Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsen keliakia - äitipuoli ei ymmärrä vakavuutta

Vierailija
10.04.2016 |

Meillä on käsillä ihan superärsyttävä tilanne. Ja mitään mustasukkaisuuskuvioita minun puoleltani tähän on nyt turha alkaa esittämään, sillä olemme ex-mieheni kanssa eronneet jo hyvä tovi sitten ja itsellänikin on jo uusi puoliso.
Exäni on pari kuukautta sitten muuttanut asumaan yhteen uuden avopuolisonsa kanssa. Lapsemme (9-vuotias tyttö) viettää joka toisen viikon isällään ja joka toisen viikon minun luona. Nyt lapsella on toisinaan alkanut olla oireita isäviikkojen seurauksena, mikä kertoo siitä, että gluteenia pääsee lapsen ruokaan jotenkin. Ennen tilanne on ollut hyvin tasapainossa, joten muutos on selkeästi "äitipuolen" toimintatapojen seurausta. Exäni on kuulemma yrittänyt terävöittää nykyiselleen keliakiaperheen käytössääntöjä - ilmeisesti turhaan, ja itse olen suurinpiirtein ehdottanut, että voisin tulla ihan kädestä pitäen opettamaan vuosien varrella oppimiani kikkoja ja helpotuksia, joilla kontaminaatioriskiä saataisiin merkittävästi pienemmäksi. Ajatuksena varmaan kaikista tosi ärsyttävä, tiedän, mutta tällä hetkellä huolettaa lapsen terveys enemmän kuin se, pitääkö tämä nainen minua ihan ärsyttävänä narttuna. Mä en yhtään tiedä mitä tekisin :(

Kommentit (193)

Vierailija
161/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomattomia kommentteja. Siis oikeastiko meinaatte, että se lapsi alkaisi omassa kodissaan syödä jotain tyyliin kerran viikossa keittiön siivouksen jälkeen valmistettua ja annosrasioihin odottamaan pakattua pöperöä, jotta uuden äitipuolen ei tarvitse vaivata päätään millään keliakiahömpötyksellä? Kun ennen on kuitenkin saanut ihan samaa ruokaa kuin kaikki muutkin. Vai olisiko teistä parempi niin, että lapselle ostettaisiin valmisruuat ja oma mikro vaikka ulos vajaan, niin ei tarvitsisi kenenkään opetella mitään? Toivottavasti teillä ei ole lapsia... ap

Ei kyse ole opettelusta. Jokainen normaalijärkinen ymmärtää keliakiaakikon vaatimukset minuutissa. Asiahan on perin yksinkertainen. Vain gluteenittomia tuotteita. Gluteenia ei saamennä kehoon hitustakaan. Gluteenittomissa tuotteissa lukee hyvin selvästi "gluteeniton". 

Kyse on siitä, onko äiti/isäpuolen tehtävä pitää tästä joka sekunti huolta omassa kodissaan. Katson, että ehdoton päävastuu on biologisella vanhemmalla. Näin ollen järjestelyt tulee olla vaikka sitten nämä valmisruuat. Mikä niissä nyt niin kauhistuttavaa on? Pääasia, että lapsi saa gluteenitonta ravintoa. 

Paljon suurempi vaara kotitekoisissa safkoissa on, että sinne livahtaa jokin leivänmuru kuin teollisissa, valvotuissa proseseissa. 

Eli toisen mukavuuden vuoksi heikennetään merkittävästi toisen olosuhteita. Taidan tietää, mitä puoluetta äänestät vaaleissa ;)

Mutta onhan se toisinkin päin ihan sama juttu. Äitipuolen olosuhteita heikennetään kohtuuttomasti lapsen sairauden takia. 

Miksi ei kelpaa tämä, että isä hoitaa asian ja toki äitipuoli on sitoutunut asiaan? 

Vihreitä yleensä olen äänestänyt, välillä hyvää demarityyppiä. On vaihdellut jonkin verran elämäni matkan varrella, mutta kokoomusta en koskaan äänestäisi.

Mutta miten päin tämän nyt katsoo? Aina tietyn ryhmän olosuhteiden parannus on heikennystä muille. Rikkaat kärsivät, kun veroja korotetaan. Köyhät kärsivät, kun lapsilisiä leikataan. Kovin epä-älyllinen heitto tuo ad-hominem äänestyskäyttäytymisestä. 

Mutta kun se äitipuoli on saanut valita asemansa. Lapsi ei ole keliakiaan valinnut. 

Eivätkö kaikki nyt ole täällä suunnilleen sitä mieltä, että toki äitipuolen pitää ottaa lapsen keliakia huomioon? Eli ei missään nimessä tarjota ruokaa, jossa on gluteenia. 

Rajanvetoa käydään lähinnä siitä, että onko esim. oikeus leipoa kotonaan, onko koko ajan syynättävä jokaikinen leivänmuru pöydältä.

Paras ratkaisu olisi mielestäni täällä jo moneen kertaa esitetty isän täysi vastuu asiasta. Tuskin se äitipuoli tahallaan levittää jauhoja kämppään. Mutta ei siis ole vastuussa kodin täydestä gluteenittomuudestakaan joka heti. 

Lapsi ei ole oma, ymmärtäkää se! Itse en ainakaan rupeaisi syömään karmean makuisia ja kalliita keliaakikkojen tuotteita vain siksi, että joku muu niitä taloudessa tarvitsee. Nämä olkoot erikseen hänelle. 

Siinä tapauksessa, että äitipuoli ei opi, on exän vastuu huolehtia kodin täydestä gluteenittomuudesta heittämällä nainen pihalle. Omassa kodissaan kukaan ei voi oikeasti olla jatkuvan kontaminaatioriskin alla, se on terveydelle todella vaarallista. ap

Tulihan se totuus sieltä! Olet mustasukkainen exästäsi ja haluat käyttää lapsen keliakiaa syynä eroon. Häpeäisit edes.

Voi sua :) Nykyistä miestäni en vaihtaisi mihinkään, mutta pellolle joutuisi hänkin, jos ei ottaisi lapseni sairautta vakavasti. ap

Sä et oikeasti voi vaatia siltä naiselta mitään. Vain lapsen isältä voit odottaa jotakin. 

Toisekseen, sä liioittelet keliakian vakavuutta. Kyllä taloudessa muut voivat ihan hyvin syödä muitakin ruokia vaikka se yksi ei voikaan.

Minä en voi vaatia naiselta mitään, totta, mutta jos tilanne ei muutu, minun on haettava toisenlaista huoltajuussuhdetta, vaikken sitä haluaisi ja tiedän, ettei exäni siihen suostu. Ja tottakai voi syödä, mutta tulee vaan olla tosi huolellinen syömisessään ja jälkiensä siivoamisessa. Ja se on nyt tässä se ongelma nimenomaan. ap

Sä sit haet sitä toisenlaista huoltajuussuhdetta. Mikä tässä on ongelma? Jos lapsen isä ei osaa ruokkia lastaan niin onko sulla muitakaan vaihtoehtoja? Kenenkään vieraan muijan niskaan sä et voi sälyttää sun lapsesi oikeanlaista ruokkimista. 

Totta kai voi, koska tämä vieras muija on päättänyt muuttaa ap:n lapsen kotiin. Talossa edetään talon tavoilla.

No ei voi. Siellä asuu myös lapsen isä, joka on velvollinen huolehtimaan lapsestaan. Sillä muijalla ei ole minkäänvaltakunnan velvollisuuksia siihen lapseen. 

Höpöhöpö. Kun muutta toisen ihmisen kotiin, niin ei siellä aleta omia sääntöjä luomaan. Eletään talon tavoilla tai jos ei onnistu niin muutetaan pois. Simple as that.

Ei se äitipuoli kaiketi ap:n kanssa asu? Vai onko nää jotakin somaleja?

Muussa tapauksessa ap:lla ei ole exänsä elämään mitään sanavaltaa. isän kuuluu vastata sairaan lapsensa ruokavaliosta. Ei minkään satunnaisen naikkosen.

En mä ainakaan sotkeentuisi minkään miehen lasten hoitoon. Niillä lapsella on jo 2 vanhempaa, hoitakoot ne lapsensa. 

Lapsi asuu ja jos äitipuolen elämäntavat on vaaraksi lapsen terveydelle niin totta hitossa se on lapsen äidinkin ja lähipiirin asia. Tuolle on ihan rikosnimikekin jos katselisit vaan vierestä kun mies esim. pahoinpitelee lapsiaan teidän kotona.

Mikset sä vedä sitä isää vastuuseen?

Miksi vaadit jotakin randomia muijaa vastuuseen?

Kyllähän lapsen isän pitää osata rukkia oma lapsensa! Siis haloo! ISÄ, sillä lapsella on isä, jolle se hoito kuuluu lainkin mukaan.

Vierailija
162/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

itsekinkeliaakikko kirjoitti:

Asiahan on päivänselvä: äitipuoli ei välitä lapsesta pätkääkään eikä myöskään jaksa perehtyä tähän vaivalloiselta kuulostavaan keliakiaan. Siksi selittää, että on vaikea muuttaa totuttuja tapoja jne. Tekee tämän tahallaan, haluaa varmaan lapsen pois kotoa hankaloittamasta ennen niin helppoa elämää ja siinä kyllä onnistuukin. Toivottavasti isä osaa pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja siivoaa leivänmurujen lisäksi tuon äitipuolen ulos elämästään...

Todellisuudessa se isä siivoaa lapsen ja tämän äidin ulos elämästään. Sehän on jo äidin lempannut. En ole vielä tavannut ainuttakaan miestä, jota ei uusi nainen kiinnostaisi lasta enemmän loppupeleissä. Isähän voi tehdä sen uuden naisen kanssa lapsia lisää vaikka kuinka paljon.

Keliakialapsen äitinä hakisin yksinhuoltajuutta. Helpompaa lapselle, äidille ja myös sille isällekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/193 |

Toimiiko toiseenkin suuntaan? Että jos äitipuolella olisi tuo paha allergia, niin saako miehen lapset sekoitella voirasioita miten haluaa tai pöllyttää jauhoa ympäri keittiötä ja jättää siivoamatta. Ja äiti puoli voisi vain katsella vierestä ja kärsiä oireista.

Luultavasti ei. Sori, mutta lapset häviää tämän pelin. 

Vierailija
164/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen samaisen tilanteen äitipuolena kokenut, eikä ollut vaikeaa. Tietty aluksi saattoi voipaketit mennä pari kertaa sekaisin, mutta sitten ostettiin lapselle heti uusi ja vanha muiden käyttöön. Lapsen gluteenittomat leivät ovat eri kaapissa kuin muiden ja leivonnan teen lähinnä gluteenittomista jauhoista. Olihan se aluksi ärsyttää kun piti olla tavallista tarkempi ruokatarvikkeitten suhteen. mutta nyt asiat menevät jo luonnostaan. Joskus harvoin leivon tavallisista jauhoista kun lapsi on äidillään, mutta nyt se on jo vähentynyt, koska gluteenittomistakin jauhoista saa hyviä piirakoita jne, tietty pullat ja kakut tuotti aluksi vaikeuksia kun jauhojen koostumus tietenkin hieman erilainen. Ainoastaan kaurapuurot teen yhä omille lapsilleni.

Vierailija
165/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

itsekinkeliaakikko kirjoitti:

Asiahan on päivänselvä: äitipuoli ei välitä lapsesta pätkääkään eikä myöskään jaksa perehtyä tähän vaivalloiselta kuulostavaan keliakiaan. Siksi selittää, että on vaikea muuttaa totuttuja tapoja jne. Tekee tämän tahallaan, haluaa varmaan lapsen pois kotoa hankaloittamasta ennen niin helppoa elämää ja siinä kyllä onnistuukin. Toivottavasti isä osaa pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja siivoaa leivänmurujen lisäksi tuon äitipuolen ulos elämästään...

Todellisuudessa se isä siivoaa lapsen ja tämän äidin ulos elämästään. Sehän on jo äidin lempannut. En ole vielä tavannut ainuttakaan miestä, jota ei uusi nainen kiinnostaisi lasta enemmän loppupeleissä. Isähän voi tehdä sen uuden naisen kanssa lapsia lisää vaikka kuinka paljon.

Keliakialapsen äitinä hakisin yksinhuoltajuutta. Helpompaa lapselle, äidille ja myös sille isällekin.

Ei tätä äitiä ainakaan kukaan ole lempannut :D ap

Vierailija
166/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomattomia kommentteja. Siis oikeastiko meinaatte, että se lapsi alkaisi omassa kodissaan syödä jotain tyyliin kerran viikossa keittiön siivouksen jälkeen valmistettua ja annosrasioihin odottamaan pakattua pöperöä, jotta uuden äitipuolen ei tarvitse vaivata päätään millään keliakiahömpötyksellä? Kun ennen on kuitenkin saanut ihan samaa ruokaa kuin kaikki muutkin. Vai olisiko teistä parempi niin, että lapselle ostettaisiin valmisruuat ja oma mikro vaikka ulos vajaan, niin ei tarvitsisi kenenkään opetella mitään? Toivottavasti teillä ei ole lapsia... ap

Ei kyse ole opettelusta. Jokainen normaalijärkinen ymmärtää keliakiaakikon vaatimukset minuutissa. Asiahan on perin yksinkertainen. Vain gluteenittomia tuotteita. Gluteenia ei saamennä kehoon hitustakaan. Gluteenittomissa tuotteissa lukee hyvin selvästi "gluteeniton". 

Kyse on siitä, onko äiti/isäpuolen tehtävä pitää tästä joka sekunti huolta omassa kodissaan. Katson, että ehdoton päävastuu on biologisella vanhemmalla. Näin ollen järjestelyt tulee olla vaikka sitten nämä valmisruuat. Mikä niissä nyt niin kauhistuttavaa on? Pääasia, että lapsi saa gluteenitonta ravintoa. 

Paljon suurempi vaara kotitekoisissa safkoissa on, että sinne livahtaa jokin leivänmuru kuin teollisissa, valvotuissa proseseissa. 

Eli toisen mukavuuden vuoksi heikennetään merkittävästi toisen olosuhteita. Taidan tietää, mitä puoluetta äänestät vaaleissa ;)

Mutta onhan se toisinkin päin ihan sama juttu. Äitipuolen olosuhteita heikennetään kohtuuttomasti lapsen sairauden takia. 

Miksi ei kelpaa tämä, että isä hoitaa asian ja toki äitipuoli on sitoutunut asiaan? 

Vihreitä yleensä olen äänestänyt, välillä hyvää demarityyppiä. On vaihdellut jonkin verran elämäni matkan varrella, mutta kokoomusta en koskaan äänestäisi.

Mutta miten päin tämän nyt katsoo? Aina tietyn ryhmän olosuhteiden parannus on heikennystä muille. Rikkaat kärsivät, kun veroja korotetaan. Köyhät kärsivät, kun lapsilisiä leikataan. Kovin epä-älyllinen heitto tuo ad-hominem äänestyskäyttäytymisestä. 

Mutta kun se äitipuoli on saanut valita asemansa. Lapsi ei ole keliakiaan valinnut. 

Eivätkö kaikki nyt ole täällä suunnilleen sitä mieltä, että toki äitipuolen pitää ottaa lapsen keliakia huomioon? Eli ei missään nimessä tarjota ruokaa, jossa on gluteenia. 

Rajanvetoa käydään lähinnä siitä, että onko esim. oikeus leipoa kotonaan, onko koko ajan syynättävä jokaikinen leivänmuru pöydältä.

Paras ratkaisu olisi mielestäni täällä jo moneen kertaa esitetty isän täysi vastuu asiasta. Tuskin se äitipuoli tahallaan levittää jauhoja kämppään. Mutta ei siis ole vastuussa kodin täydestä gluteenittomuudestakaan joka heti. 

Lapsi ei ole oma, ymmärtäkää se! Itse en ainakaan rupeaisi syömään karmean makuisia ja kalliita keliaakikkojen tuotteita vain siksi, että joku muu niitä taloudessa tarvitsee. Nämä olkoot erikseen hänelle. 

Siinä tapauksessa, että äitipuoli ei opi, on exän vastuu huolehtia kodin täydestä gluteenittomuudesta heittämällä nainen pihalle. Omassa kodissaan kukaan ei voi oikeasti olla jatkuvan kontaminaatioriskin alla, se on terveydelle todella vaarallista. ap

Tulihan se totuus sieltä! Olet mustasukkainen exästäsi ja haluat käyttää lapsen keliakiaa syynä eroon. Häpeäisit edes.

Voi sua :) Nykyistä miestäni en vaihtaisi mihinkään, mutta pellolle joutuisi hänkin, jos ei ottaisi lapseni sairautta vakavasti. ap

Sä et oikeasti voi vaatia siltä naiselta mitään. Vain lapsen isältä voit odottaa jotakin. 

Toisekseen, sä liioittelet keliakian vakavuutta. Kyllä taloudessa muut voivat ihan hyvin syödä muitakin ruokia vaikka se yksi ei voikaan.

Minä en voi vaatia naiselta mitään, totta, mutta jos tilanne ei muutu, minun on haettava toisenlaista huoltajuussuhdetta, vaikken sitä haluaisi ja tiedän, ettei exäni siihen suostu. Ja tottakai voi syödä, mutta tulee vaan olla tosi huolellinen syömisessään ja jälkiensä siivoamisessa. Ja se on nyt tässä se ongelma nimenomaan. ap

Sä sit haet sitä toisenlaista huoltajuussuhdetta. Mikä tässä on ongelma? Jos lapsen isä ei osaa ruokkia lastaan niin onko sulla muitakaan vaihtoehtoja? Kenenkään vieraan muijan niskaan sä et voi sälyttää sun lapsesi oikeanlaista ruokkimista. 

Totta kai voi, koska tämä vieras muija on päättänyt muuttaa ap:n lapsen kotiin. Talossa edetään talon tavoilla.

No ei voi. Siellä asuu myös lapsen isä, joka on velvollinen huolehtimaan lapsestaan. Sillä muijalla ei ole minkäänvaltakunnan velvollisuuksia siihen lapseen. 

Höpöhöpö. Kun muutta toisen ihmisen kotiin, niin ei siellä aleta omia sääntöjä luomaan. Eletään talon tavoilla tai jos ei onnistu niin muutetaan pois. Simple as that.

Ei se äitipuoli kaiketi ap:n kanssa asu? Vai onko nää jotakin somaleja?

Muussa tapauksessa ap:lla ei ole exänsä elämään mitään sanavaltaa. isän kuuluu vastata sairaan lapsensa ruokavaliosta. Ei minkään satunnaisen naikkosen.

En mä ainakaan sotkeentuisi minkään miehen lasten hoitoon. Niillä lapsella on jo 2 vanhempaa, hoitakoot ne lapsensa. 

Lapsi asuu ja jos äitipuolen elämäntavat on vaaraksi lapsen terveydelle niin totta hitossa se on lapsen äidinkin ja lähipiirin asia. Tuolle on ihan rikosnimikekin jos katselisit vaan vierestä kun mies esim. pahoinpitelee lapsiaan teidän kotona.

Mikset sä vedä sitä isää vastuuseen?

Miksi vaadit jotakin randomia muijaa vastuuseen?

Kyllähän lapsen isän pitää osata rukkia oma lapsensa! Siis haloo! ISÄ, sillä lapsella on isä, jolle se hoito kuuluu lainkin mukaan.

Siis lapsen isä huolehtii lapsen ruuista. Mutta esimerkiksi viimeksi oli käynyt seuraavasti: lapsi tuli koulusta kotiin ja alkoi tehdä välipalaa. Hän oli ottanut pakkasesta omat leipänsä ja laittoi omaan leivänpaahtimeensa sulamaan. Lapsi teki leivät käyttäen omaa voirasiaansa ja oli tunnin päästä vessassa oksentamassa sisuskalujaan tyhjiksi. Miksi? "Äitipuoli" oli käyttänyt aiemmin lapsen leivänpaahdinta omien leipiensä paahtamiseen kun se oli kuulemma ollut lähempänä. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettekö tajua sitä, että tuo äitipuoli haluaakin sen lapsen pois asunnosta, tuohan on oiva keino saada isä kokonaan itselleen. ei se nainen halua katsella lasta kun se haluaa muhia sen miehen kanssa. ei huolehtia keliakiasta ja tekee nää hommat tahallaan että lapsi olisi vähemmän ja harvemmin jaloissa. se ei halua vierasta lasta, vain sen miehen ja näin häätää lasta pois. saa pussailla ukkoa ihan rauhassa joka ikinen viikko eikä vain joka toinen viikko ja hillua vaikka alasti yötä päivää...

Vierailija
168/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä tietysti hyvin erityyppinen tilanne ja siinä mielessä ei kuulu tähän ketjuun. 

Mutta mieheni lapsella on keskivaikea dysfasia. Aina tarpeen tullen autan häntä koulutehtävissä, luen satuja ja loruja.  Valitsen kehittäviä televisio-ohjelmia jne. Tuen kaikin mahdollisin tavoin. Hän tarvitsee ikäisekseen enemmän apua kaikissa arjen toiminnoissa. 

Käyn koulutapaamisissa hänen kanssaan, jos isä on estynyt tai käymme kaikki yhdessä. Hänen lapsensa on minunkin lapseni. Näin ajattelen!

Minulla on kaksi omaakin ja en laiminlyö tämän erityislapsen takia heitä tietenkään. 

Mutta jos mieheni lapsella olisi keliakia, niin toimisin juuri kuten pitää hänen sairautensa vuoksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huono provo.

Vierailija
170/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

1/5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perustelen provokommenttiani sillä, että kukaan täysillä käyvä ei kirjoittaisi perheensä asioista noin tunnistettavasti. Riski siihen, että joku perheenjäsenistä löytää aloituksen on suuri.

Vierailija
172/193 |

En minä maailman suurimpana syntinä sentään vauvapalstalle kirjoittamista pidä, niin antaa mennä vaan. Mitään en ole tänne kirjoittanut, mitä en voisi sanoa kelle tahansa perheenjäsenelle myös kasvotusten ja olen sanonutkin. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pimeetä porukkaa.

Vierailija
174/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiko todella pelkkä leivän paahtaminen väärässä paahtimessa saada aikaan kaaressa oksentamisen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voiko todella pelkkä leivän paahtaminen väärässä paahtimessa saada aikaan kaaressa oksentamisen?

Kyllä voi, jos tavallisen leivän murusia pääsee keliaakikon leipään. Tokikaan kaikki eivät reagoi näin rajusti. Mutta oireettomana sairaus on vieläkin vaarallisempi, sillä eihän tällainenkaan olisi mitenkään tullut ilmi ja väärän paahtimen käyttö olisi saattanut jatkua vaan kerta toisensa jälkeen. Suolinukkaa kun tuhoutuu joka kerta kun gluteenia menee elimistöön. ap

Vierailija
176/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Perustelen provokommenttiani sillä, että kukaan täysillä käyvä ei kirjoittaisi perheensä asioista noin tunnistettavasti. Riski siihen, että joku perheenjäsenistä löytää aloituksen on suuri.

En ole ap

Ensinnäkin Suomessa on 1600 keliakiaa sairastavaa lasta. Heistä avioerotilastojen perusteella ainakin kolmasosa vastaavassa tilanteessa. Ap on todennäköisesti muuttanut koordinaatteja, esim. lapsen iän. 

Toiseksi, mitä sitten, jos tunnistetaan. Ap ei ole lapsen isän nykyisestä puolisosta sanonut käsittääkseni mitään, mikä ei päivänvaloa kestä. 

Ärsyttää nämä ainaiset provohuutelijat. Kiinnostava aihe, oli totta tai ei juuri tämä tapaus. 

Vierailija
177/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voiko todella pelkkä leivän paahtaminen väärässä paahtimessa saada aikaan kaaressa oksentamisen?

Ei voi! 

Ap lähti hyvän provon jälkeen liioittelemaan asiaa ja näin ollen jäi kiinni. 

Vierailija
178/193 |

Tällainen palturin puhuminen omien provokommenttien pönkittämiseksi on oikeasti todella vaarallista, kun puhutaan nyt kuitenkin sairaudesta, joka voi aiheuttaa osteoporoosia, syöpää, lapsettomuutta ym. Toivottavasti kukaan ei tarjoa vaikka vieraalleen tavallisessa paahtimessa paahdettua leipää sinun kommenttisi antamalla itsevarmuudella. Koska keliaakikko ei todellakaan voi turvallisesti syödä leipää, joka on paahdettu "yleisessä" paahtimessa.

Vierailija
179/193 |
11.04.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vähän ohi aiheen, onko uudet keliakian hoito-ohjeet noin tiukkoja? Olen sairastanut keliakiaa 15 vuotiaasta, nyt olen 40. Meillä lapsuuden kodissa eikä nyt omassanikaan ole ikinä ollut erillisiä suolapurkkeja, margariinirasioita jne. minua varten. Jauhot toki on ollut ja tehty ruoka on ollut gluteenittomista aineksista valmistettua. En ole kyllä vatsa oireista kärsinyt, liekö sitten vaan hyvää tuuria.  Mutta tässä ap:n tapauksessa isän uuden kumppanin kyllä pitäisi huolehtia ettei lapselle ainakaan hänen toimintansa takia oireita tule, varsinkin jos lapsi niitä herkästi saa.  

Vierailija
180/193 |

Vatsaoireiden puuttuminenhan ei kerro varsinaisesti hyvästä hoitotasapainosta, se täytyy testata muuten. Moni keliaakikkohan on oireeton vaikka vehnäpullan jälkeen, mutta suolisto on kaikkea muuta kuin kunnossa. Omat leviterasiat sun muut on ainakin meille hoito-ohjeissa määritelty, samoin kontaminaatioriskin vuoksi joko omat mausteet tai sitten erityinen huolellisuus jauhopölyn kanssa. Lapsella on lisäksi vehnäallergia, joten se vaatii vielä extrahuomiota sopivien tuotteiden valinnassa. Mutta oireet ovat kyllä lapsella tosi rajut sekä kurjat. Ja eritoten siksi, että sairaus on todettu lapsella jo kaksivuotiaana, olemme pyrkineet todella äärimmäiseen tarkkuuteen, jotta tulevaisuudessa lapsen todennäköisinä ongelmina ei olisi vaikkapa lapsettomuus tai suolistosyöpä. Niitä gluteenille altistumisia kun varmaan hänenkin elinaikanaan pääsee jonkin verran tapahtumaan vaikka kuinka olisi tarkkana ja kun sairaus on ollut pienestä pitäen niin riskit tuntuu itsestä tosi isoilta. ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi kahdeksan