Törkeä ja ennen kaikkea edesvastuuton kaveri!
Meillä on miehen kanssa vuoden ikäinen poika ja kaverini on raskaana nyt ensimmäisillä viikoilla, omien sanojensa mukaan 9viikolla. Hän on nyt saanut päähänsä, että saa kaikki poikamme vanhat ja pieneksi jääneet vaatteet ja muutkin tavarat.
Hän oli jokin aika sitten käymässä kahvilla ja asia nousi esiin tälla tavalla:
"Niin muuten, ajateltiin ton Timon (nimi muutettu) kanssa, että tehän ette nyt enää tarvi noita Matin (nimi muutettu) vanhoja vaatteita ja vaunuja ja muita, niin me tosiaan ajateltiin että me voidaan ottaa ne, ettei tarvi roskiin heittää".
Yllätyin hieman, koska kaverini tietää kyllä, että olemme miehen kanssa hankkimassa vielä toisen lapsen, oletettavasti jo ensi vuoden puolelle. Vastasin hänelle tähän:
"Niin no meille kyllä on tulossa vielä se toinen lapsi, että menee sitten sille kun ostettiin kaikki neutraalina ettei sitten haittaa jos on tyttö. Mutta kyllähän tuolta nyt varmaan jotakin voi kattoa, kun niitä vaatteita ainakin on hiukan liikaa". Vetosin hiukan vinkkinä kaverille tuohon neutraalisuuteen, mutta ei tainnut ymmärtää.
Kaveri suutahti sitten oikein kunnolla tästä.
"Miten sä voit olla noin itsekäs? Kyllä sulla ja Harrilla (nimi muutettu) on rahaa ostaa uudet tavarat mutta mulla ja Timolla ei oo kun opiskellaan vielä ja sä tiiät sen! Ja voisitte vaikka vähän oottaa sen toisen lapsen kanssa kun teillä on jo yks ja tää on meille eka!"'
En osannut sanoa tuohon mitään, menin ihan lukkoon tuollaisesta käytöksestä. Kaveri lähti ovet paukkuen kiukkuisena ulos ja minä jäin istumaan keittiöön ihmeissäni. En ole ikinä ennen huomannut tällaisia piirteitä kaverissani, mutta en usko että tämä kaverisuhde tulee jatkumaan tällaisen jälkeen, enkä kyllä syytä hormoneitakaan tästä, ei tuollaista itsekkyyttä voi niidenkään syyksi laittaa. Hän on kyllä hieman nuori, 23-vuotias, enkä ole missään vaiheessa pitänyt ajatuksesta, että hän saa lapsen. Hän elää vielä sitä nuoruus aikaansa, käytännössä juoksee baareissa, milloin hiukan petetään poikaystävää ja milloin ollaan jättämässä kun on niin kamala jne.
Ja sitten suurimpana se, että taloudellinen elämä ei ole miltään osin kunnossa, kuten hänen kommentistaankin ymmärsi. He ovat poikaystävänsä kanssa molemmat opiskelijoita, poikaystävä ei edes tahtonut tätä lasta missään vaiheessa, mutta päätti että jää kaverini tueksi.
Kaveri on edesvastuuton, koska tuohon tilanteeseen on tehnyt vauvan. Ja kaikkeista kamalinta on se, että hän on salaa hankkiutunut raskaaksi, koska poikaystävä ei tahtonut vauvaa, mutta hän tahtoi. Poikaystävä tietää tämän jo, muttei tahdo "laistaa omasta vastuustaan". Sinänsä hieno ele häneltä.
Ideoita, mitä voisin tehdä? Ja anteeksi, teksti voi olla hieman sekavaa mutta olen vielä hiukan sekaisin tapahtuneesta.
Kommentit (89)
Eipä tässä kai muuta voi...Huolettaa vain mitenkäs sitten kun vauva syntyy... Poikaystävä kyllä on mielestäni ihmeenkin kypsä ja rauhallinen ikäisekseen, toivottavasti hän sitten huolehtii edes...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eipä tässä kai muuta voi...Huolettaa vain mitenkäs sitten kun vauva syntyy... Poikaystävä kyllä on mielestäni ihmeenkin kypsä ja rauhallinen ikäisekseen, toivottavasti hän sitten huolehtii edes...
Ap
No se on sitten sen ajan murhe. Jos sillon vielä olet tän kaverin kanssa yhteyksissä ja vauvan hoito ei meinaa ottaa sujuakseen niin voit neuvoa ja jos suuttuu neuvoista niin jos tiedät esim. kaverin vanhempia niin kerro asiasta heille.
Itse sain esikoiseni pari päivää 23-vuotispäivieni jälkeen...
Törkeää omia muiden tavaroita. Itse tietysti kysyin, saisinko ostaa/onko ylimääräisiä (yleensä oli). En kuitenkaan olettanut kenenkään antavan koko arsenaalia + halusin itsekin ostella uutena vauvalle kaikennäköistä.
Yksi ystäväni oli samanlainen. Maailmassa oli vain hän ja hänen vauvansa. Ystävyys sitten katkesi siihen lopulta (ja tämän ystävän aloitteesta). Käsittämätöntä, kuinka paljon röyhkeitä ihmisiä maailmassa on. Täälläkin on vaikka kuinka paljon aloituksia siitä, että käly, anoppi, äiti tms. on käynyt ilmoittamassa, että vauvan tavarat vaihtavat omistajaa ja sillä hyvä. Ei ole itsekkyydellä rajaa...
Ystäväsi on joko hormonien vaikutuksen alaisena ja tokenee, tai sitten on ikuisesti hirviöäiti... aika näyttää..
Jaha, nyt tuli viesti kaverilta. Sama virsi jatkuu, olen ihan kamalan itsekäs ja miksi en vain voi auttaa häntä kun hän tarvitsee apua. Kun ei hänellä ole rahaa ostaa vauvalle mitään. Laitoin takaisin ihan suoraan, että miksi sitten hankkii vauvan, ei rahan meno niihin tarvikkeisiin lopu vaan siitä se vasta alkaa. Saa nähdä mitä vastaa.
Ap
Meillä oli sama tilanne jokunen vuosi sitten, päädyttiin kaverin ehdotuksesta siihen että annan tavarat ja vaatteet hänelle ja hän antaa sitten takaisin sitä mukaa kun ei tarvi, no hänen lapsensa on nyt 3v ja minä olen raskaana. Vielä en ole saanut mitään takaisin ja pari viikkoa sitten aloin kyselemään niin vastaus oli että eihän niillä nyt kiire ole kun raskautes on vielä niin alussa. Sen jälkeen tämä kaveri alkoi laittamaan niitä tavaroita ja vaatteita face kirpparille myyntiin ja ihan kuvien kera niin tunnistin kyllä omani. Tässä nyt mietiskelen että mitä teen. Mitä itse tekisitte tilanteessa? Neuvoni ap on että älä anna älä edes lainaksi.

Kirjoita kuvien alle, että tavarat ovat sinun, eivät ole myynnissä JA ilmoitat ylläpidolle. Toki, en tiedä miten saat tavarat takaisin? Palkka joku bodari mukaasi ja hae ne :D
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne jokunen vuosi sitten, päädyttiin kaverin ehdotuksesta siihen että annan tavarat ja vaatteet hänelle ja hän antaa sitten takaisin sitä mukaa kun ei tarvi, no hänen lapsensa on nyt 3v ja minä olen raskaana. Vielä en ole saanut mitään takaisin ja pari viikkoa sitten aloin kyselemään niin vastaus oli että eihän niillä nyt kiire ole kun raskautes on vielä niin alussa. Sen jälkeen tämä kaveri alkoi laittamaan niitä tavaroita ja vaatteita face kirpparille myyntiin ja ihan kuvien kera niin tunnistin kyllä omani. Tässä nyt mietiskelen että mitä teen. Mitä itse tekisitte tilanteessa? Neuvoni ap on että älä anna älä edes lainaksi.
Kommentoi jokaiseen myynti-ilmoitukseen: "Tämähän on multa lainassa, taisi unohtua :). Tuotko vaikka ensi viikolla takaisin." Tai jos et enää jaksa olla yhtään ystävällinen, niin tylymmin "Tämä tavara on minulta lainassa, älkää ostako! Palauta viikon sisään tämä ja muut lainatavarat joita olen nyt odottanut kolmatta vuotta, tai teen rikonilmoituksen varkaudesta".
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne jokunen vuosi sitten, päädyttiin kaverin ehdotuksesta siihen että annan tavarat ja vaatteet hänelle ja hän antaa sitten takaisin sitä mukaa kun ei tarvi, no hänen lapsensa on nyt 3v ja minä olen raskaana. Vielä en ole saanut mitään takaisin ja pari viikkoa sitten aloin kyselemään niin vastaus oli että eihän niillä nyt kiire ole kun raskautes on vielä niin alussa. Sen jälkeen tämä kaveri alkoi laittamaan niitä tavaroita ja vaatteita face kirpparille myyntiin ja ihan kuvien kera niin tunnistin kyllä omani. Tässä nyt mietiskelen että mitä teen. Mitä itse tekisitte tilanteessa? Neuvoni ap on että älä anna älä edes lainaksi.
Muistuta (tiukkaan sävyyn, joka ei jätä mitään kieltäytymisen mahdollisuutta), että ovat sinun tavaroitasi, jotka annoit lainaan ja jotka haluat NYT takaisin. Jos ei mene hyvällä perille, niin ei sitten kannata pitää moista ystävää riesana..
Vähän kyllä tällaisten välinpitämättömien ihmisten kohdalla mietityttää, haluaisiko niitä tavaroita enää. Eli onko kaikki pesty tai venytetty piloille tai muuten tuhottu. Miksi jotkut ovat näin törkeitä ja välinpitämättömiä? En millään pysty tällaista käsittämään. (Voiko joku seuraavaksi valaista tätä asiaa :))
Itsekin pilasin kyllä muutaman lainatavaran, mutta pahoittelin kovasti ja ostin ihan pyytämättä uudet tilalle, kun tavarat antanut sai toisen vauvan.
4
tunnen "Harrin", ja sen mielestä puolet vaatteista voisi antaakin kun niitä on ihan törkeästi liikaa.
Jos joku ei usko, ei ole minun ongelmani, jättäkää mieluummin kommentoimatta. En kyllä ole lainaamassakaan, saa hankkia itse tavaransa. Saattaapa myös jäädä ystävyys tähän tällaisella käytöksellä.
Ap
luulen että Harri..anteeksi "Harri" on tästä antanut kaverin miesystävälle vinkkiä, että voisiko pyytää vaatteita niin saisi vähän kaappeja tyhjennetty.
Totta kai olisin antanut turhat pois, mutta kun hänen olisi pitänyt saada kaikki vaunuja myöten ja ilmaiseksi. Eikä mies kyllä tietääkseni ole sanonut, puhutaan yleensä tällaisista asioista ensin. Kaveri on myös voinut itsekseen "puhua poikaystävänsä" kanssa asiasta, hänellä on tapana sanoa noin vaikka ei edes olisi puhunut tämän kanssa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli sama tilanne jokunen vuosi sitten, päädyttiin kaverin ehdotuksesta siihen että annan tavarat ja vaatteet hänelle ja hän antaa sitten takaisin sitä mukaa kun ei tarvi, no hänen lapsensa on nyt 3v ja minä olen raskaana. Vielä en ole saanut mitään takaisin ja pari viikkoa sitten aloin kyselemään niin vastaus oli että eihän niillä nyt kiire ole kun raskautes on vielä niin alussa. Sen jälkeen tämä kaveri alkoi laittamaan niitä tavaroita ja vaatteita face kirpparille myyntiin ja ihan kuvien kera niin tunnistin kyllä omani. Tässä nyt mietiskelen että mitä teen. Mitä itse tekisitte tilanteessa? Neuvoni ap on että älä anna älä edes lainaksi.
Joo, ei missään tapauksessa kannata lainata! Meillä kävi niin, että lainasin syöttötuolin ja vaunut. Sitten kun olisi niitä itse tarvinnut niin ne olikin myyty eteenpäin!
Jotkut ihmiset on vaan idiootteja eivätkä kunnioita muita/muiden omaisuutta. Eli, jos lainaa niin ei kannata odottaa saavansa mitään takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai olisin antanut turhat pois, mutta kun hänen olisi pitänyt saada kaikki vaunuja myöten ja ilmaiseksi. Eikä mies kyllä tietääkseni ole sanonut, puhutaan yleensä tällaisista asioista ensin. Kaveri on myös voinut itsekseen "puhua poikaystävänsä" kanssa asiasta, hänellä on tapana sanoa noin vaikka ei edes olisi puhunut tämän kanssa.
Ap
Minä en antaisi mitään tuollaiselle, joka vaatii yhtään mitään. Jos olisi erilainen asenne tuolla "ystävällä" niin sitten voisin antaa tarpeettomat tavarat. Tuollaisella asenteella varustetulle henkilölle en antaisi yhtään mitään.
No on kyllä törkeää käytöstä. Itse en kehtasi / tulisi mieleenkään käyttäytyä tuolla tavoin edes omalle siskolle, saati sitten jollekin kaverille. Ja sitten vielä loukkaantua, kun ei saakkaan omittua toisen kamoja. Onko tämä tyyppi päästään sekaisin? Itse en kyllä kaveraisi ollenkaan tällaisen ihmisen kanssa.
Hetki sitten sain viestin takaisin, että olen maailmankaikkeuden huonoin ystävä ja itsekäskin vielä. Oli tämä ystävyys tässä hänen mukaansa. Ehkä tämä on helpotus, kävi kyllä jo useasti itselläkin mielessä laittaa välit poikki tuollaisen käytöksen jälkeen.
Ap
No mun mielestä sun ei tarvi tehdä yhtään mitään. Jatkat elämääs niinkun ennenkin ei ne sun kaverisi elämänvalinnat kuitenkaan suhun vaikuta millään tavalla. Hän nyt vaan oli tyhmästi ajatellut, että saisi kaiken ilmaiseksi vauvalle teiltä, jos kerran rahatilanne on huono/rahan käyttö hakusessa.