Mitä häpeätte eniten?

Häpeän koko perhettäni. Isäni sai perinnöksi ison firman, on tj siellä, tienaa hyvin, kun alaiset käytännössä tekee kaiken työn, isä käy vaan allekirjoittamassa papereita.

Isällä on tittelinsä takia kertoa kaikenmaailman totuuksia, niin mustalaisista kuin mamuistakin. Milloin lihavista, tai rumista.

Äitini on hyvin varakkaasta suvusta, kultalusikalla saanut kaiken ja valitettavasti osaa käyttää kaikkia perittyjä taitoja hyväkseen. Piti ottaa 2 osainen sukunimikin, ettei historia häviä.

Veli ja sisko ovat kummatkin tyypillisillä luusereita, koulussa eivät loistaneet kun työpaikka oli varma ja töissä eivät osaa olla, kun ei ole kunnon koulutusta.

Itselläni oli selkeät suunnitelmat, kauppakorkeaan ja sitten alan töihin. Isä selitti töissä tyttö hakee työkokemusta muualta, on sitten parempi johtaja täällä, mutta ihan äkkiä en sinne ole takaisin menemässä.

Nyt on hyväksyttävämpää kun olen naimisissa ja lapsia, etten enää tosta vaan lähdekään johtajaksi, mutta myös lapsuudenkotona käyminen on todella rasittavaa. Asumme Helsingissä ja lapsilla on monia eri kansalaisuuksia luokkakavereita, ystävinä ja sitten mummolassa saa kuulla rasistisia juttuja. Siinä onkin selittämistä aina ennen ja jälkeen vierailun. Nyt kun yksi lapsista näytti valokuvia juhlistaan, tuli vaarilta kommentteja mikäs tolla tytöllö on, kun naama on noin musta, eikö se ole pesulla käynyt

Onneksi rippijuhliin on vielä pitkä aika. Vanhempien puhumiseen ei voi puuttua, vaikka puuttuisin, he eivät mielipiteitään muuta miksikaan.  En tietenkään halua olla tilanteessa mukana missä isäni arvostelee lapsenlapsen vieraita ulkonäön perusteella.

Sitä, että perheen painostamana menin naimisiin täysin vääränlaisen miehen kanssa.

Kyllä, olen erittäin konservatiivisesta suvusta.

Vanhojen naisten panemista

Avioeroa

Luonnehäiriöisiä vanhempiani 

Mun vanhemmat häpeävät suunilleen kaikkea mitä voi hävetä.

Mua hävettää kun annoin kiusaajien kiusata itseäni. 

Hävettää myös mun rumuus ( mun naama näyttää Janis Joplinin naamalta). Geneettiselle rumuudelle ku ei voi mitään.

Rintojani ja koko ihoani. Suuren painonpudotuksen (40 kg vuodessa) takia rintani ovat kuin ajokoiran korvat ja teininä tapahtuneesta lihomisesta johtuen vatsani täynnä vaaleita raskausarpia. Puhumattakaan ylimääräisestä ihosta. Arpia myös lantiolla, käsissä sekä rinnoissa. Hihattomien paitojen pitäminen mahdotonta allien takia. Olen yrittänyt kiinteytyä, mutta ainoa oikea apu tähän olisi kirurgin veitsi. Yleisellä puolella näitä leikkauksia ei ymmärtääkseni tehdä, eikä ole rahaa lähteä Viroon itseään korjauttelemaan. Olen vielä nuori (20), ja ulkonäköni takia kukaan ei halunnut minua teininä. Häpeän siis myös neitsyyttäni. Nyt laihdutettuani näytän normaalilta päällepäin (kun päällä push upit ja ihoa kurovat alushousut), mutta alasti totuus paljastuu. En pysty edes katsomaan itseäni peilistä, niin mahdollisuus siihen, että näyttäisin itseni jollekin toiselle tämännäköisenä, on olematon. Ajattelen jopa, että lihavana näytin paremmalta. Ei ollut ylimääräistä ihoa. 

Vierailija kirjoitti:

Matematiikka-kammoani, joka johtuu koulutraumoista. Ei tarvi esittää kuin joku ihan yksinkertainen viaton päässälasku liittyen vaikka jossain nähtyyn lasten koulutehtävään, lautapeliin tai ostoksiin, niin johan menen lukkoon ja alan sokeltaa, että minulta ei ainakaan kannata kysyä, olen niin huono matikassa heh heh heh... Ja siis periaatteessa varmaan hetken omassa rauhassani mietittyäni osaisin helposti vastatakin, mutta jos joku siinä vieressä on ottanut asian puheeksi ja odottaa vastausta (jonka pitäisi helppouden takia tulla kuin apteekin hyllyltä), niin menen vain lukkoon, eikä mikään ajatus kulje. Järkyttävän kiusallista aikuisella ihmisellä, ettei voisi edes esim. tuurata ketään kymmentä minuuttia jätski-kiskalla, koska heti ensimmäistä vaihtorahaa laskiessa rupeaisi vain etsimään pakotietä ja tuijottamaan tyhjyyteen. Ja tietenkin se, jos ei osaa suoraan vastata helppoon matemaattiseen tehtävään (vaikka kertolaskuun) on ilmiselvästi merkki vajaaälyisyydestä tosi monen mielestä, tai niin voi ainakin ilmeistä päätellä.

No tämä oli suoraan kuin omalta näppikseltä. Ala-asteella pienessä kyläkoulussa olin muiden oppilaiden ja opettajan silmätikkuna matemaattisen lahjattomuuden vuoksi.  Hävettää, että en osaa edes tähän päivään mennessä kunnollisesti prosenttilaskuja. Tämä tuli äärimmäisen nololla tavalla esille kerran vanhassa työpaikassani puhelinasiakaspalvelussa.

Esimies oli vierikuuntelemassa ja tuli tilanne, jossa minun piti nopeasti laskea uusi hinta kampanjan jälkeen. Menin aivan lukkoon ja naama punaisena jotain änkytin. Normaalisti olisin siis googlannut oikean vastauksen laskutoimitukseen jonkin prosenttilaskurin kautta.

Laiskuuttani

Minulla ei ole korkeakoulutusta

Olen hässinyt seksinhimoissani karmeita idiootteja.

Kaikkea itsessäni.

Sitä, että mieheni petti minua vuosia kollegansa kanssa enkä huomannut mitään.

Häpeän sitä, että häpeän kaikkea mahdollista.

Vai mitä sanotte tästä: kirjoitin ylioppilaaksi Eximian papereilla ja olen valmistunut maisteriksi Helsingin yliopistosta hyvin arvosanoin. Häpeän koulutustani enkä ole mielestäni menestynyt kovin hyvin, koska en ole lukenut pitkää matikkaa ja olen opiskellut liian "pehmeitä" tieteitä (en kuitenkaan humanistisia).

Haha...

:D :D :D

Vaimon erittäin leveää hanuria. Aika merkityksentön, mutta toisaalta iso asia.

Häpeän sitä, että valehtelen ja salailen aivan hirveästi. Ihan kaikesta. Ymmärsin asian ehkä kolmannella luokalla, ja siitä lähtien olen yrittänyt muuttua, mutten osaa. En edes ymmärrä miksi valehtelen, kun en yleensä hyödy siitä mitenkään.

Häpeän järkyttävää kynittyä tukkaani jonka kampaaja leikkasi minulle pari viikkoa sitten. Emme ymmärtäneet toisiamme ja sattui hänelle virhekin

Jatkuvaa ummetustani. Siellä sitten väännän tiilitorttua pää punaisena kun ei ole tullut jööti viikkoon.

-Hidasta oppimistani, jotain matemaattista hahmotushäiriön kaltaista tms. joskus todettukin

-Pitkää ponnistelua tupakan polton lopettamisessa, repsahduksia ja uudelleen aloittamista.

-Lyhyttä pinnaa ja kaikki-heti-mulle suhtautumistani

-En ole tehnyt niin fiksuja valintoja kuin ikäiseni ympärilläni, ja sen takia omat tavoitteet vielä kaukana (tosin työnalla)

-Vähiä ystävyyssuhteitani/kykyä ylläpitää niitä, minua harvoin esim. kutsutaan yhtään mihinkään

-Negatiivisuuttani :D

-Joskus ulkonäköäni, vaikka tiedän näyttäväni suht normaalilta ihmiseltä.

-Kostan joskus omaa pahaa-oloani olemalla tyly ihmiselle, jolla on kavereita ja menoja jne. Olen vain niin äärettömän kateellinen siitä. :D

Siinäpä ne tärkeimmät, nyt naurattaa kun on kirjoittanut ylös, mutta nämä asiat saa tuntemaan joskus melkein ylitsepääsemätöntä häpeää.

Työttömyyttäni. Takana useampi tutkinto, kolme vakituista työsuhdetta, lukematon määrä määräaikaisia työsuhteita ja vielä lukemattomampi määrä sinnikkyyttä ja tsemppausta työllistymisen puolesta. Tänä vuonna olen lähettänyt kymmenittäin työhakemuksia, enkä ole onnistunut pääsemään työhaastatteluun asti. Tämä on suurin häpeäni (ja myös suruni) tällä hetkellä. Tsemppaukseni kuitenkin kaikille kohtalotovereilleni!