Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan lääkärit eivät määrää kipulääkkeitä. Oletteko huomanneet saman ja mistä johtuu?
kivunhoitoa
29.04.2016 |
Minulla on ollut kivulias vaiva vuosien ajan ja koko ajan vuosien saatossa on yhä vaikeampi saada lääkärit kirjoittamaan kipulääkkeitä, vaikka minulla on pettämättömät todisteet niiden oikeasta, fyysisestä tarpeesta. Olen normaalin ja asiallisen näköinen eikä minulla ole myöskään minkäänlaista päihdekäyttöhistoriaa. Itseasiassa ei edes mitään mielenterveysongelmia, jos senkin kortin nyt joku keksii vetää esiin. Silti lähes poikkeuksetta on aina vaan vaikeampaa saada lääkärit kirjoittamaan kipulääkkeitä, tuleepa jopa vihjailua siitä miten paljon heiltä ollaan aina lääkkeitä kaikki ruinaamassa vääriin tarkoituksiin. Mistä ihmeestä tällainen voi johtua ja oletteko muut kokeneet samaa? Tekisi mieli tehdä valitus, mutta turhaahan se olisi kun jokaisen lääkärin kohdalla sama juttu.
Kommentit (177)
Tarinanne kuulostavat todella hurjalta tällaisen korviin, jolla ei ole koskaan ollut kipuja eikä oikeastaan mitään muitakaan vakavia somaattisia ongelmia, ei edes migreeniä. Sen sijaan pääni kipuilee sisältä sitäkin enemmän. Sairastan vakavia mielenterveysongelmia, joita on "hoidettu" lääkkeillä nyt toistakymmentä vuotta.
Dosetti on vuosi vuodelta paksumpi ja paksumpi, ja innostuin nyt kertomaan omasta tilanteestani koska, tadaa, olen alkoholisti. Alkoholismi on diagnosoitu kahdeksan vuotta sitten, olen käynyt katkaisussakin. Antabusta olen syönyt nyt kuurittaisesti tuon 8 vuoden ajan, ja silti, mitä lääkekombooni "perus"-mielialalääkkeiden lisäksi kuuluukaan, kuin Lyrica ja kyllä, Diapam, 30 milligramman kourallisella per päivä.
Addiktina voin kertoa, ettei hyvä heilu, sillä toisin sanoen olen raitis, mutten koskaan kuivilla.
Ja ikuisesti työkyvytön. Antaisivat h*lvetti niitä kolmiolääkkeitä niille, jotka käyttävät niitä pysyäkseen pystyssä, eikä niille, jotka todennäköisimmin ja oikeastaan väistämättä käyttävät niitä päihteenä tavalla toi toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpas nurinkurista. Kokeneet neurologit taas sanovat että kipujen ei missään nimessä saa antaa jyllätä vaan ne on katkaistava mahdollisimman pian, lääkityksellä tai muulla konstilla mutta katkaistava ne on eikä kipujen missään nimessä saa antaa kehittyä kroonisiksi.
Kipupotilaan pitäisi kyllä itse ottaa asioista selvää ja sitten jämäkästi keskustella lääkärinsä kanssa. Jos itse on sitä mieltä että lääkitys on välttämätön niin lähtökohta keskusteluun on se.
Mutta on myös tarkkaan tiedostettava että lääkkeet pitkäaikaisesti käytettynä voivat myös pahentaa kiputilannetta. Esim paracetamolin jatkuva käyttö voi pahentaa kipuja.
Mutta siis uuden kivun alkuvaiheessa se tilanne on joka tapauksessa katkaistava niin ettei siitä tule kroonista.
Kipulääkkeitä on käytettävä harkiten ja viisaasti. Pienin mahdollinen annos eikä jatkuvasti.
Tämä on meillä kipukroonikoilla ongelmallinen tilanne. Kivun - uudenkaan kivun - vuoksi ei viitsi vaivautua lääkäriin, koska on jo oppinut, että kipuun ei määrätä mitään hoitoa. Loukkasin muutama vuos sitten jalkani, nilkka turposi ja muuttui sinimustaksi. En mennyt lääkäriin, vaikka kipu oli kova. Kun viisi viikkoa myöhemmin menin reuman takia lääkärin vastaanotolle, tulin maininneeksi kipeytyneestä nilkasta. Lääkäri määräsi röntgentutkimuksen ja nilkassa todettiin murtuma. Vuosi sitten kaaduin iltalenkillä koiran kanssa ja vasemmassa kyynärpäässä kuului rusahdus. En olisi silloinkaan mennyt lääkäriin, jos läheiset eivät olisi pakottaneet. No kappas vaan, kyynärpäästä oli värttinäluu haljennut. Ja kolme vuotta sitten mulla alkoi munuaisvaltimo ensin tihkuttaa vatsaonteloon. Kipu alkoi illalla ja aamulla makasin tuskissani vessan lattialla vain ajatellen, että kaiketi tämäkin on ihan normaalia ja kohta ohi menee. No ei mennyt, lähti taju ja poika soitti ambulanssin. Onneksi ehdin sairaalaan asti ennenkuin valtimossa ollut aneurysma repesi kokonaan. Mä kyllä vähän kritisoin sitä, että ihmiset eivät saa kipuihinsa hoitoa ja siten omaksuvat asenteen, että kivun vuoksi on turha mennä lääkäriin.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Juuri noin siinä sitten ajan kanssa käy, mielestäni ensisijaisesti johtuen siitä miten sairaanhoidon henkilökunta suhtautuu ja ehkä myös osaksi johtuen suomalaisesta sinnikkyydestä.
On myös virallisia tutkimuksia siitä miten eri kansallisuudet reagoivat ja ilmaisevat kivun tunteen. Mielenkiintoista luettavaa, varmaan löytyy tietoa netiltä mutta en nyt kyllä jaksa etsiä linkkejä. Varmaa kumminkin on että suomalaisen hiljaisen-puolinen ulosanti myös ilmenee tällaisessa tilanteessa. Sitä vaan kestetään ja kestetään...valittamatta. Ei kyllä pitäisi näin toimia, mutta kun aika varmasti jo etukäteen tietää ettei apua kumminkaan saisi kivun lievittämiseen niin mitäpä sinne lääkärille turhaan lähteä. Käy vaan pitemmän päälle nöyryyttäväksi.
- viestittäjä 57
Vierailija kirjoitti:
Tarinanne kuulostavat todella hurjalta tällaisen korviin, jolla ei ole koskaan ollut kipuja eikä oikeastaan mitään muitakaan vakavia somaattisia ongelmia, ei edes migreeniä. Sen sijaan pääni kipuilee sisältä sitäkin enemmän. Sairastan vakavia mielenterveysongelmia, joita on "hoidettu" lääkkeillä nyt toistakymmentä vuotta.
Dosetti on vuosi vuodelta paksumpi ja paksumpi, ja innostuin nyt kertomaan omasta tilanteestani koska, tadaa, olen alkoholisti. Alkoholismi on diagnosoitu kahdeksan vuotta sitten, olen käynyt katkaisussakin. Antabusta olen syönyt nyt kuurittaisesti tuon 8 vuoden ajan, ja silti, mitä lääkekombooni "perus"-mielialalääkkeiden lisäksi kuuluukaan, kuin Lyrica ja kyllä, Diapam, 30 milligramman kourallisella per päivä.
Addiktina voin kertoa, ettei hyvä heilu, sillä toisin sanoen olen raitis, mutten koskaan kuivilla.
Ja ikuisesti työkyvytön. Antaisivat h*lvetti niitä kolmiolääkkeitä niille, jotka käyttävät niitä pysyäkseen pystyssä, eikä niille, jotka todennäköisimmin ja oikeastaan väistämättä käyttävät niitä päihteenä tavalla toi toisella.
Näitä ajatuksia minäkin olen pyöritellyt.
terv. toinen Laillisesti Narkkari
Onpas mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia! Itselleni on määrätty ilman pyytämistä mm. Dolania, Arcoxiaa, Panacodia ja Oxynormia.
Minulla on pahansorttinen reuma ja nivelrikko useimmissa jalkojen nivelissä. Urheiluvammoja on lukuisia: murtuneita raajoja, revenneitä nivelsiteitä ja monenmoista muuta kremppaa on ehtinyt kertyä vuosien varrella.
Kivunlievitykseni on aina ollut asianmukaista; jopa ylimitoitettua. En yleensä käytä lääkärien määräämiä kipulääkkeitä edes leikkauksien jälkeen.
Olen saanut kivunhoidosta laistamisesta useasti nuhteita, ja lääkelintsaamisesta on myös merkintöjä potilaskertomuksissa. Hoidan kipuja mahdollisuuksien mukaan liikunnalla ja levolla.
Kärsin mieluummin kivusta ja fyysisestä toimintakyvyttömyydestä kuin kipulääkkeiden aiheuttamasta tokkurasta. Käyttäisin varmaankin kivunlievitystä, jos se ei aiheuttaisi minulle jonkinsorttista aivotoiminnan lamaantumista, avuttomuuden tunnetta ja ajantajun katoamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpas nurinkurista. Kokeneet neurologit taas sanovat että kipujen ei missään nimessä saa antaa jyllätä vaan ne on katkaistava mahdollisimman pian, lääkityksellä tai muulla konstilla mutta katkaistava ne on eikä kipujen missään nimessä saa antaa kehittyä kroonisiksi.
Kipupotilaan pitäisi kyllä itse ottaa asioista selvää ja sitten jämäkästi keskustella lääkärinsä kanssa. Jos itse on sitä mieltä että lääkitys on välttämätön niin lähtökohta keskusteluun on se.
Mutta on myös tarkkaan tiedostettava että lääkkeet pitkäaikaisesti käytettynä voivat myös pahentaa kiputilannetta. Esim paracetamolin jatkuva käyttö voi pahentaa kipuja.
Mutta siis uuden kivun alkuvaiheessa se tilanne on joka tapauksessa katkaistava niin ettei siitä tule kroonista.
Kipulääkkeitä on käytettävä harkiten ja viisaasti. Pienin mahdollinen annos eikä jatkuvasti.
Tämä on meillä kipukroonikoilla ongelmallinen tilanne. Kivun - uudenkaan kivun - vuoksi ei viitsi vaivautua lääkäriin, koska on jo oppinut, että kipuun ei määrätä mitään hoitoa. Loukkasin muutama vuos sitten jalkani, nilkka turposi ja muuttui sinimustaksi. En mennyt lääkäriin, vaikka kipu oli kova. Kun viisi viikkoa myöhemmin menin reuman takia lääkärin vastaanotolle, tulin maininneeksi kipeytyneestä nilkasta. Lääkäri määräsi röntgentutkimuksen ja nilkassa todettiin murtuma. Vuosi sitten kaaduin iltalenkillä koiran kanssa ja vasemmassa kyynärpäässä kuului rusahdus. En olisi silloinkaan mennyt lääkäriin, jos läheiset eivät olisi pakottaneet. No kappas vaan, kyynärpäästä oli värttinäluu haljennut. Ja kolme vuotta sitten mulla alkoi munuaisvaltimo ensin tihkuttaa vatsaonteloon. Kipu alkoi illalla ja aamulla makasin tuskissani vessan lattialla vain ajatellen, että kaiketi tämäkin on ihan normaalia ja kohta ohi menee. No ei mennyt, lähti taju ja poika soitti ambulanssin. Onneksi ehdin sairaalaan asti ennenkuin valtimossa ollut aneurysma repesi kokonaan. Mä kyllä vähän kritisoin sitä, että ihmiset eivät saa kipuihinsa hoitoa ja siten omaksuvat asenteen, että kivun vuoksi on turha mennä lääkäriin.
Tuohan on täysin idioottia toimintaa sinulta. Eihän tuollaisissa tilanteissa lääkäriin mennä kipulääkkeitä hakemaan vaan sen vuoksi, että kropassa on selkeästi jotain rikki.
Niinhän se onkin idioottimaista toimintaa. Mutta kun on oppinut, että kipua ei hoideta, ei kivun vuoksi viitsi mennä enää lääkäriinkään. 20 vuotta jatkuvia kipuja - välillä lievempinä ja välillä kovempina - 24/7 niin sitä vaan ajattelee, että kai tämäkin kipu kuuluu asiaan kuten kaikki muutkin kivut. Joskus olen miettinyt, että jos olisin mennyt selkäkipujeni vuoksi lääkäriin enkä jäänyt odottamaan, niin olisiko mulla tallella molemmat munuaiset. Ja aika iso kustannus emobolisaatio, laparotomia, tehohoito ja viikkojen sairaalahoito oli yhteiskunnallekin. Vaan jos olisin mennyt valittamaan selkäkipua päivystykseen, niin kotiinhan mut olisi todennäköisesti passitettu ja käsketty vain ottamaan buranaa. Sitäpaitsi silloin aamullakin, kun mut ambulanssilla vietiin terveyskeskuksen päivystykseen, diagnoosiksi määriteltiin virtsatieinfektio ja hoidoksi antibioottikuuri. Vaikkei edes ollut virtsassa bakteereja, runsaasti verta vain. Jos mun tyttäreni ei olisi ollut vihaisena paikalla, tk olisi kotiuttanut mut eikä siirtänyt erikoissairaanhoidon puolelle. Ei siis olisi ollut mitään hyötyä mennä yhtään aikaisemmin lääkäriin.
En siis ole tämä henkilö joka sinulle kirjoittaa idiootimaisuudesta, vaan olen viestittäjä 57.
On todella huolestuttavaa että sairaanhoito on tällaisessa jamassa - sekä suomessa että monissa muissa maissa.
Ja että apua hakeviin niin monesti suhtaudutaan epä-ammatillisesti ja välinpitämättömästi on aivan kamalaa.
Tuo kertomasi on taaskin muistutus siitä kuinka ponnekkaasti potilaiden pitäisi pitää puolensa. Mutta milläs pidät kun viimeinenkin voimanripe useimmiten on kulunut siihen sairasteluun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saan jatkuvasti ja helposti kipulääkkeitä. Ihmettelen miksi en saisi.
Uusin reseptit soittamalla tai apteekista lähettävät uusintaan.
Selkä meni pari kuukautta sitten ja sain kyllä kunnolla särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja. Panacodia, Voltarenia ym. Ja lisää käskettiin hakemaan jos loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni kipuihin auttavat ihan kohtuullinen liikunta, rentoutuminen, kuumat kylvyt ja meditaatioharjoitukset. Joskus (harvoin) otan apteekista ilman reseptiä saatavia kipulääkkeitä. Nivelrikkoa kummassakin polvessa, ei kuitenkaan ainakaan vielä harkita leikkausta. Kipulääkereseptejä olen saanut myös opioidilääkkeisiin, en ole koskaan niitä hakenut.
Kipukokemus on hirvittävän yksilöllistä. Siinä missä joku pärjää kivun kanssa hyvin, joku toinen voi kiemurrella tuskissaan ja toivoa niskalaukausta. Tätä lääkärit osaavat melko huonosti arvioida, ja miten he tietysti voisivatkaan. Tottakai myös potilaan lääkehistoria vaikuttaa siihen, mitä määräävät, mutta liian mielivaltaista kyllä välillä tämä touhu on.
Vai ei kipuun kuole!Kohta 15vuotta hermo kipua kärsitty.Tämän hetken lääkitys auttaa kohtuullisen hyvin.Kaikenlaisia toimenpiteitä tehty,lääkkeitä vaihdettu.Matkan varrella on muutama kohtalotoveri päätynyt omaan ratkaisuun.Itse omaan positiivisen ajattelun,yrittäen löytää hyvää jokaisesta päivästä.Elämä on supistunut pieneksi,koska liikkuminen todella vaikeaa ja laukaisee pahan kipukohtauksen niin ettei arvaakaan.En tiedä kuinka kauan kroppa kestää,kipu rappeuttaa monin tavoin.Apu tulee opiaateista,sen olen hyväksynyt,kun vaihtoehtoja ei ole.Ja todella kaikkea kokeiltu,kaukoparannuksesta alkaen.Kuolema voi olla tämäkin että olet kaiken ulkopuolella,eräänlaista.Sitten kun on itse käynyt tämän tien,voi olla erimieltä,kuoleeko kipuun ja mitä se tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut. Suomessa muutenkin on lähes mahdotonta saada lääkkeitä jotka oikeasti auttavat. Ssri sun muuta lääkeyhtiö propaganda kuraa työnnetään mutta sitten jostain kodeiinista valitetaan (reseptivapaa esim Ranskassa, UK:ssa). Ulkomailla lääkärit antavat helposti vaikka oksikodonireseptin mutta suomessa buranaa+panadolia, tätini "sai" tätä syövän kipuihin (mitä v###ua?!). Mielestäni pelko lääkeriippuvuudestakaan ei ole pätevä argumentti, koska kuinka moni on riippuvainen kolesteroli, verenpaine jne lääkkeisiin mutta se on ok, pkv ei?!
Joskus söin 9 eri lääkettä sitten sain xanor reseptin ja nykyään syön vain sitä, hieman parempi vaihtoehto...
Vierailija kirjoitti:
En tunnelääkkeitä, mutta näin kerran tv:stä dokumentin jenkkien huumeongelmasta. Kuulemma ne alkavat hyvin usein kipulääkkeistä. Jalka katkeaa, sitten saa vahvat kipulääkkeet ja parantuessaan tyyppi on narkkari. Jäin miettimään, onko suomessakin tällaisia lääkkeitä?
Totta kai on. Eräs on OxyContin, joka tunnetaan ainakin USA:ssa myös nimellä "poor man's heroin" eli köyhän miehen heroiini, tuossa on vaikuttavana aineena oksikodoni, joka on voimakas opioidi ja erittäin koukuttava aine. Tiedän erään henkilön, joka on aikoinaan käyttänyt heroiinia ja nykyään vetää tuota OxyContinia piikittämällä. Temgesic on toinen narkomaanien suosima lääke, samaa tavaraa kuin Subutex, mutta yhdessä pillerissä on huomattavasti vähemmän buprenorfiinia. Tramal myös. Onhan näitä huumaavia lääkkeitä paljonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö mikä auttaisi? Marihuanan laillistaminen. Pössyttely auttaa moneen vaivaan.
Niitäkin vaivoja tosin, mihin se ei auta. Esim. hammaskipuun ei auta lainkaan, vaan pahentaa sitä.
Minulla taas polttelu lievensi hammaskipua, lienee yksilöllistä nämä vaikutukset. Mutta silloin hammas oli erittäin kipeä, enkä uskaltanut mennä hammaslääkäriin. Kyllä se sauhu lievitti sitä tuskaa, ei vienyt pois mutta lievitti kuitenkin.
Olen kuullut paljon samaa, mutta itse sain kipulääkkeet, mutta niistä niuhotettiin toisinaan ja siksi hain välillä yksityiseltä lääkäriltä reseptini kunnes päötin, että minulla on hittovie oikeus saada apu kunnalliselta puolelta ja muutenkin apua (leikkaus).
Otin puhelimen käteen ja soitin kunnallisylilääkärille. Vuodatin kaiken ja aivan kaiken. Yhden kerran vaihdoin omalääkörin toiseen kun halusi testailla erilaisia kipulääkkeitä, vaikka minulla oli jo 2v mennyt hyväksi havaittu lääkitys. Se oli kuin kiusantekoa ja olin lamauttavan kipeänä.
Noiden taistojen jälkeen ei ole ongelmia ollut ja lääkitykseni on kolmiolääke, mutta ei mikään Panacod, josta ei myöskään ollut apua ainoastaan paha olo.
Niin ja uudemman kerran kun purkauduin erikoislääkärille sähköpostilla niin sain lähetteen toiselle erikoislääkärille, joka näki leikkauksen aiheelliseksi ja hyvin pian.
Tilanteeni on vaan pahentunut niin, että leikkauskin on jo iso riski ja olen jäämässä eläkkeelle.
Nyt asiat on niin päin, että joskus jopa lääkärit toppuuttelevat jos innostun haaveilemaan terveydestäni parempaa kun mitä se on ja kipulääkkeitä jopa lisättäisi.
Ongelmia tuottaa se, että vatsani ei kestä tulehduskipulääkkeitä ja niitä tarvitsisin tulehduskipuihin. Olen menettänyt vatsahapponi kertaalleen ja olin jo lapsena siksi 4kk sairaalassa.
Kipukynnyslääkkeitäkin olen testaillut useampia näiden nykyisten lisäksi, mutta ne eivät sovi toisen sairauteni vuoksi kun verensokeri nousee liikaa.
Hermostukaa asiallisesti. Älkää syyllistykö siitä, että tarvitsette kipulääkettä vaan vaatikaa oikeutenne! Ei kukaan syöpäpotilaskaan jäisi hymistelemään jos jätettäisiin lääkkeet antamatta tai niistä joutuisi kuulemaan nitkutusta. Ihan tarpeeksi on jo itse vaivan kanssa eläminen, ainakin itsellä.
Älkää käyttäytykö anteeksipyytävästi. Lääkkeet on keksitty ja jos ei niitä vaivaan määrätä niin mitä varten ne sitten on olemassa.
Niin ja itsellä on rinnalla jo miedoin rauhottavakin sillä monen sairauden vuoksi elimistöni on sellaisessa stressitilassa kipujen kanssa etten enää siedä tavanomaista stressiä. Annos on tooosi pieni eli 1tabletti/pvä, mutta riittää hyvin eikä sitä sina tartte.
Tahdon siis sanoa ettei mielenterveyden sairastuminen ole syy jättää hoitamatta fyysisiä vaivoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät kai kivut aina infektiosta johdu.
Joku kysyi, että eikö Buranan ja opiaatin välissä ole mitään. No eihän siellä faktisesti oikein mitään ole. Se menee yleensä niin, että ensin tarjotaan Panadolia, jos se ei auta niin joko Buranaa tai vastaavaa tai sitten Arcoxiaa tai vastaavaa. Jos se ei auta, on vuorossa Panacod, jonka kodeiini muuntuu käsittääkseni maksassa opiaatiksi. Se on heikoin mahdollinen opiaatti, mutta opiaatti kumminkin. Kaikille Panacod ei tehoa ollenkaan, riippuu maksan toiminnasta.
Sitten on vielä Lyrican tapaiset keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet, jotka auttavat joitakin ja toisia eivät ollenkaan, mutta niistä saa kivan humalaisen olon, minkä takia nekin ovat suosittuja katukaupassa.
Lihasrelaksanteista en tiedä mtään, kun niitä ei ole omiin vaivoihini määrätty.
Kodeiini on opioidi, Panacodin sisältämä kodeiini muuttuu maksassa morfiiniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onpas nurinkurista. Kokeneet neurologit taas sanovat että kipujen ei missään nimessä saa antaa jyllätä vaan ne on katkaistava mahdollisimman pian, lääkityksellä tai muulla konstilla mutta katkaistava ne on eikä kipujen missään nimessä saa antaa kehittyä kroonisiksi.
Kipupotilaan pitäisi kyllä itse ottaa asioista selvää ja sitten jämäkästi keskustella lääkärinsä kanssa. Jos itse on sitä mieltä että lääkitys on välttämätön niin lähtökohta keskusteluun on se.
Mutta on myös tarkkaan tiedostettava että lääkkeet pitkäaikaisesti käytettynä voivat myös pahentaa kiputilannetta. Esim paracetamolin jatkuva käyttö voi pahentaa kipuja.
Mutta siis uuden kivun alkuvaiheessa se tilanne on joka tapauksessa katkaistava niin ettei siitä tule kroonista.
Kipulääkkeitä on käytettävä harkiten ja viisaasti. Pienin mahdollinen annos eikä jatkuvasti.
Tämä on meillä kipukroonikoilla ongelmallinen tilanne. Kivun - uudenkaan kivun - vuoksi ei viitsi vaivautua lääkäriin, koska on jo oppinut, että kipuun ei määrätä mitään hoitoa. Loukkasin muutama vuos sitten jalkani, nilkka turposi ja muuttui sinimustaksi. En mennyt lääkäriin, vaikka kipu oli kova. Kun viisi viikkoa myöhemmin menin reuman takia lääkärin vastaanotolle, tulin maininneeksi kipeytyneestä nilkasta. Lääkäri määräsi röntgentutkimuksen ja nilkassa todettiin murtuma. Vuosi sitten kaaduin iltalenkillä koiran kanssa ja vasemmassa kyynärpäässä kuului rusahdus. En olisi silloinkaan mennyt lääkäriin, jos läheiset eivät olisi pakottaneet. No kappas vaan, kyynärpäästä oli värttinäluu haljennut. Ja kolme vuotta sitten mulla alkoi munuaisvaltimo ensin tihkuttaa vatsaonteloon. Kipu alkoi illalla ja aamulla makasin tuskissani vessan lattialla vain ajatellen, että kaiketi tämäkin on ihan normaalia ja kohta ohi menee. No ei mennyt, lähti taju ja poika soitti ambulanssin. Onneksi ehdin sairaalaan asti ennenkuin valtimossa ollut aneurysma repesi kokonaan. Mä kyllä vähän kritisoin sitä, että ihmiset eivät saa kipuihinsa hoitoa ja siten omaksuvat asenteen, että kivun vuoksi on turha mennä lääkäriin.
Aneurysmasta ei ole kokemusta, mutta hienoa että selvisit. Murtumia on sen sijaan ollut kymmenkunta ja eipä niihin yleensä Buranaa kummempaa määrätä. Hupaisaa kyllä, että murtuneeseen peukaloon määrättiin kerran Panacodia mutta puoli vuotta myöhemmin katkenneeseen värttinäluuhun ja neljään murtuneeseen ranteen ja kämmenen pikkuluuhun suositeltiin vain rohkeasti syömään toinenkin kasisatanen Burana jos kovin juilii. Ei sitä Buranaakaan yleensä kyllä ensimmäistä yötä tai kahta lukuunottamatta ole tarvinnut syödä.
Kipukroonikko tai ei, niin luulisi kyllä normaalijärjellä varustetun ihmisen käyvän vammansa kuvauttavassa jos luu kuuluvasti rusahtaa tai nilkka turpoaa sinimustaksi...
Minulla on rakenteellinen vika selässä. Lääkkeistä parhaiten auttaa voltaren ja panacod. Harvoin tarvitsen. Mutta kun niitä pyydän, ei suostuta kirjoittamaan. Mutta lyricaa ja tramalia saisin ja arcoxiaa, joka aiheuttaa minulle rytmihäiriöitä. Kai se ongelma on siinä kun pyydän määrättyjä lääkkeitä, niitä ei voi periaatteen vuoksi antaa. Pitää kai ensi kerralla pyytää tramalia, niin periaatteen vuoksi kirjoittavat voltaren reseptin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kai kivut aina infektiosta johdu.
Joku kysyi, että eikö Buranan ja opiaatin välissä ole mitään. No eihän siellä faktisesti oikein mitään ole. Se menee yleensä niin, että ensin tarjotaan Panadolia, jos se ei auta niin joko Buranaa tai vastaavaa tai sitten Arcoxiaa tai vastaavaa. Jos se ei auta, on vuorossa Panacod, jonka kodeiini muuntuu käsittääkseni maksassa opiaatiksi. Se on heikoin mahdollinen opiaatti, mutta opiaatti kumminkin. Kaikille Panacod ei tehoa ollenkaan, riippuu maksan toiminnasta.
Sitten on vielä Lyrican tapaiset keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet, jotka auttavat joitakin ja toisia eivät ollenkaan, mutta niistä saa kivan humalaisen olon, minkä takia nekin ovat suosittuja katukaupassa.
Lihasrelaksanteista en tiedä mtään, kun niitä ei ole omiin vaivoihini määrätty.
Kodeiini on opioidi, Panacodin sisältämä kodeiini muuttuu maksassa morfiiniksi.
Niin eikä Lyrica tee kivaa humalaista oloa vaan väsyttää. Toisekseen Lyricaa edeltävä ja aivan saman ajava lääke, nimeltä Neurontin ei vaikuta päähän mitenkään.
Tuon sarjan lääkkeet on nimenomaan hermostoperäisiin kipuihin ja kipukynnyslääkkeitä eli niitä, joita on käytetty myös mielialalääkkeinä (isompina annoksina) ja ne ei tunnu päässä mitenkään, ainakaan hyvällä tavalla. Väsyttävät pääsääntöisesti ja aiheuttavat kaikenmaailman muitakin oireita,mutta parhaimmillaan niistä jokin auttaa enemmän kun haittaa,mutta usein se vaatii kärsivällistä kokeilua ja sopivan löytämiseen voi mennä vuosikin. Sekin on pitkä aika olla kipujen kanssa.
Ihmisillä on outoja käsityksiä kipulääkkeistä. Eräskin herra puhui minulle kuinka Panacod sisältää amfetamiinia ja siten ei uskalla syödä sitä ja kuinka narkkarit sitä haluavat.
Voin vannoa ettei narkkarit itse panacodin perään vaan jonkun ihan muun.
Lyrikoita käytetään kaiketi huumemaailmassa enemmänkin buustaamaan muiden vaikutuksia, mutta korostan, voin olla väärässäkin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunnelääkkeitä, mutta näin kerran tv:stä dokumentin jenkkien huumeongelmasta. Kuulemma ne alkavat hyvin usein kipulääkkeistä. Jalka katkeaa, sitten saa vahvat kipulääkkeet ja parantuessaan tyyppi on narkkari. Jäin miettimään, onko suomessakin tällaisia lääkkeitä?
Jenkeissä määrättiiin aikaisemmin vahvoja opioideja aika leväperäisesti, mutta harvoin sitä järkevän ohjeen mukaisella lääkekäytöllä narkkariksi tullaan. Eivät ne niin koukuttavia ole kuin moni uskoo.
Tiedän erään tyypin, joka joutui auto-onnettomuuteen ja loukkaantui vakavasti. Erinäisten operaatioiden jälkeen hän sai OxyContinia ja tuon touhun jälkeen hänelle alkoi aineet maistua, hommasi niitä milloin mistäkin kun ei enää tuo resepti riittänyt, eli kyllä hän koukuttui niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kai kivut aina infektiosta johdu.
Joku kysyi, että eikö Buranan ja opiaatin välissä ole mitään. No eihän siellä faktisesti oikein mitään ole. Se menee yleensä niin, että ensin tarjotaan Panadolia, jos se ei auta niin joko Buranaa tai vastaavaa tai sitten Arcoxiaa tai vastaavaa. Jos se ei auta, on vuorossa Panacod, jonka kodeiini muuntuu käsittääkseni maksassa opiaatiksi. Se on heikoin mahdollinen opiaatti, mutta opiaatti kumminkin. Kaikille Panacod ei tehoa ollenkaan, riippuu maksan toiminnasta.
Sitten on vielä Lyrican tapaiset keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet, jotka auttavat joitakin ja toisia eivät ollenkaan, mutta niistä saa kivan humalaisen olon, minkä takia nekin ovat suosittuja katukaupassa.
Lihasrelaksanteista en tiedä mtään, kun niitä ei ole omiin vaivoihini määrätty.
Kodeiini on opioidi, Panacodin sisältämä kodeiini muuttuu maksassa morfiiniksi.
Niin eikä Lyrica tee kivaa humalaista oloa vaan väsyttää. Toisekseen Lyricaa edeltävä ja aivan saman ajava lääke, nimeltä Neurontin ei vaikuta päähän mitenkään.
Tuon sarjan lääkkeet on nimenomaan hermostoperäisiin kipuihin ja kipukynnyslääkkeitä eli niitä, joita on käytetty myös mielialalääkkeinä (isompina annoksina) ja ne ei tunnu päässä mitenkään, ainakaan hyvällä tavalla. Väsyttävät pääsääntöisesti ja aiheuttavat kaikenmaailman muitakin oireita,mutta parhaimmillaan niistä jokin auttaa enemmän kun haittaa,mutta usein se vaatii kärsivällistä kokeilua ja sopivan löytämiseen voi mennä vuosikin. Sekin on pitkä aika olla kipujen kanssa.Ihmisillä on outoja käsityksiä kipulääkkeistä. Eräskin herra puhui minulle kuinka Panacod sisältää amfetamiinia ja siten ei uskalla syödä sitä ja kuinka narkkarit sitä haluavat.
Voin vannoa ettei narkkarit itse panacodin perään vaan jonkun ihan muun.
Lyrikoita käytetään kaiketi huumemaailmassa enemmänkin buustaamaan muiden vaikutuksia, mutta korostan, voin olla väärässäkin!
Tietämäni Lyrican käyttäjät kyllä syövät Lyricoita ihan sellaisenaankin, niitä kutsutaan huumemaailmassa nimellä "sivuluisu", koska kun ne menevät päähän, niistä aiheutuu sivuaskelia eli horjuvaa kävelyä. Olen nähnyt. Subutexin käyttäjät myös suosivat Lyricoita, kuulemma buustaa vaikutusta.
Niinhän se onkin idioottimaista toimintaa. Mutta kun on oppinut, että kipua ei hoideta, ei kivun vuoksi viitsi mennä enää lääkäriinkään. 20 vuotta jatkuvia kipuja - välillä lievempinä ja välillä kovempina - 24/7 niin sitä vaan ajattelee, että kai tämäkin kipu kuuluu asiaan kuten kaikki muutkin kivut. Joskus olen miettinyt, että jos olisin mennyt selkäkipujeni vuoksi lääkäriin enkä jäänyt odottamaan, niin olisiko mulla tallella molemmat munuaiset. Ja aika iso kustannus emobolisaatio, laparotomia, tehohoito ja viikkojen sairaalahoito oli yhteiskunnallekin. Vaan jos olisin mennyt valittamaan selkäkipua päivystykseen, niin kotiinhan mut olisi todennäköisesti passitettu ja käsketty vain ottamaan buranaa. Sitäpaitsi silloin aamullakin, kun mut ambulanssilla vietiin terveyskeskuksen päivystykseen, diagnoosiksi määriteltiin virtsatieinfektio ja hoidoksi antibioottikuuri. Vaikkei edes ollut virtsassa bakteereja, runsaasti verta vain. Jos mun tyttäreni ei olisi ollut vihaisena paikalla, tk olisi kotiuttanut mut eikä siirtänyt erikoissairaanhoidon puolelle. Ei siis olisi ollut mitään hyötyä mennä yhtään aikaisemmin lääkäriin.