Miksi vapaaehtoinen lapsettomuus herättää niin paljon epävarmuutta ulkopuolisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samaa. Kauheasti patistetaan hankkimaan lapsia ja samaan hengenvetoon saa kuulla koko ajan, miten rankkaa niiden kanssa on. Vähän niin kuin että "ota tätä kakkua, tää on ihan ...vtin pahaa".

Ihailen kyllä niitä, jotka sen kaiken jaksavat. Itse tiedän, etten jaksaisi.

Ymmärtäisitkö paremmin, jos joku kertoo sinulle unelmoineensa vaativasta yrittäjän työurasta ja elävänsä nyt sitä täysipainoisesti, mikä tarkoittaa myös sitä, että työ on helvetti rankkaa ja sitä tehdään 80-100 tuntia viikosta ja tingitään yöunista, lomista ja ihmissuhteista? Siirrä sitten analogia perhe-elämään. Asioilla on puolensa. Ja for the record, perheellistyminen ei muuten ole läheskään yhtä rankkaa kuin yrittäjyys ja ne vaativimmat vuodet hurahtavat nopeasti ohi kun lapset ovat pieniä. Sen jälkeen vuosi vuodelta helpottuu koko ajan.

Lapsiperhe-elämä on huomattavasti rankempaa kuin yrittäjyys. Asiakkeiden laskuttaminen palkan nostamisen sijaan ei ole iso juttu, vuosikausien kasvatus- ja huolenpitovastuu ilman mitään kiitosta tai palkkiota on.

Alkaa yhä enemmän tuntumaan että velat ovat vain laiskoja, ei sen enempää ei sen vähempää. Mikä sinänsä ei ole synti mutta kun usein myös hokevat että kun halutaan niin kovasti muka kokea kaikkea elämässä minkä lapsien saaminen estäisi. Sen kokemisen vain ei saa olla liian rankkaa, liian sitovaa, liian paljon muista ihmisistä riippuvaista, liian paljon rahallisista resursseista kiinni, liian äänekästä, liian riskialtista, liian sotkuista tai muutoin liian hermoja kuluttavaa. Jäljelle jäänevät kahvilassa lattekupin äärellä istuminen ja sohvalla datailu, käyty on kyllä kuukauden reppureissulla Aasiassa mutta nyt tarttee levätä sen koitoksen jälkeen. Anteeksi mutta naurattaa niin kovin.

Ja joo-o, se yrittäjyys onkin pelkkää asiakkaiden laskuttamista, muut ajat levätään laakereilla. Huomaa kyllä ettei veloista ole yrittäjiksikään kun niin karttavat vastuuta ja työntekoa. Lisäksi jos pitää vähänkään edes rehkiä niin se on tonnin seteli kiitos. Että pitäisi liikauttaa eväänsä ilman palkkiota? Onko mokomaa kuultu! Ei heistä ole sijoittajiksikaan kun se palkkio pitää saada välittömästi. Ei tajuta käsitettä sijoitusten horisontaalisuus. Lapsikin on sellainen. Lasten hankkimisessa ja yrittäjyydessä on paljon samaa; aloitat kaiken otsa hiessä ja mietit mitä vtun järkeä tässä on, vaatimuksia ja selvityksiä pitää toimittaa joka suuntaan ja yhteiskunta pitää sinua silmällä, sillä perästä kuuluu jos alkaa mennä metsään, samalla nautit suunnattomasti tuosta vastuusta ja siitä että tämä tehdään sinun tavallasi, muut kysyvät mikä on sinun salaisuutesi, viritelmäsi alkavat tuottaa hedelmää ja teet yhä enemmän työtä, ja teet sen mielelläsi, jollain kierolla tavalla nautit siitäkin kun jotkut yöt valvot murehtien miten selviytyä tällä kertaa, sillä tiedät että se on tuhat kertaa enemmän elämää kuin pelkkänä olmina päivästä toiseen makaaminen ilman mitään epävarmuustekijöitä, ja tuon ajatuksen voimalla olet taas valmis taisteluun seuraavana päivänä. Uhraat säännöllisesti verta, hikeä ja kyyneleitä sekä tukuttain kahisevaa. Mutta.. jonain päivänä yrityksesi ehkä työllistää ja auttaa muita ihmisiä, jonain päivänä lapsesi voi tehdä saman. Voiko olla mitään hienompaa? Ehkä näin ei käy! Ehkä firmasi menee konkkaan ja lapsesta tulee huippuviulistin sijaan alkoholisti ja pummi. Ehkä mihinkään ei sittenkään kannata ryhtyä. Se onkin parempi vaihtoehto joillekin.

Kumpi on ahneempi, se joka ottaa riskin sen toivossa että ansaitsee suuriakin voittoja tulevaisuudessa, vai se joka ei ryhdy siihen koska ei näe noita voittoja kaiken niiden ponnisteluiden väärtinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samaa. Kauheasti patistetaan hankkimaan lapsia ja samaan hengenvetoon saa kuulla koko ajan, miten rankkaa niiden kanssa on. Vähän niin kuin että "ota tätä kakkua, tää on ihan ...vtin pahaa".

Ihailen kyllä niitä, jotka sen kaiken jaksavat. Itse tiedän, etten jaksaisi.

Ymmärtäisitkö paremmin, jos joku kertoo sinulle unelmoineensa vaativasta yrittäjän työurasta ja elävänsä nyt sitä täysipainoisesti, mikä tarkoittaa myös sitä, että työ on helvetti rankkaa ja sitä tehdään 80-100 tuntia viikosta ja tingitään yöunista, lomista ja ihmissuhteista? Siirrä sitten analogia perhe-elämään. Asioilla on puolensa. Ja for the record, perheellistyminen ei muuten ole läheskään yhtä rankkaa kuin yrittäjyys ja ne vaativimmat vuodet hurahtavat nopeasti ohi kun lapset ovat pieniä. Sen jälkeen vuosi vuodelta helpottuu koko ajan.

Lapsiperhe-elämä on huomattavasti rankempaa kuin yrittäjyys. Asiakkeiden laskuttaminen palkan nostamisen sijaan ei ole iso juttu, vuosikausien kasvatus- ja huolenpitovastuu ilman mitään kiitosta tai palkkiota on.

Alkaa yhä enemmän tuntumaan että velat ovat vain laiskoja, ei sen enempää ei sen vähempää. Mikä sinänsä ei ole synti mutta kun usein myös hokevat että kun halutaan niin kovasti muka kokea kaikkea elämässä minkä lapsien saaminen estäisi. Sen kokemisen vain ei saa olla liian rankkaa, liian sitovaa, liian paljon muista ihmisistä riippuvaista, liian paljon rahallisista resursseista kiinni, liian äänekästä, liian riskialtista, liian sotkuista tai muutoin liian hermoja kuluttavaa. Jäljelle jäänevät kahvilassa lattekupin äärellä istuminen ja sohvalla datailu, käyty on kyllä kuukauden reppureissulla Aasiassa mutta nyt tarttee levätä sen koitoksen jälkeen. Anteeksi mutta naurattaa niin kovin.

Ja joo-o, se yrittäjyys onkin pelkkää asiakkaiden laskuttamista, muut ajat levätään laakereilla. Huomaa kyllä ettei veloista ole yrittäjiksikään kun niin karttavat vastuuta ja työntekoa. Lisäksi jos pitää vähänkään edes rehkiä niin se on tonnin seteli kiitos. Että pitäisi liikauttaa eväänsä ilman palkkiota? Onko mokomaa kuultu! Ei heistä ole sijoittajiksikaan kun se palkkio pitää saada välittömästi. Ei tajuta käsitettä sijoitusten horisontaalisuus. Lapsikin on sellainen. Lasten hankkimisessa ja yrittäjyydessä on paljon samaa; aloitat kaiken otsa hiessä ja mietit mitä vtun järkeä tässä on, vaatimuksia ja selvityksiä pitää toimittaa joka suuntaan ja yhteiskunta pitää sinua silmällä, sillä perästä kuuluu jos alkaa mennä metsään, samalla nautit suunnattomasti tuosta vastuusta ja siitä että tämä tehdään sinun tavallasi, muut kysyvät mikä on sinun salaisuutesi, viritelmäsi alkavat tuottaa hedelmää ja teet yhä enemmän työtä, ja teet sen mielelläsi, jollain kierolla tavalla nautit siitäkin kun jotkut yöt valvot murehtien miten selviytyä tällä kertaa, sillä tiedät että se on tuhat kertaa enemmän elämää kuin pelkkänä olmina päivästä toiseen makaaminen ilman mitään epävarmuustekijöitä, ja tuon ajatuksen voimalla olet taas valmis taisteluun seuraavana päivänä. Uhraat säännöllisesti verta, hikeä ja kyyneleitä sekä tukuttain kahisevaa. Mutta.. jonain päivänä yrityksesi ehkä työllistää ja auttaa muita ihmisiä, jonain päivänä lapsesi voi tehdä saman. Voiko olla mitään hienompaa? Ehkä näin ei käy! Ehkä firmasi menee konkkaan ja lapsesta tulee huippuviulistin sijaan alkoholisti ja pummi. Ehkä mihinkään ei sittenkään kannata ryhtyä. Se onkin parempi vaihtoehto joillekin.

Kumpi on ahneempi, se joka ottaa riskin sen toivossa että ansaitsee suuriakin voittoja tulevaisuudessa, vai se joka ei ryhdy siihen koska ei näe noita voittoja kaiken niiden ponnisteluiden väärtinä?

Minulla on yritys, enkä pidä yrittämistä yhtään sen rankempana kuin palkkatyötäkään. Saanhan tehdä itselleni mieluisia töitä omaan lukuuni, omaan tahtiini. Ei ole tarvittu verta, hikeä tai muitakaan itsensä kiusaamisen kliseitä.

Lasten kasvattaminen olisi raskasta, tylsää ja tyhänpäiväistä, ja siksi en ole moiseen ryhtynytkään.

Aika usein kyllä tällä palstalla säälitään ja halveksitaan lapsettomia. Kuka tahansa pystyy lapsen tekemään ja sillä sitten täällä leveillään.

Eiköhän se todellinen syy lapsettomien mollaamiseen ole ihan biologinen. Lapsia tarvitaan jotta yhteiskunta ei kuolisi pois.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi on ahneempi, se joka ottaa riskin sen toivossa että ansaitsee suuriakin voittoja tulevaisuudessa, vai se joka ei ryhdy siihen koska ei näe noita voittoja kaiken niiden ponnisteluiden väärtinä?

No näistä tietenkin tuo ensin mainittu. Eihän tuo jälkimmäinen ole ahneutta millään mittarilla. Vai miksi se, ettei tavoittele jotakin mitä ei ollenkaan halua tai arvosta, olisi ahneutta? En ymmärrä.

Minusta monet velat vaikuttavat epävarmoilta kun jankuttavat asiasta. Tulevat esim vauvapalstalla todistelemaan että perheelliset ei oikeasti tajua olevansa onnettomia. Osalle ihmisistä on ilmeisesti mahdoton ymmärtää erilaisia ratkaisuja ja tarpeita elämässä, näitä löytyy sekä veloista että vanhemmista. Toki on tolloa mennä kommentoimaan toiselle että kyllä se mieli muuttuu. Joillain muuttuu joillain ei mutta ei se oikeasti muille kuulu. Yhtä moukkamaista on joidenkin velojen kommentit lapsiperhe-elämästä, mua ei haittaa toisten ratkaisut pätkääkään mutta kun kuulen että mun selän takana on puhuttu että pilaan elämäni hankkimalla lapsen niin eipä tuo ihan hirveästi lämmitä. Aloittajalla on minusta hyvät perustelut olla hankkimatta lasta, ei sinulla ole mitään velvollisuutta päätöstäsi muille puolustella (kuten ei kellään mullakaan).

Vierailija kirjoitti:

Tulevat esim vauvapalstalla todistelemaan että perheelliset ei oikeasti tajua olevansa onnettomia.

Linkkaa nyt vaikka kolme viestiä, joissa sanotaan näin. Et pysty. Tuo on tuommoista hurmosmammojen länkytystä ja mustamaalausta, johon suurin osa vanhemmista ei onneksi syyllisty.

Se on niin helppo sanoa, että "ei niiltä veloilta mitään kysellä" kun ei itse ole vela..

Itsehän olen vela ja minulta ei ole mitään kyselty ikävästi tai painostettu.

Olen kyllä tehnyt selväksi ettei hermoni kestäisi päivääkään yhtä ainoaa lapsukaista. Ihmiset uskovat sen kyllä.

Vapaaehtoisesti lapsettomien pitäisi lisääntyä, ja tahattomasti lapsettomien pitäisi lakata käymästä hedelmöityshoidoissa. Parempihan se on, että lapset syntyy niille, jotka eivät lapsia halua. Vai miten se menee? :)

Vierailija kirjoitti:

On kummallista, että minulle on aina sanottu, kuinka mieleni muuttuu kun vanhenen. Ja nyt kun vanhenen, niin sanotaan, että kyllä se siitä, kun löydät jonkun oikean. Ja kun olen naimisissa, niin sanotaan että kohta kadut.

Miksi ihmeessä minun pitäisi hankkia lapsia, kun en pidä lapsista ja en niitä halua? Tiedän, että jos hankkisin lapsia, niin hyvin todennäköisesti kajoaisin heihin, kuten minuun kajottiin, kun olin lapsi. Tukistamiset, raivoamiset, ravistamiset ja läpsimiset ei kuulu lapsen elämään. Pitäisikö minun hankkia lapsi piestäväksi ja raivottavaksi, vaikka en halua? Luulen, että aika moni tätäkin lukeva on joskus ollut väkivaltainen lastaan kohtaan. Minusta sellainen ihminen on alinta pohjasakkaa, kuvottava epäihminen.

Miksi niin moni haluaa, että ihminen, joka ei pidä lapsista, hankkii niitä?

Voisitko nyt poistua lapsettomaan ihanaan elämääsi? Vauvalla roikkuminen ei oikein kyllä kuvaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kummallista, että minulle on aina sanottu, kuinka mieleni muuttuu kun vanhenen. Ja nyt kun vanhenen, niin sanotaan, että kyllä se siitä, kun löydät jonkun oikean. Ja kun olen naimisissa, niin sanotaan että kohta kadut.

Miksi ihmeessä minun pitäisi hankkia lapsia, kun en pidä lapsista ja en niitä halua? Tiedän, että jos hankkisin lapsia, niin hyvin todennäköisesti kajoaisin heihin, kuten minuun kajottiin, kun olin lapsi. Tukistamiset, raivoamiset, ravistamiset ja läpsimiset ei kuulu lapsen elämään. Pitäisikö minun hankkia lapsi piestäväksi ja raivottavaksi, vaikka en halua? Luulen, että aika moni tätäkin lukeva on joskus ollut väkivaltainen lastaan kohtaan. Minusta sellainen ihminen on alinta pohjasakkaa, kuvottava epäihminen.

Miksi niin moni haluaa, että ihminen, joka ei pidä lapsista, hankkii niitä?

Voisitko nyt poistua lapsettomaan ihanaan elämääsi? Vauvalla roikkuminen ei oikein kyllä kuvaa sitä.

En ole tuon kirjoittaja, vaan toinen vela. Miksi hänen pitäisi "poistua"? Tämä palstahan on kaikille. Täällä on teinejä, mummoja, miehiä, mitä vaan.

Monet kadehtivat lapsettomien elämää ja yrittävät tyrkyttää sitä lasta heille, valitettavasti... :(

kateushan se

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kummallista, että minulle on aina sanottu, kuinka mieleni muuttuu kun vanhenen. Ja nyt kun vanhenen, niin sanotaan, että kyllä se siitä, kun löydät jonkun oikean. Ja kun olen naimisissa, niin sanotaan että kohta kadut.

Miksi ihmeessä minun pitäisi hankkia lapsia, kun en pidä lapsista ja en niitä halua? Tiedän, että jos hankkisin lapsia, niin hyvin todennäköisesti kajoaisin heihin, kuten minuun kajottiin, kun olin lapsi. Tukistamiset, raivoamiset, ravistamiset ja läpsimiset ei kuulu lapsen elämään. Pitäisikö minun hankkia lapsi piestäväksi ja raivottavaksi, vaikka en halua? Luulen, että aika moni tätäkin lukeva on joskus ollut väkivaltainen lastaan kohtaan. Minusta sellainen ihminen on alinta pohjasakkaa, kuvottava epäihminen.

Miksi niin moni haluaa, että ihminen, joka ei pidä lapsista, hankkii niitä?

Voisitko nyt poistua lapsettomaan ihanaan elämääsi? Vauvalla roikkuminen ei oikein kyllä kuvaa sitä.

En ole tuon kirjoittaja, vaan toinen vela. Miksi hänen pitäisi "poistua"? Tämä palstahan on kaikille. Täällä on teinejä, mummoja, miehiä, mitä vaan.

Totuus sattuu.

Ei sun ole pakko. Mutta on elämä rikkaampaa kun on tullut tehtyä lapsia. Vaikka onhan kasvattaminen kovaa hommaa niin on se vaan hauskaa, että nyt on hauskoja aikuisia lapsia olemassa.

Mä en koe, että minua olisi mitenkään erityisen paljon ikäänkuin painostettu lasten tekoon, vaikka on noita kaikenmaailman kyselyitä ja analyyseja vuosien varrella tullutkin. Tai sitten aika on kullannut muistoja. Ymmärrettävää lienee, ettei näin päälle nelikymppisenä enää tarvitse juuri kuunnella, että koskas sä mielesi muutat ja eikö siellä korvissa jo kuulu ihastuttavasti pikkujalkojen tepsutusta. Tai sitten minulla on vain hienotunteinen tuttavapiiri :)

Nuorempana kuulin enemmän kommentteja, mutta ei silloinkaan mielestäni häiritsevässä määrin. Toisaalta en jaksa välittääkään jostain säälittelyistä, kun "en ole tajunnut omaa parastani", koska tiedän niiden olevan aiheettomia. Eniten on loukannut ammattitaitoni ja ammattiin soveltumiseni kyseenalaistaminen lapsettomuuden takia. Olen lastentarhanopettaja ja valitettavasti jotkut ihmiset ovat sitkeän vakuuttuneita siitä, että kaikki vapaaehtoisesti lapsettomat ovat lapsivihaajia. Ei ole kiva kuulla olevansa huono työssään vain siksi, että on vela, ja kommentoija ei voi uskoa, että minä kyllä ihan oikeasti tykkään lapsista ja nautin heidän seurastaan. Onneksi näitäkään tyyppejä ei ole tullut eteen montaa.