80-luvun lopulla syntyneet: elämäntilanteesi?

Olen syntynyt 1987 ja asumme 3,5 vuotta sitten ostetussa omakotitalossa miehen ja kahden lapsen kanssa.

Koulutuksena mulla on toiseen asteen ammatillinen tutkinto ja käyn tässä kuopuksen vanhempainvapaan aikana ankaraa ajatustyötä siitä mitä teen kun tuo pieni tuosta vielä kasvaa. Että jatkanko opiskelua vai haenko töitä.

Olen syntynyt v 1988 ja tehnyt töitä kohta 10 vuotta. Nyt säästötilillä on 50000, ja mietin lähtisikö sitä maailmanympärysmatkalle vai ostaisinko asunnon. Mies löytyy, mutta tuskin kauaa. Lapsia tuskin haluan koskaan.

Tulisko nyt enemmän vastauksia? :)

Oon -89. Oon ollut naimisissa 7 vuotta. Lapsia meillä 3 alle kouluikäistä. Molemmilla toisen asteen tutkinto, mies töissä ja minä kotiäitinä. Asutaan omistusasunnossa, rivitalon pääty reilu 90 neliötä.

Olen 1989 syntynyt nainen. Asun avoliitossa kaksi vuotta vanhemman poikaystäväni kanssa, olemme seurustelleet reilun vuoden. Tässä elämänvaiheessa olen saavuttanut yhden AMK-tutkinnon, ja tällä hetkellä opiskelen seuraavaa yliopistossa. Mies opiskelee myös.

Tulevaisuudelta odotan sekä omaa että miehen valmistumista, mutta tähän menee vielä useampi vuosi, koska olemme molemmat opintojemme alkuvaiheessa.

Lisäksi toivon, että pääsemme molemmat oman alan töihin nykyisessä kotikaupungissamme. Tiedän, että tämä on melko epärealistista, mutta saahan sitä toivoa. :) Muita tulevaisuudensuunnitelmia tai haaveita on päästä matkustelemaan, harrastaa yhdessä ja erikseen, mutta oikeastaan en hirveästi mieti (niin kovin epävarmaa) tulevaa, vaan elän hetkessä. Lapsia emme näillä näkymin halua, mutta jonkun lemmikin ehkä. :)

Minä olen 1987 syntynyt mies. Kävin ammattikoulun autopuolen ja sitten armeijan. Asun äidin kanssa kaksin. Töitä ei oo ollut hetkeen, kun kaverilta meni korjaamo nurin mutta päivät menee kavereitten autoja rassaillessa ja piha hommissa ja kesäisin kalassa. Tässähän tämä menee.

Kolme toiseen asteen tutkintoa (lukio ja pari amista). Osa-aikatöissä. Vuokrayksiössä, ei varaa ostaa omaa. Ei mitään suhdetta ikinä eli lapsiakaan ei ole. Elämä tuntuu aika merkityksettömältä. Mietin lähteväni taas kouluun, mutta en ole ihan varma mitä kannattaa opiskella. Ei näistä edellisistä tutkinnoistakaan ollut paskaakaan hyötyä. Olisi pitänyt lähteä vaikka yliopistoon aikoinaan.

Olen syntynyt vuonna 1985. Lähdin viime syksynä opiskelemaan ihan uutta yliopistotutkintoa, olen jo aiemmaltakin koulutukseltani maisteri. Nyt vaihtuu kylmä ja talouskeskeinen maailma toivottavasti humaanimpaan ja sellaiseen, jossa koen olevani enemmän oma itseni ja hyödyksi ympäröivälle maailmalle. Olen valmistunut maisteriksi vuonna 2011 ja ollut siitä lähtien viime syksyyn asti oman alan töissä kahdella eri työnantajalla. Asun vuokralla kaupungin keskustassa, liki kuusivuotinen seurustelusuhde päättyi vuosi sitten ja nyt on ihanaa säpinää ihanan miehen kanssa :) 

Hauskaa täältäkin nähdä, miten erilaisia elämäntilanteita samanikäisillä ja vähän nuoremmillakin on. Olen kotoisin "Suomen raamattuvyöhykkeeltä", ja monet vanhat luokkakaverit ovat olleet äitejä jo kohta kymmenen vuotta. Omissa opiskelukavereissa puolestaan vanhempia on ihan vasta pari. 

Olen syntynyt -88, avopuoliso löytyy. Lapsia ei ole, enkä tiedä tuleekokaan. Vakituinen työpaikka, johon olen ihan ok-tyytyväinen. Taustalla maisterin paperit. Oman asunnon ostosta haaveilen, muuten ei oikein mitään näköpiirissä ja vähän meinaa lamaannuttaa tämä arjen harmaus. Tai siis se, että sama jatkuu päivästä toiseen eikä oikein mitään tapahdu, tai ole mitään suurempia suunnitelmia.

Että tätäkö se on sitten seuraavat 40+ vuotta ja sen jälkeen eläkkeelle? Toisaalta taas mullahan on kaikki asiat ihan hyvin, enkä tiedä, miten tätä voisi piristää. Itsestähän se vain olisi kiinni, jos keksisi jotain actionia :) tulevaisuus ei sinänsä huoleta.

1987 syntynyt nainen. Miehen kanssa ollaan oltu naimisissa kohta viisi vuotta ja meillä on alle vuoden ikäinen lapsi. Omistusasunto ostettiin joku aika sitten. Korkeakoulututkinto suoritettu ja töitäkin olen jonkin verran ehtinyt tekemään. Määräaikainen työsuhde päättyi äitiysloman aikana, joten jahka lapsi vähän kasvaa, pitää katsella jotain muita hommia.

Minä myös 87. Valmistun maisteriksi aivan pian. Olen viime vuodet tehnyt oman alan pätkätöitä, niin opintoja olen tehnyt aina kun ei ole ollut töitä. Kesäksi taas pätkä tiedossa omalta alalta. Vähän on harkinnassa työn perässä ulkomaille lähtö, kun tuntuu että nyt olisi vähän niinkuin viimeinen tilaisuus aloittaa elämä alusta. Sinkku olen nykyisin, koska kuuden vuoden avoliitto päättyi vuosi sitten.

Olen syntynyt 1987. Minulla on ammattikorkeakoulututkinto, teen sesonkiluonteisia töitä ja matkustelen paljon. Olen ollut kaukosuhteessa ulkomaalaisen miehen kanssa nyt puolisen vuotta. En usko haluavani lapsia, mutta haluaisin joskus naimisiin. Parin vuoden päästä suunnittelen asettuvani vähän paikalleni johonkin ainakin hetkeksi, kun alanvaihto häämöttää edessä. Ehkäpä sinne, missä mieheni asuu.

Minä synnyin -86, kaksi lasta, toinen aloittaa syksyllä koulun, toinen on 8kk, kotona olen pienten kanssa. Artesaani olen, mies sairaalassa pieni palkkasimmassa kunta-alan duunissa. Omistus kolmiossa asutaan, haluttaisiin omakotitaloon, mutta tämä pitäisi saada myytyä ensin, ja myyntitilanne on aika kehno. Mietin pitäisikö parin vuoden päästä opiskella esim sosionomiksi monimuotokoulutuksena.

1987 syntynyt nainen. 2 ammattitutkintoa, 2 lasta, mies ja omakotitalo. Haaveena suorittaa yliopistotutkinto vielä joskus, haen ekaa kertaa ensi vuonna mutta en usko että pääsen vielä sisälle. Töitä nykyisellä alalla on mutta haluan vaativampaa työtä sekä parempaa palkkaa :)

Säästöistä remontoitu ja ostettu uudempi auto, nyt taas pitää alkaa kerryttään säästötiliä :)

-88, naimisissa, maisterin paperit, määräaikainen työ omalta alalta, mies samanikänen ja tulot 100te vuodessa, vuokralla kaksiossa keskustassa. Oma asunto ei ole haaveissa, "perhe"vene ja farmariauto löytyy, ei lapsia vielä, mutta ehkä joskus.

Minäkin -87. Elämä on aika tavallista. Maisterin tutkinto, aviomies, vakityöt molemmilla, yksi 1,5 v lapsi, kerrostalokolmio ja iso asuntolaina. Moni asia mietityttää tulevaisuudessa. Taloudellinen tilanne on nyt ok, mutta miehen ala on tuulinen. Omani aika varma. Mutta millainen paikka Suomi on elää ja kasvattaa lasta 10/20/30 vuoden päästä? Säilyykö asunnon arvo, saanko koskaan eläkettä, onko lapsellani mahdollisuus yhtä hyvään peruskouluun kuin itselläni oli? Haluaisin toisen lapsen, uskallanko enempää?

-87 syntynyt nainen, avoliitossa 5v, asumme vuokra-asunnossa Helsingin kesustassa. Molemmilla korkeakoulututkinto ja vakituinen työpaikka, valmistumisesta noin 2 vuotta. MIetimme mikä olisi meille se "seuraava askel", asunnon osto (mistä, minne haluamme asettua?) vai lapsi, koira vai mikä..? ASPilla kohta maksimisäästö täynnä. 

Olen -89 syntynyt nainen. Naimisissa ollut kohta 7 vuotta ja yhtäkauan on siitä kun ostettiin omakotitalo. Lapsia meillä on kolme: 6v, 4v ja 2v. Farmariauto ja kaksi koiraa. Tällä hetkellä olen kotiäitinä ja miehellä vakiduuni. Ammattikoulun olen käynyt ja töissä ollut siitä asti, paitsi hoitovapaat, ja viimeisen lapsen jälkeen olen ollut kotona kun uutta työtä ei ole löytynyt. Toivon että löydän itselleni uuden työn ja joskus vuosin päästä haaveissa vielä yksi iltatähti.

89 syntynyt nainen, avoliitossa toista vuotta. Diplomi-insinööri, oman alan töissä. Omistuskolmio Helsingin keskustassa. Lapsia ei ole edes ystäväpiirissä. Matkustellaan ja syödään ulkona.

Olen vuonna 1987 syntynyt nainen. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta, pari vuotta naimisissa. Asutaan omassa talossa ja eletään rauhallista ja pysähtynyttä elämää. Lapsia ei ole. Mies on halunnut lasta jo monta vuotta, minä taas en osaa nähdä itseäni äitinä enkä tiedä haluanko vai enkö halua, vieras ajatus joka ei tunnu avautuvan. Tuntuu oudolta että muilla ikäisilläni on lapsia.

Olen ollut lukiosta asti masentunut ja nykyään elän kuntoutustuella, ei töitä tai opiskeluja. Näen tulevaisuuden aika toivottomana eikä minulla ole unelmia tai haaveita. Ahdistaa ajatus että pitäisi jaksaa elää vanhaksi ja kokea vielä paljon lisää menetyksiä.