Kerrotaan taas kummallisia/hirveitä treffi- tai tapailukokemuksia!
Tällainen ketju on joskus jo ollut, ja se oli mielenkiintoinen ja viihdyttäväkin. Jakakaa kokemuksenne!
Itsellä ei mitään kovin kummoista ole kerrottavana, mutta tässä yksi: Kävin kerran netistä bongaamani työttömän miehen kanssa treffeillä syömässä, hänen kutsumanaan. Mies ehdotti minun maksavan, mikä oli hänen mielestään oikein, sillä itse olin kertonut olevani työelämässä. Sanoin että molemmat maksaa omansa. Emme tavanneet enää.
Kommentit (2187)
Mentiin ihan kivaan paikkaan syömään. Äijä puhui lähes kaksituntisen vain ja ainoastaan itsestään. Ei edes kohteliaisuuden vuoksi kysynyt mitään mun elämäntilanteesta, töistä, harrastuksista tms. Totesin että minäminä ei ole mua varten.
Tosiaan puhui niin tauotta, että en tainnut saada juuri mitään häneltä kysyttyä. Ajatteli varmaan, että tyly nainen kun ei hänen asiat yhtään kiinnosta :)
Oltiin ravintolassa syömässä, mutta mies ei puhunut oikein mitään. Paitsi sanoihan hän, että tunsi olonsa haavoittuvaksi. En oikein tiennyt miten reagoida, vaikka pidin miehestä lähtökohtaisesti paljon. Lisäksi hänellä oli tapana laittaa silmät kiinni vähän väliä kesken keskustelun. Ehkä näytin hänestä niin kamalalta, ettei kestänyt katsella päin...
Vierailija kirjoitti:
Mentiin ihan kivaan paikkaan syömään. Äijä puhui lähes kaksituntisen vain ja ainoastaan itsestään. Ei edes kohteliaisuuden vuoksi kysynyt mitään mun elämäntilanteesta, töistä, harrastuksista tms. Totesin että minäminä ei ole mua varten.
Tosiaan puhui niin tauotta, että en tainnut saada juuri mitään häneltä kysyttyä. Ajatteli varmaan, että tyly nainen kun ei hänen asiat yhtään kiinnosta :)
Tai ajatteli, että onpa sulkeutunut nainen kun ei mitään itsestään kerro. Ja miksi hän joutuu yksin tässä viihdyttämään, kun neurootikko treffikumppani ei saa sanaa suustaan...
Mulla oli nojailijamies. Hän nojaili minuun ensitreffeillämme. Pani siis käden olalleni ja nojasi painoaan minua vasten. Teki tätä samaa kun istuimme ja seisoimme.
En saanut kysyttyä, onko tasapainohäiriö vai mikä häntä vaivaa. Outoa se oli ja uudestaan en mennyt nojattavaksi. Nojaillee nyt muita tyttöjä.
Olin ollut pitkään ihastunut yhteen mieheen joka sitten lopulta pyysi minua treffeille. Kaikki meni tosi kivasti ja suostuinpa sitten seuraavilla treffeillä menemään hänen luokseen.
Päällä oli menkat sinä päivänä joten tiesin jo ettei seksiä tulla harrastamaan. Kyseessä kun oli pitkään haaveilemani mies, halusin oikein erityisesti että eka kerta yhdessä olisi maaginen kokemus, eikä menkkaisena turvonneena mummopöksyissä olo ollut todellakaan seksikäs.
Siinä kuitenkin pussaillessa mies alkoi siirtyä kohti kakkospesää joten sanoin vain nätisti "ei tänään".
Mitä seurasikaan? Mies alkoi vonkaamaan, siis VONKAAMAAN kuin pitempiaikaiseltakin naisystävältään. Käytti mm. ilmaisuja "pliispliispliis", "mä oikeesti rukoilen sua" ja "sä et tiedä oikeesti kuinka pitkään oon ollut ilman".
Samassa hetkessä illuusio siitä miehestä johon ihastuin murtui täysin. Päädyimme käymään pitkän KESKUSTELUN aiheesta jossa perustelin miksi en nyt halua harrastaa seksiä, kieltäydyin useita kertoja ja mies vain jankkasi ja jankkasi. Lopulta koin ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin hoitaa pikin hampain homma, että pääsisin tilanteesta pois.
Sanomattakin selvää, etten enää halunnut jatkaa tapailua. Hassua oli kuitenkin ettei mies ymmärtänyt yhtään miksi sai pakit. Sanoi, että särjin hänen sydämensä.
Vierailija kirjoitti:
Mentiin tapailemani miehen kanssa mäkkärin autokaistalle, mies sanoi siihen oman tilauksensa (10 euron hampparia) eikä kysynyt multa, mitä haluan. Olin ihan suu auki ihmeissäni, enkä sitten edes ehtinyt sanoa mitään että "Hei kai mäki saan tehdä tilauksen?" tms, kun ukko kurvasi jo siihen luukulle.
Otti hampparit autoonsa ja autoa ajaessa alkoi syömään niitä. Kysyin hetken päästä että "Saisinko mäkin yhden?" niin mies siihen tokaisi "No haukkaa tästä pala", haukkasin ja mies vetäsi heti sen jälkeen käden pois ja söi koko lopun hampparin, kuten ne loput muutkin sitten, eikä tarjonnu mulle mitään.
En oikein tienny miten reagoida, olisinko itkeny vai nauranu... Ei tosin tullu toisia treffejä enään.
Voi mikä pelle. Olisin hänen sijassaan ostanut sinulle jotain mitä haluat. Olisiko tullut toiset treffit?
Pyysin ravintolassa aiemmin tapaamani naista kahville erääseen kahvilaan. Nainen sanoi tulevansa n. puolen tunnin kuluttua, kun pääsisi töistä. Kahvila oli kaksikerroksinen ja koska yläkerta näytti viihtyisemmältä, menin sinne. Noin 45 minuutin päästä soitin naiselle kysyäkseni, missä hän viipyi, niin nainen vastasi olevansa kahvilassa - siis kahvilan alakerrassa. Kerroin naiselle, että olen kahvilan toisessa kerroksessa ja pyysin häntä tulemaan sinne seurakseni.
Hetken päästä nainen liittyi seuraani. Kun tervehdykset oli vaihdettu, nainen alkoi puhua työstään. Nainen jatkoi ja jatkoi työasioidensa vatvomista tyyliin hän teki sitä ja tätä tänään ja huomenna on siten vuorossa sitä sun tätä ja voi kun se oli taas niin semmoinen jne.
Kun nainen piti lyhyen tauon näin tilaisuuden vaihtaa puheenaihetta ja kysyin naiselta millaisesta kirjallisuudesta hän pitää ja mitä kirjoja hän oli viimeksi lukenut. Nainen mietti vähän aikaa ja sanoi ettei muistanut nyt niitä kirjoja nimeltä. Joku kirja, jonka hän oli jonkin aikaa sitten lukenut, oli kuulemma ollut ihan hyvä, mutta nimi vain ei nyt tullut mieleen. Kun kysyin mistä kirja kertoi, nainen ei muistanut - mutta hyvä kirja oli ollut. Kysyin sitten nopeasti - ennen kuin nainen ehti aloittaa taas työasioidensa vatvomisen - millaisista elokuvista nainen piti ja minkä elokuvan hän on viimeksi katsonut. Nainen aloitti... no se oli se... missä oli se hujoppi... mutta nimeä on nyt muista kun ei ne nimet kuulemma pysy päässä.
Hetken aikaa siinä sitten istuttiin hiljaa, kunnes sanoin, että minun pitää nyt lähteä kun olen sopinut muuta menoa ja että oli oikein kiva tavata. Ulko-ovella kysyin naiselta, minne päin tämä jatkoi matkaansa ja kun se selvisi, kerroin olevani menossa vastakkaiseen suuntaan.
Olen kertonut aiemminkin täällä tätä, mutta menee nyt uudemman kerran.:D
Menin treffeille miehen kanssa, johon ihastuin täysillä mutta jo ensimmäisten treffien jälkeen totesin et oh god. Mentiin ihan kivaan paikkaan kahville. Pidin paikan tunnelmasta ja paikan akustiikka oli mainio, sillä siellä kuuli puhua vaikka paikka oli aivan piukassa. Kerroin miehelle, että käyn siellä usein ja pidän siitä, niin mies muisti moneen otteeseen mainita miten paska koko paikka on..? En haluaisi haukkua kenenkään suosikkipaikkaa ihan siihen tyyliin kuitenkaan.
Koko kaksi tuntia meni siinä, että mies kertoi kaiken aikaa sensuroimatta itsestään. Kertoi radiotoimittajaisästään, joka kuoli traagisesti syöpään ja sen jälkeen mainosti miten söpö oli pienenä. Mies selitti entisistä tyttöystävistään, miten oli kaksi muijaa yhtä aikaa ja kuinka lopetti väärän suhteen. Jatkoi kertomalla miten tyttöystävä petti häntä koko ajan. Olin jossain vaiheessa aivan kypsä, ja jos tai kun kerroin itsestäni jotain, mies kohotteli kulmakarvojaan ja joko väheksyi tai ohitti kaiken. Herra suuruus mainosti missä nuoruus kului. Jossain vaiheessa tyyppi kertoi, ettei aio lähteä opiskelemaan mutta sillä oli silti ihan hirveät tulevaisuudensuunnitelmat liittyen teatterialaan ja tuotantoon. Lisäksi kaverilla oli ihmeelliset käsitykset omasta hauskuudestaan, ja kertoi miten lahjakas näyttelijä oli..
Menin tapaamaan tyyppiä vielä pari kolme kertaa, ennen kuin kävi kumikatastrofi ja tajusin, että olen saattanut saada tartunnan kun ilmestyi omituisia oireita. "Ei mulla oikeasti ole mitään" kääntyi siihen, että parikin yllätystä löytyi kun tää järjen jättiläinen ei ollut testauttanut itseään sen ammattipettäjätyttöystävän jäljiltä "koska he olivat suhteen alussa yhdessä niissä käyneet". Omat teistulokseni olivat puhtaat toistaiseksi ainakin, mutta koputellaas puuta.:/ Kyllä jännitti.
Ton jälkeen emme enää olleet tekemisissä, koska jotenkin vain meni totaalisesti maku.
Terveisiä jos joku tunnistaa! :)
Tuttu mies sanoi haluavansa viedä minut treffeille ja ulos syömään. Niinpä sovimme treffit ja menimme hienohkoon ravintolaan syömään. Ukko tilasi itselleen useamman oluen ja ruoan. Minä tilasin itselleni. Syötyämme mies alkoi olla jo aika humalassa ja lopulta ilmoitti tarjoilijan tullessa, ettei hänellä ole rahaa. Annoksensa maksoi ehkä juomien kera n.50 euroa. Kysyin, että tosissasiko ajattelit, että minä maksan ja hän suorastaan kiihtyi että todellakin! Tarjoilijan vielä kysyessä oliko ruoka hyvää, mies alkoi arvostelemaan annostaan ja vaati hyvitystä. Olin aivan ihmeissäni, sillä ruoka oli hyvää. Hän valitti siihen malliin, että sai lopulta kahvin kaupan päälle ja minua tarjoilijatar mulkoili - ihan kuin ois mun syy että ukko oli päischään ja vittuili. Lopulta mua hävetti se show niin paljon, että suostuin maksaan ruoat jotta pääsisin äkkiä pois. Jälkikäteen vaadin mieheltä 50 lainan takaisin. Onneksi maksoi. Pyysi toisille treffeille. En lähtenyt.
Vierailija kirjoitti:
Mentiin ihan kivaan paikkaan syömään. Äijä puhui lähes kaksituntisen vain ja ainoastaan itsestään. Ei edes kohteliaisuuden vuoksi kysynyt mitään mun elämäntilanteesta, töistä, harrastuksista tms. Totesin että minäminä ei ole mua varten.
Tosiaan puhui niin tauotta, että en tainnut saada juuri mitään häneltä kysyttyä. Ajatteli varmaan, että tyly nainen kun ei hänen asiat yhtään kiinnosta :)
Minä menin kerran kahville erään mielenkiintoisen tapauksen kanssa. Sanoin jo treffejä sovittaessa, että voin olla treffeillä max. 2 h, koska seuraavana päivänä oli aikainen herätys (mies siis tuli treffeille suoraan töistä joskus illalla). Hän puhui ja puhui ja puhui ja puhui... Onnistuin johonkin väliin sanomaan jotain ja yritin moneen otteeseen kertoa juttuja mutta minun sanoista hänelle tuli mieleen aina joku oma juttu ja sitten alkoi taas puolen tunnin monologi... Myös hänen mielipiteensä olivat hyvin kärkkäitä, jos näin voisi sanoa. Esim. "Farkut on yliarvostettuja, eihän niissä voi liikkua." ja katsoin jalkojani -> farkuthan minulla. "Tennarit on niin mainstream! Kyllä ne maiharit pitää olla!" Ja mitäpä minulla olikaan jaloissani :D Sitten alkoi aina se selittely: "No eihän sun vaatetuksella niin väliä ole..." Ja taas monologia monologin perään.
Sitten menimme drinkeille, eli hän joi ja minä tyydyin veteen. Jotenkin päädyttiin "keskustelemaan" siitä, miten miehelle on ihan ok mikä suhde tahansa, eli vapaa suhde, seksisuhde, parisuhde, fbf jne., voin valita itse mitä haluan hänen kanssaan.
Veljensä soitti miehelle siinä jossain vaiheessa ja mitä minä kuulin, oli: "Noo tässä treffeillä oon ihan kivannäkösen typykän kans. Joo en tiiä tuunko kotiin (asui siis veljensä kanssa), katotaan miten tää ilta tässä etenee, josko pääsis muualle yöks..." Otin sitten puhelimen käteen ja katsoin seuraavan bussin kämpille kun totesin että on aika mennä nukkumaan. Yksin.
Siis fwb eli friends with benefits :DD
-33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tinderistä bongattu mies katsoi minua päästä varpaisiin ja kysyi miksi olen niin lyhyt. Joo, tiedän kyllä olevani lyhyt, mutta ei ihan asiallista kommentoida tuolla tyylillä. :D
Olisit sanonut jotain että "kävin just sahaamassa 20cm pois jaloista niin olisi jutun aihetta". Tyhmään kysymykseen tyhmempi vastaus.
Tai olisi sanonut, että pääsin viime viikolla katkaisuhoidosta ja paperit on vetämässä kasvatuslaitokseen, mutta päätöstä ei ole vielä tullut.

Ihania! :D Valitettavasti tuossa tilanteessa olin niin hämmentynyt, että nauroin vaan. Treffit kesti varmaan vartin.
Olin "treffeillä" 37-vuotiaan miehen kanssa. Itse olin 18.
Vierailija kirjoitti:
Olen kertonut aiemminkin täällä tätä, mutta menee nyt uudemman kerran.:D
Menin treffeille miehen kanssa, johon ihastuin täysillä mutta jo ensimmäisten treffien jälkeen totesin et oh god. Mentiin ihan kivaan paikkaan kahville. Pidin paikan tunnelmasta ja paikan akustiikka oli mainio, sillä siellä kuuli puhua vaikka paikka oli aivan piukassa. Kerroin miehelle, että käyn siellä usein ja pidän siitä, niin mies muisti moneen otteeseen mainita miten paska koko paikka on..? En haluaisi haukkua kenenkään suosikkipaikkaa ihan siihen tyyliin kuitenkaan.
Koko kaksi tuntia meni siinä, että mies kertoi kaiken aikaa sensuroimatta itsestään. Kertoi radiotoimittajaisästään, joka kuoli traagisesti syöpään ja sen jälkeen mainosti miten söpö oli pienenä. Mies selitti entisistä tyttöystävistään, miten oli kaksi muijaa yhtä aikaa ja kuinka lopetti väärän suhteen. Jatkoi kertomalla miten tyttöystävä petti häntä koko ajan. Olin jossain vaiheessa aivan kypsä, ja jos tai kun kerroin itsestäni jotain, mies kohotteli kulmakarvojaan ja joko väheksyi tai ohitti kaiken. Herra suuruus mainosti missä nuoruus kului. Jossain vaiheessa tyyppi kertoi, ettei aio lähteä opiskelemaan mutta sillä oli silti ihan hirveät tulevaisuudensuunnitelmat liittyen teatterialaan ja tuotantoon. Lisäksi kaverilla oli ihmeelliset käsitykset omasta hauskuudestaan, ja kertoi miten lahjakas näyttelijä oli..
Menin tapaamaan tyyppiä vielä pari kolme kertaa, ennen kuin kävi kumikatastrofi ja tajusin, että olen saattanut saada tartunnan kun ilmestyi omituisia oireita. "Ei mulla oikeasti ole mitään" kääntyi siihen, että parikin yllätystä löytyi kun tää järjen jättiläinen ei ollut testauttanut itseään sen ammattipettäjätyttöystävän jäljiltä "koska he olivat suhteen alussa yhdessä niissä käyneet". Omat teistulokseni olivat puhtaat toistaiseksi ainakin, mutta koputellaas puuta.:/ Kyllä jännitti.
Ton jälkeen emme enää olleet tekemisissä, koska jotenkin vain meni totaalisesti maku.
Terveisiä jos joku tunnistaa! :)
Ei saatana ku alko naurattaa tuo että haukkui kokoajan paikkaa paskaksi.. :DD Ihan niinku entisen säädön suusta. "Ihan paska paikka tämä" :DD
Serkku ja hänen poikaystävä järjesti mulle treffit heidän ystävänsä kanssa. Kehuivat hyvännäköiseksi ja huumorintajuiseksi. Kuulemma just mun tyyppiä. No mielenkiinnolla lähdin treffeille.
Meidän piti tavata yhdessä puistossa tietyn "maamerkin" kohdalla. Saavuin hyvissä ajoin ja istuin penkille odottamaan. Kun mies saapui hän oli kuin olikin komea. Hyvin pukeutunut myös. Ajattelin, että tässä saattaa olla lupaava tapaus. VÄÄRIN. Voi kuinka v*tun väärässä olinkaan. Ihan ensin mies tuli vähän vaivaantuneena tervehtimään. Hän pahoitteli että on myöhässä, mitä hän kyllä olikin, mutta ei paljoakaan...jotain 10min. Sitten hän vaivaantuneena vilkaisi sen maamerkin suuntaan ja sanoi " sori kun en voinu vielä halata, mutta haittaaks ihan hirveesti jos nopeasti ensin käyn kusella tossa takana" ja osoitti maamerkkiä "lupaan että sen jälkeen saat halin ;)". No sinne se meni kuselle ja sain sen luvatun halin...ällötti kyllä ku eihän se käsiään voinut pessä puskapissalla puistossa.
No päätin, että en anna luonnon lannoituksen häiritä. Jatkoimme lähellä olevaan rantaan ja istuttiin sinne juttelemaan joksikin aikaa. Mies jutteli aluksi ihan mukavia, mutta jutut meni nopeaa todella oudoiksi. Hän periaatteessa kiertoilmaisulla kertoi haluavansa, että minä ja serkkuni oltais joskus hänen kanssaan samassa sängyssä. YÄK. Ja hänen mielestä juttu oli muka tosi hauska. Hyi että. Muutenki puhui ihan outoja juttuja. Siis sellaisia räikeitä valheita. Niin uskomattomia "tarinoita" että ei niitä tosiaan voinut uskoa. Ja lisää ällöttävyyksiä sateli illan mittaan. En tarkkaa muista kun tästä on aikaa melkein 20v. Kuitenki ainakin pari kertaa palasi siihen minun ja serkkuni paritukseen. Tyyliin ollaanko harjoiteltu lapsena pussailua jne. Hyi että! Jäi viimeisiksi treffeiksi ja serkku sai kuulla kunniansa.
Kävin joskus 90-luvun lopulla jossain chattihuoneessa tapaamani todella söötin, mutta vastaavasti älyttömän ujon pojan kanssa treffeillä (taisi olla 19v). Oli todella hiljainen ja tilanne jännitti häntä silminnähden paljon. Mutta homma kulminoitui siihen, kun hän meinasi ilmeisesti suudella minua, mutta tässä rytäkässä hänellä tuli pissat housuun. Oli pokassa pitelemistä.
Vierailija kirjoitti:
Mentiin tapailemani miehen kanssa mäkkärin autokaistalle, mies sanoi siihen oman tilauksensa (10 euron hampparia) eikä kysynyt multa, mitä haluan. Olin ihan suu auki ihmeissäni, enkä sitten edes ehtinyt sanoa mitään että "Hei kai mäki saan tehdä tilauksen?" tms, kun ukko kurvasi jo siihen luukulle.
Otti hampparit autoonsa ja autoa ajaessa alkoi syömään niitä. Kysyin hetken päästä että "Saisinko mäkin yhden?" niin mies siihen tokaisi "No haukkaa tästä pala", haukkasin ja mies vetäsi heti sen jälkeen käden pois ja söi koko lopun hampparin, kuten ne loput muutkin sitten, eikä tarjonnu mulle mitään.
En oikein tienny miten reagoida, olisinko itkeny vai nauranu... Ei tosin tullu toisia treffejä enään.
Kunnon mätisäkki, kai otti viel seittemät ranskalaiset ja kolme litraa kokista
Vierailija kirjoitti:
Olin ollut pitkään ihastunut yhteen mieheen joka sitten lopulta pyysi minua treffeille. Kaikki meni tosi kivasti ja suostuinpa sitten seuraavilla treffeillä menemään hänen luokseen.
Päällä oli menkat sinä päivänä joten tiesin jo ettei seksiä tulla harrastamaan. Kyseessä kun oli pitkään haaveilemani mies, halusin oikein erityisesti että eka kerta yhdessä olisi maaginen kokemus, eikä menkkaisena turvonneena mummopöksyissä olo ollut todellakaan seksikäs.
Siinä kuitenkin pussaillessa mies alkoi siirtyä kohti kakkospesää joten sanoin vain nätisti "ei tänään".
Mitä seurasikaan? Mies alkoi vonkaamaan, siis VONKAAMAAN kuin pitempiaikaiseltakin naisystävältään. Käytti mm. ilmaisuja "pliispliispliis", "mä oikeesti rukoilen sua" ja "sä et tiedä oikeesti kuinka pitkään oon ollut ilman".Samassa hetkessä illuusio siitä miehestä johon ihastuin murtui täysin. Päädyimme käymään pitkän KESKUSTELUN aiheesta jossa perustelin miksi en nyt halua harrastaa seksiä, kieltäydyin useita kertoja ja mies vain jankkasi ja jankkasi. Lopulta koin ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin hoitaa pikin hampain homma, että pääsisin tilanteesta pois.
Sanomattakin selvää, etten enää halunnut jatkaa tapailua. Hassua oli kuitenkin ettei mies ymmärtänyt yhtään miksi sai pakit. Sanoi, että särjin hänen sydämensä.
Minulla on vähän vastaava kokemus vonkaajamiehestä. Kävin ulkona erään miehen kanssa, joka oli ihan mukava, mutta minkäänlaista kemiaa ei ollut. Minulla on tapana sanoa suoraan, jos en usko että jutusta tulee mitään, sillä en halua herättää turhia toiveita. Mies taantui tämän seurauksena sellaiselle lapsen tasolle, joka vinkuu karkin tai lelun perään. Hän alkoi ulisemaan määkivällä äänellä että "mutkun mä haluun-uuun-uuun-uuun sut, eikö voitais yrittää pliispliispliis" ja teki sellaisen kerjäävä koiranpentu -eleen, eli nosti kädet koukkuun rintakehään eteen ja piti vielä vinkumisääntä. Kuvitteli kai olevansa jotenkin hellyyttävä ja suloinen.
Olin pari tuntia miehen kanssa treffeillä eräässä kahvila/baarissa. Olimme tavannut baarissa edellisviikolla ja olin hänestä todella kiinnostunut. No koko tuon parin tunnin aikana mies ei puhunut mitään oma-aloitteisesti. Eikä myöskään oikein vastaillut mihinkään. Se oli sitten sellaista yksinpuhelua. Yritin tehdä tilanteesta tosi sellaisen rennon ja mukavan jos mies vaikka jännitti niin paljon että siksi oli tuppisuuna, ei auttanut. No lopulta sanoin että minun täytyy lähteä ja tiemme erkanivat. Hän alkoi välittömästi pommittaa minua viesteillä että oli tosi kivaa ja koska näemme uudestaan yms. Vastailin niihin tyyliin että katsotaan nyt..yms. No sitten hän viestitteli kokoajan että nähdäänkö illalla baarissa (olimme molemmat menossa omien kavereidemme kanssa) sanoin lopulta etyä ehkä meillä ei synkannut ihan niin hyvin että näkisimme uudestaan. Hän suuttui ja raivosi että meillähän oli tosi kivaa ja plaa plaa. Sanoin ihan suoraan että eihän hän koko aikana edes puhunut mitään. Jätti aitten lopulta rauhaan. En tiedä mitä siitä olisi kehkeytynyt jos olisin antanut hänelle toisen mahdollisuuden mutta se puhumattomuus oli vaan niin suuri turn off että en halunnut.