En oikeasti jaksa tätä nykyajan tapailukulttuuria!!
Olen nytkin ollut yhteyksissä erään miehen kanssa. Kaikenlaista on juteltu ja päivittäin oltu yhteyksissä. Nyt hän sitten lähti viikonlopun kestävään tapahtumaan, ja kas vain, minkäänlaista viestiä ei ole tullut!
Myönnän että tuntuu pahalta, että nyt hän katsoo oikeudekseen olla enää vastaamatta minulle, kun on pitämässä hauskaa.
Myönnän, että mietin tapahtuukohan siellä jotain. Myönnän, että ärsyttää, että nykyään yleinen mielipide on, ettei minulla ole tässä kohtaa mitään oikeutta kysyä, onko hän kenties pannut jotakuta viikonlopun aikana, ilman että vaikutan sekopäältä, takertuvalta idiootilta.
Hänestä saattaa kuulua seuraavan kerran huomenna, tai maanantaina, ja kyllä, tuntuu vähän ikävältä jatkaa juttelua muina naisina miettien, onko hän viikonloppuna tavannut jonkun.
Jokaisen uuden tuttavuuden kanssa jossain kohtaa alkaa kaihertaa, montakohan sillä mahtaa olla kierroksessa. On todella inhottavaa, kun mitään varmuutta ei ole mistään, mies saattaa panna vaikka kymmentä naista, ja minä olen vain yksi muiden joukossa. Välit saattavat katketa yhtäkkiä. Mies saattaa yhtäkkiä ilmoittaa alkaneensa seurustelemaan, enkä minä tiennyt mitään.
En vain jaksa tätä nykyaikaa. Enkä ole edes vanha.
Kommentit (238)
No on tosi inhottavaa. Mutta ehkä sä et vain ole tavannut yhtä fiksuja tyyppejä kuin sä itse olet. Fiksuja ihmisiä on kotona opetettu ajattelemaan toisten tunteita ja kunnioittamaan toisia, eikä ajattelemaan vain sitä, miltä itsestä tuntuu. Tuskin tuollainen mies löytää uskollista ja sitoutuvaa naistakaan.
No liity vaikka Persuihin jos nykyaika on liian vaikeaa. Sieltä löydät jonkun pyhimysmiehen jota ei ole kymmenen naista käynyt kiksauttamassa.
Nykyaikana ei saisi olla herkkä, helposti ihastuva ja lojaali jo tapailuvaiheissa, vaan paremminkin pitää pää kylmänä ja katsella itsekin monista vaihtoehdoista. Samaten tulisi muistaa, että miehetkään eivät ilmoita, että tapailu on ohi joten itse moraalisena ihmisenä turhaan murehtii, että miten nyt antaisi kohteliaasti miehelle pakit ilman, että katkaisee yhteydenpidon ilman varoitusta.
Itse en kykene muuttamaan persoonallisuudenpiirteitäni, joten en voi kuin olla samaa mieltä aloituksen kanssa ja pidän tapailukulttuuria mälsänä.
Saiskos tiivistyksen tuosta tekstimuurista.
What? Minä olen ollut avosuhteessa jo 4 vuotta ja jos toinen lähtee vaikka kavereiden kanssa mökille viikonlopuksi, emme välttämättä laita yhtään tekstiviestiä tai soita jollei ole sattunut jotain. Ehtiihän ne kuulumiset kuulla jälkeenpäin ja emme muutenkaan ole mitään puhelimennäprääjiä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on edelleen ihan oma valinta millaisia miehiä/naisia tapailee.
Siinähän se juuri onkin, että tuota aloituksen kaltaista tekevät fiksut ja sitoutumiskykyiset miehet yhtälailla. Ei voi vaan tietää, että ihastuuko mies sinuun vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on edelleen ihan oma valinta millaisia miehiä/naisia tapailee.
Jep, suurin osa miehistä ei edes kykene tuollaiseen pyörittelyyn, mutta eihän ne ole oikeita miehiä ensinkään.
Vierailija kirjoitti:
No liity vaikka Persuihin jos nykyaika on liian vaikeaa. Sieltä löydät jonkun pyhimysmiehen jota ei ole kymmenen naista käynyt kiksauttamassa.
Persut on rasisteja jotka avasi Suomen kymmenille tuhansille matuille mutta on silti rasisteja.
Kun mies tapaa sen naisen, johon haluaa sitoutua, hän ei käyttäydy noin. Jos haluat suhteen, jossa toiseen sitoudutaan ja koko elämä jaetaan, tuo ei ehkä ole oikea mies sulle. Nykyään vaan osa haluaa juuri tuollaisen suhteen, jossa tavataan kun sopii eikä sitoudutaan mihinkään eikä tartte tutustua toisen vanhempiin tms.
Tapailu on tapailua. Oli ennen ja on nyt. Silloin vasta tutustutaan toiseen. Mitään lupauksia ei ole annettu puolin tai toisin.
Siis anteeksi mitä? Mistä lähtien mihinkään tapahtumaan lähteminen tarkoittaa automaattisesti ihmisten iskemistä? Relaa vähän. Et ole maailman napa 24/7.
No kyllähän esim festareilla paneminen on aika yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on edelleen ihan oma valinta millaisia miehiä/naisia tapailee.
Jep. Tulee mieleen debatti kaverin kanssa:
"löysin naisen seksitreffit.netistä"
"öö.... asiallista"
"sillä on profiili siellä vieläkin :( "
Vierailija kirjoitti:
Nykyaikana ei saisi olla herkkä, helposti ihastuva ja lojaali jo tapailuvaiheissa, vaan paremminkin pitää pää kylmänä ja katsella itsekin monista vaihtoehdoista. Samaten tulisi muistaa, että miehetkään eivät ilmoita, että tapailu on ohi joten itse moraalisena ihmisenä turhaan murehtii, että miten nyt antaisi kohteliaasti miehelle pakit ilman, että katkaisee yhteydenpidon ilman varoitusta.
Itse en kykene muuttamaan persoonallisuudenpiirteitäni, joten en voi kuin olla samaa mieltä aloituksen kanssa ja pidän tapailukulttuuria mälsänä.
Tämä on totta.
Lisäksi some on muutanut tosi paljon deittailukulttuuria. Ennen wanhaan, kun oli vain luuriliittymät, piti ihan ottaa asiakseen soittaa toiselle, ja sopia tapaaminen, jos halusi tavata. Ja tavallaan ottaa vastuu siitä, että haluaa ihan oikeasti tavata sen toisen, eikä naamioida kaikkea joksikin muka-ohhoh-sattumanvaraiseksi törmäilyksi, jos vaikka muka sattumalta osuttaisiin samaan baariin, tyyliin katellaan nyt tässä illan mittaan.
Kännyköitä ei ollut, ei voinut perua tekstarilla viime hetkellä tai pitää toista koko illan löysässä hirressa, tyyliin "katotaan sit jos illalla törmätään vaikka jossain baarissa". Vaan se tapaaminen piti ihan oikeasti sopia ja tapaamisesta pitää kiinni, muuten ei tavattu ollenkaan.
Nykyään voi laittaa viestiä tekstarilla, sähköpostilla (nekin varmaan jo ihan so last season), ollaan Tinderissä ja Whatsupissa, FB:n kautta ilmoitellaan missä ollaan ja huudellaan jos vaikka törmätään jossain. Se on vaan niin helppoa laitella niitä viestejä kaikille ja joka suuntaan, ei se oikeasti merkitse mitään. On vaan kiva viestitellä. Mennä tässä kiireisenä kekkereistä toiseen, mitäs sitä turhaan mitään sopimaan. Kun törmätään kuitenkin.
🇺🇦🇮🇱
No, itselläni kyllä melko päinvastaisia kokemuksia.
Sitä nyt ei vaan pidetä kauhean kohteliaana jos on kaveriporukalla pitämässä hauskaa ja joku näprää viestejä muille. Oletko itse siis niitä jotka menee illanviettoon puhelin liimattuna käteen?
En osaa sanoa mitään viisasta tuohon, mutta tunnen myötätuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on edelleen ihan oma valinta millaisia miehiä/naisia tapailee.
Siinähän se juuri onkin, että tuota aloituksen kaltaista tekevät fiksut ja sitoutumiskykyiset miehet yhtälailla. Ei voi vaan tietää, että ihastuuko mies sinuun vai ei.
Ei he oikeasti mitään sitoutumiskykyisiä ole jos tuota tekevät, tai ilmeisesti sulle sitoutumiskyvyksi riittää että kykenee ylipäätään päättämään että olen yhden kerrallaan kanssa ja ollaan yhdessä niin kauan kuin minulla on kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä nyt ei vaan pidetä kauhean kohteliaana jos on kaveriporukalla pitämässä hauskaa ja joku näprää viestejä muille. Oletko itse siis niitä jotka menee illanviettoon puhelin liimattuna käteen?
Minulle ainakin kertoo aika selkeästi sen, että jos lähetän viestin miehelle ja mieheltä ei löydy koko viikonlopun aikana paria minuuttia näpytellä ainuttakaan viestiä mies ei ole kiinnostunut. Yhden viestin kirjoittaminen ei ole olemista puhelin kädessä liimattuna.
Ei ap.
Kyllä se on edelleen ihan oma valinta millaisia miehiä/naisia tapailee.