Lue keskustelun säännöt.
Näinkö se elämä muuttuu?
13.04.2016 |
Vauvan kanssa päivät menee niin, että se on koko ajan kyljessä kiinni, ja silti en oo ikinä tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin nyt. Tultuani äidiksi. Ei taas tiiä että itkiskö onnesta vai murheesta.
Ja kiitos, en kaipaa nyt mitään "mitäs läksit kikkeliskokkelis"-kommentteja.
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mut muuttuuhan se vielä takaisinkin! Tsempit tuohon vaiheeseen!
Vierailija kirjoitti:
No mut muuttuuhan se vielä takaisinkin! Tsempit tuohon vaiheeseen!
Ei muutu.
t. ihanan teinin äiti
Kutsu ystäviä kylään, erityisesti sellaisia joilla on lapsia. Ja lähde itsekin kahvittelemaan, kaipaat aikuista seuraa.
Minkä ikäinen vauva on? Saattaa olla vielä hormoonimyrskyjäkin. :) Lähde ulos avoimeen kerhoon tai kahvilaan. Tai vaikka vaan kävelylle. Hetkellistä tuo symbioosi, sitten taas mahtuu maailmaan paljon muutakin. Ja nauti nyt myös siitä kaikesta kiireettömästä ajasta joka on käytössä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli ihan samat fiilikset esikoisen synnyttyä. Pääsin siitä yli, kun väkisin hakeuduin muiden aikuisten seuraan kerhoihin ym. Ja mitä lähemmäksi 1-vuotispäivää tultiin, sitä helpommaks muuttui, kun tajusi, että hei, elämä voittaa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mut muuttuuhan se vielä takaisinkin! Tsempit tuohon vaiheeseen!
Ei muutu.
t. ihanan teinin äiti
No kyllä muuttuu. T. Ihanan 12-vuotiaan äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa, yhtäkään päivää ette saa takaisin. Vaikka se raskaalta tuntuukin😏
Opeta lapsi olemaan itsekseen. Laita filtti lattialle, poimi kaikki vaarallinen pois ja anna sen köllötellä. Lue samalla kirjaa, puuhaa omiasi.
Mene puistoon. Vaikka vauva ei vielä leiki, tapaat muita kotona olevia. Mene jumppaan jossa on vauvaparkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä elämä muuttuu siinä kohtaa kun lapsen saa, ei sille mitään voi, mutta ei se sillä tavalla muutu että pitäisi olla yksinäinen, tai vaan vauvan kanssa kahdestaan kökkiä. Lapsi kasvaa nopeasti eikä enää sun kainalossa viihdy, se on yksi hujaus kun pikkulapsiaika on ohi, ja ikävöit aikaa kun lapsesi tuli syliin, pian se lapsi on kavereiden kanssa jossain, tai kyhjöttää huoneessaan pelaamassa tai jotain, eikä edes puhu sulle mitään mistään. Mulla on esikoinen ollut ulkomaillakin jo jopa vuoden kerrallaan, ja on taas ensikuussa lähdössä yli vuodeksi, poikaystävä on ranskalainen, en tiedä näenkö sitten tulevia lapsenlapsiakaan kuin netin kautta... Se on se 15-16 vuotta jonka lapsen saat kotona pitää, sitten maailma houkuttaa. Nauti siitä että sulla on lapsi, lapset on vain lainaa, ja tee elämästäsi hänen kanssaan mukavaa, harrasta omia juttuja ja harrasta lapsenkin kanssa, niistä jää kivat muistot.
Tuo on kyllä etukäteen jo tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mut muuttuuhan se vielä takaisinkin! Tsempit tuohon vaiheeseen!
Ei muutu.
t. ihanan teinin äitiNo kyllä muuttuu. T. Ihanan 12-vuotiaan äiti.
No toivottavasti ap saa lohdun tästä, että on 50%:n mahdollisuus vielä.
Vauva on nyt 5kk ikäinen. Kaveripiirissä ei ole kuin parilla lapsia ja ovat jo takaisin työelämässä, niin ei oikein päivisin saa sieltäkään seuraa. Lapsettomat kaverit taas eivät sitten tainneet loppujen lopuks ollakaan ihan niin kavereita.. Tuntuu että oon ihan jumissa kotona kun vauvalla on vielä niin epäsäännöllinen rytmi että vaikea suunnitella mitään menoja ja on vielä heittäytynyt tarkaksi imetyshommien kanssa että tuntuu että sekään ei onnistu muualla kuin kotona. En pääse nyt yksinkään käymään missään kun mies joutuu tekemään ympäripyöreetä työpäivää. Arrrrh ärsyttävää valitusta mutta tää tuntuu ihan maailman lopulta tällä hetkellä, vaikka tiiän kyllä että helpottaa vielä. Jo huomenna saattaa olla parempi mieli mut kuitenkin. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottaa, takaan sen. Nim kaksi kouluikäistä lasta ja on jo pitkään ollut elämä normaalia. Siis ei sellaista oloa että on väsyneenä yksin siellä symbioosissa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämä muuttuu siinä kohtaa kun lapsen saa, ei sille mitään voi, mutta ei se sillä tavalla muutu että pitäisi olla yksinäinen, tai vaan vauvan kanssa kahdestaan kökkiä. Lapsi kasvaa nopeasti eikä enää sun kainalossa viihdy, se on yksi hujaus kun pikkulapsiaika on ohi, ja ikävöit aikaa kun lapsesi tuli syliin, pian se lapsi on kavereiden kanssa jossain, tai kyhjöttää huoneessaan pelaamassa tai jotain, eikä edes puhu sulle mitään mistään. Mulla on esikoinen ollut ulkomaillakin jo jopa vuoden kerrallaan, ja on taas ensikuussa lähdössä yli vuodeksi, poikaystävä on ranskalainen, en tiedä näenkö sitten tulevia lapsenlapsiakaan kuin netin kautta... Se on se 15-16 vuotta jonka lapsen saat kotona pitää, sitten maailma houkuttaa. Nauti siitä että sulla on lapsi, lapset on vain lainaa, ja tee elämästäsi hänen kanssaan mukavaa, harrasta omia juttuja ja harrasta lapsenkin kanssa, niistä jää kivat muistot.
Onhan se tuotakin, mutta ikinä enää ei missään hetkessä tai tilanteessa voi olla täysin vapaa, koska lapsesta on aina huoli. "Pienennä pienet murheet, isona isot." Vauva-aikaan olin todella uupunut ja odotin vaan että lapsi kasvaisi ja asiat helpottuisivat. En uskonut kun äitini sanoi noin.. Totta se oli.
Minulla oli samat fiilikset. Lähde ulos, nauti keväästä. Höpöttele mummojen kanssa. Mummot on ihania. Näe maailma ympärilläsi, ja näytä se vauvallesikin, positiivisella tavalla. Huijaa aivojasi ja laula radion tahtiin. Tanssi vauvan kanssa. Hölkkä rattaiden kanssa itsesi hikeen.
Vierailija kirjoitti:
Mitäs läksit kikkeliskokkelis!
Oikeesti vähän nauroin tälle. Ap
Lievästi itseaiheutettu ongelma jos tulee mökkihöperöksi imetyksen takia. Minä opettaisin lapsen pullolle ja lähtisin ulos joka päivä. Luontoon, istumaan puistoon, taidenäyttelyyn.
Kyllä minä onneksi ainakin vielä osaan ja jaksan nauttia vauvan kanssa olemisesta ja seurustelusta. Ulkoillaan paljon, köllötellään ja leikitään, semmosta mukavaa oleskelua. Välillä vaan romahduttaa kun tuntuu että tähän hommaan kadottaa itsensä kokonaan eikä oo ketään joka kannattelisi tai edes välillä pitäisi minullekin sitä seuraa. Mutta kuten moni totesikin, joskus se helpottaa. Täytyy yrittää sen voimalla päivästä toiseen. Kiitos tsempeistä, tuntuivat hyvältä <3
Mitäs läksit kikkeliskokkelis!