Olen 20-vuotias ja tuntuu että olen viisaampi kuin 80% tuntemistani "aikuisista"

Vierailija kirjoitti:

Mutta mistä sinä tiedät mitä ne 80% ihmisistä ovat joutuneet kokemaan elämässään? Aika kovin sanoin tuomitset muita kun et kuitenkaan tiedä heistä mitään.

On totta, että maailmassa pitäisi olla enemmän empatiaa ja aitoa toisista välittämistä. Mutta et sinä tiedä kuinka empaattisia 80% suomalaisista tai koko maailman väestöstä on. Sinä näet sinun lähipiirisi käytöksen ja sitten voit seurata ihmisten keskusteluja esim. netissä, jossa ääripäät korostuu ja trollit sekottaa pakkaa. 

Aloittaja kyllä ihan selvästi sanoi kokevasta olevansa viisaampi kuin 80% _tuntemistaan_ aikuisista, ei koko suomen tai maailman väestöstä.

Mä olen tehnyt viime aikoina päätöksen ajatella positiivisesti. En suostu murehtimaan politiikasta ja muusta, valittamaan jatkuvasti säästä tai siitä miten ääliöitä jotkut on. Toki äänestän ja seuraan yhteiskunnallisia asioita, mutta valitsen nauttia elämästä. Onko elämäni täydellistä? Ei, hiton kaukana siitä itseasiassa. Mutta kun lyhyen ajan sisällä saa pari muistutusta siitä miten kukaan ei ole täällä ikuisesti ja miten joka minuutti rakkaiden ihmisten kanssa on arvokas, niin kummasti alkaa arvostamaan sitä miten kaunis luonto on tai miten kivaa on juoda teetä illalla villasukat jalassa. 

"mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan"

Tai ainakin sinusta tuntuu siltä.

Olen ilmeisesti sitten poikkeus näistä vastaajista, sillä vaikka koin samaa parikymppisenä, niin se ei todellakaan mennyt ohi vuosien kuluessa. Pikemminkin olo omasta älykkyydestä parantui vaan vuosien saatossa. Mä olen tosin kaikki nämä vuoden kehittänyt omaa ajatteluani ja tietotasoani. Tottakai silloin nuorenpana olo oli itsevarmempi jopa vähemmällä tietomäärällä, mutta nyt ei todellakaan tunnu siltä, kuin en muka tietäisi enää mitään.

20-vuotias on aikuinen. Pidätkö itseäsi jonain vauvana, kun puhut vanhemmista aikuisina mutta et itsestäsi?

Heh, kuulostaa tutulta. En haluu vähätellä sun ajatuksia, mutta kuten moni onkin ehtinyt jo mainitsemaan, tuo on tunne joka tuntuu tulevan suurimmalle osalle meistä tuon ikäisenä. Mä en ole koskaan tuntenut olevani yhtä huipulla, pääseväni yhtä pitkälle ja olevani viisaampi kuin tuossa n. 18-21 vuoden iässä missä säkin olet. Mutta voin luvata että lähes kaikilla meistä se pudotus tulee sieltä ennemmin tai myöhemmin. :--)

Tää ei siis ole ollenkaan huono asia, kyllä tuossa iässä pitääkin olla unelmia, uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa koska jos sitä tuolloin ei ole, sitä tuskin on koskaan muulloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomattavan suuri osa ihmisistä on hyvin itsekkäitä, kykenemättömiä empatiaan, kapeakatseisia ja juurtuneita niihin mielipiteisiin ja katsomuksiin mitä heille on opetettu. Eli eivät kauheana käytä omaa järkeään tai etsi tietoa, halua etsiä tai kyseenalaistaa mitään. Vähän kuin ovat sellaisessa pyörässä, pyörien siinä samassa koko elämänsä, onnellisina, antamatta minkään ulkopuolisen sitä maailmaansa horjuttaa. Varmasti heilläkin on osalla syvällisiä näkemyksiä ja viisaita ajatuksia, mielenkiintoinen elämä, mutta henkisellä tasolla olen huolissani monen ihmisen ajatuksenjuoksusta. He voivat myös olla äärettömän sinnikkäitä ja reippaita, hyvät sosiaaliset kyvyt, miksei fiksuja mielipiteitäkin. Ihmiset joilla on hyvä sydän, ovat kyllä aina tasolla viisaampia, kuin ne jotka ovat älykkäitä mutta käyttävät älyään kyseenalaisesti. Joskus tietämättömyys todellakin on siunaus.

- AP

Ooletko tullut ajatelleeksi, mitä tämmäinen ajattelu kertoo omasta empatiakyvystäsi tai kyvystäsi "välittää positiivista energiaa ympäristöösi"?

Tottakai, en minä nyt päin naamaa ihmisille tällaista selittäisi, en näkisi siinä mitään hyötyä kenenkään kannalta. Ja näen kyllä itseni negatiivisena ihmisenä koska näen niin paljon negatiivisuutta muissa (ja itsessäni), mutta se on vain vaihe josta pääsen yli jos keskityn positiivisuuteen. Välillä täytyy kuitenkin keskittyä siiihen negatiivisuuteenkin, että oppisi ehkä jotain.

Minä todella välitän muista ihmisistä ja autan kyllä, kuuntelen jos joku minulle haluaa avautua. Ihan sama mitä ihminen on tehnyt tai mitä hänestä ajattelen. Voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta olen aina ollut todella herkkä ihminen ja hyvinkin empaattinen, siis helppo asettua toisen asemaan ja elän välillä vahvasti toisten ilot kuin surutkin. Saan auttamisesta itselleni voimaa ja jos pystyn jonkun elämään tuomaan hyvyyttää, tuntuu että minulla on joku tarkoitus. Samalla autan itseänikin. Periaatteessa pitäisi vain lopettaa kaikenlainen tuomitsiminen ja yliajattelu, ja keskittyä siihen auttamiseen.

-AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 30-vuotias ja voin kertoa, että tilanne vain pahentuu aikaa myöten. Ihmiset ovat tyhmiä ja välinpitämättömiä ja heitä kiinnostaa vain oma napa.

Ei kaikki, minullakin kova maailmantuska ja jo pelkät talousuutiset saa veren kiehumaan. Mutta iän myötä oppii myös empatiaa niitä kohtaan, jotka eivät stressaa ja murehdi itseään hengiltä, opin olemaan jopa kateellinen tuosta kyvystä olla saamatta sydänkohtausta alle 5kymppisenä;)

Ihan asiasta kukkaruukkuun, mitä stressaaminen ja murehtiminen hyödyttää ja tuo elämään, muuta kuin vatsahaavan ja sydäntaudit? Varsinkin asioiden, joihin et itse voi vaikuttaa? Onko se älykkäämmän ihmisen merkki mielestänne?

"Mitä se viisaus sitten on? Sinusta se on yhtä kuin hyvä sydän. No mikä sitten on hyvä?

Yritän vain sanoa, että sinusta sinun tapasi ajatella on fiksua ja muista parempi tapa elää ja mennä porskuttaa eteenpäin, joka saa tuntemaan paremmuutta. Jonkun toisen mielestä tuo voi olla tyhmyyttä, ajattelemattomuutta, varsinaista typeryyttä mennä muiden pillin mukaan ja ottaa liikaa paineita ympäristöstä. Ei aina ole kyse tietämättömyydestä, vaan ihan tietoisesta valinnasta. Loppujen lopuksi määrittelemme asiat niillä spekseillä, jotka meille on elämässä annettu kasvatuksen, kokemusten ja ympäröivän kulttuurin myötä. Se mikä on hyvä Suomessa, ei välttämättä ole muualla. Se mikä on hyve sinusta, ei välttämättä ole sama jollekkin muulle. Loppujen lopuksi tiedämme hyvin vähän muiden sielunelämästä."

Viisaus mielestäni nimenomaan on tiedostamista ja välittämistä ympäristöstään, ihmisistä, elämistä ja kaikista mitä siihen kuuluu. Se on itselleni se ensimmäinen askel. Jos haluaisin ajatella väärinpäin, että oikeasti elämän tarkoitus on se että kiltteys on varsinaista typeryyttää ja ettei pidä "ottaa liikaa paineita ympäristöstä".. palaisin takaisin pisteeseen missä olen hukassa ja seuraisin jotain vääristynyttä elämänpolkua. Ihmiset jotka näkee hyvyyden täysin erilaisin silmin kuin ensimmäinen lauseeni, ovat mielestäni hukassa. Ihan yhtä lailla he saavat kyllä ajatella minun elävän väärien ajatusmallien mukaan, mitä sitä loppujen lopuksi voi kukaan tehdä kuin kuunnella sydäntään. Uskoisin vain, että aika monen kovettuneen sydämen alta löytyy samanlainen hyvyys mitä minä ihannoin. Toisinaan elämä potkii ihmistä niin kovasti päähän, ettei ihmisellä ole millään voimia pysyä yksin hyvänä.

- AP

Vierailija kirjoitti:

Heh, kuulostaa tutulta. En haluu vähätellä sun ajatuksia, mutta kuten moni onkin ehtinyt jo mainitsemaan, tuo on tunne joka tuntuu tulevan suurimmalle osalle meistä tuon ikäisenä. Mä en ole koskaan tuntenut olevani yhtä huipulla, pääseväni yhtä pitkälle ja olevani viisaampi kuin tuossa n. 18-21 vuoden iässä missä säkin olet. Mutta voin luvata että lähes kaikilla meistä se pudotus tulee sieltä ennemmin tai myöhemmin. :--)

Tää ei siis ole ollenkaan huono asia, kyllä tuossa iässä pitääkin olla unelmia, uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa koska jos sitä tuolloin ei ole, sitä tuskin on koskaan muulloinkaan.

On mukava kuulla, miten monelle tällaiset ajatukset ovat tuttuja. Kuitenkaan, en näe itseäni huipulla enkä tiedä onko tulevaisuuteni kovinkaan häikäisevä. Toivon, että 30-vuotiaana tunnen olevani taas paljon viisaampi ja olen selvemmin löytänyt paikkani tai ainakin lähellä sitä. Tällä hetkellä toivoisin olevani vaikka ulkomailla tekemässä vapaaehtoistyötä, tai sitten ihan vaan joku terapeutin kaltainen, kun tällä hetkellä teen työtä myynnin parissa mikä ei ole lähelläkään kutsumustani. Alan vaihdos ja unelmien seuraaminen pitäisi kai tämän ikäisenä olla helppo kuin mikä, mutta ei siltä tällä hetkellä tunnu. Liikaa ovia joista haluaisin kokeilla mennä, huolettaa että jonain päivänä havahdun siihen etten kulkenut yhdestäkään päättämättömyyttääni.. :) Toisaalta huolettaaa myös oma jaksaminen, ei siitä ole kauaakaan kun olin kuukausia masentunut ja aika lailla luovuttanut kaiken suhteen. Ikääntymiseltä odotan siis ainakin vahvistuvani ja saavani itseluottamusta toteuttaa itseäni.

Justiinsa tuolta minustakin tuntui kakskymppisenä. Sen jälkeen elämä on opettanut, että mikään ei ole mustavalkoista. Kakskymppisen kuuluu olla tuollainen, se on ihanaa ja tarpeellista. Jos ihminen on samanlainen vielä kolmikymppisenä, niin sitten on psyykkisessä kehityksessä jotain häikkää.

Vierailija kirjoitti:

Justiinsa tuolta minustakin tuntui kakskymppisenä. Sen jälkeen elämä on opettanut, että mikään ei ole mustavalkoista. Kakskymppisen kuuluu olla tuollainen, se on ihanaa ja tarpeellista. Jos ihminen on samanlainen vielä kolmikymppisenä, niin sitten on psyykkisessä kehityksessä jotain häikkää.

Luitkohan sinä mitään muuta kuin otsikon? Aika raskas/naurettava väite tuo viimeinen.

- AP

Onnittelut, sinulla on Dunning-Kruger vinouma.

Vierailija kirjoitti:

Onnittelut, sinulla on Dunning-Kruger vinouma.

Tämäpä oli hienosti diagnosoitu.

- AP

Oivoi. Siitä iästä en kaipaa takaisin mitään muuta kuin tuon tunteen. Nyt 40-v johtajanainen, ja TUNNE on koko ajan ettei osaa mitään, on riittämätön, ei tajua... Ja siinä sitten just parinkympin ylittänyt alainen tulee kaikella sillä energiallaan ja maailmanparannusmentaliteetillaan selittämään, että miten pitäis tehdä. Niin joo... Mutta kun. Oletko ottanut huomioon tämän ja tämän, ja miten se ja tämä vaikuttaa tuohon. Niin ei me oikein voida. Ja sitten minä oon se typerä pomo joka ei vaan tajuu.

Mut jostain syystä vertaisryhmä (muuta aluejohtajat, meidän esimies, yhteistyökumppanit) arvostaa minua, minun tekemää työtä, vastuualueen halintaa, yms. Ja pitää minua miellyttävänä ja fiksuna, ihmisenä jonka kanssa on helppo tehdä töitä.

Parikymppisenä yleensä tietää hirveän paljon asioita. Iän karttuessa yleensä huomaa että tietää aina vaan vähemmän.

Sama juttu opinnoissa. Mitä enemmän opiskelee, hankkii tietoa ja osaamista, sitä vähemmän huomaa tietävänsä :-)

Viisaus ei ole iästä kiinni. Minä olen kohta 50 v ja minusta n.99,9 % ihmisistä on järkyttävän tietämättömiä ja tyhmiä. Suurinta osaa ihmisistä en voi sietää. Ja tämä tunne mulla oli jo sinun iässäsi ja se on vain vahvistunut vuosien myötä. Ja tällä ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa, ihminen voi olla hyvinkin älykäs, mutta viisautta hänellä ei ole nimeksikään.

Kaikkea hyvää sulle ap, ja koeta kestää!

Kuulostaa siltä että saatat olla vanha sielu, ns. kristallilapsi, ap.

Vierailija kirjoitti:

Oivoi. Siitä iästä en kaipaa takaisin mitään muuta kuin tuon tunteen. Nyt 40-v johtajanainen, ja TUNNE on koko ajan ettei osaa mitään, on riittämätön, ei tajua... Ja siinä sitten just parinkympin ylittänyt alainen tulee kaikella sillä energiallaan ja maailmanparannusmentaliteetillaan selittämään, että miten pitäis tehdä. Niin joo... Mutta kun. Oletko ottanut huomioon tämän ja tämän, ja miten se ja tämä vaikuttaa tuohon. Niin ei me oikein voida. Ja sitten minä oon se typerä pomo joka ei vaan tajuu.

Mut jostain syystä vertaisryhmä (muuta aluejohtajat, meidän esimies, yhteistyökumppanit) arvostaa minua, minun tekemää työtä, vastuualueen halintaa, yms. Ja pitää minua miellyttävänä ja fiksuna, ihmisenä jonka kanssa on helppo tehdä töitä.

Minä en ole tuollainen. Olen epävarma töissä ja ruodin itseäni olemaan koko ajan parempi, eikä tulisi mieleenkään mennä jollekkin minua osaavammalle henkilölle pätemään työasioissa. Toki ehkä parille keski-ikäiselle aspalle voisin sanoa että hymyilisi edes muodon vuoksi, mutta eiköhän he ole useamman vuosikymmenen asiakkaille hymyillyt ja nyt työhönsä kyllästyneinä eivät enää jaksa. Tai jaksa välittää kyllästyneestä olomuodostaan.

Minustakin on töissä aina pidetty, kai koska olen hiljainen, ahkera ja tunnollinen. Harjoittelun aikana minulle tarjottiin töitä, ja pian ylennettiin. Olen tehnyt vain sen mitä vaaaditaan, työhön täysin keskittyen.

Itsensä kyseenalaistaminen on hyvä juttu, ja se että on välillä epävarma osaamisestaan, kertoo siitä että ymmärtää työnkuvan ja kehittymismahdollisuudet. Varsinkin siis jos työ on oikeasti haastavaa. Minullekin on töissä vanhemmat työntekijät sanoneet että koko ajan oppivat uutta. Sinä kuulostat hyvältä työntekijältä ja varmaan tiedostat itsekin, että sellainen oikeasti olet, vaikka välillä päinvastaiselta tuntuisi.

- AP