Radio-ohjelmien huono taso
Olen viime aikoina joutunut työni puolesta ajamaan paljon autolla ja autossa tulee pidettyä radio päällä. Aamuisin olen kuunnellut SuomiPopin ja Novan aamuohjelmia, muutoin ko. kanavien päivä/iltapäiväohjelmia. SuomiPop nyt on yhtä pierua, pissaa, kakkaa ja panemista hysteerisen naisen kikattaessa ja käkättäessä vieressä. Vedetään mutkat todella suoriksi ja julistetaan kaiken maailman asioita muka totuuksina. SuomiPopin iltapäiväohjelmassa juontajat lukevat toisilleen juttuja lehdistä ja juttelevat niistä samalla mainostaen Nelosen ohjelmia. Tyyli on asiallisempi, mutta on heilläkin jatkuvasti aika isoja aukkoja yleissivistyksessä, mikä tulee keskustelussa esiin. Novan puolella myös hyvin pitkälti luetaan juttuja lehdistä ja jutellaan niistä. Samat biisit soi vuorokauden ympäri ja mainokset pyörii. Jotkut näitä ohjelmia tekevistä ihmisistä vielä kehtaavat kutsua itseään toimittajiksi! Onko kenelläkään muulla mennyt maku radio-ohjelmien tosi heikkoon tasoon?
Kommentit (55)
> Puheelta vaan tulee aivan todella paljon liikaa urheilua. Saisivat sen jättää sieltä pois kokonaan.
Tämä!
Eniten ärsyttää se, kun lähetetään pari tuntia sitten kuultuja juttuja uusintana samassa ohjelmassa. Esim Novalla. Seikalta tulleet jutut tulee uusintana ennen kymppiä. Järkyttävää kuuntelijoiden aliarviointia. Nyt kuuntelen novaa kuudesta kasiin ja iskelmää kasista kymppiin (töissä siis).
- Höhöö ei vittu mä olin nii kännis viime festareilla et yritin sit sekaantua koiraan ku ei muuta pillua tullu :D ei muuten mut sattu oleen sellanen poliisikoira :D ja just silloin viel työvuoros :D sen jälkeen onki ollu hieman totuttelua kun takavarikoi puolet mun nakista valtiolle :D
- JAAJOO YÄÄÄÄÄÄÄK!!!!!! XDDDDDDDD
Taso on kyllä tosiaan todella huono, ja parhaimmillaan on jopa kolme toimittajaa samassa lähetyksessä ja puhutaan ihan puuta heinää ja pyydetään ihan huuhaa julkkiksia vieraiksi.
Olipa kiva kuulla, etten ole ainoa, joka on tähän kiinnittänyt huomiota. Minulla on lähipiirissä useampikin toimittaja, jotka ovat kaikki yliopistokoulutuksen käyneitä ja tuottavat todella monenlaista sisältöä eri mediakanaviin ja mikä tärkeintä, tekevät mielettömän perusteellisen taustatyön juttujaan varten. Tämän varjolla minusta on täysin kohtuutonta kutsua esim. Jaajoa ja kumppaneita toimittajiksi! Juontaja tai vastaava lienee lähinnä totuutta.
Ap
Hengellinen kanava Radio Dei on kyllä yllättävän hyvä, toimittajat eivät ole mitään narsisteja ja muutenkin on ihan asiallinen meininki. Osa ohjelmista tosin on aika surkeita jolloin joutuu laittamaan radion kiinni tai vaihtamaan kanavaa, yleensä Yle puheelle kun muut ovat vieläkin huonompia.
Yle puhe, sitä tulee töissä kuunneltua. Tosiaan sen urheilun saisi jättää pois ja ne mamukeskustelut.
Ei mua edes niin paljon tuhmat puheet ja naurut päälle - touhut haittaa, vaan nämä radioälyköt jotka päästää tuutin täydeltä kommenttejaan uutisista, yleensä voimakkaalla uusoikeistolaisella poljennolla.
On tosiaan tullut huomattua, että ainakin kaupallisten radiokanavien ohjelmisto on aivan persiistä. Yhteistä tälle radiotoimittajien irvikuvien hölötykselle tuntuu nykyään olevan se, että aiheena on juontajan sairastelu. Eipähän tarvitse suunnitella juontojaan yhtään, kun luettelee kuuntelijoille sairaskertomuksiaan.
Viime kesänä jäi elävästi mieleen inhotus, kun NRJ:llä Renne rupesi kertomaan rasvapatista kädessään. Muutkin juontajat ovat kunnostautuneet selittämään sairastelujaan ja voivottelemaan, kuinka ovat olleet niin huonossa kunnossa. Voi sentään.
Mullakin on radiokriisi. Olen ratkaissut sen niin, että kuuntelen puhelimesta podcasteja. Enkun kielen taitoisille suosittelen This American Life: Serial ja Dan Carlin's Hard core history.
Aallon Dynastia on musta laadukkaampi kuin muut aamuohjelmat.
Lähetysvirtaa, ei ohjelmia. Useimmat kanavat.
Vierailija kirjoitti:
Radio Day on pahin. Yle paras.
Mikä Day? Dei?
Minun radiostani tulee edelleen korkeatasoista ohjelmaa. Dokumentteja, syvällisiä keskusteluja, lukeneita haastateltavia, esseitä säveltäjistä, klassista musiikkia, kansanmusiikkia, jazzia, 50-luvun iskemää. Joka päivä kuulen uusia asioita maailman monista maista, en pelkkää englantimoskaa. Välillä puhutaan 1500-luvusta, joskus vuodesta 2100. Aiheena ei koskaan ole tämän päivän iltapäivälehdet, ei ole "juontajia" vaan kuuluttajia, eikä kuuntelijan tarvitse soittaa lähetykseen "mikä fiilis".
Se että suurin osa radio-ohjelmista on iltis-fiilis-roskaa ja suurin osa niitä kuuntelee, kertoo valitettavasti ihmisten enemmistön tasosta.
Ala-arvoista radio-ohjelmaa ei tehtäisi, jos ei olisi kuuntelijoita. Kuten edellä todetaan, tarjolla on myös älyllisiä vaihtoehtoja.
Nämä aamulypsylätinät ja novalässytykset näyttävät uppoavan enemmistöön kuin rasvaton maito. Joten tällaisen porukan keskuudessa sitä elellään.
Aallon Dynastia on pahin, en kestä siellä tiettyä naisjuontajaa ollenkaan, aivan järkky
Yle 1, Radio Suomi, Yle Puhe, Radio Helsinki. En usko että näistä millään tulee lapsille sopimatonta hervotonta läppää. Bassolta aika harvoin myöskään, mutta sieltä tulee sitten semmoista musaa jossa sanotaan lapsille sopimattomia asioita.