Työkaveriin ihastuminen on raastavaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja tunteita täällä, ja äärimmäisen raastavaa on. Työkaveri pyörii mielessä koko ajan, en saa ajatuksia irti hänestä. Tilanne on kamala, olen itse naimisissa, työyhteisö pienehkö ja mies esimies -asemassa, vaikka ei minun esimies olekaan. Mies on sinkku. Tunnemme hyvin ja kemiat kohtaavat. Kukaan mies ei ole koskaan tuntunut noin samanlaiselta, suorastaan sielunkumppanilta.

Tunteista ei olla puhuttu, ainakaan suoraan. Välillä minusta on tuntunut että mies on minusta hyvinkin kiinnostunut. Huomioi eri tavalla kuin muita, muistaa meidän keskustelut pitkältäkin kun ajalta, on tuonut pieniä tuliaisia ja puolustanut jos on sanottu pahasti. Välillä mies taas vetäytyy, välttelee ja on suorastaan tyly. En ymmärrä...

Entä omat tunteet? Välillä haluan päästä eroon, olla taas normaalisti.keskittyä omaan parisuhteeseen. Välillä taas tulee sellainen olo, että ei hemmetti, mitä

"mies on välillä todella tyly, mutta sen täytyy johtua vaan siitä, että hän yrittää kuolettaa tunteensa"

Voisko johtua siitä, että mies haluaa pysyä entisessä suhteessa?

Ihan vain oman kokemuksen perusteella mainitsen.

Minä ainakin olen onnellinen näistä tunteista, kun ne vielä toivottavasti tuodaan käytännöntasolle. Töissä hoidetaan työt ja kaikki muu sen ulkopuolella. Ei ongelmaa, kun ei ole edes läheinen työkaveri. 

Aika saattaa auttaa. Itse olen opetellut hyväksymään tunteeni enkä ottamaan niitä liian vakavasti. Näin periaatteessa, ihastuksia tulee ja menee, ei vaan pidä mennä liian pitkälle teoissa. 

Viimeisin / tämänhetkinen on kyllä tuottanut vähän unettomia öitä, mutta jospa tämäkin tästä... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samoja tunteita täällä, ja äärimmäisen raastavaa on. Työkaveri pyörii mielessä koko ajan, en saa ajatuksia irti hänestä. Tilanne on kamala, olen itse naimisissa, työyhteisö pienehkö ja mies esimies -asemassa, vaikka ei minun esimies olekaan. Mies on sinkku. Tunnemme hyvin ja kemiat kohtaavat. Kukaan mies ei ole koskaan tuntunut noin samanlaiselta, suorastaan sielunkumppanilta.

Tunteista ei olla puhuttu, ainakaan suoraan. Välillä minusta on tuntunut että mies on minusta hyvinkin kiinnostunut. Huomioi eri tavalla kuin muita, muistaa meidän keskustelut pitkältäkin kun ajalta, on tuonut pieniä tuliaisia ja puolustanut jos on sanottu pahasti. Välillä mies taas vetäytyy, välttelee ja on suorastaan tyly. En ymmärrä...

Entä omat tunteet? Välillä haluan päästä eroon, olla taas normaalisti.keskittyä omaan parisuhteeseen. Välillä taas t

"mies on välillä todella tyly, mutta sen täytyy johtua vaan siitä, että hän yrittää kuolettaa tunteensa"

 

Voisko johtua siitä, että mies haluaa pysyä entisessä suhteessa?

 

Ihan vain oman kokemuksen perusteella mainitsen.

Miksi ei voi olla mahdollisimman normaalisti?

"Miksi ei voi olla mahdollisimman normaalisti?"

Koska haluaa, että pysyt kaukana.

Niinkin voi käydä.

Kannattaa varautua myös siihen, ettei tunteet mene koskaan ohi. On olemassa ihmisiä, jotka jättää pysyvän jäljen. Tätä ei voi ehkä ymmärtää, ellei itse koe.

Itsellä kyseessä ei ollut työkaveri, mutta mies, jonka kanssa kemiat kohtasi mutta ei voitu olla yhdessä. Tai en tiedä, varmaan asiat olisi järjestyneet, mutta isoja asioita oli välissä.

Hän kolahti heti. Ihan ensinäkemältä ajattelin, miten hyvältä hän tuoksuu. Ajattelin, ettei hän pidä minusta, kun melkein vältteli seuraani. Myöhemmin paljastui, että päin vastoin. Häkeltyi itsekin. Lähennyttiin, sänkyyn asti ei menty. Mutta se kiihkeys pelkästä kosketuksesta oli jotain ihmeellistä. Järjenvastaista suorastaan.

Vieläkin näen hänestä joskus unia. Meidän viimeinen kohtaaminen oli jokseenkin dramaattinen. Kyyneleet valuu, kun tätä kirjoitan.

-Hänestä on nyt neljä vuotta aikaa-

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varautua myös siihen, ettei tunteet mene koskaan ohi. On olemassa ihmisiä, jotka jättää pysyvän jäljen. Tätä ei voi ehkä ymmärtää, ellei itse koe.

Itsellä kyseessä ei ollut työkaveri, mutta mies, jonka kanssa kemiat kohtasi mutta ei voitu olla yhdessä. Tai en tiedä, varmaan asiat olisi järjestyneet, mutta isoja asioita oli välissä.

Hän kolahti heti. Ihan ensinäkemältä ajattelin, miten hyvältä hän tuoksuu. Ajattelin, ettei hän pidä minusta, kun melkein vältteli seuraani. Myöhemmin paljastui, että päin vastoin. Häkeltyi itsekin. Lähennyttiin, sänkyyn asti ei menty. Mutta se kiihkeys pelkästä kosketuksesta oli jotain ihmeellistä. Järjenvastaista suorastaan.

Vieläkin näen hänestä joskus unia. Meidän viimeinen kohtaaminen oli jokseenkin dramaattinen. Kyyneleet valuu, kun tätä kirjoitan.

-Hänestä on nyt neljä vuotta aikaa-

Tosi surullista ja raastavaa, että ette voi olla yhdessä. Miksei?

Up

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varautua myös siihen, ettei tunteet mene koskaan ohi. On olemassa ihmisiä, jotka jättää pysyvän jäljen. Tätä ei voi ehkä ymmärtää, ellei itse koe.

Itsellä kyseessä ei ollut työkaveri, mutta mies, jonka kanssa kemiat kohtasi mutta ei voitu olla yhdessä. Tai en tiedä, varmaan asiat olisi järjestyneet, mutta isoja asioita oli välissä.

Hän kolahti heti. Ihan ensinäkemältä ajattelin, miten hyvältä hän tuoksuu. Ajattelin, ettei hän pidä minusta, kun melkein vältteli seuraani. Myöhemmin paljastui, että päin vastoin. Häkeltyi itsekin. Lähennyttiin, sänkyyn asti ei menty. Mutta se kiihkeys pelkästä kosketuksesta oli jotain ihmeellistä. Järjenvastaista suorastaan.

Vieläkin näen hänestä joskus unia. Meidän viimeinen kohtaaminen oli jokseenkin dramaattinen. Kyyneleet valuu, kun tätä kirjoitan.

-Hänestä on nyt neljä vuotta aikaa-

 

Mitä teitte? 

Up

Nostan

Up

Up

5 (tai vähän reilukin) vuotta menee että pääsee yli. Sitten voi jatkaa normaalia eloa ja jälkikäteen muistella asiaa lämmön ja järjen sekaisella kauhulla. Kokemusta on.

Ap:n tilanne on kieltämättä ikävä, mutta toivoton se ei ole. Vielä voi käydä ihan hyvin, toisaalta voi käydä huonosti ja joskus voi käydä ihan päinvastoinkin. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.