Hannele Huovin ihana runo
Tää runo alkaa aina itkettää, en tiedä miksi:
Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.
Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.
Onko muita tällaisia vastaavia?
Kommentit (151)
Molemmat hyviä runoja. Tuleeko kenellekään lisää mieleen?
Lapseni, pieneni, punaposkimarjani,
syliini nukahdit linnunpoikani.
Mitä kertoisin sinulle elämästä?
Miten varustaisin tulevaisuuteen?
Antaisinko neuvoja, varottaisinko vaaroista?
Vain yhtä pyydän sinulle lapseni:
lennä kauemmas
lennä korkeammalle
lennä rohkeammin
Älä anna minun rajoitusteni rajoittaa sinua.
Älä anna minun ahtauteni ahdistaa sinua.
Sinut on luotu etsimään, erehtymään, valloittamaan maailmaa.
Matkalle, johon lähdet, minä en voi sinua seurata.
Vain rukouksissani voin saatella sinut elämään.
Lähde lentoon pieneni.
Jumala sinua siunatkoon, lapseni."
-Anja Porio-
Sivelen armaita kasvojasi,
poskesi pientä omenaa.
Siroja, kirkkaita kulmiasi
tukkaasi silkinruskeaa.
Nenääsi pientä ja lystikästä
-sinua ilman en elämästä
mitään saattaisi aavistaa.
Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,
löysin kirkkaan selkeän tieni,
iloni yksinkertaisen.
Olen vain suojeleva syli.
Kasva kauas äitis yli.
-Aale Tynni
Niin hassunkurisen touhun nään
suu tuos on sepposen seljällään
suu pieni ja hampaaton
Se naurua on!
Suu pieni, mikä sua naurattaa?
Mikä ilo noin sirriin silmät saa?
Näin kyselen turhaan lapseltain.
Se nauraa vain.
Se on lämmintä maitoa pullollaan.
Sil on äidin suukkonen otsallaan.
Se on kurkkua myöten kylläinen
peto pikkuinen.
Sinä paljon vaadit Ja paljon saat
Sinä siunaat kättemme toukomaat.
Nyt vasta ne tähkän kantaa:
Sinä annat meidän antaa.
Aaro Hellaakoski
Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
¿No nyt se on elämässä.¿
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: ¿Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.¿
Isä kysyi: ¿Näkyjäkös sinä näät?¿
Ja minä: ¿No ihmeitä kyllä.¿
Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
" Sill¿ on ripsissä tähden säkenet¿,
isäs naurahti ja keksi:
¿Sen varpaat on puolukan raakileet.¿
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
" Tästä tulee kai hyvä ihminen" ,
me puhuttiin toisillemme.
Kaarina Helakisa
Tässä isoäidin lapselleni lausuma ristiäisruno, lähdettä en tiedä:
" Tahtoisin tehdä puutarhan
Sinulle vartavasten
Sillä se on tarkoitettu
iloksi pienten lasten.
Koivut loihtisin prinsessoiksi,
kuuset hyviksi haltijoiksi
Ja sellaisia kukkia jotka tuutivat keijukaislapsia
minä kylväisin puiden alle
Niissä puissa kasvaisi satuja
ja hauskoja tarinoita
niissä olisi ilon marjoja
ja onnen omenoita.
Jos suojelusenkelin taimia
minä vielä jostain saisin
niin polkusi varret aivan täyteen
niitä istuttaisin.
Sen puutarhan portin lukitsisin
ja avaimet käteesi toisin
Kunpa ne suojelusenkelit
minä Sinulle antaa voisin!"
Pienikin on tärkeä
pienikin voi tuoda
ympärilleen lämpöä
hyvää mieltä luoda
Löytyy levyltä Vauvan vaaka, jossa on muitakin ihania kappaleita.
Myös Nukketeatteri Sammon levyiltä löytyy valtavan kauniita, runollisia kappaleita.
Iltalaulu Riikalle
Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
¿No nyt se on elämässä.¿
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: ¿Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.¿
Isä kysyi: ¿Näkyjäkös sinä näät?¿
Ja minä: ¿No ihmeitä kyllä.¿
Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
" Sill¿ on ripsissä tähden säkenet¿,
isäs naurahti ja keksi:
¿Sen varpaat on puolukan raakileet.¿
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
" Tästä tulee kai hyvä ihminen" ,
me puhuttiin toisillemme.
tervetuloa, tyranni pikkuinen.
Kun aikanaan tartut valtikkaasi,
huomaat: tämä on Sinun maasi.
Ja äiti! Suuriruhtinaasi
on hän, joka lepää kätkyessä
kultakiurujen helistessä
ja auetessa päivänkukan
ja sinikellon ja kurjenpolven
ja heinäsirkan soittaessa
ja voittaessa jälleen valon.
Talon yllä on kirkas hiljaisuus.
On alkanut uusi kumppanuus,
ja ilomielin kaikki alistumme
pikku tyrannimme uuteen valtaan.
Hän lakaiskoon altaan
tomuiset murheet,
naurakoon tuuleen lukinseitit.
Ovat hänen - vain hänen -
maailman uusimmat reitit.
Can anyone have
the right to be this happy?
I carry a little sun in my pocket
and a fragile star has settled in my heart.
Together they are humming about
laughing raindrops
tickleing sunbeams,
furry willow catkins
and golden rye-grass.
How could I not listen.
Kiinni äidin kylkeen
on halu pienen hylkeen.
Nuku, nuku, pienoinen,
äiti kuiskuttaa.
Meren ylle sateenkaaren
valas ruiskuttaa.
Moni niistä itkettääkin, mutta tämä on muuten minun suosikkini (Kirsi Kunnaksen runot ovat muutenkin aivan mainioita):
Eli pohjassa Meritähti
tuhat tonnia vettä yllä
- Minä jaksan kyllä,
sanoi Meritähti
- On terävät sakarat
ja litteät pakarat
ja paineenkestävät kakarat"
-Kirsi Kunnas-
Enpä ole pitkiin aikoihin runoa itkenyt. Kiitos!
t. adoptioäiti :´)
Vierailija:
Hiljaisuuteen väräjävä huuto:
sielunlintu löysi pesäpuun.
Kuin valo tai kuin perhonen
sä saavuit,
synnyit sydämmiimme
pieni matkamies.
Et enää muukalainen,
vaan jo täällä.
On tummunut jo hanki
huhtikuinen
On ilta kevään:sineä,hämärää.
Nyt tässä maisemassa
ilon henki sinulle,pieni vaeltaja,väräjää.
Kuin valo tai kuin perhonen sä saavuit,
synnyit sydämiimme pieni matka mies.
Et enää muukalainen
vaan jo täällä.
Niin hassunkurisen touhun nään:
suu tuoss´on sepposen seljällään,
suu pieni ja hampaaton
Se naurua on!
Suuu pieni, mikä sua naurattaa?
Mikä ilo noin sirriin silmät saa?
Näin kyselen turhaan lapseltain.
Se nauraa vain.
Se on lämmintä maitoa pullollaan.
Sill`on äidin suukkonen otsallaan.
Se on kurkkua myöten kylläinen
peto pikkuinen.
Sinä paljon vaadit. Ja paljon saat,
sinä sunaat kättemme toukomaat.
Nyt vasta ne tähkän kantaa:
sinä annat meidän antaa.
-A. Hellaakoski-
Olen kuusivuotias ihminen,
ja kertoisitko,
mistä meidät lapset on tehty?
Olen tarhatädeiltä kysellyt,
mutta he ovat vain hymyilleet.
Talkkarikin on hämmentynyt,
hän sanoi: odotahan nyt.
Naapurin pihalla kerrottiin,
että pienet lapset on tehty niin,
että vettä ja jauhoja sekoitettiin,
ja taikina lapseksi muokattiin.
Sen jälkeen uunissa paistettiin,
ja sitten elämään käskettiin.
Äiti, tehdäänkö lapsia niin?
Äiti, voidaanko tällaista pientä lasta
tehdä lehmän vasikasta,
jos korvat vain ottais pois?
Ei antaisi lupaa ammumaan,
vaan käskisi sanoja sanomaan,
ja pyytäisi pottaan pissaamaan,
ja kahdella jalalla kulkemaan.
Äiti, voisko pelto- ja kasvimaassa
ihmisen taimia kasvattaa,
kuten porkkanaa, heinää ja muuta?
Miten taimet vauvaakin pienemmät
pellon mullassa pärjäävät,
kun siellä madot ja jyrsijät
ja sateet ja tuulet myrskyisät?
Jos minut on tehty sairaalassa
tai tehtaassa lapsia valmistavassa,
niin mistä ne rakennusaineet saivat?
Mistä lämmön laittoivat ruumiiseen?
Miten jalkani saivat liikkeeseen?
Mistä huono olo, kun tuhmasti teen?
Mistä itku, kun sattuu varpaaseen?
Lapseni, pieni olet ymmärtämään,
mutta väärin teen, jos vaiti jään,
joten rakennusaineista kerron.
Se on ainetta kultaa kalliimpaa,
sitä ei rahalla ostaa saa.
Ei kasvata meri, ei metsä, ei maa,
silti jokainen sitä voi omistaa.
Taivaan isämme kultaisin
meille lahjoitti paketin,
joka sisältää rakennusaineen.
Käyttöohje on yksinkertainen:
" Käytä ainetta reilusti tuhlailleen,
sitä säilytä lämmössä sydämen."
Se on rakennusainepakkaus,
jonka päällä on teksti RAKKAUS.
Tästä, lapseni, sinut tehtiin.
Riikan ensimmäinen laulu
Sininen norsu ja samettikarhu
ruusumetsässä vaeltaa.
Kysyvät eilen syntynyttä,
vartovat pientä kulkijaa.
Nukkukaa nallet ja nukkukaa norsut,
lapseni unoseen saatelkaa.
Kohtahan aivan hän unilaivan
jo jättää, ja käy kohti maailmaa.
Kaarina Helakisa
Ääneti katseellasi kuiskaat
kuinka minua rakastat.
Silloin unohtuu kaikki muu
ja vain me olemme se,
millä on merkitystä.
Silloin surullisten silmieni katse
muuttuu rakkaudesta kirkastuneeksi
onnen kyyneleiden virvoittaessa mieltäni.
Sanomatta sanaakaan
pyydät päästä syliini.
Käpertyessäsi kainalooni
vahvojen käsivarsieni kiertyessä
turvallisesti ympärillesi
tiedän Luojan sinut siihen luoneen.
Hiljaisuuden vallitessa
kerromme kuinka tärkeitä
toisillemme olemme.
Yhteistä tulevaisuutta,
pienen lapsen innolla odottaen,
kohtaamme uuden aamun.
-Raisa Jalo-
jossa oli ihana runo, jolle taisin vähän itkeäkin:
" Sinä elämä, annoit minulle
tämän tehtävän.
Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.
Hiukset ovat vielä kosteat, käsi haroo tyhjää.
Minun tehtäväni on
tarttua tähän käteen
ja taluttaa koko alkumatka.
Pie´neksi tunnen minä itseni,
vielä pienemmäksi,
kuin tämä vastasyntynyt."
Eeva-Liisa Kantola