80-luvun lopulla syntyneet: elämäntilanteesi?

Minusta ne ihmiset, jotka ovat syntyneet samana vuonna kanssani, ovat jotenkin erityisen merkityksellisiä :D

Vierailija kirjoitti:

Olen vuonna 1987 syntynyt nainen. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta, pari vuotta naimisissa. Asutaan omassa talossa ja eletään rauhallista ja pysähtynyttä elämää. Lapsia ei ole. Mies on halunnut lasta jo monta vuotta, minä taas en osaa nähdä itseäni äitinä enkä tiedä haluanko vai enkö halua, vieras ajatus joka ei tunnu avautuvan. Tuntuu oudolta että muilla ikäisilläni on lapsia.

Olen ollut lukiosta asti masentunut ja nykyään elän kuntoutustuella, ei töitä tai opiskeluja. Näen tulevaisuuden aika toivottomana eikä minulla ole unelmia tai haaveita. Ahdistaa ajatus että pitäisi jaksaa elää vanhaksi ja kokea vielä paljon lisää menetyksiä.

Lapsi ja äitiyden tuoma vastuu eivät varmaankaan myöskään auttaisi asiaa, jos muutenkin on jo vaikeaa jaksaa ja tulla toimeen. Kurjaa, että elämä on kohdellut sinua kaltoin. 😕

1988 syntynyt nainen, naimisissa, vauva 6kk nautin vanhempainvapaista. Terveysalan amk-tutkinto suoritettu, vakituinen työpaikka kunnalla odottaa töihinpaluutani. Elettyä elämää takana ihan riittävästi, tulevaisuudelta toivon vakautta ja rauhaa, lisää lapsia ja perhe-elämää. Ehkä joskus pääsen opiskelemaan alaa, joka oikeasti kiinnostaa.

Olen syntynyt -88. Naimisissa kohta 5 vuotta (yhdessä miehen kanssa 11,5 vuotta) ja meillä on yksi lapsi (tyttö 1v 7kk). Asumme omistusasunnossa rintamamiestalossa pienellä paikkakunnalla. Minulla on AMK-tutkinto ja miehellä amis, mutta hän ei tee ihan oman alan töitä. Miehellä vakiduuni, mulla määräaikainen, joka kohta loppuu. Syksylle hyvät mahdollisuudet saada taas töitä!

Pyörittelen ajatusta toisesta lapsesta, joskaan en ihan lähitulevaisuudessa (2-4 vuoden päästä). Mies ei tiedä haluaako enempää ja muakin rahallisesti vähän pelottaa. Tää maa on menossa niin pelottavaan suuntaan, ettei voi yhtään tietää pärjääkö enää "huomenna". Kaikesta huolimatta olen peruspositiivinen. Kauheasti ei suurempia odotuksia ole elämältä, pidän elämästäni tällä hetkellä oikeinkin paljon. :) Opiskelukin vielä joskus voisi kiinnostaa, mutta tällä hetkellä ei missään nimessä.

-89 syntynyt nainen täällä. Valmistuin keväällä 2008 lukiosta hyvin arvosanoin, minkä jälkeen elämä on ollut enimmäkseen elämäm_koulua. Muutama vuosi lukion jälkeen meni hakiessa puolivakavissaan opiskelemaan sinne pääsemättä, osa-aikatöitä tehden kaupan alalla silloin tällöin, hyvää parisuhdetta etsiessä. Vähän yli viisi vuotta sitten tapasin miehen, jonka kanssa aion viettää loppuelämäni. Olemme kihloissa ja asumme vuokrakaksiossa. Vuonna 2013 aloitin opiskelun ammattikorkeakoulussa, mutta jätin opinnot kesken hyvin varhaisessa vaiheessa, koska en tuntenut alaa omakseni. Vuonna 2014 aloitin toiset opinnot eri linjalla eri ammattikorkeassa, mutta jouduin keskeyttämään nämäkin opinnot, koska en pärjännyt; tipuin kärryiltä psyykkisen ja fyysisen sairastelun vuoksi. Tällä hetkellä olen kuntoutustuella. Hain kevään yhteishaussa taas ammattikorkeakouluun opiskelemaan, tällä kertaa alaa, joka on minulle varmasti helpompi ja sopivampi. Toiveeni on, että saan elämäni "raiteilleen", valmistun ja pääsen töihin. Käyn myös viikottain terapiassa tavoitteena saada masennus selätettyä. En tietenkään voi sanoa olevani tyytyväinen näihin "hukattuihin" vuosiin, mutta toisaalta ajattelen niin, että kaikella on tarkoituksensa. Nyt tiedän, kuka olen ja mitä haluan, ja teen kaikkeni saavuttaakseni haluamani.

Terkkuja tutuille :)

Vm. -88, yksi ammatillinen perustutkinto sekä kaksoistutkinto taskussa. Työelämässä ollut hävettävän vähän. Naimisissa, miehen kanssa 5 vuotta tallattu yhteistä polkua. Mies vakituisessa, joskin matalapalkkaisessa työssä, plussaa se että todella rakastaa työtään, on hänelle siis intohimo. Vauva nyt reilu 7 kk, hain jo odotusaikana opiskelemaan sosionomiksi, pääsin mutta ollut poissaolevana vanhenpainvapaan vuoksi. Opinnot aloitan ensi syksynä. Tällä hetkellä vuokralla rauhallisella asuinalueella parin kilometrin päässä ydinkeskustasta.

Tulevaisuus mietityttää toki, mutta ajattelen, että turha lopulta menettää yöuniaan sitä pohtiessa. Aika näyttää.

Täällä  myös -87 syntynyt nainen. Kihloissa, miehen kanssa oltu melkein neljä vuotta yhdessä, joista kaksi ja puoli rengastettuina. Naimisiin haluaisin joskus, mies ei ole niin innostunut. :D Lapsia ei ole enkä tiedä tuleeko.. Kummallakaan ei ole vauvakuumetta. Asutaan vuokralla ja molemmilla vakituinen työ. Minä olen kypsä omaani, joka on raskasta ja huonosti palkattua, aion lähteä opiskelemaan kunhan keksin vaan mitä haluaisin elämälläni tehdä.  Valmistunut olen ylioppilaaksi -06 ja merkonomiksi pari vuotta sitten.  Elämä on ihan kivaa, koska mulla on mies jota rakastan ja olen terve, mutta jotakin tässä pitäisi keksiä, koska en halua tänhetkistä työtäni tehdä koko loppuelämää. Kiva lukea muiden samanikäisten juttuja!

Vuosimallia 89, naimisissa 9 vuotta. Lapsi menee syksyllä kouluun. Mulla ja miehellä AMK-tutkinnot, miehellä vakipaikka ja mulla pitkä määräaikainen sopimus. Ostettiin juuri oma asunto. Jatko-opinnot houkuttelevat, tätä työtä en seuraavaa neljääkymmentä vuotta jaksa :) 

Elämä on ollut tuon miehen kanssa aina vain hyvää. Lapsemme on ihana. Ollaan matkustettu kymmenen vuoden aikana yhteensä seitsemässätoista maassa. Ollaan kierrelty kotimaata. Saatu asua meille tärkeässä paikassa, tärkeiden ihmisten lähellä, saatu korvaamatonta apua ja tukea lapsen kanssa. Taloudellinen tilanne on hyvä. Aikaa saisi olla enemmän, tämä tosin taitaa olla useimpien työssäkäyvien lapsiperheiden ongelma :) Oikeasti mitään valittamista ei ole.

Ihana ketju! Mukava tosiaan kuulla mitä ikätovereiden elonpolku on pitänyt sisällään :)

Syntynyt -87, avioliitossa, yhdessä mieheni kanssa kuusi vuotta. Ei lapsia, asutaan mieheni kanssa omistusasunnossa, vakituinen työpaikka, korkeakoulututkinto. 10 vuotta tulee täyteen ylioppilasjuhlista, eli v. 2006 jolloin aloitin yliopisto-opinnot syksyllä. Mihin tämä aika menee!  

Ite -87 syntynyt, mies vuotta vanhempi. Yhdessä oltu 9v, niistä 6v naimisissa. 3 lasta siunaantunut. Mulla on AMK tutkinto, tällä hetkellä olen vielä äitiyslomalla viimeisestä lapsesta. Mies on yrittäjä. Asutaan 250neliöö omakotitalossa maalla, muutaman vuoden sisällä ostetaan miehen kotitila. Matkusteltu ollaan jonkin verran, minä enemmän, mies ei niin välitä. Lapset pieniä (vanhin 4v), joten viime vuodet menty lasten ehdoilla.

Tulevaisuudessa toivon, että voidaan matkustella taas enemmän sekä Suomessa että ulkomailla, perheenä, yksin ja pariskuntana. Meillä on jonkin verran säästössä rahaa, ollaan ajateltu ryhtyä asuntosijoittajiksi - eläkettä kun ei varmaan tulla valtiolta saamaan enää siinä vaiheessa. Mutta ihan mukavalta tää elämä tuntuu - sillon ku lapset ei oo kipeenä ja kiukuttele...

88, amk-tutkinto, pätkätöitä, työssäkäyvä mies, vuokralla, raskaana. Aika paskaa ollut tämä elämä tähän asti. Nyt näyttää jo vähän valoisammalta.