Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Velojen onnellisuus ja tyytyväisyys laskee keski-iässä
01.05.2016 |
Olen tullut tulokseen lukemattomia veloja tarkkailleena, että he ovat tyytyväisiä päätökseensä olla hankkimatta lapsia 20-40-vuotiaana, mutta sen jälkeen monen velan elämä muuttuukin. He näkevät, miten muiden lapset ovat varttuneet, aikuistuneet, rikastuttavat vanhempiensa elämää tosi paljon, tulee puolisoita ja lapsenlapsia kuvioihin. Lisäksi neljällä tuntemallani velalla mies onkin päättänyt perustaa perheen ja nuo miehet ovat lähteneet muihin suhteisiin. Yksin jääneet 40-50-vuotiaat velanaiset eivät eläkään enää sitä unelmaelämää matkustellen ja pitkään nukkuen tai siis tuollaiset asiat menettävät hohtonsa keski-iässä. Yhtäkkiä asiat näyttävätkin ihan toisilta.
Kommentit (208)
Eksistentialistinen kriisi unohtuu myös triviaalissa väittelyssä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä kriisi? Ei mulla vaan. Muuten vaan käyn av:lla raivoamassa ja julistan, miten rikasta ja suvaitsevaisuuden täyteistä elämäni on.
Vierailija kirjoitti:
Viittasitko ap tähän tutkimukseen :D
http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=0
Tuossa tarkastellaan lapsellisten onnellisuutta suhteessa lapsettomien onnellisuuteen.
Missään ei sanota että lapsettomien onnellisuus humpsahtaa 50 vuotiaana alaspäin. Kaaviossa lapsettomat ovat kai se 0-linja ja lapselliset ne värikkään käppyrät?
Itse käsitin tuon siten että lapsellisten oma onnellisuus nousee viisikymppisinä (yllätys, mistähän voisi johtua?) mutta se ei välttämättä tarkoita että lapsettomien onnellisuus laskee samaaan aikaan.
Tuossa on myös erittäin oleellista huomioida se että lapsettomat on laitettu yhteen nippuun, oli heidän lapsettomuutensa toivottua tai ei.
Voin kuvitella että sellaisilla tahattomasti lapsettomilla jotka hinkuvat sitä lasta ja lapsenlapsia, voi ahdistaa kun ympärillä ihmiset mummoutuvat ja somettavat lapsenlapsiensa kuvia. Mutta varmasti myös osa tahatomasti lapsettomista on jo pääsemässä yli kriisistään, joka ei siis ole maailman loppu kuten toisessa artikkelissa todettiin.
En jaksa uskoa että vapaaehtoisesti lapsettomien elämässä tapahtuu kovin suuressa mittakaavassa mitään katumista ja tyhjyyden tunnetta kun 50 pamahtaa mittariin. En vaan näe mitään syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkavaipat vuoden pari, sitten uhmaikä, sitten koululaisen ongelmat (oppiiko, saako kavereita, kiusataanko), sitten esiteini-ikä, sitten teini-ikä kännäyskokeiluineen ja mahdollisine vahinkoraskauksineen, sitten aikuisuus (jääkö työttömäksi, hakkaako puoliso, sairastuuko vakavasti jne.)
Ja tämä on se helpoin versio, joka vaatii sen, että lapsi on terve. Pahimmassa tapauksessa ensimmäisissä kohdissa ollaan vielä 40 vuoden kuluttuakin. Pari vuottako sanoit?
Velat ovat tosi pelokkaita. Eivät uskalla elää. Ei elämässä kaikki ole aina niin kamalaa ja hirveää.
Niin, tai sitten meissä on aika paljon niitä ei-toivottuja lapsia, jotka ovat saaneet tuntea nahoissaan sen, että ovat olleet vain tiellä. Varmaankin niiden väheksymiesi "pelokkaiden" vuoksi kierre katkeaa, kun lapset jäävät tekemättä. Harmi, että empatiskykyä lapsen hankkiminen ei ilmeisesti liiemmin ole kasvattanut, jos eivät velatkaan kummoisia ole sillä saralla.
Tämä on ihan järkevä ja validi syy olla tekemättä lapsia eikä kellään ole nokan koputtamista tällaiseen rehellisyyteen. Mutta sitten ku se kääntyy tähän öyhötykseen että lapset on kauheita ja pilaa elämän jne., silloin ihmisten karvat nousee pystyyn. Ja on myös niin että velakin voi muuttua ja kypsyä. Mä olin niin oikeassa kun olin parikymppisenä sitä mieltä että ei missään tapauksessa lapsia. Katastrofi se olisi ollutkin. Mutta mulla oli onnea ja sain avattua noita lapsuuden solmuja. Sen jälkeen myös tuli mahdolliseksi ottaa lapsen kasvu ja kehitys vastuulleen. Ja tämä siis kommenttina siihen jos kokee oman puutteellisen lapsuutensa estävän lapsenteon. Kaikilla ei varmaan näin mutta monella.
Minä oln elänyt ihan kivan lapsuuden, mutta en halua kokea enää kenenkään toisen lapsuutta. Minun elämäni lapset kyllä pilaisivat, kun en kerran lapsia tai lapsiperhe-elämää missään tapauksessa halua. Olisi todellakin aivan kauheaa joutua huolehtimaan pienestä lapsesta jatkuvasti tai auttamaan koululaista läksyissä, kun on ensin ollut koko päivän koulussa töissä.
Miten diagnosoisit minut?
No minähän juuri tuossa yllä kirjoitan että kommenttini koskee niitä joilla ei ole ollut kiva lapsuus ja jotka kokevat ettei heillä sen takia ole eväitä tehdä omia lapsia. Eli ei sinua. Ja lisäksi, et voi tietää pilaisivatko lapset elämäsi vai eivät. Ja varsinkaan et voi tietää pilaavatko lapset joidenkin muiden ihmisten elämän, ja tämä on juuri se ihmisiä ärsyttävä asia. Kun tullaan sanomaan että minulla ei ole koskaan ollut lapsia eikä tule, mutta minä tiedän että lapset pilaavat SINUN elämäsi. Ja höpö höpö että on kauheaa joutua auttamaan lapsia läksyjen teossa. Joku täällä hienosti muotoili asian että lasten eteen nähty vaiva ei ole uhraus vaan etuoikeus. Juuri näin minä sen itse koen. Ja koen että asia on laajemmassa perspektiivissä näin silloinkin kun väsyttää ja ottaa päästä eikä jaksaisi.
Totta kai tiedän, että lapset pilaisivat minun elämäni. Mitä ihmettä? Luuletko, etten ollenkaan tunne itseäni?
Vierailija kirjoitti:
Mikä kriisi? Ei mulla vaan. Muuten vaan käyn av:lla raivoamassa ja julistan, miten rikasta ja suvaitsevaisuuden täyteistä elämäni on.
Tosi paljon onnellisia ihmisiä täällä av:lla. Sekä velat että lapselliset kertovat kilpaa onnestaan ja miten mikään ei kaduta.
Voisiko tästä tehdä tutkimuksen? Av:lla kirjoittelevat ovat keskimääräistä onnellisempia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä kriisi? Ei mulla vaan. Muuten vaan käyn av:lla raivoamassa ja julistan, miten rikasta ja suvaitsevaisuuden täyteistä elämäni on.
Tosi paljon onnellisia ihmisiä täällä av:lla. Sekä velat että lapselliset kertovat kilpaa onnestaan ja miten mikään ei kaduta.
Voisiko tästä tehdä tutkimuksen? Av:lla kirjoittelevat ovat keskimääräistä onnellisempia?
Minä en ainakaan ole erityisen onnellinen. Tulin irtisanotuksi vuoden vaihteessa ja pariuhteeni päättyi pari viikkoa sitten. Juuri silloin, kun elämässä menee huonosti, olen kaikkein kiitollisin lapsettomuudestani. Kaikki olisi niin paljon hankalampaa, jos tässä olisi vielä lapsikin riesana.
Vierailija kirjoitti:
No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.
Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.
He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.
'
Nyt tarkkana, äitylit, nyt tulee rautalankaa!
Minä en halua elämääni lisää tosiystäviä. En halua elämääni lisää ihmisiä joiden kanssa voisin tehdä kaikkea kivaa, en vaikka he olisivat ihan superhyperkivoja ihmisiä. Minä haluan olla kotona, rauhassa ja hiljaisuudessa hoitamassa kasvimaatani ja tekemässä käsitöitä. En halua tähän vaihtelua, voin hyvin kun elämässäni on turvalliset rutiinit, rauhaa ja hiljaisuutta. Minun elämäni ei ole rikasta kun siinä on ihmisiä jotka välittävät minusta ja pitävät yhteyttä, se on rikasta kun siinä on rauhaa ja vapautta. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta jos silloin haluankin ystävien seuraa, no, Suomessa on kuulemma aika paljon yksinäisiä kivoja ihmisiä joille minäkin varmaan kelpaisin ystäväksi. Mutta en halua olla raskaana, synnyttää, hoitaa vauvaa, taaperoa, leikki-ikäistä, koululaista enkä teiniä jotta saisin tosiystävän.
Näissä keskusteluissa tuntuu siltä että useimmat lapsiperheelliset eivät millään käsitä etteivät kaikki ole yhtä sosiaalisia kuin he itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eksistentialistinen kriisi unohtuu myös triviaalissa väittelyssä.
Okei me kuollaan kaikki ja ne lapsetkin kuolee
Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.
Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.
He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.
'
Nyt tarkkana, äitylit, nyt tulee rautalankaa!
Minä en halua elämääni lisää tosiystäviä. En halua elämääni lisää ihmisiä joiden kanssa voisin tehdä kaikkea kivaa, en vaikka he olisivat ihan superhyperkivoja ihmisiä. Minä haluan olla kotona, rauhassa ja hiljaisuudessa hoitamassa kasvimaatani ja tekemässä käsitöitä. En halua tähän vaihtelua, voin hyvin kun elämässäni on turvalliset rutiinit, rauhaa ja hiljaisuutta. Minun elämäni ei ole rikasta kun siinä on ihmisiä jotka välittävät minusta ja pitävät yhteyttä, se on rikasta kun siinä on rauhaa ja vapautta. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta jos silloin haluankin ystävien seuraa, no, Suomessa on kuulemma aika paljon yksinäisiä kivoja ihmisiä joille minäkin varmaan kelpaisin ystäväksi. Mutta en halua olla raskaana, synnyttää, hoitaa vauvaa, taaperoa, leikki-ikäistä, koululaista enkä teiniä jotta saisin tosiystävän.
Näissä keskusteluissa tuntuu siltä että useimmat lapsiperheelliset eivät millään käsitä etteivät kaikki ole yhtä sosiaalisia kuin he itse.
Minun elämäni tärkein asia ovat ystävät, joiden kanssa voi tehdä kaikkea kivaa. Ystävyys rikastaa elämääni todella paljon, ja olen hyvin ylpeä voidessani sanoa olevani oikein hyvä ystävä, lojaali ja huomaavainen. Tästä ei kuitenkaan millään tavalla seuraa, että haluaisin omia lapsia, edes aikuisia. Minusta on paljon mielekkäämpää hankkia ystäviä ihan vain ystävystymällä. En saa mitään kiksejä siitä ajatuksesta, että käyttäisin parikymmentä vuotta kasvattaakseni itselleni aikuiskaverin alusta saakka. Miksi ihmeessä tekisin niin?
Kumman ruusuinen kuva näistä vanhempien ja aikuisten lasten välisistä suhteista maalataan tuossa yllä. Se ei vastaa ollenkaan omia tai useimpien ystävieni kokemuksia. Vanhempien ja lasten suhteissa on aina kaikenlaista menneen perhe-elämän painolastia, jota oikeissa ystävyyssuhteissa ei ole. En osaa kuvitella, että olisin koskaan vanhempieni kanssa samanlaisissa väleissä kuin tärkeimpien ystävieni, enkä haluaisikaan olla. Kuvitella sitä pettymystä, kun se oma parikymmenvuotias projekti päätyisikin ajattelemaan samoin.
Vierailija kirjoitti:
Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?
Siis meinaat että äitylit on olleet äitejä jo jossain edellisessä elämässä, kun osaavat haluta lapsia jo ennen kuin hankkiutuvat ensimmäistä kertaa raskaaksi? No tällä logiikalla velat on tietysti veloja koska olimme lapsivapaita myös edellisessä elämässä.
Vai voiko ihminen tietää varmasti haluavansa lapsia niin ettei koskaan tule katumaan sitä, jo ennen kuin ryhtyy yrittämään lasten hankkimista, mutta ihminen voi tietää olevansa vela vasta kun on vasten tahtoaan puskenut liudan kakaroita ja tajuaa tässä vaiheessa aivan lliian myöhään että ilman olisi ollut parempi?
Toivottavasti lapsesi eivät ole perineet loogisia kykyjäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?
Tietenkin ne sisarusten lapset enemmän kuin korvaavat omat lapset, kun ei kerran ole mitään tarvetta saada omia lapsia. Samalla lailla monelle riittää, että saa hellitellä ja lenkittää ystävän koiraa, ja se täyttää sen oman lemmikkikiintiön oikein hyvin.
Viimeinen kysymyksesi on aika outo. eivätkö kaikki vanhemmaksi ryhtyvät ole nimenomaan niit, jotka kaipaavat jotakin, mitä eivät ole koskaan kokeneet? Me, jotka emme lapsia halua, emme sitten taas puolestamme tuollaista kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?
Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?
Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.
No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.
Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.
He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.
Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).
Perheenjäsen ei ole koskaan sama kuin ystävä tai kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?
Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?
Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)
Miten siedät rauhassasi miestä, kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen? Kaikilla ihmisillä on niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.
No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.
Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.
He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.
Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).
Perheenjäsen ei ole koskaan sama kuin ystävä tai kaveri.
Ei niin, onneksi. Siksi haluankin ystäviä, en lisää perheenjäseniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Velojen kanssa tällainen keskustelu on turhaa. Aivan kuin puhuisi rakastumisesta sellaisen kanssa, joka ei ole koskaan rakastunut tai maalauksesta sokean kanssa. Joku oli sitä mieltä, että sisaruksen lapset "korvaavat" pmat lapset, kyllähän se jo kertoo, kuinka pihalla ovat. Ja kuinka voisivat kaivata jotain, jota eivät ole koskaan kokeneet?
Luepa koko ketju alusta, ihan ajatuksella. Sisarukseni lapset eivät "korvaa" mitään; he ovat loistava esimerkki siitä miksi en ikipäivänä halua lapsia. En halua viettää 20 tuskaista pitkää vuotta niin että riesana roikkuu vauva/taapero/kouluikäinen/teini-ikäinen kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen. Rakastan yksinoloa ja miehen kanssa kahdestaan oloa. Tuliko tarpeeksi rautalangasta?
Sitten jotkut yrittää kertoa että kuinka se 20 vuotta on ohi hups vaan ja sitten saa elinikäisiä tosiystäviä. Niin. Minä keksi kyllä helpommakin saada niitä tosiystäviä. Ja minulla on jo tarpeeksi tosiystäviä. Miksi se ei mene kaaliin, että ihminen ei hanki lapsia JOS SE EI NAUTI NIISTÄ. Mulle kaikista kamalinta tuskaa on viettää enemmän kuin 2 päivää outkeen sisarusteni luona, koska se perhe-elämä on jotain niin kamalaa. Kestän 1-2 päivää just ja just ja sitten pidänkin pitkän tauon ennen kuin vierailen uudestaan. Näin saan ne rusinat pullasta: lämmin suhde sisarusten lapsiin, joista tulee sitten aikuisina niitä paljon kuulutettuja tosiystäviä minulle (vaikka en niitä edes tarvitsisi lisää). Eikö olekin kätevää ;)
Miten siedät rauhassasi miestä, kaikkine huolineen, uhmineen, kiukkuineen ja tarpeineen? Kaikilla ihmisillä on niitä.
Mielenkiintoinen parisuhde sinulla, jos sen dynamiikka ja vaatimukset vastaavat sinusta lapsen hoitamista ja kasvattamista. Kerro toki lisää.
Noin voi käydä. Mutta itsepä on petinsä pedannut. Minkäs sille sitten mahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kerrotko vielä miten minusta on iloa vanhemmilleni jos minut on luotu vain sen takia että viihdyttäisin vanhempiani? Jos joku vanhempi tekee lapset vain omaksi viihdykkeekseen, niin siinä mennään metsään ja pahasti.
No kerron nyt vähän omista lapsistani. Minulla on ihanat välit aikuisiin lapsiini. Meillä on kivaa. Poikani soitti eilen lentokentältä ja juttelimme ja hän kertoi reissustaan. Hänestä oli kai kiva soittaa äidilleen ja jakaa elämästään tällaisen palasen.
Tyttäreni tulee ensi viikonloppuna käymään ja meillä on ostettuna konserttiliput. Hän vaikuttaa innostuneelta menemään kanssani sinne.
He eivät ole tässä maailmassa viihdyttääkseen minua, mutta tässä maailmassa on ihanaa, että meillä on toisemme. Se on kuin tosiystävyys: aina ei nähdä, joskus voi mennä pari, kolme kuukauttakin, mutta kun nähdään, on kuin siinä välissä ei olisi viikkoja ja kuukausia ollutkaan. Ja kun soitellaan, yleensä puhelun aikana aina nauretaan aika paljon. Onhan se ihana asia elämässä. Muttei tietenkään mikään elämän tarkoitus, varsinkaan lasteni elämän tarkoitus, viihdyttää minua. Sanoisin, että suuri rikkaus elämässä, kun on hyvät ja lämpimät välit.
Mullakin on tuollaisia ihmissuhteita, niitä kutsutaan ystäviksi. Mutta päinvastoin kuin sinä, en ole joutunut käyttämään 15-20 vuotta aikaani ja satoja tuhansia euroja heidät hankkiakseni :).
Ymmärrän kyllä, ettet ole halunnut ja se on ihan ok. Mutta oletko varma, että moni, esim. tuo edellä kirjoittanut aikuisten äiti, joka kertoi sinulle oman positiivisen äiti-tarinansa, olisi ollut tyytyväisempi ilman lapsia ja lapset olisi vain korvattavissa hyvillä ystävillä? Tai usea tai suorastaan lähes jokainen nainen ja mies, jos voisikin yhtäkkiä taikasauvan heilautuksella saada lapsensa pois elämäsätän ja päästä siihen hetkeen, jolloin lasta ei vielä ollut, tekisi sen? Etkö voi uskoa, että monille se lasten olemassaolo on oikeasti tyydyttävä ja iloinen asia, jota ei ikimaailmassa haluaisi elämästään pois?
Tämä minua näissä jankkauksissa usein ihmetyttää, ettei vela voi uskoa, että lapsen hankkinut olisi oikeasti tyytyväinen, onnellinen ja äärettömän kiitollinen lapsistaan ja valinnastaan tulla äidiksi ja isäksi?
Alue: Aihe vapaa
Eli... teit lapset saadaksesi pari tosiystävää lisää? Eikö olisi ollut helpompi vain hankkia niitä ystäviä?