Sisko värjäytti lasteni hiukset ILMAN LUPAANI!
Kolme lastani (kaksi poikaa ja yksi tyttö, kaikki seitsemännellä luokalla, kolmoset siis) olivat olleet siskoni luona perjantaista saakka yökylässä. Sisko on siis minua yli 10v nuorempi, hän ei kauheasti ajattele asioita loppuun asti, ja hänellä on sellainen "myrkynvihreäksi" värjätty tukka ja muutenkin radikaali tyyli.
No, tänään kun lapseni tulivat kotiin, niin KAIKILLA heillä oli hiukset värjätty! Eikä edes millään "tavallisella" värillä, vaan tytön hiukset olivat pastellinvioletit, toisen pojan sähkönsiniset ja toisen kirkkaanpinkit!
Tämä siis saattaa kuulostaa oudolta (varsinkin se, että tuonikäinen poika värjäyttää hiuksensa pinkiksi), mutta jokainen lapseni on sellainen, että ei kauheasti välitä, mitä muut ajattelevat heistä (ehkä hiukan samanlaisia kuin siskoni siis). Molemmat poikani ainakin liikkuvat samassa porukassa keskenään, ja sielläkin on muutamalla muulla pojalla "epätavallisen värinen" tukka.
Minulla ei sinänsä ole mitään hiustenvärjäystä vastaan (varsinkin kun se tehdään osaavalla kampaajalla, kuten lapsillani ilmeisesti oli tehty), sillä oli itsellänikin teininä punaiseksi värjätyt hiukset. Mutta se harmittaa minua paljon, että sisko ei ollut edes pyytänyt minulta, lasten ÄIDILTÄ, lupaa asiaan!
Kaiken lisäksi, ainakin tytölle ja toiselle pojista (sille, joka sai ne pinkit hiukset) on tehty värinpoisto ennen värjäystä. Heillä on kummallakin luonnostaan tummat hiukset (toisella pojalla on siis luonnostaan suht. vaalea tukka).
Olen nähnyt paljon kuvia netissä siitä, miten värinpoisto on vahingoittanut hiuksia ja/tai päänahkaa. Ja eivätkös myös hiusvärit voi aiheuttaa esim. allergisia reaktioita?
Lapset itse ovat ihan tyytyväisiä hiuksiinsa (eikä allergisia reaktioita tms. ole ilmennyt), mutta minä soitin vihaisen puhelun siskolleni. Sanoin, että hiustenvärjäämiseen pitää pyytää minulta lupa, kun kyseessä ovat minun lapseni, eivät hänen! Sisko pahoitteli (ei siis kuitenkaan kunnolla, sanoi vain että no sori), mutta sen jälkeen huomautti, että ei se ole niin iso asia kun hiuksetkin kasvavat. Ja että lapset itse halusivat.
En jaksanut takoa järkeä siskoni päähän, sanoin vain että no antaa olla sitten, tehty mikä tehty. Tiedän kyllä, että siskokin voi lukea avautumiseni täältä, mutta ei se haittaa. Ainakin tietää, mitä ajattelen tästä.
Pidin lapsillekin puhuttelun siitä, että hiuksia ei mennä värjäyttämään ilman minun lupaani, ja he tuntuivat ainakin ymmärtävän asian.
Koska lapset pitävät hiuksistaan, niin annan asian vain olla. Mutta oliko teidän mielestänne oikein, että sisko teki näin ilman lupaani?
Kommentit (16)
1, no ajattelin itsekin samaa.
2, arvasin, että tulee näitä viestejä, mutta totuus on tarua ihmeellisempää... Tämän olen saanut itsekin kokea.
ap
Tyhmä provo. Kampaajat eivät värjää alle 16-vuotiaiden hiuksia.
Et sisko niin jännittäisi kuin nuoruudessamme teit :)
t. sisko
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä provo. Kampaajat eivät värjää alle 16-vuotiaiden hiuksia.
Jännää, että itse tiedän moniakin alle 16-vuotiaita kampaamoissa värjätyillä hiuksilla.
ap
Siis tuohan on aivan järkyttävän vastuutonta siskoltasi. Minkä ikäinen hän suunnilleen on, parissa kymmenissä? Hiustenvärjäys tavallaan on pieni asia, ja lapsetkin ovat suhteellisen kypsiä, mutta pitäisi tuollaisesta nyt edes ilmoittaa lasten äitille. Ei minulla tulisi pieneen mieleenikään alkaa värjäämään kenenkään lasten hiuksia ilman vanhemman suostumusta vaikka täti olisinkin.
Hyvä että kerroit lapsillesi että heidän olisi pitänyt ilmoittaa asiasta sinulle. En ole itse äiti, mutta koen että tulevaisuudessa he oppivat ilmoittamaan sinulle asioista jotka koskevat heitä, mutta jotka periaatteessa tarvitsevat sinun suostumuksesi, sillä he ovat alaikäisiä. Tulipas sekavaa tekstiä.
Kannattaa vielä jutella siskolle kahden kesken ja koittaa kertoa että olet oikeasti pettynyt hänen toimintaansa. Minä ainakin olisin.
TL;DR: Sisko teki väärin.
Mä kävin seiskalla pistää ekat raidat :)
N22
Siis sun sisko vei kolme lasta kampaajalle värin poistoon ja värjäyksen? Kuulostaa aika kalliilta enkä usko, että kukaan tekee niin hetken mielijohteesta. Jos olisit väittäny, että siskovärjäsi ne kotikonstein, tämä olisi ollut uskottavampi.
Voi ei, ihan kamalaa. Että ihan hiusten värjäystä. Jösses, mihin tämä maailma on menossa :( Hirveää.
Vierailija kirjoitti:
Siis tuohan on aivan järkyttävän vastuutonta siskoltasi. Minkä ikäinen hän suunnilleen on, parissa kymmenissä? Hiustenvärjäys tavallaan on pieni asia, ja lapsetkin ovat suhteellisen kypsiä, mutta pitäisi tuollaisesta nyt edes ilmoittaa lasten äitille. Ei minulla tulisi pieneen mieleenikään alkaa värjäämään kenenkään lasten hiuksia ilman vanhemman suostumusta vaikka täti olisinkin.
Hyvä että kerroit lapsillesi että heidän olisi pitänyt ilmoittaa asiasta sinulle. En ole itse äiti, mutta koen että tulevaisuudessa he oppivat ilmoittamaan sinulle asioista jotka koskevat heitä, mutta jotka periaatteessa tarvitsevat sinun suostumuksesi, sillä he ovat alaikäisiä. Tulipas sekavaa tekstiä.
Kannattaa vielä jutella siskolle kahden kesken ja koittaa kertoa että olet oikeasti pettynyt hänen toimintaansa. Minä ainakin olisin.
TL;DR: Sisko teki väärin.
Tapaan siskon livenä aika pian (asumme siis eri kaupungeissa melko kaukana toisistamme), ja ajattelin aluksi, että voisimme siellä jutella asiat läpi, mutta en taida viitsiä kun kyseessä on kuitenkin veljemme syntymäpäivät. Ehkä joskus niiden jälkeen. Puhelimeen hän ei ole enää vastannut tuon (lyhyen) keskustelumme jälkeen.
Ja sisko on alle 25-vuotias (aikuinen - ainakin laillisesti, henkisestä kypsyydestä en tiedä - kuitenkin.
ap
En mä ainakaan kyselly seiska luokalla äidiltä lupaa hiusteni värjäämiseen. Ja itekseen me kavereiden kesken toistemme hiuksia värjäiltiin. Enkä kyllä menny äidille itkemäänkään jos pieleen värjäys meni.
Vierailija kirjoitti:
Siis sun sisko vei kolme lasta kampaajalle värin poistoon ja värjäyksen? Kuulostaa aika kalliilta enkä usko, että kukaan tekee niin hetken mielijohteesta. Jos olisit väittäny, että siskovärjäsi ne kotikonstein, tämä olisi ollut uskottavampi.
Tulemme varakkaasta suvusta ja äitini maksaa siskon asumisen, opiskelun ja kaiken ekstrankin. Eli raha ei ole hänelle ongelma (kun käyttää siis muutenkin todella huolimattomasti rahaa kun sitä riittää).
ap
Ei hemmetti tämä voi olla edes totta. Ei kukaan voi olla noin tyhmä. Eikä tässä ole edes kysymys ap. oikeuksista, vaan lapsen. Yksikään vastuullinen kampaaja ei värjää alle 16v. hiuksia, koska se on riski lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille.
Hiuksiin ja kampauksiin suhdaututaan ihmeen hysteerisesti, ottaen huomioon, että jokaisella ne on, ja kaikilla on tietoa ja kokemusta siitä, että hiukset kasvavat ja ennallistuvat nopeasti.
Sisko toimi lapsellisesti, mutta minusta tuo on aika iso asia tehdä ja lahjoittaa ja sellaisenaan osoittaa, että hän todella myös välittää lapsista. Tämä voi olla lapsille myöhemmin ihan kiva muisto eksentirisen tädin tempauksena :)
Kai näet humoristisenkin puolen?
Ei todellakaan ole ok, enkä ymmärrä, kuka vastuullinen kampaaja ylipäätään värjäisi alle 16-vuotiaiden hiuksia :O