Kälyllä aivan eri kokemus yhteisestä anopista - miniöiden eri arvoinen kohtelu

Olen nyt viimeisten vuosien aikana havahtunut huomaamaan, miten eri tavalla anoppi meitä poikiensa puolisoita kohtelee. Tyttären mies on tietysti asia erikseen, vävy kun mieheni perheessä on anopin ehdoton suosikki.
Mutta että me miniätkin olemme täysin eri arvoisissa asemissa! Ja lastenlapset.

Ei siis ihme, että kälylläni (mieheni veljen vaimolla) on varmastikin aivan eri kokemus anopista ja tämän käytöksestä. Tätä toista miniäänsä anoppi on kohdellut kuin kukkaa kämmenellä alusta alkaen. On leivottu, kudottu, ommeltu, autettu, kyläilty lähes viikottain. Minun (ja koko meidän perheen) kohtelu on aivan päinvastaista. Anoppi ei leivo, ei neulo, kyläillytkit on viimeisen 10 vuoden aikana kokonaiset kaksi kertaa! Kaksi kertaa! Aina on tullut viimetipassa jotakin estettä.

En ymmärrä miksi näin. :(
Olen aina yrittänyt olla anoppia kohtaan ystävällinen ja reilu, kohtelias ja huomioonottava. Meillä on ihan perusnätti, siisti koti. Lapset on hyvin puettuja ja mielestäni hyvin käyttäytyviäkin. Ollaan oltu toimeliaita ja säästäväisiä, osittain toki pakonkin edessä kun meille anoppi ei apen kanssa aikaa tai rahaa ole halunnut auttamismielessä lahjoittaa. Kuten muille lapsilleen ja näiden perheille.

Voisiko joku anoppi-ihminen tai kohtalotoveri-miniä auttaa minua ymmärtämään mitä teen/teemme perheenä väärin? :( Pahalta tuntuu. Olla ilman tukiverkkoja ja normaaleja lähisukulaissuhteita ilman että asiaan pystyy itse vaikuttamaan.