ja paljon muuta. Aloin nauttia ajatuksesta että mies ei tiedä mitä minä teen arkipäivisin. Lopulta kun minulla alkoi joka ilta olla jotain muuta etten "ehtinyt" soitella miehelleni, hän alkoi epäilemään että pettäisin häntä. en aluksi myöntänyt mitään, mutta lopulta sain eräältä mieheltä "rajumpaa kyytiä" josta sain mustelmia vähän sinne tänne oli minun pakko myöntää pettäväni häntä. Suhde tottakai loppui siihen ja sen jälkeen en ole pystynyt edes harkitsemaan pettäväni ketään.

N23

Tuttavapariskunnalla on sopimus, että saavat käydä vieraissa. Eli heillä ei puhuta pettämisestä. Asia on näkökulmakysymys?

Voi pettää myös mielessään, onko hän pettäjä.Jotkut ihmiset pettävät, koska he eivät koe menettävänsä  tunnepuolella tai muutenkaan suuria, vaikka vaimo tai vastaava lähtisikin kävelemään. Toisin sanoen heillä ei ole kehittynyt sellaisia tunteita, jotka olisivat niin kivuliaita erotilanteessa, että se estäisi pettämisen.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut pettäjä. Olen tarvinnut hyväksyntää ja huomiota. Minulla on ollut hirveän huonot kommunikointi- ja ongelmanratkaisutaidot. Sen sijaan että olisi pitänyt suhteessa puoleni, tai ihan vaan lähtenyt kävelemään huonosta suhteesta, olen vain pysynyt ja kärsinyt, ja ajautunut omaan kuplaan. Olen etääntynyt kumppanista niin kauas, ettei pettäminenkään tuntunut miltään. Väitin itselleni että hän ei välitä, eikä ole väliä mitä teen. En myöskään osannut katua jäätyäni kiinni enkä aidosti olla pahoillani ja pyytää anteeksi. Vasta eron jälkeen olen pala palalta saanut auki noita suhteen solmuja, ja pettämisen katumus ja häpeä on tullut jälkikäteen.

Nykyisessä suhteessa en anna mitään tilaa pettämisajatuksille. Nyt tunnistan että se on omaa epävarmuutta ja kyvyttömyyttä käsitellä parisuhteen kipukohtia. Se on myös leikittelyä ajatuksella että en olisikaan tämän miehen kanssa. Omien voimien kokeilua, itsepetosta. Voi olla että heitän miehen pihalle, tai kävelen itse ulos, ja teen kaikkia muita virheitä. Mutta ikinä en aio enää erehtyä pettämään.

Eronkin jälkeen voi puhua asioita, palata yhteen, korjata menneitä virheitä. Mutta pettämistä ei korjaa mikään.

Mutta sen sanon, että jos on tottunut saamaan huomiota, tottunut pettämiseen, tottunut siihen että siitä ei seuraa mitään kamalaa, niin ei siitä muutu. Pitää menettää jotain suurta ennen kuin tajuaa. Esimerkiksi perhe. Sitten on tietysti myöhäistä. Suhdetta, jossa on petetty, ei korjaa mikään. Peitellä voidaan, hammasta purra, mutta luottamusta ei enää korjata.

Mä en koskaan jäänyt kiinni pettämisestä. Silti en enää koskaan petä. Ei tarvitse menettää mitään muuttuakseen toisenlaiseksi.

Minä tuomitsin pettämisen, päädyin pettämään. Nyt ajattelen että en enää pettämisi, mutta en kyllä pysty täysin luottaa tuohon ajatukseeni.

Vierailija kirjoitti:

Mua kiinnostaa ihan hirveesti, jos henkilö on pettänyt useaan kertaan ja usean eri henkilön kans, niin voiko sellainen ihminen muuttua? Vai onko se pettäjä myös tulevaisuudessa? Voiko siis sellaiseen ihmiseen enää koskaan luottaa?

Onko mileestänne sukupuolella väliä? Mitä eroa naisten ja miesten pettämisellä on? Onko se aina kaikki pettäjän vikaa vai onko mielestänne olemassa lieventäviä asiahaaroja?

Mietin tätä sekä hypotettisesti että ei.

Petin suhteen ekana vuonna kahen eri ihmisen kanssa. Toinen oli entinen kumppani, jonka kanssa oli ollu on/offia pitkään ja toiseen ihastuin, kun olin ollu suhteessa puoli vuotta. No näistä kerroin ja asioita käytiin läpi. Nyt niistä ajoista on kymmenen vuotta ja meille on syntyny yksi lapsikin. Ja uskollisena oon siis pysyny, olin sillon kyllä alle 20-vuotiaskin että ehkä järkeäkin tullu lisää niistä ajoista. Olihan se kaikki minun vikaa, ei siinä oikeen voi olla lieventäviä juttuja. Mutta ei pettäjä nyt aina jää pettäjäksi. Riippuu ihmisestä ja tilanteesta?

Laskisin alle parikymppisten suhdesekoilut opettelun ja itsensä etsimisen piikkiin, samoin kuin kokeilut alkoholin ja muun kanssa. Sitä etsii itseään ja paikkaansa elämässä.

N49

Vastaan vain omalta kantiltani: voi.

Mulla ollut kahden edellisen miehen kanssa pahoja ongelmia suhteessa. Lopulta ongelmat johtivat pettämiseen molemmin puolin. Jälkimmäisessä parisuhteessa minulla oli 4 sivusuhdetta (ei tietenkään yhtä aikaisesti).

Nykyisessä suhteessa (kestänyt jo vuosia) ei ole tullut mieleenkään lähteä pettämään. Siihen ei ole minkäänlaista tarvetta eikä halua.

No ei siinä nyt mitään muuttumista ole jos yksinkertaisesti löytää "paremman".