Lue keskustelun säännöt.
Minua syytellään entisen ystäväni itsemurhasta, "hylkäsin" hänet
23.04.2016 |
Tosiasia on se, että ystäväni masentui jo pari vuotta sitten. Käskin hakemaan apua, vetkutteli pitkään mutta lopulta saikin hoitosuhteen. Asuimme kämppiksinä, mutta muutin pois sillä kaverini ei a) pitänyt mitään huolta asunnosta, jätti tavaransa levälleen, ei hoitanut sovittuja hommia ja b) oli naama väärällään koko ajan. Sellaista yleistä pahan fiiliksen levittämistä ja ilkeilyä. Ennen olimme olleet parhaita kavereita, ystäviä ja kuuluneet seitsemän naisen ihanaan, tiiviiseen kaveriporukkaan.
Hankin parempia kavereita, etäännyin jopa yhteisistä kavereistamme. Tämä masentunut kaverini oli aikalailla yksin, soitteli mm. työpaikalleni halutessaan juttuseuraa. En halunnut loppupeleissä edes tavata häntä, se oli jatkuvaa säätöä ja kaverini takertui minuun epätoivoissaan. Hänen kanssaan ei koskaan ollut kivaa. Sanoin hänelle etten halua olla tekemisissä enää millään lailla, mutta kaveri jatkoi viestien laittamista ja aloitti jatkuvasti keskustelua, kyseli milloin minnekin. Halusi "keskustella vakavasti", itki että ollaan kavereita jooko jooko, aneli että tavattaisiin. Jouduin tiukasti sanomaan, ettemme ole enää ystäviä ja että hänen pitäisi hankkia apua eikä roikkua entisissä ystävissään. Ei tehoa. Lopulta estin hänen numeronsa, estin Facebookin, kaikki. Häiriköi myös miestäni ja uusia ystäviäni, jotka tekivät lopulta samat temput hänelle.
Ystäväni tappoi itsensä joskus vuoden alussa. Siitä asti yhteiset kaverimme ovat pommittaneet minua viestein, puheluin, tulleet jopa ovelle! Aiheutin kuulemma kaverini kuoleman, näin hän oli heille sanonut. Ilmoitin viileästi, ettemme olleet ystäviä hänen viimeisinä kuukausinaan, eikä kiinnosta. En mennyt hautajaisiin, minua syyteltiin narsistipaskaksi joka on tappanut ystävänsä. Tätä on jatkunut tähän päivään asti. Ovat saaneet myös vanhempani uskomaan, että olen tahallani aiheuttanut kaverini kuoleman. Todellisuudessa halusin vain vapaata tuosta jatkuvasta kitinästä ja marmatuksesta ja satuin löytämään parempaa seuraa. Mitä väärää siinä on?
Huoh, en jaksa enää...
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on tällä hetkellä hieman samankaltainen tilanne. Minulla oli masentunut ja ahdistunut opiskelukaveri joka kaatoi pahaa oloaan päälleni ja pyrki käyttämään minua terapeuttinaan. Johonkin pisteeseen asti jaksoin ymmärtää ja yritin auttaa parhaani mukaan, kunnes väsyin,sain paniikkikohtauksia kouluun lähtiessä ja huomasin kuinka tilanne vaikutti jo omaan opiskeluuni ja pistin välit poikki kyseisen henkilön kanssa.
Nyt saan viestejä siitä kuinka olen pilannut hänen elämänsä ja kuinka olen huono ihminen kun en jaksa auttaa toista ja uhkaillaan itsemurhalla.
Tämä tosiaankin on hyvin ahdistavaa ja on vaikeaa olla syyttämättä itseään jos itsemurha joskus todella tapahtuu.
("Se, jonka tyttärellä samanlainen tilanne" kuulostat ihanalle äidille ja toivon kaikille osapuolille voimia, tiedän osittain mitä tuntoja tyttäresi on saanut käydä läpi enkä toivo sitä taakkaa muille)
Kiitos! Olet ihana, sinullekin tsemppiä ja kykyä toipua traumaattisesta ystävyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No missä ne olivat, jotka syyttävät ap:ta? Olivatko he tukemassa tätä ystävää? Enemmänkin kuulostaa siltä, että sinä teit enemmän kuin he ja he syyllisyydentunnossaan nyt syyttelevät sinua. Sen sijaan, että olisivat itse olleet lähellä ja auttaneet, he syyllistävät sitä, joka alunperin kuunteli ja auttoi eniten. Sano vain näille suoraan, että heidän itsensä olisi pitänyt olla tukemassa ja kysy, että olivatko, jos eivät miksi ei ja miksi syy on sitten sinun?
En usko, että ne ystävät syyllistäisi ät aloittajaa yhtään jos aloittaja olisi pahoillaan ystävänsä kuolemasta. Mutta se, ettei näytä olevan on heille varmaankin liikaa. Sanoisi että on pahoillaan.
Ap, ei tietenkään ole sinun vikasi. Älä syytä itseäsi.
Kuka tuollaista "ystävyyssuhdetta" voisi jaksaa, jossa toinen haukkuu ja on muutenkin vain rasittava? Ei kukaan sellaista jaksa, eikä tarvitsekaan jaksaa. Alistaviin ystävyyssuhteisiin ei ole velvoitetta jäädä roikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Et ole vastuussa tai syyllinen ystäväsi kuolemaan.
Ihmiset vain haluavat aina löytää syntipukin. Olisivat nuo sinua tuomitsevatihmiset itse menneet pitämään seuraa tälle ystävällesi, en usko että heitäkään kiinnosti hänen tilanteensa ennen kuin hän tappoi itsensä.
Juuri tämä. Eivät itsekään jaksa tämän henkilön seuraa, mutta kun se viimeinenkään ei enää jaksa ja tyyppi tappaa itsensä, se onkin tämän pisimpään jaksaneen vika.
Mulla on ollut vähän samanlainen huonoa mieltä aiheuttava ja mun resursseja kuluttava kaveri. Sellainen on todella raskasta ja masentaa itseänikin jos toinen on koko ajan allapäin tai valittamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ne ystävät syyllistäisi ät aloittajaa yhtään jos aloittaja olisi pahoillaan ystävänsä kuolemasta. Mutta se, ettei näytä olevan on heille varmaankin liikaa. Sanoisi että on pahoillaan.
Kuinka moni ihminen pystyisi olemaan aidosti pahoillaan kiusaajansa kuolemasta?
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ne ystävät syyllistäisi ät aloittajaa yhtään jos aloittaja olisi pahoillaan ystävänsä kuolemasta. Mutta se, ettei näytä olevan on heille varmaankin liikaa. Sanoisi että on pahoillaan.
Varmaan hankalaa näyttää surullisuuttaan, jos toiset syyttävät tappajaksi? Ei ap:lla ole mitään velvollisuutta näyttää suruaan/pahoillaan oloaan tässä tilanteessa muille ihmisille (mistä ap:n edes pitäisi olla pahoillaan? Pahoillaan ollaan silloin, jos on tehnyt jotain väärin. Ap ei ole tehnyt väärin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua mutta ymmärrän sua ap! Mun ex-mies yritti tappaa itsensä ja mä sain siitä syyt niskoilleni koska olin hänet jättänyt ja hän sanoi kaikille että siksi yritti itsemurhaa.
Meillä meni alussa ihanasti mutta mies masentui. Koitin kyllä olla tukena mutta ei halunnut apua, ei syönyt lääkkeitään jotka määrättiin kun raahasin väkisin lääkärille. Oli vaan sairauslomalla töistä ja makasi kotona eikä edes yrittänyt eikä halunnut antaa minunkaan tehdä mitään. Minun olisi pitänyt olla aina hänen kanssaan, oli mustasukkainen ystävistäni, oli mustasukkainen harrastuksistani. En vaan jaksanut enää, olisin masentunut itsekin jos en olisi lähtenyt. Eron jälkeenkin koitin auttaa mutta ei siitä tullut mitään, teki just tuota samaa et soitteli mulle töihin, soitteli jopa äidilleni kesken äitini työpäivän ja kyseli miksi en vastaa puhelimeen. Oli pakko laittaa välit poikki.
Yritti itsemurhaa mutta ei onnistunut, oli pitkään sairaalassa yrityksen jälkeen ja moni syyti minua, varsinkin miehen vanhemmat. Itselläkin oli syyllinen olo ja mietin jo että palaanko takaisin miehen luokse. Onneksi tulin järkiini, estin myös facessa, vaihdoin salaisen numeron jne. Kuulostaa ehkä raa'alta mutta minä varmaan olisin itse kohta siinä kunnossa että tekisin itselleni jotain jos pitäisi olla exäni kanssa tekemisissä.
Kamala tilanne! Onneksi pääsit pois tilanteesta ehjin nahoin, vaikka traumat varmasti jäi.
Oikeestiko jotkut väittää että sinä olet syyllinen? No jo on puppua. Kaikki tekee omat päätöksensä, etkä sinä ole toisten päätöksistä vastuussa. Itse olen äärimmäisen raskaassa parisuhteessa, jossa toinen osapuoli uhkailee itsemurhalla. Olen auttanut paljon ja antanut enemmän, mutta nyt alkaa olla takki tyhjä. Minusta on itsestänikin tullut masentunut, pelkään, olen jatkuvasti ahdistunut - olisi pitänyt lähteä jo aiemmin. Nyt mietin miten kertoa että haluan eron. Pelkään myös että hän tappaa itsensä jos lähden, mutta uhraanko elämäni hänelle? Onko se sitten oikein? En jaksa enää, jotain täytyy muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ne ystävät syyllistäisi ät aloittajaa yhtään jos aloittaja olisi pahoillaan ystävänsä kuolemasta. Mutta se, ettei näytä olevan on heille varmaankin liikaa. Sanoisi että on pahoillaan.
Kuinka moni ihminen pystyisi olemaan aidosti pahoillaan kiusaajansa kuolemasta?
Kiusaajansa? Vai kiusaaja voi väittää hädässä olevaa väärin toimivaa ihmistä kiusaajaksi, kun itsellä on samaan aikaan kaikki ihan hyvin! Oikein varaa vaihtaa ystäviä ja kaikkea! Ja tämä palsta ei ole väittänyt aloittajasta mitään, mutta eipä vain sanonut edes meille, että on pahoillaan, ei vaikuta todellakaan olevan pahoillaan ystävänsä kuolemasta, aika pikkumainen sielu saa olla, että vääntää sen niin, että kyseessä olikin kiusaajani, jonka kuolema ei edes koskettanut minua! Ilmeisesti kyseessä ei ollut alunalkaenkaan mikään ystävä, joten miksi aloittaja edes kutsuu tätä ihmistä ystäväkseen?
"Siitä asti yhteiset kaverimme ovat pommittaneet minua viestein, puheluin, tulleet jopa ovelle! Aiheutin kuulemma kaverini kuoleman, näin hän oli heille sanonut."
Entinen ystäväsi näemmä halusi aiheuttaa viimeisen kerran sinulle pahan olon syylistämällä sinut kuolemastaan ja levittämällä tuollaista tietoa. Ovellesi tulleet yhteiset kaverit olisivat ihan hyvin itse voineet kaveerata sielunsa kyllyydestä itsemurhaa hautovan kaverinne kanssa. He eivät itsekään sitä tehneet ja yrittävät nyt lievittää omaa syyllisyydentuntoaan nimeämällä sinut syypääksi kaikkeen.
Tietenkään sinun ei tarvitse loputtomiin kantaa mieleltään epätasapainoista ripustautujaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ne ystävät syyllistäisi ät aloittajaa yhtään jos aloittaja olisi pahoillaan ystävänsä kuolemasta. Mutta se, ettei näytä olevan on heille varmaankin liikaa. Sanoisi että on pahoillaan.
Varmaan hankalaa näyttää surullisuuttaan, jos toiset syyttävät tappajaksi? Ei ap:lla ole mitään velvollisuutta näyttää suruaan/pahoillaan oloaan tässä tilanteessa muille ihmisille (mistä ap:n edes pitäisi olla pahoillaan? Pahoillaan ollaan silloin, jos on tehnyt jotain väärin. Ap ei ole tehnyt väärin).
No ei tietenkään tarvitse olla itse syyllinen vaikka olisikin pahoillaan jostain asiasta. Pahoillaan voi olla siitä, ettei toinen jaksanut elää. Mutta eipä taida kehdata tämä ap olla, koska niin rumasti puhui kaveristaan. Todellakin toisen jättäessään voi olla siitä hyvin pahoillaan; se osoittaisi, että aloittajalla on sydän paikallaan!!
No en olisi pahoillani elämästäni helvettiä tehneen ihmisen kuolemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on tällä hetkellä hieman samankaltainen tilanne. Minulla oli masentunut ja ahdistunut opiskelukaveri joka kaatoi pahaa oloaan päälleni ja pyrki käyttämään minua terapeuttinaan. Johonkin pisteeseen asti jaksoin ymmärtää ja yritin auttaa parhaani mukaan, kunnes väsyin,sain paniikkikohtauksia kouluun lähtiessä ja huomasin kuinka tilanne vaikutti jo omaan opiskeluuni ja pistin välit poikki kyseisen henkilön kanssa.
Nyt saan viestejä siitä kuinka olen pilannut hänen elämänsä ja kuinka olen huono ihminen kun en jaksa auttaa toista ja uhkaillaan itsemurhalla.
Tämä tosiaankin on hyvin ahdistavaa ja on vaikeaa olla syyttämättä itseään jos itsemurha joskus todella tapahtuu.
("Se, jonka tyttärellä samanlainen tilanne" kuulostat ihanalle äidille ja toivon kaikille osapuolille voimia, tiedän osittain mitä tuntoja tyttäresi on saanut käydä läpi enkä toivo sitä taakkaa muille)Kiitos! Olet ihana, sinullekin tsemppiä ja kykyä toipua traumaattisesta ystävyydestä.
Kiitos :) ja pakko sanoa että muutkin Ap:n puolella olevat: kiva kuulla että ihmiset jaksavat ymmärtää ja kannustaa myös "hylkääjää". Sitä velloo silloin tällöin niin pahoissa syyllisyydentunnoissa ja alkaa itsekin tuntemaan ajavansa toisen itsemurhaan ja vievän pienenkin avun toiselta, että on hyvä tietää että muukin maailma osaa tilannetta ymmärtää myös toisen kannalta.
Miläs verukkeella ne tiiviin ystäväporukan 5 muuta jäsentä ovat pesseet kätensä tästä jutusta? Jos kaikki kaadetaan sinun vastuullesi. Entäs vainajan sukulaiset?
📚
En ruvennut kahlaamaan koko novellikokoelmaa (=tätä ketjua) läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinua todellakaan vaivaa ystäväsi kuolema? Vaikutat aika kylmältä ihmiseltä. Mutta silti sinua vähän vaivaa. Olitte ehkä enemmän samanlaisia kylmiä tyyppejä ystäväsi kanssa mitä haluat itsellesi myöntääkään... Hän räävitön ja sä et piittaa, vaikka hän kuoli. Olette tasoissa.
En usko ap:n olevan kylmä. Luultavasti syytökset saavat hänet vaikuttamaan "kylmältä", en itsekään menisi hautajaisiin, jos minua syytettäisiin kuoleman aiheuttajaksi - muu hautajaisväki voisi suhtautua hyvin nyrpeästi. Mielestäni jo se, että ap teki tämän keskustelun kertoo siitä, että hän miettii asiaa ja jollain tasolla luultavasti kokee syyllisyyttä asiasta.
Ap, vika ei ollut sinun. Julmaa noilta muilta ihmisiltä syyttää sinua.
Onhan hän kylmä. Hän kirjoitti, ettei häntä enää ystävän elinaikana kiinnostaneet tämän asiat. Kyllä mä kirjoittaisin aivan toisin jos joutuisin ystäväni itseäni suojellakseni hylkäämään. Ap on kylmä ja saa nyt ansionsa mukaan. Eihän sen häntä pitäisi haitata, hänhän on elossa, herran tähden.
Samalla logiikalla koet kai itse olevasi vastuussa ja syyllinen, jos ap nyt menisi kommenttisi ansiosta tappamaan itsensä? Miten voit olla näin kamala ihminen, että otat tällaisen riskin että ap tappaa itsensä! Hyi sinua, häpeä! itse olet kylmä ihminen.
Ap kutsui itseään tämän henkilön ystäväksi. Minä olen aloittajalle vieras henkilö. Siitä vain menee tappamaan itsensä, jos te sitten haukutte minua niin en aloita itkuketjua netissä siitä.
Niin, ap oli _muinoin_ tämän henkilön ystävä. Pitäisikö ihmisen tuntea suurta empatiaa sellaista ihmistä kohtaan, joka on joskus ollut hänen ystävänsä/puolisonsa/tuttunsa? Itsekin ystävystyin kerran erääseen hulluun joka vainosi minua taukoamatta, soitteli tauotta ja kinusi seksiä, haukkui huoraksi kun en suostunut pettämään miestäni hänen kanssaan ja taas tunnin päästä oli ovella koputtelemassa ja pyytämässä kahvile. Kyllä, en koe enää olevani hänen ystävänsä, vaikka joskus sitä olinkin.
No ei, mutta missä oli tarinassa suruvaihe ja sen esittely meille lukijoille, että yhtään sillä hetkellä suretti, että kävi näin? Jos ei siitä kerro mitään, niin vaikuttaa kylmältä.
Ehkei suruvaihe vielä tullut, tai ehkei ap muuten vain halua kertoa siitä täällä palstalla? Opiskelen psykologiksi, ja vaikka ihmisten erilaisten piirteiden arviointi onkin tuttua, en kyllä pystyisi analysoimaan ihmisen kylmyyttä tai mitään luonteenpiirteitä yhtä tehokkaasti yhden aloituksen perusteella kuin sinä! Mutta hyvä, että jo näinkin lyhyestä tekstinpätkästä pystyit lokeroimaan ap:n kylmäksi ihmiseksi. Ehkä minäkin opin tämän taidon joskus.
Ap ei ole luultavasti vielä edes sisäistänyt asiaa kunnolla. Surun käsittelyä varmasti myöskin vaikeuttavat syytökset, joten ap on ehkä tämän takia kokenut parhaaksi tavaksi rakentaa ympärilleen kylmähkön oloisen suojakuoren. Tietysti voi olla jotain ihan muutakin.
Tarkoitin surua siitä, että ystävyys "loppui", kai sen on jo ehtinyt käsitellä. Sen olisi voinut tuoda esiin, eikä olla noin haukkuva tätä ihmistä kohtaan. En minä ainakaan tunne mitään myötätuntoa aloittajaa kohtaan.
Ap nyt vain ei jostain syystä päättänyt tehdä keskustelua siitä, kuinka hän suree ystävyyden loppumista, vaan siitä kuinka häntä syytetään ystävänsä itsemurhasta. Suru ystävyyden loppumisesta ei mielestäni ole mitenkään aloituksen kannalta välttämätön aihe. Enkä ainakaan itse jaksa kamalasti kokea surua loppuneista ystävyyssuhteista - tai ehkä surua kokee ystävyyden loppumisen hetkellä, muttei sitä välttämättä näin myöhemmin enää näe tarpeelliseksi muistella. Itsekin lopetin ystävyyssuhteen, jossa ystäväni alkoi vainoamaan minua ja ahdistelemaan seksuaalisesti, ja voin taata ettei ystävyyden loppuminen surettanut yhtään. Lähinnä suretti se, että olin tämän henkilön kanssa edes ystävystynyt.
Jos ap koki samoin kuin sinä viimeisessä lauseessasi, niin siitäpä oli ihan hiljaa aloituksessa. Olisi kannattanut sanoa se myös, niin ei ehkä olisi tullut noin paljon alapeukkuja. Moni muu koki varmaan hänen vuodatuksensa samoin kuin minä.
Jankutin...jankutin...jankut...jankutinn...
Mitä jos välillä keskusteltaisiin otsikon aiheesta....
Vierailija kirjoitti:
No en olisi pahoillani elämästäni helvettiä tehneen ihmisen kuolemasta.
Ilmeisesti tuolla ihmisellä oli vielä ystäviä, jotka ovat siitä pahoillaan. He tajusivat, ettei ystävä ollut paha tarkoittaen olla sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sinua todellakaan vaivaa ystäväsi kuolema? Vaikutat aika kylmältä ihmiseltä. Mutta silti sinua vähän vaivaa. Olitte ehkä enemmän samanlaisia kylmiä tyyppejä ystäväsi kanssa mitä haluat itsellesi myöntääkään... Hän räävitön ja sä et piittaa, vaikka hän kuoli. Olette tasoissa.
En usko ap:n olevan kylmä. Luultavasti syytökset saavat hänet vaikuttamaan "kylmältä", en itsekään menisi hautajaisiin, jos minua syytettäisiin kuoleman aiheuttajaksi - muu hautajaisväki voisi suhtautua hyvin nyrpeästi. Mielestäni jo se, että ap teki tämän keskustelun kertoo siitä, että hän miettii asiaa ja jollain tasolla luultavasti kokee syyllisyyttä asiasta.
Ap, vika ei ollut sinun. Julmaa noilta muilta ihmisiltä syyttää sinua.
Onhan hän kylmä. Hän kirjoitti, ettei häntä enää ystävän elinaikana kiinnostaneet tämän asiat. Kyllä mä kirjoittaisin aivan toisin jos joutuisin ystäväni itseäni suojellakseni hylkäämään. Ap on kylmä ja saa nyt ansionsa mukaan. Eihän sen häntä pitäisi haitata, hänhän on elossa, herran tähden.
Samalla logiikalla koet kai itse olevasi vastuussa ja syyllinen, jos ap nyt menisi kommenttisi ansiosta tappamaan itsensä? Miten voit olla näin kamala ihminen, että otat tällaisen riskin että ap tappaa itsensä! Hyi sinua, häpeä! itse olet kylmä ihminen.
Ap kutsui itseään tämän henkilön ystäväksi. Minä olen aloittajalle vieras henkilö. Siitä vain menee tappamaan itsensä, jos te sitten haukutte minua niin en aloita itkuketjua netissä siitä.
Niin, ap oli _muinoin_ tämän henkilön ystävä. Pitäisikö ihmisen tuntea suurta empatiaa sellaista ihmistä kohtaan, joka on joskus ollut hänen ystävänsä/puolisonsa/tuttunsa? Itsekin ystävystyin kerran erääseen hulluun joka vainosi minua taukoamatta, soitteli tauotta ja kinusi seksiä, haukkui huoraksi kun en suostunut pettämään miestäni hänen kanssaan ja taas tunnin päästä oli ovella koputtelemassa ja pyytämässä kahvile. Kyllä, en koe enää olevani hänen ystävänsä, vaikka joskus sitä olinkin.
No ei, mutta missä oli tarinassa suruvaihe ja sen esittely meille lukijoille, että yhtään sillä hetkellä suretti, että kävi näin? Jos ei siitä kerro mitään, niin vaikuttaa kylmältä.
Ehkei suruvaihe vielä tullut, tai ehkei ap muuten vain halua kertoa siitä täällä palstalla? Opiskelen psykologiksi, ja vaikka ihmisten erilaisten piirteiden arviointi onkin tuttua, en kyllä pystyisi analysoimaan ihmisen kylmyyttä tai mitään luonteenpiirteitä yhtä tehokkaasti yhden aloituksen perusteella kuin sinä! Mutta hyvä, että jo näinkin lyhyestä tekstinpätkästä pystyit lokeroimaan ap:n kylmäksi ihmiseksi. Ehkä minäkin opin tämän taidon joskus.
Ap ei ole luultavasti vielä edes sisäistänyt asiaa kunnolla. Surun käsittelyä varmasti myöskin vaikeuttavat syytökset, joten ap on ehkä tämän takia kokenut parhaaksi tavaksi rakentaa ympärilleen kylmähkön oloisen suojakuoren. Tietysti voi olla jotain ihan muutakin.
Tarkoitin surua siitä, että ystävyys "loppui", kai sen on jo ehtinyt käsitellä. Sen olisi voinut tuoda esiin, eikä olla noin haukkuva tätä ihmistä kohtaan. En minä ainakaan tunne mitään myötätuntoa aloittajaa kohtaan.
Ap nyt vain ei jostain syystä päättänyt tehdä keskustelua siitä, kuinka hän suree ystävyyden loppumista, vaan siitä kuinka häntä syytetään ystävänsä itsemurhasta. Suru ystävyyden loppumisesta ei mielestäni ole mitenkään aloituksen kannalta välttämätön aihe. Enkä ainakaan itse jaksa kamalasti kokea surua loppuneista ystävyyssuhteista - tai ehkä surua kokee ystävyyden loppumisen hetkellä, muttei sitä välttämättä näin myöhemmin enää näe tarpeelliseksi muistella. Itsekin lopetin ystävyyssuhteen, jossa ystäväni alkoi vainoamaan minua ja ahdistelemaan seksuaalisesti, ja voin taata ettei ystävyyden loppuminen surettanut yhtään. Lähinnä suretti se, että olin tämän henkilön kanssa edes ystävystynyt.
Jos ap koki samoin kuin sinä viimeisessä lauseessasi, niin siitäpä oli ihan hiljaa aloituksessa. Olisi kannattanut sanoa se myös, niin ei ehkä olisi tullut noin paljon alapeukkuja. Moni muu koki varmaan hänen vuodatuksensa samoin kuin minä.
Jankutin...jankutin...jankut...jankutinn...
Mitä jos välillä keskusteltaisiin otsikon aiheesta....
Kyllä se mitä ap koki liittyy erittäin paljon ketjun aiheeseen....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en olisi pahoillani elämästäni helvettiä tehneen ihmisen kuolemasta.
Ilmeisesti tuolla ihmisellä oli vielä ystäviä, jotka ovat siitä pahoillaan. He tajusivat, ettei ystävä ollut paha tarkoittaen olla sitä.
Niin, ne eivät olleet kokeneet sitä raivoa ja ottaneet niskaansa sitä paskaa mitä se kaveri kaatoi.
En jaksa lukea koko ketjua mutta ymmärrän sua ap! Mun ex-mies yritti tappaa itsensä ja mä sain siitä syyt niskoilleni koska olin hänet jättänyt ja hän sanoi kaikille että siksi yritti itsemurhaa.
Meillä meni alussa ihanasti mutta mies masentui. Koitin kyllä olla tukena mutta ei halunnut apua, ei syönyt lääkkeitään jotka määrättiin kun raahasin väkisin lääkärille. Oli vaan sairauslomalla töistä ja makasi kotona eikä edes yrittänyt eikä halunnut antaa minunkaan tehdä mitään. Minun olisi pitänyt olla aina hänen kanssaan, oli mustasukkainen ystävistäni, oli mustasukkainen harrastuksistani. En vaan jaksanut enää, olisin masentunut itsekin jos en olisi lähtenyt. Eron jälkeenkin koitin auttaa mutta ei siitä tullut mitään, teki just tuota samaa et soitteli mulle töihin, soitteli jopa äidilleni kesken äitini työpäivän ja kyseli miksi en vastaa puhelimeen. Oli pakko laittaa välit poikki.
Yritti itsemurhaa mutta ei onnistunut, oli pitkään sairaalassa yrityksen jälkeen ja moni syyti minua, varsinkin miehen vanhemmat. Itselläkin oli syyllinen olo ja mietin jo että palaanko takaisin miehen luokse. Onneksi tulin järkiini, estin myös facessa, vaihdoin salaisen numeron jne. Kuulostaa ehkä raa'alta mutta minä varmaan olisin itse kohta siinä kunnossa että tekisin itselleni jotain jos pitäisi olla exäni kanssa tekemisissä.