Te, joiden lapset ovat koulussa perfektioniseja kympin oppilaita...

Usein nämä "luonnostaan" liikaa pingottavat ovat oppineet, etteivät kelpaa muuten tai imeneet vanhempien vaatimustason itseensä. Näin käy vaikkei kukaan olevinaan mitään sano.

Pahimpia on patistajat ja täydellisyyden vaativat. Perusteluina, että tämä on lapsen työ ja se pitää tehdä kunnolla... Se on oikeasti niin väärin

Tärkeintä olisi opettaa, että kelpaat sellaisena kuin olet. Ja sopiva tasapaino ahkeruuden suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 14-vuotias, joka saa nykyisin 9-10 kokeista. Aiemmin vain 8-tasoa. Tunnustan kyllä, että minulla on osuus tähän nykytasoon. Olen aikanaan tehnyt selväksi, että hommat tulee hoitaa kunnolla, jos hyvän työn haluaa aikuisena. Likka on fiksu, joten en olisi "painostanut", jos oppiminen olisi hälle hankalampaa. Olen siis opettanut vain hyvää työmoraalia, josta seuraa automaattisesti paremmat numerot.

Kuulostat ihan isältäni. Mulla peruskoulun päättärissä ka 9,8, lukiossa 9,6 ja kirjoituksista LLLLEM. Ekalla sisään teknilliseen ja molemmat tutkinnot suoritettu oivallisesti. Arvaa onko hyvää työtä tai työtä ylipäänsä? Arvaa oonko isälle katkera ja ollaanko enää väleissä?

Grow up! Olisko sun työtilanne parempi ilman tutkintoja? Vika on itsessäsi, mutta syytät iskää :)

Vierailija kirjoitti:

10 oppilailla on hyvä muisti ja halua opiskella.

Meillä myös tapellaan joka kerta, kun on kokeet. Pakotan lukemaan. Poika vitosella.

Muisti ei ole kovin hyvä ja lukee pakolla. Saa 7 maantiedosta, fysiikka ja historia 8.

Kuulustelen aina ennen kokeita ja opetan myös.

Enkusta saa 9-10 kokeista.

Meillä räjähtää aina ennen kokeita. Se riittää että pääsee lukioon.

Ei noi 10 oppilaat yleensä poikia ole.

Mistä päättelet, että pojat ei ole 10 oppilaita? Jos teillä poika ei tuohon arvosanaan yllä, ei se merkitse, että muut pojat eivät voisi olla 10 oppilaita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme tyttöä, 20-, 16- ja 13-vuotiaat. Vanhin opiskelee kahta tutkintoa yliopistossa, keskimmäinen on erityislukiossa ja nuorin aloitti yläkoulun painotusluokalla (harvinainen kieli). Kaikki ovat aina olleet kympin tyttöjä. Olemme aina kannustaneet tyttöjä opiskelemaan ja myös harrastuksissa. He ovat aina hoitaneet asiansa hyvin, eikä meidän ole tarvinnut koskaan puuttua heidän tekemisiinsä. Ainoa missä olemme olleet tarkkoina on se, etteivät tytöt kuormita itseään liikaa harrastuksilla ja muilla menoilla.

Meillä lähdetään siitä, että kotona ollaan vähintään neljä iltaa viikossa, muina iltoina saa sitten harrastaa ja mennä kavereiden kanssa. Lisäksi tytöillä on ollut max 2 harrastusta kerrallaan. Nyt keskimmäisellä on tosin neljä johtuen siitä, kaksi liittyy koulunkäyntiin.

Koulutyön suhteen keskimmäinen on itsenäisin, eikä ole juurikaan apuja kysellyt. Nuorin taas on innostunut kielistä ja tykkää, että häneltä kysellään sanoja ja muutenkin kysellään läksyjä ym. Vanhin taas halusi tehdä läksyjä yhdessä parin koulukaverin kanssa.

Yhteistä kaikille on se, että he tykkäävät koulunkäynnistä ja hyvistä harrastuksista eivätkä pyöri ostarilla juopottelemassa tms.

Tästä paistaa vaativuus joka lauseesta.

Lähdetäänkö 30 v kanssa myös siitä, että on neljä iltaa kotona.

Entä jos 16 v haluaakin olla enemmän kavereiden kanssa?

Ei meilläkään kylillä hymmailla ja koulu sujuu ok. Harrastuksia on. Kotona ollaan tarpeeksi. Ei tulisi mieleenikään laskea onko nyt oltu tarpeeksi.

Neljä iltaa? Eli kolmena iltana voi olla harrastus (meillä on näin) ja kaveriden kanssa ei saa olla lainkaan.

Onko kotona oleminen yhtäkuin lukeminen ja koulutyö?

Itse kannatan sitä että oppii itse harkitsemaan. Ja pääasia on että on myös kivaa

Siis vieläkö nykyään on vanhempia jotka pakottaa lapsensa pärjäämään? Oma lapseni on kyllä kykenevä ja älykäs ja käydään keskusteluja siitä, miksi alisuoriutuu, mutta kokemukseni näistä vanhempien pakottamista lapsista on sen verran rajuja, että samaa en omalleni halua. Pieni prosentti tulee todella menestymään pakotettuna (näistä tuntemistani monilla häiriöitä kiintymyssuhteissa jne vaikka ikää 40), sitten on se osa jonka kanssa itse työskentelen ja häiriöitä ja riippuvuuksia löytyy laidasta laitaan. Antakaa niille lapsillenne tilaa olla ja löytää itse se opiskelun ilo. Kannustettu lapsi on onnellinen lapsi, pakotettu lapsi lopulta hyvin harvoin.

Meillä on kaksi toistensa vastakohtaa. Esikoinen on tunnollinen kympin oppilas. Hoitaa läksynsä ja kokeensa ihan itse, ja tykkää oppia. En ole koskaan puuttunut koulunkäyntiin tai vaatinut, vaan lapsi tekee sen puhtaasti omasta tahdostaan.

Kuopus on kuudennella. Läksyjä jää toistuvasti tekemättä, kokeisiin ei valmistauduta, eikä kirjat tahdo kulkea mukana repussa. Koulu ei vain kiinnosta. Häntä joudun patistamaan, kyselemään ja katsomaan että tekisi läksynsä. Uuvuttavaa.

Jos lasta joutuu patistamaan lukemaan niin silloin lapsi ei ole perfektionisti, oli arvosana mikä tahansa.

Minä en patista koskaan. Ihan alkuun kun kokeet alakoulussa alkoivat luettiin yhdessä, ns. harjoiteltiin kokeisiinlukua.

Sittemmin lapset ovat kyllä lukeneet ihan omatoimisesti, teineillä on jopa ns. lukemissuunnitelma kokeeseen, eli ei koko könttää kerralla, vaan esim. äikän kaksi lukua tänään, historian luku huomenna, äikän seuraavat kolme lukua ylihuomenna, historian kolme lukua sitäseuraavana.

Jotenkin nuo on oppineet suunnittelemaan opiskelunsa ja sillä tavalla tuntuvat helpommalla pääsevänkin kun lukevat joka ilta vähäsen.

Viikonloput olen kannustanut olemaan lukematta ja vain laiskottelemaan ja nautiskelemaan.

Tosin syntymälahjanaan jokainen noista on saanut hyvän muistin, lukion ekaa käyvälle pojalle riittää, kun kuuntelee tunnilla. KOSKAAN ei ole lukenut koeviikoille mitään, korkeintaan selaillut muutaman minuutin ja kiitettäviä tulee.

9. olevan tytön ka jouluna oli 9,8 ja nyt tähtää täyteen 10:n ja ihan omatoimisesti.

Meillä poika saa joka kokeesta kympin. Se johtuu siitä että luemme yhdessä. Minä kyselen. Jos poika ei osaa vastata luetaan lisää. tähän menee pari tuntia parina päivänä ennen koetta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lasta patistaa liikaa. Riittää että pääsee seuraavalle asteelle. Ne peruskoulun kympit ei mitään lisäarvoa tuo

Paitsi lapsesta voi tulla perfektionisti. Se on paha ja kuormittava ominaisuus. Vaikea olla itsensä kanssa sinut.

Itse olen valitettavasti perfektionisti. Vaikka en parhaita arvosanoja ole tavoitellut. Työssä ja opiskelussa. Jatkuvasti pitää tehdä enemmän. Ja paremmin.

Lapset ehkä imee tätä vaativuuttani ha koitan heitä toppuutella. Ei tarvitse pingottaa. Vähempi riittää. Tällä seiskaluokan numerolla ei ole mitään merkitystä jne.

Silti tyttäreni on 9-10 oppilas. Ei näytä kyllä stressaavan tai puurtavan liikaa. Poika on laiska ja oli aiemmin kova unohtelija. Kuulustelun kokeisiin. Muistuttelin. Nyt olen lopettanut ja tuloset ei ole juurikaan muuttuneet. Poikakin aikoo mennä lukioon ja sinne nykyisellä n 7,5 jeskiarvolla pääsee. Se riittää. Tytär menee samaan lukioon, koska on lähellä. Keskiarvo riittäisi lähikaupungin parhaisiin kouluihin. Mutta turha tehdä elämästään niin vaikeaa

Peruskoulun kymppi kertoo, että asia on opittu. Peruskoulun 7 kertoo, että osaamisessa on puutteita.

Jatkossa sen kympin oppilaan täytyy tehdä paljon vähemmän töitä opintojensa eteen kuin seiskan oppilaan, jonka täytyy joskus jopa kerrata koko yläkoulun kurssi jossain aineessa. Vain siten hän voi jatkaa sen lukemista lukiossa tai ammattikoulussa., koska muuten ei ymmärrä asiasta puoliakaan.

Seiskaluokan numeroilla on merkitystä päättätodistukseen asti. Miksi vanhemmat eivät suostu ymmärtämään sitä? Ja miksi joillekin vanhemmille - kuten sinulle - oppiminen ja osaaminen on jotenkin halveksittavaa ja hävettävää? Lapsellesi kelpaa huono koulu, asia selvä. Varmaan hänelle kelpaa myös huono tai korkeintaan keskinkertainen työpaikka, pätkätöitä ja surkea palkka, koska ei elämässä kannata tehdä parastaan. Riittää, että tekee vähän jotenkin sinnepäin ja kadehtii perfektionisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 14-vuotias, joka saa nykyisin 9-10 kokeista. Aiemmin vain 8-tasoa. Tunnustan kyllä, että minulla on osuus tähän nykytasoon. Olen aikanaan tehnyt selväksi, että hommat tulee hoitaa kunnolla, jos hyvän työn haluaa aikuisena. Likka on fiksu, joten en olisi "painostanut", jos oppiminen olisi hälle hankalampaa. Olen siis opettanut vain hyvää työmoraalia, josta seuraa automaattisesti paremmat numerot.

Kuulostat ihan isältäni. Mulla peruskoulun päättärissä ka 9,8, lukiossa 9,6 ja kirjoituksista LLLLEM. Ekalla sisään teknilliseen ja molemmat tutkinnot suoritettu oivallisesti. Arvaa onko hyvää työtä tai työtä ylipäänsä? Arvaa oonko isälle katkera ja ollaanko enää väleissä?

Grow up! Olisko sun työtilanne parempi ilman tutkintoja? Vika on itsessäsi, mutta syytät iskää :)

No ei varmaan, mutta ehkä jos olisin käyttänyt osan opiskeluun kuluneesta ajasta ihmissuhdetaitojen luomiseen, olisi tilanne parempi. Siitäkin huolimatta, että ei olisi tullut älliä ja arvosanat yliopistossa olisivat olleet keskitasoa. Siinä mielessä vika on itsessäni, että kuuntelin isää. No nyt kaikki on myöhäistä

Vierailija kirjoitti:

Usein nämä "luonnostaan" liikaa pingottavat ovat oppineet, etteivät kelpaa muuten tai imeneet vanhempien vaatimustason itseensä. Näin käy vaikkei kukaan olevinaan mitään sano.

Pahimpia on patistajat ja täydellisyyden vaativat. Perusteluina, että tämä on lapsen työ ja se pitää tehdä kunnolla... Se on oikeasti niin väärin

Tärkeintä olisi opettaa, että kelpaat sellaisena kuin olet. Ja sopiva tasapaino ahkeruuden suhteen.

Meillä äiti patisti tyyliin, jos noin vähällä lukemisella saat 9 niin panosta nyt siihen kymppiin.

Pitäydyin 9 oppilaana, tosin siinä äiti oli oikeassa että jouduin vasta yliopistossa opettelemaan tentteihin luvun, lukurutiinit olivat hukassa.

huithapeli alakoululaiseni saa kaikesta ysejä. En jaksa kauheasti puuttua touhuihinsa, kokeisiin joskus kyselen. Läksyjä jää välillä tekemättä, välillä yöhön asti räplää tabletilla jotain... eli ei mitenkään mallikkaasti kokonaisuutena eletä...Yritän pitää kodin sellaisena vapaa-vyöhykkeenä, jossa kukaan ei vaadi ja kyttää ihan hirveästi.  

Meillä taas päinvastoin. Tyttö lukee ja lukee mutta numerot on... noh, kyllä se varmaan luokalta pääsee. Lukihäiriötä epäiltiin, mutta ei sillä sitä sitten ollut. Ei ole muitakaan oppimiseen vaikuttavia ongelmia, ei vaan jotenkin osaa sisäistää oppimaansa eikä kirjoittaa hyviä koevastauksia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kolme tyttöä, 20-, 16- ja 13-vuotiaat. Vanhin opiskelee kahta tutkintoa yliopistossa, keskimmäinen on erityislukiossa ja nuorin aloitti yläkoulun painotusluokalla (harvinainen kieli). Kaikki ovat aina olleet kympin tyttöjä. Olemme aina kannustaneet tyttöjä opiskelemaan ja myös harrastuksissa. He ovat aina hoitaneet asiansa hyvin, eikä meidän ole tarvinnut koskaan puuttua heidän tekemisiinsä. Ainoa missä olemme olleet tarkkoina on se, etteivät tytöt kuormita itseään liikaa harrastuksilla ja muilla menoilla.

Meillä lähdetään siitä, että kotona ollaan vähintään neljä iltaa viikossa, muina iltoina saa sitten harrastaa ja mennä kavereiden kanssa. Lisäksi tytöillä on ollut max 2 harrastusta kerrallaan. Nyt keskimmäisellä on tosin neljä johtuen siitä, kaksi liittyy koulunkäyntiin.

Koulutyön suhteen keskimmäinen on itsenäisin, eikä ole juurikaan apuja kysellyt. Nuorin taas on innostunut kielistä ja tykkää, että häneltä kysellään sanoja ja muutenkin kysellään läksyjä ym. Vanhin taas halusi tehdä läksyjä yhdessä parin koulukaverin kanssa.

Yhteistä kaikille on se, että he tykkäävät koulunkäynnistä ja hyvistä harrastuksista eivätkä pyöri ostarilla juopottelemassa tms.

Jotenkin natsimeiningin oloista. Pitääkö 20-vuotiaankin pitää kiinni tuosta neljä iltaa kotona säännöstä? Eli kolmena iltana saavat käydä jossain?

Mitä jos joku lapsista olisi löytänyt mielekkään harrastuksen ja kehittynyt siinä hyväksi ja treenejä olisikin ollut vaikka neljästi viikossa? Olisiko pitänyt lopettaa, koska sääntö?

Itse olisin taas toivonut että kodissa olisi painostettu opiskelemaan edes vähän tai edes autettu läksyissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lasta patistaa liikaa. Riittää että pääsee seuraavalle asteelle. Ne peruskoulun kympit ei mitään lisäarvoa tuo

Paitsi lapsesta voi tulla perfektionisti. Se on paha ja kuormittava ominaisuus. Vaikea olla itsensä kanssa sinut.

Itse olen valitettavasti perfektionisti. Vaikka en parhaita arvosanoja ole tavoitellut. Työssä ja opiskelussa. Jatkuvasti pitää tehdä enemmän. Ja paremmin.

Lapset ehkä imee tätä vaativuuttani ha koitan heitä toppuutella. Ei tarvitse pingottaa. Vähempi riittää. Tällä seiskaluokan numerolla ei ole mitään merkitystä jne.

Silti tyttäreni on 9-10 oppilas. Ei näytä kyllä stressaavan tai puurtavan liikaa. Poika on laiska ja oli aiemmin kova unohtelija. Kuulustelun kokeisiin. Muistuttelin. Nyt olen lopettanut ja tuloset ei ole juurikaan muuttuneet. Poikakin aikoo mennä lukioon ja sinne nykyisellä n 7,5 jeskiarvolla pääsee. Se riittää. Tytär menee samaan lukioon, koska on lähellä. Keskiarvo riittäisi lähikaupungin parhaisiin kouluihin. Mutta turha tehdä elämästään niin vaikeaa

Peruskoulun kymppi kertoo, että asia on opittu. Peruskoulun 7 kertoo, että osaamisessa on puutteita.

Jatkossa sen kympin oppilaan täytyy tehdä paljon vähemmän töitä opintojensa eteen kuin seiskan oppilaan, jonka täytyy joskus jopa kerrata koko yläkoulun kurssi jossain aineessa. Vain siten hän voi jatkaa sen lukemista lukiossa tai ammattikoulussa., koska muuten ei ymmärrä asiasta puoliakaan.

Seiskaluokan numeroilla on merkitystä päättätodistukseen asti. Miksi vanhemmat eivät suostu ymmärtämään sitä? Ja miksi joillekin vanhemmille - kuten sinulle - oppiminen ja osaaminen on jotenkin halveksittavaa ja hävettävää? Lapsellesi kelpaa huono koulu, asia selvä. Varmaan hänelle kelpaa myös huono tai korkeintaan keskinkertainen työpaikka, pätkätöitä ja surkea palkka, koska ei elämässä kannata tehdä parastaan. Riittää, että tekee vähän jotenkin sinnepäin ja kadehtii perfektionisteja.

Aika tylyä sinäviestintää.

Mutta asia kyllä heikosti hallussa. Valitan.

Seiska peruskoulussa on keskitasoa. Ei kerro sen enempää kyvystä oppia tai ymmärryksestä. Toki hyvä pohja monissa aineissa on tärkeää uuden oppimiselle. Muttei siihen kymppiä tarvita. Olen opettanut, ettei aina tarvitse olla paras eikä edes pinnistellä liikaa. Riittävän hyvä on ok.

Itse olen opettaja aikuiskoulutuksessa. Enkä missään nimessä halveksi oppimista tai osaamista. Olen myös ikuinen opiskelija. Aina meneillään jotain.

Tämän lapseni on oppineet.

Ja tavallisesta lukiosta pystyy yhtä hyvin ponnistamaan tulevaisuuteen. Luultavasti muut taidot kuten sosiaalinen kyvykkyys ja kyky hellittää painaa myös tulevaisuuden työelämässä.

Yhtä hyvin pärjääviä täältä pienten kuntien lukioista tulee. Ja lukion jälkeen ei paljoa alakoulun menestystä kysellä

Kyse on enemmänkin siitä mitä oppiminen on. Mitä ihmisenä oleminen on

Minä olin kympin oppilas. Opin lukemaan 5-vuotiaana isäni opastuksella ja aloin lukea pitkiä romaaneja 6-vuotiaana. Koulumenestykseni oli lähinnä oman uteliaisuuteni ansiota, tykkäsin (ja tykkään edelleen) lukea paljon kaikenlaisista aiheista. Ekat kouluvuodet olivat aika tylsiä, koulu oli liian helppoa kun osasin melkein kaiken jo ennestään. Onneksi minulla oli kouluaikanani joukko hyviä opettajia, jotka antoivat minulle lisätehtäviä, kun perusoppimäärä oli jo hallussa. Peruskoulussa erotuin aika pahasti joukosta eikä minulla oikeastaan ollut kavereita. Lukiosta nautin todella paljon, kun siellä muutkin oppilaat olivat pääsääntöisesti kiinnostuneita koulunkäynnistä ja oppitunneilla käytiin hyviä keskusteluja. Sieltä sain ystäviäkin.

Kotona vanhemmat eivät juuri puuttuneet koulunkäyntiini, korkeintaan joskus harvoin kysyivät, onko läksyt tehty. Pyysin joskus heitä kyselemään ennen koetta, mutta yleensä he sanoivat vain, että osaan jo itse ihan tarpeeksi hyvin. Koulumenestykseni otettiin aika itsestäänselvyytenä. Joskus isäni jopa sanoi, että toivoisi minun joskus saavan vitosen kokeesta, sillä se voisi olla kasvattava kokemus (en saanut). Vanhempani kuitenkin tukivat lukuharrastustani ja suhtautuivat positiivisesti oppimiseen. Koulu vain oli heidän mielestään lasten "työ" ja tilaisuus ottaa vastuuta oppimalla huolehtimaan itse läksyistään ja koulumenestyksestään. Meitä on neljä sisarusta, ja vaikka minä olinkin meistä paras koulussa, kaikilla oli keskiarvo yli ysin. Jos jollekulle koulu olisi oikeasti tuottanut vaikeuksia, uskon, että vanhempani olisivat tukeneet parhaansa mukaan, meidän kohdallamme sille vain ei ollut tarvetta.

Vaikka olen tunnollinen ja huolehdin aina läksyistä ja kokeisiin lukemisesta, pääsin koulusta todella helpolla hyvän muistini ja älyni ansiosta. Kokeisiin luin viimeisenä iltana ylioppilaskirjoituksiin asti eikä läksyihin mennyt paljoa aikaa. Vasta yliopistossa jouduin oikeasti tekemään töitä opiskelujen eteen, kun kotitehtäviä oli paljon ja ne olivat aikaavieviä. Siinä kohtaa opin oikeasti kunnioittamaan ja vähän salaa kadehdinkin niitä, joiden hyvä koulumenestys oli täysin heidän oman vaivannäkönsä ansioita.

Mun 13v pojalla on matematiikka ja fysiikka kymppejä, kielet ja muut lukuaineet ysejä, tekninen käsityö, liikunta ja musiikki kaseja. Oman kertomansa mukaan kuuntelee tunnilla ja tekee läksyt, kokeisiin ei lue. Kaikki vapaa- aika menee harrastuksen parissa. Treenaa pahimmillaan 15 tuntia viikossa. Matkoihin kodin koulun ja harrastuspaikan välillä menee paljon aikaa, n. tunti suuntaansa. Läksyt tekee usein bussissa tai koulussa välitunnilla. Aikoo harrastuksesta ammatin itselleen, ja varmasti siihen pystyy jos motivaatio riittää ja terveenä pysyy. Välillä kokee koulun turhana ajanhukkana, olen sanonut että koulu on hyvä käydä että jos loukkaantuu on muitakin uravaihtoehtoja. Älyä olisi vaikka yliopistokoulutukseen mutta minun puolestani saa valita ammattinsa vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lasta patistaa liikaa. Riittää että pääsee seuraavalle asteelle. Ne peruskoulun kympit ei mitään lisäarvoa tuo

Paitsi lapsesta voi tulla perfektionisti. Se on paha ja kuormittava ominaisuus. Vaikea olla itsensä kanssa sinut.

Itse olen valitettavasti perfektionisti. Vaikka en parhaita arvosanoja ole tavoitellut. Työssä ja opiskelussa. Jatkuvasti pitää tehdä enemmän. Ja paremmin.

Lapset ehkä imee tätä vaativuuttani ha koitan heitä toppuutella. Ei tarvitse pingottaa. Vähempi riittää. Tällä seiskaluokan numerolla ei ole mitään merkitystä jne.

Silti tyttäreni on 9-10 oppilas. Ei näytä kyllä stressaavan tai puurtavan liikaa. Poika on laiska ja oli aiemmin kova unohtelija. Kuulustelun kokeisiin. Muistuttelin. Nyt olen lopettanut ja tuloset ei ole juurikaan muuttuneet. Poikakin aikoo mennä lukioon ja sinne nykyisellä n 7,5 jeskiarvolla pääsee. Se riittää. Tytär menee samaan lukioon, koska on lähellä. Keskiarvo riittäisi lähikaupungin parhaisiin kouluihin. Mutta turha tehdä elämästään niin vaikeaa

Peruskoulun kymppi kertoo, että asia on opittu. Peruskoulun 7 kertoo, että osaamisessa on puutteita.

Jatkossa sen kympin oppilaan täytyy tehdä paljon vähemmän töitä opintojensa eteen kuin seiskan oppilaan, jonka täytyy joskus jopa kerrata koko yläkoulun kurssi jossain aineessa. Vain siten hän voi jatkaa sen lukemista lukiossa tai ammattikoulussa., koska muuten ei ymmärrä asiasta puoliakaan.

Seiskaluokan numeroilla on merkitystä päättätodistukseen asti. Miksi vanhemmat eivät suostu ymmärtämään sitä? Ja miksi joillekin vanhemmille - kuten sinulle - oppiminen ja osaaminen on jotenkin halveksittavaa ja hävettävää? Lapsellesi kelpaa huono koulu, asia selvä. Varmaan hänelle kelpaa myös huono tai korkeintaan keskinkertainen työpaikka, pätkätöitä ja surkea palkka, koska ei elämässä kannata tehdä parastaan. Riittää, että tekee vähän jotenkin sinnepäin ja kadehtii perfektionisteja.

Aika tylyä sinäviestintää.

Mutta asia kyllä heikosti hallussa. Valitan.

Seiska peruskoulussa on keskitasoa. Ei kerro sen enempää kyvystä oppia tai ymmärryksestä. Toki hyvä pohja monissa aineissa on tärkeää uuden oppimiselle. Muttei siihen kymppiä tarvita. Olen opettanut, ettei aina tarvitse olla paras eikä edes pinnistellä liikaa. Riittävän hyvä on ok.

Itse olen opettaja aikuiskoulutuksessa. Enkä missään nimessä halveksi oppimista tai osaamista. Olen myös ikuinen opiskelija. Aina meneillään jotain.

Tämän lapseni on oppineet.

Ja tavallisesta lukiosta pystyy yhtä hyvin ponnistamaan tulevaisuuteen. Luultavasti muut taidot kuten sosiaalinen kyvykkyys ja kyky hellittää painaa myös tulevaisuuden työelämässä.

Yhtä hyvin pärjääviä täältä pienten kuntien lukioista tulee. Ja lukion jälkeen ei paljoa alakoulun menestystä kysellä

Kyse on enemmänkin siitä mitä oppiminen on. Mitä ihmisenä oleminen on

Totta. Mitä on oppiminen, jos seiska katsotaan peruskoulun keskitasoksi. Outoa, että se on samalla myös monen keskiasteen oppilaitoksen alin sisäänpääsyraja. Puolet oppilaista on siis niin huonoja, että heidän osaamisellaan ei ole mitään mahdollisuutta edes tuetusti jatkaa eteenpäin?

Työelämässä on aika vähän kysyntää pelkälle sosiaaliselle kyvykkyydelle, ammatissa tai tehtävässä vaadittava osaaminen on se ensimmäinen kynnyskysymys ja vasta sen jälkeen tulevat henkilökohtaiset ominaisuudet. Mikään ei estä kympin oppilasta olemasta myös sosiaalisesti kyvykäs, muita huomioiva ja kunnioittava, mutta harmillisen harvoin seiskan oppilas pääsee edes sille alalle, josta on unelmoinut.

Ei koulua käydä koulun itsensä takia vaan siksi, että koulutuksella on välinearvoa hyvään elämään ja unelmien toteuttamiseen. Tänäkin keväänä moni seiskan oppilas nielee itkua, kun toivottu opiskelupaikka jäi saamatta, vaikka miten on se sinulle tärkeä "kyky hellittää" hallinnassa. Samaan aikaan moni kympin oppilas on askelta lähempänä tavoitettaan. Kumpikin on tehnyt juuri niin kuin on itse halunnut, joten seiskan oppilaan on turha olla surullinen.