Kuinka paljon nuorissa naisissa on veloja?
Entä olitko itse nuorena ja muutitko vakaumustasi myöhemmin?
Kommentit (25)
En ollut nuorena. Ajattelin jotenkin vain, että kai se on pakko ja niin kuuluu tehdä. Mielipide muuttui heti kun sai aikuisempana järkeä päähänsä ja tajusi, että enhän minä itse halua sellaista ollenkaan. Ja puolisoni tavatessa tiesin heti, että tuon ihmisen kanssa aion viettää loppuelämäni, ilman kolmansia pyöriä ja muita häiriötekijöitä.
Minusta nuorten ei edes kannata miettiä sitä, haluaako lapsia vai ei. Nuoruudessa on niin paljon muuta tekemistä, joka kuuluu siihen kehitysvaiheeseen. On ihan normaalia ajatella äitiyttä myös jollain tapaa ahdistuneena ja torjua ajatus. Se on tervettä, koska silloin ihminen tiedostaa äitiyden mukana tulevan vastuun, joka on ehdoton ja totaalinen vastuu toisen ihmisen tarpeista ja onnellisuudesta. On oikein hyvä ettei sitä vastuuta itselleen halua jos ei ole siitä täysin varma.
Eihän tuota voi tietää. Isot elämänvalinnat ovat tilannekohtaisia ja muuttuvat kun elämäntilanteet muuttuvat. Sitä sanotaan elämäksi.
Sain kolme lastani 29-36 -vuotiaana. Siihen ei liittynyt mitään "aatetta", tyyliin "vela". Elämäntilanteeni ja ihmissuhteeni olivat ennen tuota aikaa vain sellaiset, että lapset olisivat ansainneet parempaa kuin syntymisen siihen. En ole koskaan katsonut, että minulla on joku subjektiivinen oikeus toteuttaa biologista lisääntymistehtävääni muista, ja varsinkaan lapsista, piittaamatta.
Nykyisillä ehkäisytekniikoilla ihmisillä on onneksi mahdollsiuus valita vanhemmuus. Kenenkään ei tarvitse enää syntyä ei-toivottuna, pakottaa syntymällään vastahakoiset vanhempansa liittoon tms.
Ei silloin ole vela, jos vielä miettii ja katselee, ja aikaa on päättää vaikka kuinka kauan. Sitten vasta, kun lopullinen päätös on tehty, ja voi olla satavarma ettei se muutu.
Jostain tutkimuksesta luin, että hedelmällisessä iässä olevista n. 15 prosenttia Suomessa. Suomessa suhteellisesti paljon enemmän kuin muualla Euroopassa.
Täällä saa kyllä käsityksen, että vähintään 90 prosenttia.
Hedelmällinen ikä ei tietysti tarkoita "nuorta" , mutta voisin kuvitella, että heitä on enemmän kuin em. luku. Tosin monella matkan varrella mieli muuttuu. Se on nähty tuttavapiirisä usein.
Nää nuoret velat on niin nähty. Kaksvitosena kehutaan miten ei ikinä. Kahden vuoden päästä tungetaan sitä pilttiä ulos liukuhihnalta.
Minä olen aina tiennyt etten halua lapsia. Tiesin jo 13 vuotiaana ja tiedän yhä 28 vuotiaana. Mieleni ei muutu, tiedän sen.
Vierailija kirjoitti:
Nää nuoret velat on niin nähty. Kaksvitosena kehutaan miten ei ikinä. Kahden vuoden päästä tungetaan sitä pilttiä ulos liukuhihnalta.
Veloista on tutkimus, jonka mukaan vain noin 2% muuttaa mielensä.
Eli olet väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Nää nuoret velat on niin nähty. Kaksvitosena kehutaan miten ei ikinä. Kahden vuoden päästä tungetaan sitä pilttiä ulos liukuhihnalta.
Parikymppinen ihminen on vielä nuori ihminen ja siksi helposti mustavalkoinen kaikessa ajattelussaan.
Itse tiesin aina haluavani lapsia. Kun sain esikoiseni, oli silloinen kaveripiirini jyrkästi lastentekoa vastaan. Se oli jotenkin säälittävää.
Siksipä oli pieni järkytys, kun tästä kahden vuoden päästä nämä samat ihmiset hurahtivat siihen äitiyteen yhtä totaalisesti kuin olivat vielä hetki sitten torjuneet ajatusa äidiksi tulemisesta. Yhtäkkiä tuntui, että kaiki olivat hupsahtaneet johonkin vauvakuplaan mietitään hartaasti että minkä värinen tripptrapp hankitaan, ja perheen ainoat seinällä olevat taulut on kuvasuurennoksia kullannupusta milloin mikäkin hattu päässä tai tungettuna hassunhauskasti milloin mihinkin matkalaukkuun tai törppöön tai purnukkaan. Jotenkin siis niin pelkkää lapsiperheen elämää. (Kuten oli minullakin, tietenkin, mut olin sitä aina halunnutkin.)
Se oli koomista, mut sillä lailla monen ihmisen mieli toimii. Täysillä siihen elämänvaiheeseen mikä kulloinkin on käsillä. Niinhän se vaan menee.
Minä en halua lapsia, enkä ole koskaan halunnutkaan.
N33
Minä en ole koskaan edes ajatellut koko lapsiasiaa. En ajattele mitään muutakaan mikä ei liity minuun.
Minulla on yksi lapsi, mutta tuttavapiirissä on useampi lapseton, niin naisia kuin miehiäkin. Yksi on ammatiltaan sairaanhoitaja-kätilö. Ikäluokaltaan ovat 30-50v. Vaikuttavat onnellisilta :)
Olen puoliksi vela. Jos sopivaa miestä ei osu kohdalle, mikä on erittäin todennäköistä, koska olen ollut sinkku tähänkin asti, niin jään lapsettomaksi. En aio etsiä epätoivoisesti tai ylipäänsä etsiä miestä tai tehdä lasta yhden yön jutulle, joten jäänen velaksi. Mitä enemmän ikää tulee sitä vähemmän myös lastenteko houkuttelee. -n24
Vela? Tämä oli itselleni täysin tuntematon sana, mutta keskustelun perusteella ilmeisesti tarkoittaa ilmeisesti "Vielä Ei LApsia" ?
Vela = vapaaehtoisesti lapseton.
Minä tiesin lapsena, etten halua lapsia. Tiesin sen murrosikäisenä ja teininä. Tiesin sen nuorena, tiesin sen keski-ikäisenä, tiesin nelikymppisenä ja tiedän nyt viisikymppisenä.
Varastossa vaikuttaa yhä olevan viisikymppisen ikäisiä munasoluja, mutta oletan että ovat jo epäkelpoja enkä jaksa väsätä ehkäisyn kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vela = vapaaehtoisesti lapseton.
Minä tiesin lapsena, etten halua lapsia. Tiesin sen murrosikäisenä ja teininä. Tiesin sen nuorena, tiesin sen keski-ikäisenä, tiesin nelikymppisenä ja tiedän nyt viisikymppisenä.
Varastossa vaikuttaa yhä olevan viisikymppisen ikäisiä munasoluja, mutta oletan että ovat jo epäkelpoja enkä jaksa väsätä ehkäisyn kanssa.
Mä tiesin sen jo ennen kouluikää, ja suunnittelin itsemurhaa, jos joutuisin tekemään lapsen.
Olen koko elämäni kuunnellut noita jatkuvia läpinöitä siitä miten mieli muuttuu, ja mieli muuttuu, muuttuu, muutttu, etkö tajua, mielesi muuttuu....
Ihan kuin minulla ei olisi omaa tahtoa ollenkaan, koska olen nainen, tuo on niin tajuttoman loukkaavaa. Nykyään kukaan ei onneksi enää lisää siihen, että olet niin nuori, että mieli muuttuu, nyt vaan jankutetaan, että kadut ja vielä ehdit muuttaa mielesi.
Ehkä sitten vanhuus menee kuunnellessa sitä miten pitäisi katua ihan hulluna.
Vierailija kirjoitti:
Jostain tutkimuksesta luin, että hedelmällisessä iässä olevista n. 15 prosenttia Suomessa. Suomessa suhteellisesti paljon enemmän kuin muualla Euroopassa.
Mistä tutkimuksesta on kysymys? Ainakin Väestöliiton Perhebarometrin mukaan Suomessa on tosiaan enemmän veloja kuin aikaisemman aineiston perusteella oletettiin, mutta en nähnyt vertailua muihin maihin.
Vela? Tämä oli itselleni täysin tuntematon sana, mutta keskustelun perusteella ilmeisesti tarkoittaa ilmeisesti "Vielä Ei LApsia"
Nimenomaan ei näin. Vela eli VapaaEhtoisestiLapseton on ihminen, joka on tehnyt pysyvän pätöksen lapsettomaksi jäämisestä. Heitä on aina sangen pieni vähemmistö. Sen sijaan melkein jokainen vanhempi on ajatellut, ettei halua lapsia "vielä".
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole koskaan edes ajatellut koko lapsiasiaa. En ajattele mitään muutakaan mikä ei liity minuun.
Käytätkö ehkäisyä? Harrastatko seksiä? Jos kyllä, niin olet kyllä ajatellut lapsiasiaa.
Mulla on niin rankka oksennuskammo että on täysin selvää etten edes harkitse lapsia.
En nyt itseäni velaksi sanoisi, mutta en todellakaan halua vielä lapsia, enkä tiedä haluanko koskaan. Näillä näkymin 35-vuotiaana olisi sopiva aika lapsille, mutta saa nähdä haluanko silloinkaan.
N25