Työkaveriin ihastuminen on raastavaa
Olemme molemmat varattuja ja tämä tilanne vaan pahenee päivä päivältä. En pääse ihastumisen tunteesta millään eroon ja ajattelen tuota miestä 24/7. Hänen käytöksestään olen päätellyt, että hän tuntee samoin, vaikka emme ole asiasta suoranaisesti puhuneetkaan. Hän on alkanut vihjailla, ettei pysty enää nukkumaankaan ja itsekin olen nukkunut asian takia huonosti. Yritämme siis molemmat kaikin tavoin kuolettaa tunteemme toisiamme kohtaan, mutta tämä ei näytä millään onnistuvan. Kun toinen välttelee toista, niin toisen ikävä käy liian suureksi ja silloin toinen meistä ottaa yhteyttä. Työskentelemme muutenkin niin lähellä toisiamme, että välttely käy todella työstä.
Olisiko kellään hyviä vinkkejä siitä miten ihastuksen saisi parhaiten loppumaan? Olen yrittänyt olla kaveri, ei onnistu. Olen yrittänyt vältellä, ei onnistu, kun tällöin toinen pyörii kahta kauheammin mielessä..
Te, ketkä olette vasta ihastumaisillanne työkaveriinne, niin suosittelen, että pistäkää sille stoppi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, koska siitä ei seuraa muuta kuin sydänsuruja. Ihastuminen ei häviä mihinkään kun toista näkee säännöllisesti. Jos olette siis jo varattuja tahoillanne.
Kommentit (87)
Nussikaa, tehkää vahinkolapsi, erotkaa nykyisistä, muuttakaa yhteen.
Teillä on vain yksi elämä, älkää tuhlatko sitä väärän henkilön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei koskaan ihastu minuun? T:mies.
Varmasti on ollut ihastunut, et vain ole huomannut sitä. Moni on aika hyvä peittelemään. Välillä sitten aina joku paljastuu ja tilanteet eskaloituu.
Raastavaa oli ja lopulta tein asialle jotain. Oltu jo pitkään yhdessä. Oltiin tosin molemmat sinkkuja, eli eroaa ap:n liki kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Raastavaa oli ja lopulta tein asialle jotain. Oltu jo pitkään yhdessä. Oltiin tosin molemmat sinkkuja, eli eroaa ap:n liki kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta.
Mitä teit?
Raastaa, raastaa! Yöunet kärsii jne. Mutta onhan kiva todeta että voi vielä ihastua suuresti, tyyliin kuin olis nuori jälleen. Ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Mutta kun ei sais. Silti ruokin tätä tunnetta vaikka se tuo mulle myös paljon huonoa mieltä. Ikävää, syyllisyyttä, kaipausta ja pettymystä. Tsemppiä muille samanlaisille painijoille.
Nosto, olisikos tuoreita kokemuksia tai päivitystä
Tiedän... Sailalle terkkuja