Velojen onnellisuus ja tyytyväisyys laskee keski-iässä

Vierailija kirjoitti:

Noin voi käydä. Mutta itsepä on petinsä pedannut. Minkäs sille sitten mahtaa.

Jokainen meistä vastaa omista valinnoistaan. Myös ne äipät, jotka jäävät ihmettelemään, että miten tämä lapsi ei nyt syö tai nuku, itkee vain, eihän vanhemmuuden tällaista pitänyt olla... Oma moka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?

Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?

Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)

Miten siedät rauhassasi miestä, kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen? Kaikilla ihmisillä on niitä. 

Miehelle ei sentään tarvi vaihtaa vaippoja, persusta ei tarvinnut repiä suhdetta saadakseen ja avioerokin hyväksytään ilman roviolle viemistä..

Vierailija kirjoitti:

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kuka tällaista on väittänyt? En minä ainakaan ole nähnyt tätä kiistettävän. Tosiasia on kuitenkin, että jos haluaa itselleen aikuisia ystäviä, lisääntyminen on naurettavan kallis, vaivalloinen, hidas  ja epävarma tapa saavuttaa tämä tavoite. Ei kellekään voi suositella lasten hankkimista sillä perusteella, että niistä on sitten kolmenkymmenen vuoden kuluttua seuraa brunssille ja syvällisiin keskusteluihin viinilasin äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?

Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?

Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)

Miten siedät rauhassasi miestä, kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen? Kaikilla ihmisillä on niitä. 

Miehelle ei sentään tarvi vaihtaa vaippoja, persusta ei tarvinnut repiä suhdetta saadakseen ja avioerokin hyväksytään ilman roviolle viemistä..

Oletko aivan varma? Mietipä uudestaan. 

Toisekseen, ihmisillä voi olla erilaisia huolia, uhmia, kiukkuja ja tarpeita, mutta niitä todella on ihan jokaisella (paitsi tietysti palstan kahdella velalla, jotka peukuttavat omia viestejään mobiililla, tabletilla ja läppärillä)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.

No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.

Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.

He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.

Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).

Ymmärrän kyllä, ettet ole halunnut ja se on ihan ok. Mutta oletko varma, että moni, esim. tuo edellä kirjoittanut aikuisten äiti, joka kertoi sinulle oman positiivisen äiti-tarinansa, olisi ollut tyytyväisempi ilman lapsia ja lapset olisi vain korvattavissa hyvillä ystävillä? Tai usea tai suorastaan lähes jokainen nainen ja mies, jos voisikin yhtäkkiä taikasauvan heilautuksella saada lapsensa pois elämäsätän ja päästä siihen hetkeen, jolloin lasta ei vielä ollut, tekisi sen? Etkö voi uskoa, että monille se lasten olemassaolo on oikeasti tyydyttävä ja iloinen asia, jota ei ikimaailmassa haluaisi elämästään pois?

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kyllä minä uskon. Katson sisarusteni elämää vierestä ja minusta mitään kamalampaa ei olekaan mutta ymmärrän että heille se on ihaninta maailmassa. Katsos kun meitä ihmisiä on joka lähtöön.

Sekä vanhempien että velojen puolella on aina näitä jotka provosoi vastapuolta.

Minä olen kertonut tähän ketjuun minkä takia en ikinä halua lapsia, koska en voi sietää perhe-elämää ja toisen ihmisen lapsuuden kokemista lähietäisyydeltä ja toisen ihmisen paapomista ja kiukuttelun kestämistä ja rahanmenoa sun muuta. Ei ole mun juttu.

Mutta jos jotkut velat syyllistyy muiden perhe-elämän haukkumiseen, niin kyllä vanhemmatkin syyllistyvät siihen, että he asettavat itsensä ylempään asemaan "no eihän vela voi tietää mistään mitään kun ei ole sitä kokenut." Kyllä minä tunnen itseni sen verran hyvin että ampuisin mieluummin aivoni pellolle, jos mun pitäisi toinen ihminen kasvattaa. Rakasta sisarusteni lapsia, mutta arvaa miksi? Koska näen heitä niin harvoin. Se on avain siihen että pysyn edes jotenkin täysijärkisenä heidän kanssaan.

Ja ei, he eivät ole mitään kauhukakaroita vaan ihan normaaleja lapsia ja erittäin ihania sellaisia; en vain voi sietää lapsia ja heidän juttujaan kovin kauaa. En jaksa leikkiä merirosvoa; en jaksa lukea samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan; en jaksa siivota lapsen sotkuja leipoessa kun se kananmunan rikkominen ei mennytkään ihan putkeen; en jaksa selittää yksinkertaisia kertotauluja; en jaksa kuunnella teinien järjettömiä murheita ("Ai mikko tykkääkin jennasta ja nyt sä oot itkenyt kolme päivää putkeen... no auttaako se mitään jos kerron että noita miehiä tulee lisää? Ai ei vai. No usko mua silti"). Ja perheellisenä koko se 20 vuotta on nimenomaan tuollaista joka ikinen päivä. Jollekin lasten auttaminen läksyissä on kivaa, mutta miksi tällainen henkilö kuvittelee, että kaikki nauttisivat siitä? Jos minä tykkäisin olla lasten seurassa 24/7 niin minä olisin jo hankkinut niitä lapsia :D

Minun näkökulmasta nuo ovat kuitenkin rasittavia asioita. Toki sinne mukaan mahtuu niitä kivojakin hetkiä kuten ulkomaanreissuja, lautapelihetkiä, grillaamista kesämökillä yms. Mutta kun minä saan nuo ulkomaanreissut, lautapelihetket ja grillaamiset muutenkin, joten en ymmärrä mikä on se mystinen argumentti jota lapsia hankkineet luulevat voivansa käyttää saadakseen muutkin hankkimaan lapsia? Tai edes miksi se on heille tärkeää saada muut hankkimaan lapsia? Miksi he eivät ymmärrä että niille syntymättömille lapsille on kaikkein parasta jäädä syntymättä koska vela ei ihan oikeasti voi sietää lapsia ja niiden kasvattamista?

Miki ihmeessä tuhlaisin 20 vuotta elämästäni tekemällä vapaaehtoisesti jotain, mitä inhoaisin, kun vaihtoehtona on olla tyytyväinen elämäänsä jo sen 20 vuoden aikana eikä vasta sen jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?

Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?

Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)

Miten siedät rauhassasi miestä, kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen? Kaikilla ihmisillä on niitä. 

Miehelle ei sentään tarvi vaihtaa vaippoja, persusta ei tarvinnut repiä suhdetta saadakseen ja avioerokin hyväksytään ilman roviolle viemistä..

Oletko aivan varma? Mietipä uudestaan. 

Toisekseen, ihmisillä voi olla erilaisia huolia, uhmia, kiukkuja ja tarpeita, mutta niitä todella on ihan jokaisella (paitsi tietysti palstan kahdella velalla, jotka peukuttavat omia viestejään mobiililla, tabletilla ja läppärillä)

Kerrotko tosiaan vähän nistä omista parisuhdekokemuksistasi. Auttaisi ymmärtämään näitä kommenttejasi. Tuo kuulostaa todella erilaiselta kuin ne kahden vapaan ja itsenäisen aikuisen parisuhteet, joihin itse olen tottunut.

Mitä te tuosta tappelette. Jokainen on oman onnensa seppä. Niin minäkin. Lapsia on ja kohta aikuisia. Monenlaista huolta on ollut, mutta monenlaista huikeaa onnen tunnettakin heidän takia. Mutta eihän se elämä ole ollut pelkkiä lapsia. Kyllä edelleen olen ollut oman onneni seppä ja luonut itse oman elämäni.

Olen jo viisikymppinen ja edelleen on elämässä monenlaista huolta. Huolta vanhempien pärjäämisestä ja parista kroonisesta sairaudestani. Huolta on edelleen nuoristakin. Onnellisuuskin on niin outo käsite, etten nyt osaa määritellä, olenko onnellinen, vai en ja olisinko onnellisempi ilman lapsia. Elän hyvää elämää ja koen onnentunteita, joten koen, että mielenterveyteni on kunnossa ja asiat hyvin. Joinain päivinä ahdistaa monet asiat: maamme nykyinen politiikka, huoli läheisistä ihmisistä, joskus jopa työkaverikin.

Kannattaa tehdä sen oman elämän eteen jotain, eikä kytätä, onko joku lapseton onnettomampi vai onnellisempi. Onni on aika lailla omissa käsissä, on niitä lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.

No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.

Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.

He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.

Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).

Ymmärrän kyllä, ettet ole halunnut ja se on ihan ok. Mutta oletko varma, että moni, esim. tuo edellä kirjoittanut aikuisten äiti, joka kertoi sinulle oman positiivisen äiti-tarinansa, olisi ollut tyytyväisempi ilman lapsia ja lapset olisi vain korvattavissa hyvillä ystävillä? Tai usea tai suorastaan lähes jokainen nainen ja mies, jos voisikin yhtäkkiä taikasauvan heilautuksella saada lapsensa pois elämäsätän ja päästä siihen hetkeen, jolloin lasta ei vielä ollut, tekisi sen? Etkö voi uskoa, että monille se lasten olemassaolo on oikeasti tyydyttävä ja iloinen asia, jota ei ikimaailmassa haluaisi elämästään pois?

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kyllä minä uskon. Katson sisarusteni elämää vierestä ja minusta mitään kamalampaa ei olekaan mutta ymmärrän että heille se on ihaninta maailmassa. Katsos kun meitä ihmisiä on joka lähtöön.

Sekä vanhempien että velojen puolella on aina näitä jotka provosoi vastapuolta.

Minä olen kertonut tähän ketjuun minkä takia en ikinä halua lapsia, koska en voi sietää perhe-elämää ja toisen ihmisen lapsuuden kokemista lähietäisyydeltä ja toisen ihmisen paapomista ja kiukuttelun kestämistä ja rahanmenoa sun muuta. Ei ole mun juttu.

Mutta jos jotkut velat syyllistyy muiden perhe-elämän haukkumiseen, niin kyllä vanhemmatkin syyllistyvät siihen, että he asettavat itsensä ylempään asemaan "no eihän vela voi tietää mistään mitään kun ei ole sitä kokenut." Kyllä minä tunnen itseni sen verran hyvin että ampuisin mieluummin aivoni pellolle, jos mun pitäisi toinen ihminen kasvattaa. Rakasta sisarusteni lapsia, mutta arvaa miksi? Koska näen heitä niin harvoin. Se on avain siihen että pysyn edes jotenkin täysijärkisenä heidän kanssaan.

Ja ei, he eivät ole mitään kauhukakaroita vaan ihan normaaleja lapsia ja erittäin ihania sellaisia; en vain voi sietää lapsia ja heidän juttujaan kovin kauaa. En jaksa leikkiä merirosvoa; en jaksa lukea samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan; en jaksa siivota lapsen sotkuja leipoessa kun se kananmunan rikkominen ei mennytkään ihan putkeen; en jaksa selittää yksinkertaisia kertotauluja; en jaksa kuunnella teinien järjettömiä murheita ("Ai mikko tykkääkin jennasta ja nyt sä oot itkenyt kolme päivää putkeen... no auttaako se mitään jos kerron että noita miehiä tulee lisää? Ai ei vai. No usko mua silti"). Ja perheellisenä koko se 20 vuotta on nimenomaan tuollaista joka ikinen päivä. Jollekin lasten auttaminen läksyissä on kivaa, mutta miksi tällainen henkilö kuvittelee, että kaikki nauttisivat siitä? Jos minä tykkäisin olla lasten seurassa 24/7 niin minä olisin jo hankkinut niitä lapsia :D

Minun näkökulmasta nuo ovat kuitenkin rasittavia asioita. Toki sinne mukaan mahtuu niitä kivojakin hetkiä kuten ulkomaanreissuja, lautapelihetkiä, grillaamista kesämökillä yms. Mutta kun minä saan nuo ulkomaanreissut, lautapelihetket ja grillaamiset muutenkin, joten en ymmärrä mikä on se mystinen argumentti jota lapsia hankkineet luulevat voivansa käyttää saadakseen muutkin hankkimaan lapsia? Tai edes miksi se on heille tärkeää saada muut hankkimaan lapsia? Miksi he eivät ymmärrä että niille syntymättömille lapsille on kaikkein parasta jäädä syntymättä koska vela ei ihan oikeasti voi sietää lapsia ja niiden kasvattamista?

Sehän on hyvä, ettei ihmiset, joista ei ole äideiksi, ei tee lapsia. Hienoa, kun osaat sen tunnustaa itsellesi ja olet tyytyväinen valintaasi. 

Vierailija kirjoitti:

Miki ihmeessä tuhlaisin 20 vuotta elämästäni tekemällä vapaaehtoisesti jotain, mitä inhoaisin, kun vaihtoehtona on olla tyytyväinen elämäänsä jo sen 20 vuoden aikana eikä vasta sen jälkeen?

Tämä. Kuin valitsisi vapaaehtoisesti 20 vuoden vankilatuomion sen sijaan, että olisi vapaana. Varmasti jäisi paitsi useista kokemuksista, jos ei sinne vankilaan menisi, osa voisi olla jopa hyviä. Mutta en pitäisi niitä silti riittävän hyvänä riistääkseni itseltäni vapauden 20 vuodeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?

Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?

Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)

Miten siedät rauhassasi miestä, kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen? Kaikilla ihmisillä on niitä. 

Miehelle ei sentään tarvi vaihtaa vaippoja, persusta ei tarvinnut repiä suhdetta saadakseen ja avioerokin hyväksytään ilman roviolle viemistä..

Oletko aivan varma? Mietipä uudestaan. 

Toisekseen, ihmisillä voi olla erilaisia huolia, uhmia, kiukkuja ja tarpeita, mutta niitä todella on ihan jokaisella (paitsi tietysti palstan kahdella velalla, jotka peukuttavat omia viestejään mobiililla, tabletilla ja läppärillä)

Minun ei tarvitse miettiä asiaa - minä tiedän mikä ero parisuhteella on verrattuna vanhemman ja lapsen suhteeseen. Suosittelisin pientä pohdintaa sinulle..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?

Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?

Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)

Miten siedät rauhassasi miestä, kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen? Kaikilla ihmisillä on niitä. 

Miehelle ei sentään tarvi vaihtaa vaippoja, persusta ei tarvinnut repiä suhdetta saadakseen ja avioerokin hyväksytään ilman roviolle viemistä..

Oletko aivan varma? Mietipä uudestaan. 

Toisekseen, ihmisillä voi olla erilaisia huolia, uhmia, kiukkuja ja tarpeita, mutta niitä todella on ihan jokaisella (paitsi tietysti palstan kahdella velalla, jotka peukuttavat omia viestejään mobiililla, tabletilla ja läppärillä)

Wau. Olen todella onnekas kun olen löytänyt kunnon kultakimpaleen vierelleni. Ei mun ainakaan tartte päättää sen puolesta että mitkä bokserit herralle tänään kelpaa päälle. Eikä todellakaan tarvitse kieltää että "ei petteri, me ei nyt osteta karkkia." Mieheni saa nimittäin ostaa karkkinsa ihan itse... Minun ei myöskään tarvitse kasvattaa miestäni käyttäytymään julkisilla paikoilla eikä minun tarvitse kuunnella ovien paiskomista. Nuo edellä mainitut asiat kuuluvat kaikkiin lapsiperheisiin, tavalla tai toisella. Minä olen saanut elämänkumppanin vierelleni, jonka kanssa jaan kaikki kiinnostuksenkohteeni (musiikki, elokuvat, matkustelu, hyvä ruoka, kielet, kirjat yms.) joten millähän logiikalla voisin olettaa että lapsestani tulee täsmälleen samanlainen kuin minä? Lapsilla on ihan oma identiteetti ja kiinnostuksenkohteet. Minä olen löytänyt rinnalleni miehen, joka nauttii samoista asioista kuin minä, joten koen olevani todella, todella onnekas. Lisäksi saan häneltä hellyyttä, rakkautta, romantiikkaa ja seksuaalista nautintoa. Kahta jälkimmäistä ei voi saada lapselta, ja hellyyskin on vähän siinä ja siinä; kuka teini-ikäinen tai aikuinen lapsi kömpii vanhempansa kainaloon silitettäväksi :D Riitelen toki mieheni kanssa, mutta riidanaiheet liittyvät aikuisten asioihin, jotka ovat ensinnäkin asioita joista jaksan kiistellä (toisin kuin mikon kotibileistä, joista teini-ikäinen saa raivarin kun ei saakaan mennä), ja nämä riidat yleensä sitten ratkeavatkin järkevän keskustelun jälkeen. Ei ongelmaa. Joten millä ihmeen logiikalla vertaat lapsia ja miestä :D Minä haluan miehen, en lapsia. Minä haluan viettää aikani meitä molempia kiinnostaviin asioihin, en lapsiin tai lapsia kiinnostaviin asioihin. Sinä saat tehdä lapsia (niin kuin olet varmaan tehnytkin), ei se ole minulta pois, mutta miten ihmeessä se on sinulta pois että minä en tee lapsia ja miten ihmeessä et tajua että kaikki eivät niitä lapsia halua? :D

Vierailija kirjoitti:

[..paitsi tietysti palstan kahdella velalla, jotka peukuttavat omia viestejään mobiililla, tabletilla ja läppärillä

Haistan raivon siitä, että toisin l. väärin ajattelevia ihmisiä on niin paljon. Vainoharhaisuus on hyvä oire. Joskus yli 10 vuotta sitten vanhalla, vanhalla palstalla vela-aate oli vielä aika erikoinen, mutta nykyisin meitä on enemmän. Ilahduttavaa kun ei tarvitse yksin selitellä miksi ja minkä takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.

No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.

Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.

He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.

Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).

Ymmärrän kyllä, ettet ole halunnut ja se on ihan ok. Mutta oletko varma, että moni, esim. tuo edellä kirjoittanut aikuisten äiti, joka kertoi sinulle oman positiivisen äiti-tarinansa, olisi ollut tyytyväisempi ilman lapsia ja lapset olisi vain korvattavissa hyvillä ystävillä? Tai usea tai suorastaan lähes jokainen nainen ja mies, jos voisikin yhtäkkiä taikasauvan heilautuksella saada lapsensa pois elämäsätän ja päästä siihen hetkeen, jolloin lasta ei vielä ollut, tekisi sen? Etkö voi uskoa, että monille se lasten olemassaolo on oikeasti tyydyttävä ja iloinen asia, jota ei ikimaailmassa haluaisi elämästään pois?

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kyllä minä uskon. Katson sisarusteni elämää vierestä ja minusta mitään kamalampaa ei olekaan mutta ymmärrän että heille se on ihaninta maailmassa. Katsos kun meitä ihmisiä on joka lähtöön.

Sekä vanhempien että velojen puolella on aina näitä jotka provosoi vastapuolta.

Minä olen kertonut tähän ketjuun minkä takia en ikinä halua lapsia, koska en voi sietää perhe-elämää ja toisen ihmisen lapsuuden kokemista lähietäisyydeltä ja toisen ihmisen paapomista ja kiukuttelun kestämistä ja rahanmenoa sun muuta. Ei ole mun juttu.

Mutta jos jotkut velat syyllistyy muiden perhe-elämän haukkumiseen, niin kyllä vanhemmatkin syyllistyvät siihen, että he asettavat itsensä ylempään asemaan "no eihän vela voi tietää mistään mitään kun ei ole sitä kokenut." Kyllä minä tunnen itseni sen verran hyvin että ampuisin mieluummin aivoni pellolle, jos mun pitäisi toinen ihminen kasvattaa. Rakasta sisarusteni lapsia, mutta arvaa miksi? Koska näen heitä niin harvoin. Se on avain siihen että pysyn edes jotenkin täysijärkisenä heidän kanssaan.

Ja ei, he eivät ole mitään kauhukakaroita vaan ihan normaaleja lapsia ja erittäin ihania sellaisia; en vain voi sietää lapsia ja heidän juttujaan kovin kauaa. En jaksa leikkiä merirosvoa; en jaksa lukea samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan; en jaksa siivota lapsen sotkuja leipoessa kun se kananmunan rikkominen ei mennytkään ihan putkeen; en jaksa selittää yksinkertaisia kertotauluja; en jaksa kuunnella teinien järjettömiä murheita ("Ai mikko tykkääkin jennasta ja nyt sä oot itkenyt kolme päivää putkeen... no auttaako se mitään jos kerron että noita miehiä tulee lisää? Ai ei vai. No usko mua silti"). Ja perheellisenä koko se 20 vuotta on nimenomaan tuollaista joka ikinen päivä. Jollekin lasten auttaminen läksyissä on kivaa, mutta miksi tällainen henkilö kuvittelee, että kaikki nauttisivat siitä? Jos minä tykkäisin olla lasten seurassa 24/7 niin minä olisin jo hankkinut niitä lapsia :D

Minun näkökulmasta nuo ovat kuitenkin rasittavia asioita. Toki sinne mukaan mahtuu niitä kivojakin hetkiä kuten ulkomaanreissuja, lautapelihetkiä, grillaamista kesämökillä yms. Mutta kun minä saan nuo ulkomaanreissut, lautapelihetket ja grillaamiset muutenkin, joten en ymmärrä mikä on se mystinen argumentti jota lapsia hankkineet luulevat voivansa käyttää saadakseen muutkin hankkimaan lapsia? Tai edes miksi se on heille tärkeää saada muut hankkimaan lapsia? Miksi he eivät ymmärrä että niille syntymättömille lapsille on kaikkein parasta jäädä syntymättä koska vela ei ihan oikeasti voi sietää lapsia ja niiden kasvattamista?

Sehän on hyvä, ettei ihmiset, joista ei ole äideiksi, ei tee lapsia. Hienoa, kun osaat sen tunnustaa itsellesi ja olet tyytyväinen valintaasi. 

Valitettavan monet, joista ei ole äideiksi (tai isiksi) silti tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.

No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.

Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.

He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.

Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).

Ymmärrän kyllä, ettet ole halunnut ja se on ihan ok. Mutta oletko varma, että moni, esim. tuo edellä kirjoittanut aikuisten äiti, joka kertoi sinulle oman positiivisen äiti-tarinansa, olisi ollut tyytyväisempi ilman lapsia ja lapset olisi vain korvattavissa hyvillä ystävillä? Tai usea tai suorastaan lähes jokainen nainen ja mies, jos voisikin yhtäkkiä taikasauvan heilautuksella saada lapsensa pois elämäsätän ja päästä siihen hetkeen, jolloin lasta ei vielä ollut, tekisi sen? Etkö voi uskoa, että monille se lasten olemassaolo on oikeasti tyydyttävä ja iloinen asia, jota ei ikimaailmassa haluaisi elämästään pois?

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kyllä minä uskon. Katson sisarusteni elämää vierestä ja minusta mitään kamalampaa ei olekaan mutta ymmärrän että heille se on ihaninta maailmassa. Katsos kun meitä ihmisiä on joka lähtöön.

Sekä vanhempien että velojen puolella on aina näitä jotka provosoi vastapuolta.

Minä olen kertonut tähän ketjuun minkä takia en ikinä halua lapsia, koska en voi sietää perhe-elämää ja toisen ihmisen lapsuuden kokemista lähietäisyydeltä ja toisen ihmisen paapomista ja kiukuttelun kestämistä ja rahanmenoa sun muuta. Ei ole mun juttu.

Mutta jos jotkut velat syyllistyy muiden perhe-elämän haukkumiseen, niin kyllä vanhemmatkin syyllistyvät siihen, että he asettavat itsensä ylempään asemaan "no eihän vela voi tietää mistään mitään kun ei ole sitä kokenut." Kyllä minä tunnen itseni sen verran hyvin että ampuisin mieluummin aivoni pellolle, jos mun pitäisi toinen ihminen kasvattaa. Rakasta sisarusteni lapsia, mutta arvaa miksi? Koska näen heitä niin harvoin. Se on avain siihen että pysyn edes jotenkin täysijärkisenä heidän kanssaan.

Ja ei, he eivät ole mitään kauhukakaroita vaan ihan normaaleja lapsia ja erittäin ihania sellaisia; en vain voi sietää lapsia ja heidän juttujaan kovin kauaa. En jaksa leikkiä merirosvoa; en jaksa lukea samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan; en jaksa siivota lapsen sotkuja leipoessa kun se kananmunan rikkominen ei mennytkään ihan putkeen; en jaksa selittää yksinkertaisia kertotauluja; en jaksa kuunnella teinien järjettömiä murheita ("Ai mikko tykkääkin jennasta ja nyt sä oot itkenyt kolme päivää putkeen... no auttaako se mitään jos kerron että noita miehiä tulee lisää? Ai ei vai. No usko mua silti"). Ja perheellisenä koko se 20 vuotta on nimenomaan tuollaista joka ikinen päivä. Jollekin lasten auttaminen läksyissä on kivaa, mutta miksi tällainen henkilö kuvittelee, että kaikki nauttisivat siitä? Jos minä tykkäisin olla lasten seurassa 24/7 niin minä olisin jo hankkinut niitä lapsia :D

Minun näkökulmasta nuo ovat kuitenkin rasittavia asioita. Toki sinne mukaan mahtuu niitä kivojakin hetkiä kuten ulkomaanreissuja, lautapelihetkiä, grillaamista kesämökillä yms. Mutta kun minä saan nuo ulkomaanreissut, lautapelihetket ja grillaamiset muutenkin, joten en ymmärrä mikä on se mystinen argumentti jota lapsia hankkineet luulevat voivansa käyttää saadakseen muutkin hankkimaan lapsia? Tai edes miksi se on heille tärkeää saada muut hankkimaan lapsia? Miksi he eivät ymmärrä että niille syntymättömille lapsille on kaikkein parasta jäädä syntymättä koska vela ei ihan oikeasti voi sietää lapsia ja niiden kasvattamista?

Sehän on hyvä, ettei ihmiset, joista ei ole äideiksi, ei tee lapsia. Hienoa, kun osaat sen tunnustaa itsellesi ja olet tyytyväinen valintaasi. 

No sitähän tässä ketjussa on yritetty tolkuttaa, että kaikki ei niitä lapsia halua, ja silti väitetään että "ei velat voi mistään mitään tietää ennen kuin ovat kokeneet vanhemmuuden" :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kuka tällaista on väittänyt? En minä ainakaan ole nähnyt tätä kiistettävän. Tosiasia on kuitenkin, että jos haluaa itselleen aikuisia ystäviä, lisääntyminen on naurettavan kallis, vaivalloinen, hidas  ja epävarma tapa saavuttaa tämä tavoite. Ei kellekään voi suositella lasten hankkimista sillä perusteella, että niistä on sitten kolmenkymmenen vuoden kuluttua seuraa brunssille ja syvällisiin keskusteluihin viinilasin äärellä.

Ei, vaan että kun kaikkien niiden parin vuosikymmenen jälkeen yhteistä elämää lapsen ensimmäisestä parkaistusta lähtien sitten odottaa vielä sellainenkin vähän yllättävä asia kuin aikuinen ystävyys oman lapsen kanssa, se on iso lisäbonus tähän äitiyteeni. En osannut odottaa sitä ja se tuntuu nyt todella upealta, kun ilman sitäkin olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. En halunnut itselleni mitään aikuisilta lapsiltani ja kun sellainen ystävyyteen verrattava suhde vain kehittyi, olen ollut siitä lisästä äärettömän kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kriisi? Ei mulla vaan. Muuten vaan käyn av:lla raivoamassa ja julistan, miten rikasta ja suvaitsevaisuuden täyteistä elämäni on.

Tosi paljon onnellisia ihmisiä täällä av:lla. Sekä velat että lapselliset kertovat kilpaa onnestaan ja miten mikään ei kaduta.

Voisiko tästä tehdä tutkimuksen? Av:lla kirjoittelevat ovat keskimääräistä onnellisempia?

Hmm, kummasti on sekä veloilla että perheellisillä aikaa kirjoittaa täällä. Ettekö olekaan luomassa mielenkiintoista uraanne ja harrastamassa? Ettekö autakaan lasta läksyissä tai soittele aikuisille lapsillenne kuin parhaalle ystävälle?

T. Työtön vela

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kuka tällaista on väittänyt? En minä ainakaan ole nähnyt tätä kiistettävän. Tosiasia on kuitenkin, että jos haluaa itselleen aikuisia ystäviä, lisääntyminen on naurettavan kallis, vaivalloinen, hidas  ja epävarma tapa saavuttaa tämä tavoite. Ei kellekään voi suositella lasten hankkimista sillä perusteella, että niistä on sitten kolmenkymmenen vuoden kuluttua seuraa brunssille ja syvällisiin keskusteluihin viinilasin äärellä.

Ei, vaan että kun kaikkien niiden parin vuosikymmenen jälkeen yhteistä elämää lapsen ensimmäisestä parkaistusta lähtien sitten odottaa vielä sellainenkin vähän yllättävä asia kuin aikuinen ystävyys oman lapsen kanssa, se on iso lisäbonus tähän äitiyteeni. En osannut odottaa sitä ja se tuntuu nyt todella upealta, kun ilman sitäkin olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. En halunnut itselleni mitään aikuisilta lapsiltani ja kun sellainen ystävyyteen verrattava suhde vain kehittyi, olen ollut siitä lisästä äärettömän kiitollinen.

No sehän on kiva juttu :) Mutta kun näillä lapsien hankkineilla ei ole yhtään "hyvää argumenttia" joilla he luulevat voivansa muuttaa velojen mielen, koska velat ei kaipaa noita aikuisia ystäviä (kuten sinäkään et sitä odottanut), ja vielä vähemmän velat haluavat viettää 20 vuotta lasten kanssa ja sitten ehkä "saada bonuksena" aikuisen lapsen ystävyyden. Velat ei halua sitä lapsiperhevaihetta, velat ei halua sitä aikuisen lapsen ystävyyttä. Ei ole siis mitään syytä miksi vela hankkisi lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.

No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.

Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.

He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.

Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).

Ymmärrän kyllä, ettet ole halunnut ja se on ihan ok. Mutta oletko varma, että moni, esim. tuo edellä kirjoittanut aikuisten äiti, joka kertoi sinulle oman positiivisen äiti-tarinansa, olisi ollut tyytyväisempi ilman lapsia ja lapset olisi vain korvattavissa hyvillä ystävillä? Tai usea tai suorastaan lähes jokainen nainen ja mies, jos voisikin yhtäkkiä taikasauvan heilautuksella saada lapsensa pois elämäsätän ja päästä siihen hetkeen, jolloin lasta ei vielä ollut, tekisi sen? Etkö voi uskoa, että monille se lasten olemassaolo on oikeasti tyydyttävä ja iloinen asia, jota ei ikimaailmassa haluaisi elämästään pois?

Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?

Kyllä minä uskon. Katson sisarusteni elämää vierestä ja minusta mitään kamalampaa ei olekaan mutta ymmärrän että heille se on ihaninta maailmassa. Katsos kun meitä ihmisiä on joka lähtöön.

Sekä vanhempien että velojen puolella on aina näitä jotka provosoi vastapuolta.

Minä olen kertonut tähän ketjuun minkä takia en ikinä halua lapsia, koska en voi sietää perhe-elämää ja toisen ihmisen lapsuuden kokemista lähietäisyydeltä ja toisen ihmisen paapomista ja kiukuttelun kestämistä ja rahanmenoa sun muuta. Ei ole mun juttu.

Mutta jos jotkut velat syyllistyy muiden perhe-elämän haukkumiseen, niin kyllä vanhemmatkin syyllistyvät siihen, että he asettavat itsensä ylempään asemaan "no eihän vela voi tietää mistään mitään kun ei ole sitä kokenut." Kyllä minä tunnen itseni sen verran hyvin että ampuisin mieluummin aivoni pellolle, jos mun pitäisi toinen ihminen kasvattaa. Rakasta sisarusteni lapsia, mutta arvaa miksi? Koska näen heitä niin harvoin. Se on avain siihen että pysyn edes jotenkin täysijärkisenä heidän kanssaan.

Ja ei, he eivät ole mitään kauhukakaroita vaan ihan normaaleja lapsia ja erittäin ihania sellaisia; en vain voi sietää lapsia ja heidän juttujaan kovin kauaa. En jaksa leikkiä merirosvoa; en jaksa lukea samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan; en jaksa siivota lapsen sotkuja leipoessa kun se kananmunan rikkominen ei mennytkään ihan putkeen; en jaksa selittää yksinkertaisia kertotauluja; en jaksa kuunnella teinien järjettömiä murheita ("Ai mikko tykkääkin jennasta ja nyt sä oot itkenyt kolme päivää putkeen... no auttaako se mitään jos kerron että noita miehiä tulee lisää? Ai ei vai. No usko mua silti"). Ja perheellisenä koko se 20 vuotta on nimenomaan tuollaista joka ikinen päivä. Jollekin lasten auttaminen läksyissä on kivaa, mutta miksi tällainen henkilö kuvittelee, että kaikki nauttisivat siitä? Jos minä tykkäisin olla lasten seurassa 24/7 niin minä olisin jo hankkinut niitä lapsia :D

Minun näkökulmasta nuo ovat kuitenkin rasittavia asioita. Toki sinne mukaan mahtuu niitä kivojakin hetkiä kuten ulkomaanreissuja, lautapelihetkiä, grillaamista kesämökillä yms. Mutta kun minä saan nuo ulkomaanreissut, lautapelihetket ja grillaamiset muutenkin, joten en ymmärrä mikä on se mystinen argumentti jota lapsia hankkineet luulevat voivansa käyttää saadakseen muutkin hankkimaan lapsia? Tai edes miksi se on heille tärkeää saada muut hankkimaan lapsia? Miksi he eivät ymmärrä että niille syntymättömille lapsille on kaikkein parasta jäädä syntymättä koska vela ei ihan oikeasti voi sietää lapsia ja niiden kasvattamista?

Sehän on hyvä, ettei ihmiset, joista ei ole äideiksi, ei tee lapsia. Hienoa, kun osaat sen tunnustaa itsellesi ja olet tyytyväinen valintaasi. 

No sitähän tässä ketjussa on yritetty tolkuttaa, että kaikki ei niitä lapsia halua, ja silti väitetään että "ei velat voi mistään mitään tietää ennen kuin ovat kokeneet vanhemmuuden" :D

Sitä tässä ihmettelenkin. Ja toisaalta ihmettelen myös sitä velojen jankkausta, että perheelliset nyt ei muka vain voi olla onnellisia.

Kukaan näistä jankkaakista ei vaikuta kovin onnellisilta omiin ratkaisuihinsa, kun sitä pitää niin kauheasti vakuuttaa

Minä olen täällä hyvin onnellinen, paitsi jos keskusteluja poistetaan, saan bannit tai joku on väärää mieltä. Siis eri mieltä.