Kuinka yleistä/hyväksyttyä on kotirouvuus Suomessa?

Olen tyytyväisenä ollut kotona lasten ollessa pieniä. Täällä meillä päin oli silloin noin puolet naapureista kotiäitejä. Joukossa oli myös yksi koti-isä. Kaikilla oli kyllä koulutusta ja kokemusta työelämästä, meillä oli myös lastenhoitaja. Oli niitä muillakin, ainakin monella diplomaatiperheellä esimerkiksi.  Ihmisillä kun on muitakin tuloja kuin pelkät palkkatulo. Pääomatulothan seuraavat mukana vaikka tulisi avioero.   Tulevaisuudesta emme kukaan tiedä, kaikkeen ei elämässä voi varautua. Minä olen valinnut näin ja se ei muilta ole pois. Espoosta. 

haaveeksijää kirjoitti:

Suurin osa ihan älykkäistäkin naisista on jossain vaiheessa kesken työpäiväänsä miettinyt, miltä tuntuisi olla sellainen kotirouva, mistä kaikki puhuu nykyään suu vaahdossa. Suurin osa tosin pelkää niin paljon avioeroa, köyhyyttä, köyhiä eläkevuosia, ettei yksinkertaisesti ole munaa toteuttaa salaista haavettaan. Siksipä voimakas torjunta.

Kyllä minä tajusin jo äitiyslomien aikana ettei pelkkä kotonaolo antanut tarpeeksi älyllisiä haasteita. Teinkin hieman projektiluontoisia töitä lasten päiväunien aikaan ja mietin noita yöimetysten ja vaipanvaihtojen ohessa. Kotiinjäämällä tekee kodistaan ja lapsistaan sen projektin enkä sitä halunnut, he ovat saaneet kasvaa rakastettuna omanlaisikseen ilman paineita, minä taas purkaa kunnianhimoni ja luovuuteni töissä.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

No siis kuinka sitä sitten pitää esittäytyä? Kyllä minä usein esittelen itseni Laura Smithiksi, herra Smithin (tj) vaimoksi (nimet yllättäen muutettu). En minä niissä tilanteissa itseni/työni vuoksi ole, vaan nimenomaan mieheni vaimona.

Vaikka näin: "Laura Smith, kirjanpitäjä."

Jolloin minun oletettaisi olevan kirjanpitäjä miehen firmassa. Asia ei ole näin. Olen semivalmis antropologi, eli esittelenkö itseni miehen bisnestilaisuudessa, Laura Smith, melkein antropologi, vai Laura Smith, kotiäiti?

eikö drop-out ole se amerikkalainen termi?

Ystäväni teki Suomen oloissa poikkeuksellisen ratkaisun. Kun perheeseen syntyi kaksi lasta vuoden välein, hän jäi kokonaan pois työelämästä. On korkeasti koulutettu ja jo olisi jo monta kertaa saanut uuden työpaikan, häntä on jopa pyydetty hakemaan virkaa, silti kieltäytynyt aina. Hän on ollut nyt 16 vuotta kotona. Elämiseen kuulema riittää miehen palkka. Mies tekee epäsäännöllistä työaikaa eikä millään tavalla osallistu kodinhoitoon.

Sen tiedän, että hänen eläkkeensä tulee olemaan hyvin pieni. Mietin vain, mitä hän tekee sitten, kun teinit muuttavat pois kotoa.

Voi teitä kodin ulkopuolella ahertavia työmuurahaisia, jotka niin hyvin luulette tietävänne kuinka kotiäiti tai -rouva elää ja voi.

Minä olen ollut kotona lähes 20 vuotta, ja kasvattanut tuona aikana itselleni melkoisen arvopaperisalkun sijoitusasuntoineen. Miehen rahaa olen saanut ja tarvinnut puuhasteluuni tasan nolla euroa. Perintöjäkään en ole saanut, enkä tule saamaan. Alkupääoma oli siis omaa palkkatuloista säästämääni rahaa.

Nämä vuodet on kasvatettu jälkipolvea, rakennutettu taloja, matkusteltu, harrastettu, lepäilty ja lueskeltu. Eletty. Nyt vielä alle viisikymppisenä olen äveriäs nainen, ja kuitenkin elämästä on mahdollisesti jäljellä vielä huomattava osa. Kenenkään seksi- tai muukaan orja en ole koskaan ollut. Vessojen kuuraamisesta en niin välitä, ja sitä tekemään olenkin palkannut ulkopuolista apua. Hänen palkkansakin maksan itse. Elämä voi tosiaan olla antoisaa ilman vakituista päivätyötäkin. Tehkää perässä!

Pitäisikö ensin määritellä, että mitä tarkoittaa käsite kotirouva? Miten se eroaa termistä kotiäiti? Itse ajattelen, että kotirouvan lapset ovat jo niin isoja ettei niistä saa kotihoidon tukea.

Tällaisia kotirouvia en juuri tunne. Pienten lasten kotiäitejä kyllä tunnen.

Voisin itse hyvin olla kotirouva (tosin toi rouva-nimi on tyhmä...). Tällä hetkellä teen tutkimustyötä vain 20h/vko ja erittäin hyvin saa päivät kulumaan mm. lasten koulu- ja harrastusjutuissa (meillä 5 lasta, iät 12v-19v). Lisäksi teen paljon vapaaehtoistyötä.

Up

Tunnen yhden äidin, joka ei ole töissä vaikka lapset on kaikki jo yli 10-vuotiaita. Meillä on lapset samassa fudisjengissä ja tämä äiti on kyllä aivan kantava voima kaikessa talkootyössä mitä joukkueessa ja seurassa on. Lisäksi tää sama äiti on aina silloin tällöin koululla sijaisena.

Up

Olen ollut lasten kanssa paljon kotona. Minulla on melko hyvä itsetunto, en perusta elämääni toisten mielipiteille. Teen myös osa-aikatyötä, mutta en mitenkään korosta sitä kenellekään, moni luulee ihan kokoaikaiseksi kotiäidiksi. Kotona on paljon työtä, jos haluaa lapset hoitaa hyvin. Sinänsä käyn osa-aikatöissä vain itseni tähden: saadakseni muita virikkeitä ja vaihtelua. Kokoaikatyöhönkin kyllä aion palata, en siis näe tätä koko elämän urana, mutta lasten varhaislapsuus on lyhyt aika. Käytännössä ensin opiskelin, nyt olen keskittynyt lapsiin ja vielä olis tästä eteenpäin 30+ vuotta aikaa työelämään, jos vaan terveyttä riittää.

Ja mitä tulee palkkatyöhön, niin pidän omasta alastani ja uskon että tulen viihtymään myös kokoaikatyössä.

Minä olen ollut kotona vuosia eikä meillä ole hei niitä lapsiakaan. Ja olen varmaan huonoin kotirouva, kun en edes siivoa, kokkaa tai sisusta. Koti on kuin pommin jäljiltä eikä ole ruokaa odottamassa miestä, kun hän palaa kotiin kahdesta työstään. En tätä olemistani missään seurassa mielelläni mainitse, kun tosiaan tuntuu ettei se ole kovin hyväksyttyä varsinkaan näin "toteutettuna". Vielä vähemmän haluan kertoa että oikeasti olen ollut masentunut vuosikymmenen ja sen takia en ole sen enempää äiti kuin työssäkäyvä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut kotona vuosia eikä meillä ole hei niitä lapsiakaan. Ja olen varmaan huonoin kotirouva, kun en edes siivoa, kokkaa tai sisusta. Koti on kuin pommin jäljiltä eikä ole ruokaa odottamassa miestä, kun hän palaa kotiin kahdesta työstään. En tätä olemistani missään seurassa mielelläni mainitse, kun tosiaan tuntuu ettei se ole kovin hyväksyttyä varsinkaan näin "toteutettuna". Vielä vähemmän haluan kertoa että oikeasti olen ollut masentunut vuosikymmenen ja sen takia en ole sen enempää äiti kuin työssäkäyvä.

Samassa veneessä täälläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Kotirouvuus on ihan ok, jokainen saa tietysti tehdä elämällänsä mitä haluaa. Kuitenkin, rehellisesti sanottuna, en voi sanoa "arvostavani" tätä valintaa. Jotenkin päässäni ajattelen, että kotiäitiydellä ja -rouvuudella nainen yrittää elää elämäänsä lasten kautta tai löytää tarkoituksen elämällensä kun hän ei yksinkertaisesti pärjää työelämässä. Kotiäitiys on rankkaa, mutta toisaalta se on myös helppo valinta esimerkiksi yksinkertaiselle ihmiselle, joka ei pidä työnteosta. Olen myös sitä mieltä, että yhteiskunnan ei pitäisi maksaa näinkään paljon siitä, että joku päättää itse jäädä kotiin.  

Olen yrittänyt muuttaa suhtautumistani suopeammaksi, mutta eipä nämä sisäiset tuntemukset käskemällä muuksi muutu. 

Vai että sen verran yksinkertainen on siellä laukomassa jotain kotirouvana olosta, joka luulee, että se olisi sellaisen naisen hommaa, joka ei pidä työnteosta, sallikaatte mun nauraa sun tietämättömyydellesi! Minä olin sen verran kaksinkertaisissa hommissa monen pätkän verran, ja koulutustani vastaavissa töissä,mutta sen verran kaksinkertainen olen, etteivät yksinkertaisten hommat mulle edes kelpaa!!!! Olen ennemmin kotirouvana kuin narrina jossain pellehommassa, joita tällä kulmilla vaan on enää tarjollakaan.

Itse olen kuvioissa, missä muutaman vuoden kotirouvuus on ulkomaankomennusten aikana väistämätöntä. Jotkut naiset siitä pitävät, varsinkin, kun siihen yhdistyy mielenkiintoiset sosiaaliset kuviot, rahaa juuri siivoojan palveluihin jne, edustamista jne, eli ei olla ihan vaan kotona. Mutta silti monelle se on myös henkisesti rankkaa, koska siihen omaan asemaan töissä, omaan uraan ja onnistumisentunteisiin on jo ehtinyt tottua, ja aikamatka 50-luvulle, missä yhtäkkiä on korkeassa asemassa siksi, että on 'jonkun' vaimo, voi tuntua hämmentävältä.

Moni varmasti kadehtii tätä elämäntyyliä, ja on siinä tosiaan puolensa. Mutta kotimaassa haluan ehdottomasti olla töissä, ja kokea, että minä ihan itse olen tärkeä. Ja minä olen jossain ammattilainen, ja hyvä sellainen.

.

.