Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Vierailija
16.04.2016 |

Menin kirjoittamaan työkaverin kännisekoiluista ja -sanomisista sähköpostin, minkä lähetin työpaikalla isolle porukalle. Näistä jotkut on kai lähettäneet sähköpostia eteenpäin.

Nyt tämä työkaveri väittää, että olen rikkonut lakia ja on haastamassa oikeuteen, koska löytyy seuraavanlainen pykälä:

***************
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000531

8 § (13.12.2013/879)

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville
esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
***************

Mitä mieltä olette? Voiko tieto olla yksityiselämää koskevaa kun se on tapahtunut julkisesti ravintolassa? Entä mites nuo, jotka ovat sähköpostia välittäneet edelleen, ovatko hekin loukanneet tämän henkilön yksityisyyttä?

Kommentit (208)

Vierailija
101/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Menin kirjoittamaan työkaverin kännisekoiluista ja -sanomisista sähköpostin, minkä lähetin työpaikalla isolle porukalle. Näistä jotkut on kai lähettäneet sähköpostia eteenpäin.

Nyt tämä työkaveri väittää, että olen rikkonut lakia ja on haastamassa oikeuteen, koska löytyy seuraavanlainen pykälä:

 Mitä mieltä olette? Voiko tieto olla yksityiselämää koskevaa kun se on tapahtunut julkisesti ravintolassa? Entä mites nuo, jotka ovat sähköpostia välittäneet edelleen, ovatko hekin loukanneet tämän henkilön yksityisyyttä?

Aivan oikein sulle jos työkaveri vie jutun oikeuteen jossa sulle luetaan tuomio, toivottavasti saat kunnon rangaistuksen.

Myötätuntoako tulit tänne kalastelemaan, häpeisit edes.

Vierailija
102/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herätessään ap voisi valottaa hieman viestin sisältöä. Mitä rasvaisempia yksityiskohtia, sitä raskauttavampaa tietysti. Yleisluontoinen esitys känniörveltämisestä versus raportointi halventavasti detaljeja myöten on eri asia. 

Hereillä ollaan. Työkaveri lateli kaikenlaisia idioottimaisuuksia känniangsteissaan ja kirjoitin sähköpostiin muun muassa nuo hänen sanomisensa yksityiskohtaisesti.

Melko nöyräksi vetää kun lukee näitä kommentteja täällä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, sain jo parilta työkaverilta ripitystä sähköpostin lähettämisestä. En vain yksinkertaisesti tullut ajatelleeksi millaiset seuraukset sähköpostin lähettämisellä olisi varsinkin kun sisältö on täysin totuudenmukainen.

ap

Eikö sulle ap ole tullut koskaan mieleen, että humalassa oleva ihminen ei ajattele johdonmukaisesti eikä toimi oman oikean perusluonteensa mukaisesti ollenkaan? Hänen aivonsa ovat myrkytystilassa ja sekaisin, jolloin jokin asia voi saada suhteettomat piirteet ja humalainen helposti esim. veetuilee tai on agressiivinen, vaikka normaalitilassa ei olisi sellainen koskaan.

Minun kokemukseni keski-ikään mennessä on, että humalassa ihminen kertoo rehellisesti kyllä kaikenmoisia asioita. Sieltä ne oikeat patiat ja anti-patiat tulevat esiin. Siksi olenkin varma, että ap:n työkaveri se tässä se oikea mulkku on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tässä vielä huolettaa kun joku työkavereista on laittanut kirjoittamaani sähköpostia kuulemma eteenpäin. Voinko kieltää muita työkavereita laittamasta sähköpostia eteenpäin ja onko heidän "toteltava" eli onko minulla oikeudet kirjoittamaani tekstiin? Mietin, että olenko vastuussa nyt siitäkin, että muut lähettelee sähköpostia eteenpäin vai vastaako jokainen itse jos levittää sähköpostia edelleen?

ap

Et voi kieltää. Posti on nyt heidän "omaisuuttansa" ja sinulla ei ole mitään oikeuksia siihen enää. Näin ollen et myöskään vastaa siitä, mitä he tekevät "omaisuudellaan". 

Eli tämä työkaveri, josta sähköpostin kirjoitin voi minun lisäkseni haastaa oikeuteen ne, jotka laittavat viestin eteenpäin?

Ajattelin laittaa heti maanantaina samalle 30 hlön porukalle sähköpostin, että lähettämäni viesti on yksityiselämää loukkaavan tiedon välittämistä ja myös ne, jotka välittävät viestiä eteenpäin syyllistyvät rikokseen. Jos tämä vaikka hillitsisi viestin leviämistä.

ap

Kuulehan. Jokainen järkevä ihminen ei muistuttele näistä asioista enää mitään. Anna asian olla. Älä möyhi näitä enää. Paras tapa. Sitten se juttu vaan kuolee hiljaisuuteen.

Vierailija
104/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se tässä vielä huolettaa kun joku työkavereista on laittanut kirjoittamaani sähköpostia kuulemma eteenpäin. Voinko kieltää muita työkavereita laittamasta sähköpostia eteenpäin ja onko heidän "toteltava" eli onko minulla oikeudet kirjoittamaani tekstiin? Mietin, että olenko vastuussa nyt siitäkin, että muut lähettelee sähköpostia eteenpäin vai vastaako jokainen itse jos levittää sähköpostia edelleen?

ap

Et voi kieltää. Ja se olet SINÄ kuitenkin joka olet vastuussa tekstin sisällöstä, kun sen olet tuottanutkin. Nyt on aika katsoa peiliin, eikä etsiä lisäsyyllisia aiheuttamaasi katastrofiin.

Musta on vähän huvittavaa että koitat vedota tohon, että juttu on totta.. no, milläs todistat sen olevan totta? Ihan yhtä hyvin työkaverisi voi sanoa että panettelet ja valehtelet.. ja et pysty millään todistamaan olevasi oikeassa.

Parasta on, mitä  voit omassa tilanteessasi koittaa tehdä. On että otat nyt aikuisena ihmisenä täyden vastuun tuosta typerästä tempauksesta. Menet puhumaan sille työkaverillesi. olet rehellinen siitä miksi menit niin tekemään ja myönnät syvästi katuvasi tekemääsi ylilyöntiä jota sinun ei olisi pitänyt tehdä. pyydät anteeksi antoa ja sitä rataa..  ehkä siten voit vähän nahkaasi pelastaa.  Ihmisluonne nyt vain on sellainen, että jos nyt tuossa tilanteessa koitat minimoida vahinkoa, koitat etsiä rinnallesi muita syyllisiä ja tappelet vastaan, niin varmasti siellä vastapuoli suuttuu entistä enemmän. Nöyryyttä peliin!

Vierailija
105/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan oikein sulle vasikka toivottavasti saat kunnon rapsut

Vierailija
106/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulet huomaamaan, kuka niitä välejä todellisuudessa hämmentää ja katkoo.

Aika näyttää sulle sen.

Kerro mulle yksikin pätevä perustelu, miksi se olisin juuri mä, joka valehtelisin? Perustele.

Kyllä sun ongelmt johtuu ihan muista kuin musta.

Oho, ap on kaikenlisäksi vainoharhainen... Kyllä, täsmää hyvin... sun täytyy varmasti olla siskoni!! Mutta toisaalta, mieleterveysongelmiahan sulla on aina ollut. Myös niitä harhoja...

Mitäs harhoja mulla on ollut? Kerroppa..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli sulla ei ole aikomustakaan keskustella kuin aikuiset.

Kun mä sanoin, etten ole sua panetellut, sä heität täyslaidallisen peetä mun niskaan.

Sähän olet itse ihan skitso. Ensin huudat suunapäänä kuinka kunnianloukkaus sitä ja tätä ja heti perään koitat mustamaalata mua! :D

Mulla ei ole koskaan ollut harhoja. Johan sitä vastaan kaikki todisteetkin puhuvat..

Mitäpä jos koittaisit päästä yli siitä, ettet ole enää osa mun elämää. Et ainakaan tuolla käytöksellä.

Vierailija
108/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluat, voidaan keskustella asiat halki, mutta ei täällä.

Sitä, johtaako se mihinkään, on vaikea sanoa.

Mutta mietippä kuinka paljon myönnytystä mäkin siinä tekisin.. Osaisitko antaa sille arvoa, epäilen..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä tuo todellista mustamaalausta ole, kun ei nimiä ole, mutta en nyt keksinyt muutakaan sanaa..

Mutta noin periaatteena: Ensin haukkuu toista ja sitten tekee itse sen, mistä toista haukkuu.

Vierailija
110/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Säännöksen ideana on se, että pelkkä ihmisen yksityiselämään kuuluvan tiedon levittäminen lukuisten muiden saataville on laitonta. Jos esimerkiksi jostain bileistä laitetaan arkaluonteisia kuvia laajan ystäväjoukon katseltavaksi, niin rikos saattaa hyvinkin toteutua. Tieto voi siis olla sinänsä oikea mutta arkaluontoinen. Kyse on ns. asianomistajarikoksesta."  - Päivi Tiilikka YLE:n haastettelussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli sulla ei ole aikomustakaan keskustella kuin aikuiset.

Kun mä sanoin, etten ole sua panetellut, sä heität täyslaidallisen peetä mun niskaan.

Sähän olet itse ihan skitso. Ensin huudat suunapäänä kuinka kunnianloukkaus sitä ja tätä ja heti perään koitat mustamaalata mua! :D

Mulla ei ole koskaan ollut harhoja. Johan sitä vastaan kaikki todisteetkin puhuvat..

Mitäpä jos koittaisit päästä yli siitä, ettet ole enää osa mun elämää. Et ainakaan tuolla käytöksellä.

Sinähän se olet jonka kanssa ei voi keskustella mitään. Tuossa näkyy perusselkeä toimistatapasi.. SULLA on jotain hampaankolossa työkaveria kohtaan. mitäpä teet ensimmäiseksi.. menet ja mustamaalaat ihmisen työkavereille, ihmisille, joille teidän kahdenväliset kiistat eivät edes kuulu.. mustamaalausta mustamaalausta.. sitten paniikissa taas mietit, että mitäpä sitä tuli taas tehtyä.. ja syyllinenhän löytyy aina jostain muualta kun omasta itsestään, ja omista toimista, kun tarpeeksi kauan vatvoo ja asioita kääntelee. Niin, ja anteeksihan ei koskaan voi pyytää, vaikka kuinka toista on loukannut. Ja ei, et kuulu minunkaan elämään, koska sinuun ei voi luottaa, ei sitten yhtään.

Ja ei muuten ole ensimmäinen työpaikka josta olet saanut kenkää käytöksen takia, eikä varmasti viimeinen. Jatka vaan samaa rataa.

Vierailija
112/208 |

Sä et ole mun sisko sitten.. :D

Mä en ole saanut potkuja..

Tai sitten sulla on toooooooodella vilkas mielikuvitus..

Samanlainen tapa sulla on kuin mun siskollani, eli heittää se, mistä sua syytetään takaisin toisen naamalle.

Tällaista hiekkalaatikkoleikkiä: Ite olet! ;)

"Sä olet epäluotettava",

"SÄ olet epäluotettava"!

"Sä olet ilkeä".

"SÄ olet ilkeä"!

jne jne.. Kaikki tulee bumerangina takaisin, hassua! :D

"Sulta tulee kaikki bumerangina takaisin", niinkö? ;D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo loppu oli kirjoitettu ikäänkuin mun siskolle, ei sulle..

Mutta voithan säkin siitä jotain onkees ottaa.

Ja pienenä vinkkinä sulle: Mikset sitten anna toisen olla, jos sä et aio sopia ja omalta osaltasi myös pyytää anteeksi, sillä riitaan tarvitaan aina kaksi.

Hyvinpä sä tiedät siskosi tekemiset työpaikallaan, vaikka et itse siellä ole edes ollut vai oletko, en mä sitäkään tiedä..

Itsestäni voin sanoa, että potkuja en ole saamassa, tuollaiseen en ole syyllistynyt koskaan ja oikein on hyvät välit monienkin entisten työkavereiden kanssa edelleen..

Kiusaajista en tykännyt.

Vierailija
114/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli sulla ei ole aikomustakaan keskustella kuin aikuiset.

Kun mä sanoin, etten ole sua panetellut, sä heität täyslaidallisen peetä mun niskaan.

Sähän olet itse ihan skitso. Ensin huudat suunapäänä kuinka kunnianloukkaus sitä ja tätä ja heti perään koitat mustamaalata mua! :D

Mulla ei ole koskaan ollut harhoja. Johan sitä vastaan kaikki todisteetkin puhuvat..

Mitäpä jos koittaisit päästä yli siitä, ettet ole enää osa mun elämää. Et ainakaan tuolla käytöksellä.

Sinähän se olet jonka kanssa ei voi keskustella mitään. Tuossa näkyy perusselkeä toimistatapasi.. SULLA on jotain hampaankolossa työkaveria kohtaan. mitäpä teet ensimmäiseksi.. menet ja mustamaalaat ihmisen työkavereille, ihmisille, joille teidän kahdenväliset kiistat eivät edes kuulu.. mustamaalausta mustamaalausta.. sitten paniikissa taas mietit, että mitäpä sitä tuli taas tehtyä.. ja syyllinenhän löytyy aina jostain muualta kun omasta itsestään, ja omista toimista, kun tarpeeksi kauan vatvoo ja asioita kääntelee. Niin, ja anteeksihan ei koskaan voi pyytää, vaikka kuinka toista on loukannut. Ja ei, et kuulu minunkaan elämään, koska sinuun ei voi luottaa, ei sitten yhtään.

Ja ei muuten ole ensimmäinen työpaikka josta olet saanut kenkää käytöksen takia, eikä varmasti viimeinen. Jatka vaan samaa rataa.

Sä et ole mun sisko sitten.. :D

Mä en ole saanut potkuja..

Tai sitten sulla on toooooooodella vilkas mielikuvitus..

Samanlainen tapa sulla on kuin mun siskollani, eli heittää se, mistä sua syytetään takaisin toisen naamalle.

Tällaista hiekkalaatikkoleikkiä: Ite olet! ;)

"Sä olet epäluotettava",

"SÄ olet epäluotettava"!

"Sä olet ilkeä".

"SÄ olet ilkeä"!

jne jne.. Kaikki tulee bumerangina takaisin, hassua! :D

"Sulta tulee kaikki bumerangina takaisin", niinkö? ;D

Niin... miksihän ne työt ei ole joissain paikoissa jatkuneet... hmm

Edelleen kuitenkin.. menit kirjoittamaan panettelu mielessä työkaverista postia, joka on omiaan häntä vahingoittamaan, mustamaalausta mustamaalausta.. sitten mietit kuinka pääset kuin koira veräjästä... Onko vaikeaa mennä pyytämään anteeksi? Onko vaikea hoitaa kuntoon omat sotkut jotka olet aiheuttanut?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/208 |

Hmm, mua pyydettiin siihen edelliseenkin työpaikkaan tuuraamaan, hmm.. ;)

En tiedä kuka olet, mutta kun sulle ei jo tuosta valjennut, että en ole sun siskos, niin ota nyt hyvä ihminen jo jotain nappia tuohon palstapsykoosiis! :o

Siellä on todella kaunis ilma ja mä ainakin lähden sinne, että heippa! :)

Vierailija
116/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko vielä sanoa tämä, että: Hitto, kun en itse muista kyllä tuollaista tapahtuneen.. :'D

Voisin hyvin kyllä kuvitella mun siskoni väittävän musta tuollaistakin..

Vierailija
117/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

OMG!!

Ei ole totta että jatkat tätä joillain keskustelupalstoilla. Tunnistan kyllä tämän tapauksen kun sain työkaverilta kirjoittamasi s.postin ja hän vielä linkkasi tähän keskusteluun, jonka oli huomannut eilen täältä. Enkä muuten ole ainoa jolle tämän linkkasi.

Ihan oikeasti, lopeta jo! Olet saanut jo ihan tarpeeksi vahinkoa aikaiseksi. Anteeks, kun kirjoitin tämän, mutta nyt olis jo aika hillitä ja hienoinen vihjaus ettet nyt tee tästä enää isompaa juttua.

Vierailija
118/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selailin ihan mielenkiinnosta oikeuden ratkaisuja. Kyllä kaikissa tuomioissa on käytetty tiedon levitykseen on käytettu "menetelmää", joka saattaa tiedon nimenomaan hallitsemattomalle vastaanottajaryhmälle. Esim. avoin Facebook-sivu, lehtijuttu tai videon lataaminen YouTubeen. 

Katsoisin siis, että tämä rinnastuu samaksi kuin että aloittaja olisi kahvihuoneessa kertonut asian. Eli ei menisi yksityiselämää loukkaavan tiedon pirtaan. 

Vaikka maallikolta tästä tuntuu, oikeus on tarkka muotoseikoista. Jos ei täyty tunnusmerkistö, se ei täyty, vaikka teko tuntuisi kuinka inhottavalta. 

Lain puitteissa tämä menee lähinnä työsuojelupykäliin . Kyse on epäasiallisesta kohtelusta (työpaikkakiusaamista laki ei käsitteenä tunne). Lievimillään tästä tulisi varoitus ja enimmillään irtisanominen. 

Minusta tässä on kyseessä painavampi asia, kuin kahvihuoneessa juoruilu. Todisteena on sanatarkasti mustaa-valkoisella. Epäasiallista kohtelua todellakin! Toivottavasti asianomainen uhri vie kiusaamisen esimiehen tietoon.

Millä perusteilla olisi painavampi asia? Koska "mustaa valkoisella"? Sehän korkeintaan vaan toimii todisteena ja tukee alkuperäisen kiusaajan tarinaa, että aloittaja tosiaan lähetti ko. sähköpostin. Työnantaja voi toki tykätä huonompaa kun käytetty työsähköpostia eikä siviili, mutta ei se liity asiaan.

Vierailija
119/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se tässä vielä huolettaa kun joku työkavereista on laittanut kirjoittamaani sähköpostia kuulemma eteenpäin. Voinko kieltää muita työkavereita laittamasta sähköpostia eteenpäin ja onko heidän "toteltava" eli onko minulla oikeudet kirjoittamaani tekstiin? Mietin, että olenko vastuussa nyt siitäkin, että muut lähettelee sähköpostia eteenpäin vai vastaako jokainen itse jos levittää sähköpostia edelleen?

ap

Et todellakaan voi kieltää sähköpostin saaneita jakamasta sitä eteenpäin. Jos minä olisin työkaverisi, välittäisin tuon sähköpostin esimiehelle, eikä sinulla olisi siihen nokan koputtamista.

Vierailija
120/208 |
17.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kysyin juristin mielipidettä tästä. AP on tehnyt rikoksen. Hänellä on ollut tarkoituksenaan levittää työkaveristaan tämän yksityiselämää loukkaava tietoja. Eli teko on ollut tahallinen, ja AP:lla on ollut selkeä vahingoittamistarkoitus. Se on tässä oleellista. Tapahtumapaikka on toissijainen. Työkaveri on luottanut siihen, että hänen toiminnastaan ei raportoida ulkopuolisille tai laajalle yleisölle, ja tapahtumat ovat sattuneet vapaa-ajalla, eivätkä liity millään tavalla työntekoon tai työpaikkaan.

Minäkin olen parissa tapauksessa päätynyt kysymään juristin mielipidettä, ovat olleet kiusallisen väärässä. En ymmärrä kuinka on edes mahdollista, että voivat antaa niin vääriä neuvoja.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä yhdeksän