Yliluonnolliset kokemukset hoitotyössä

Surullinen mutta tavallaan lohdullinen ketju. Haluan uskoa että sielut ne vaan siirtyvät seuraavaan paikkaan ja kuolleet käyvät vielä hyvästelemässä läheisensä lähdön hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi hyvä ystäväni joka työskenteli koko uransa hoitoalalla kertoilee toisinaan näitä samantapaisia tarinoita. Hän kertoi miten yhtäkkiä näki hoitolaitoksen käytävällä nk. usvapilven ja sen läpi käveltyään tunsi vain hyytävää kylmyyttä. Tämäkin ihminen ehdottoman järkevä ja jalat maassa, ei usko tarotkortteihin, ennustuksiin saati enkelihoitoihin tai mihinkään tällaiseen, joten oli outoa kuulla tämä. 

Äitini oli pitkään vanhainkodissa töissä, ja se oli vanha kartano josta oli remontoitu hoitokoti. Yläkerran portaiden läheisestä huoneesta kuoli ollessani vasta lapsi yksi ihana vanhus nukkumalla pois päivälevon aikana. Äiti kertoi muutama viikko myöhemmin, että ollessaan yksin ylhäällä kaikkien muiden ollessa taas alhaalla hän teki puolittain ajatuksissaan pyykkihuoltoa ja viikkaili lakanoita, kun yhtäkkiä samanlainen parahtava huokailujen sarja kaikui menehtyneen vanhuksen huoneesta. Tarkastaessaan paikkoja hän huomasi, ettei huoneessa ollut ketään eikä koko yläkerrassa sen koommin. Vaikka huokauksen tai parkaisun olisi pitänyt kuulua alas asti, niin kukaan muu ei ollut reagoinut siihen. 

Vuosia myöhemmin seisoin itse samassa tilassa tet-jaksolaisena. Yhtäkkiä kuulin parkaisua ja huokailuja muistuttavan sarjan ääniä, jotka tulivat samaisesta huoneesta. Menin katsomaan, niin se oli aivan tyhjä ja sänkykin pedattu. Kyselin alhaalla oliko kukaan jäänyt ylös, ja yritin kertoa muulle henkilökunnalle kuulemastani mutta se kuitattiin tylysti "Ei täällä mitään ole". Kotona kertoessa äiti muisti tuon yllä mainitun ja muistin sen kerrottuani mitä itse kuulin. 

Olimme siellä kerran kun talo oli täysin tyhjä äidin ja äidin miehen kanssa petaamassa sänkyjä yövuorossa. Vanhukset olivat olleet poissa remontin tieltä kokonaisen viikon toisaalla, ja viimeisenä iltana kun uudet patjat tulivat, olimme purkamassa niitä sänkyihin yötä vasten. Siinä silitellessä, mattoveitsellä riehuessa ja jätteitä purkaessa oli asiallista kuunnella kun yläkertaan vievät portaat eivät pelkästään napsahdelleet vaan niissä ihan kuin kulki joku, ylhäältä kuului ääniä ja koko talo tuntui elävän ympärillä kuin normaalisti vaikka olimme kolmisin. Yhden huoneen vanha kaappikello alkoi tikittää itsellään, mutta suunta vain oli vähän kumma. Kun viisarit tavallisesti liikkuvat eteenpäin, niin tämä kello tikitti pokkana taakse päin. Säikähdin ihan mielettömästi, että mikä sille tuli ja äiti sanoi vain: "Ai, sait sen käyntiin. Se pysähtyi kun *vanhuksen nimi* kuoli eikä ole sen jälkeen toiminut." vaikken ollut koskenutkaan koko masiinaan. Hetken kuluttua värkkäsimme kelloa vetelemällä sitä sieltä täältä ja lopulta se kävi ajassa - eikä pysähdellyt enää. Nykyisin samassa paikassa on lastenkoti tai sellainen lasten sijoistuspaikka, ja mietityttää mitä ne lapset mahtavat tykätä talon ilmapiiristä. Tunnistajat tunnistaa. 

Tuo muistutti kokemuksesta isän kuoleman jälkeen. Isä oli kuollut kotonaan omassa sängyssään kotihoitajan aamukäynnin jälkeen. Löysin hänet, kun menin päivällä tapaamaan häntä, menin omalla avaimella sisään.

En ollut vaistonnut hänen poismenoaan. Mutta kun hänen kuolemansa jälkeen kävin monta kertaa hänen asunnossaan katsomassa postia ja järjestämässä asioita, niin usein kuulin makuuhuoneessa ääniä, jotka olivat samanlaisia kuin hänen noustessaan sängystä: kepin kopsahdus lattiaan, pari hidasta askelta lattialla. Kun kävin makuuhuoneessa katsomassa, siellä ei tietenkään ollut ketään.

Äänet loppuivat, kun sänky vietiin pois.

Vaikuttavia tarinoita. Onko muilla mitään kerrottavaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen sh ja ennen saattokoteja meidän osastolle tuli useita kuolevia potilaita. Monet heistä, päivän pari ennen kuolemaansa, sanoivat näkevänsä kuolleita sukulaisia tai ystäviä ja myös huusivat heidän nimeään.

Ehkä tämä johtui voimakkaasta lääkityksestä.

Me hoitajat yleensä näemme että potilaan nenä muuttuu.

Millä tavalla se muuttuu? Muistan, kun hoitaja sanoi jotain pappani nenästä mutten muista mitä...

Up!

Vierailija kirjoitti:

Älytöntä, että terveyden hoitoa opiskellut ihminen uskoo sielun olemassa oloon.

Ja ihmeellisen utelias olet näitä silti lukemaan   :)

Yks päivä ei ollutkaan töissä jatkuvaa menemistä ja kiirettä, ehti rauhassa syömäänkin. Se oli aika yliluonnollinen kokemus. 

Isäni kuolemaa seuraavana päivänä iäkäs, isääni muistuttava miespotilaani antoi minulle kiitoksena ruusuja.

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuolemaa seuraavana päivänä iäkäs, isääni muistuttava miespotilaani antoi minulle kiitoksena ruusuja.

Jatkan. Ja sanoi, että vielä me tavataan.

Monet jotka vähättelee näitä kokemuksia ja pilkkaa ovat paatuneita ateisteja jotka niin kiinni tässä maailmassa että ovat itse ihan sekaisin...itsellä että näin papan varjon 2002 kun hän kuoli, sekä näin unta että pappa oli jossakin pimeässä paikassa ja sitten tuli suuri valkea käsi ja koppasi minut pimeydestä pois. Tosin en ole nähnyt tai kokenut kamalasti yliluonnollista mutta uskon sieluun ja se että on olemassa hyvä ja paha jotka taistelee keskenään. Sekä että on muutakin kuin pelkkä näkyvä maailma,tämä maailma on valhe ja illuusio.

Kun  tein yövuoroja vanhainkodissa,kuulin miten joku kulki jalkaa laahaten ja tossu läpsyi mutta ketään ei näkynyt,tyhjässä wc:ssä vedettiin vessa, jalkoihin lensi kuin tyhjästä  punainen papiljotti..

sai olla kovat hermot että kesti olla töissä!

Kannattaa tutustua esim. hiukkasfysiikan viime aikaisiin tutkimustuloksiin, varsinkin jos englannin kieli on hyvin hallussa!

Esimerkiksi fyssan noopeli saatiin sen todistamisesta että universumi on lokaalisti ei-todellinen (locally non-real). Tuosta päätellen vaikkapa aaveet ovat siis yhtä (epä-) todellisia kuin kaikki muukin mitä mm. näet ja kuulet ympärilläsi?

Mitä ne asiakkaiden henget sieltä sairaalasta hakisi?

Kyllä ne enemmän on henkilöitä joilla on vahvempi side tuohon paikkaan. Ovat esimerkiksi esimiesasemassa olleita henkilöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuolemaa seuraavana päivänä iäkäs, isääni muistuttava miespotilaani antoi minulle kiitoksena ruusuja.

👻

Olen kuullut, kun kuollut koirani kulkee edelleen kotonani, käy vesikupillaan, rapsuttaa turkkiaan, tassut rapisee lattian pinnassa jne.  Olen kuullut sen hengityksen sänkyni vierestä, missä sillä oli nukkumapaikka.

Olen nähnyt aiemmin kuolleen toisen koirani juoksevan pihan poikki.  Se pysähtyi ja katsoi ikkunaan, mistä sitä katsoin.  Sitten se kääntyi ja juoksi pois.  Kuulin kaukaa koiralauman haukuntaa ja tajusin, että ne kutsuivat sitä.

Tuli hyvä olo, jotenkin tietoisuus siitä, että eläimenkin henki jatkaa olemistaan.  

Kaikki kokemani yliluonnollisuudet olen kokenut päiväsaikaan, vain nuo koiran tassunrapinat yöllä.  Olen nähnyt outoja asioita ja siis ihan keskellä päivää ja valveilla.

Näistä on vain vaikea kenenkään kanssa puhua, kun se vastaanotto on aina nihkeä ja epäluuloinen.  Parempi pitää asiat itsellään.

Äitini oli myös herkkä näkemään ja kuulemaan yliluonnollisia asioita.  

Koirista kirjoittanut jatkaa:  pyydän kovasti anteeksi jos jotain hermostuttaa se, että en kirjoittanutkaan hoitajista enkä laitoksista.  Nämä jutut vain johti mieleni omiin kokemuksiini.

Yksi äitini ystävistä oli sairaanhoitaja ja hän kertoi, kuinka aikanaan hän hoiti kuolevaa miestä.  Tämä mies katsoi ikkunaan ja sanoi, että NN katsoo tuolta ikkunan takaa.  

NN oli hänen naapurinsa, monta vuotta sitten kuollut mies.

Samana päivänä mies sitten lähtikin tästä maailmasta.  Tämä voi olla helposti kuolevan ihmisen harhanäkyä, mutta sillä hetkellä, kun hän näin sanoi, tämä hoitaja katsoi sitä ikkunaa ja näki siellä tumman mieshenkilön.  Huone oli kuitenkin sairaalan ylimmässä kerroksessa eikä mitään tikapuita tai muutakaan mahdollisuutta ollut kellään kiivetä sinne ikkunan taa.  

Vierailija kirjoitti:

Koirista kirjoittanut jatkaa:  pyydän kovasti anteeksi jos jotain hermostuttaa se, että en kirjoittanutkaan hoitajista enkä laitoksista.  Nämä jutut vain johti mieleni omiin kokemuksiini.

Yksi äitini ystävistä oli sairaanhoitaja ja hän kertoi, kuinka aikanaan hän hoiti kuolevaa miestä.  Tämä mies katsoi ikkunaan ja sanoi, että NN katsoo tuolta ikkunan takaa.  

NN oli hänen naapurinsa, monta vuotta sitten kuollut mies.

Samana päivänä mies sitten lähtikin tästä maailmasta.  Tämä voi olla helposti kuolevan ihmisen harhanäkyä, mutta sillä hetkellä, kun hän näin sanoi, tämä hoitaja katsoi sitä ikkunaa ja näki siellä tumman mieshenkilön.  Huone oli kuitenkin sairaalan ylimmässä kerroksessa eikä mitään tikapuita tai muutakaan mahdollisuutta ollut kellään kiivetä sinne ikkunan taa.  

Vierailija kirjoitti:

En usko yliluonnolliseen, mutta täytyy myöntää, että yksi asia minua karmaisee. Olen kolme kertaa ollut todistamassa, kun kuoleman hetkellä myös huoneessa ollut kello on pysähtynyt samalla hetkellä. Tietääkö joku, mistä tämä johtuu vai onko sattumaa?

Yksi kerta voi olla sattumaa, mutta jos se sattuu kolme kertaa samalle ihmiselle, niin sattuman mahdollisuus on aika pieni.

En ole hoitaja ja tiedän, että ette usko tätä, mutta kerron silti.

Isäni sairastui vakavasti ja joutui tehohoitoon. Oli selvää, että hänen toipumisensa olisi ihme. Isä kuoli yön pikkutunteina. Sinä yönä en saanut unta, luin olohuoneen sohvalla kirjaa. Yht'äkkiä näin peilissä ( iso kokovartalopeili) kummaa valoa. Katsahdin peiliin ja järkytyksekseni näin peilissä isäni. Hänen hahmonsa oli niin kirkas,että oli vaikea katsoa. Ymmärsin, että katselin isäni kirkastettua ylösnousemusruumista. Hän ei ollut enää vanha ja sairas, vaan nuori, noin 30- vuotias mies. Näky kesti vain silmänräpäyksen ajan.

Isä oli ilmoittanut kuolemastaan myös äidilleni sekä muille lapsilleen ja yhdelle omista sisaruksistaan. 

Tulin uskoon tämän näyn jälkeen, ennen tätä olin "vannoutunut ateisti".

minullakin koirakokemus.

kipeä invalidi  koirani kävi kuolemansa jälkeen ilmoittamassa minulle keskellä päivää ettei enää koske mihinkään ja juoksenteli  ympärilläni iloisena häntäänsä heiluttaen.