Te, joiden lapset ovat koulussa perfektioniseja kympin oppilaita...

No ite tykkäsin joistain aineista ja jotkut ei kiinnostanu yhtään. Mun äiti oli tosi tiukka arvosanoista ja motkotti heti, jos tuli 8. Jos tuli 9 niin vastaus oli "hyvä. Et sitten lukenu enempää?". Vaan kympistä oltiin tyytyväisiä.

Ylläri, että sit kapinoinkin ja annoin jossain välissä koulun mennä ihan miten sattui. Mun ei oo ikinä tarvinu tehdä töitä hyvien numeroiden eteen, ja tavallaan oli jännää aina testata kuinka vähällä tekemisellä mä yltän hyviin suorituksiin. Näin aikuisiälläkin haasteta tarjoaa vaan se, että jättää asiat viime tippaan. Muuten on tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lasta patistaa liikaa. Riittää että pääsee seuraavalle asteelle. Ne peruskoulun kympit ei mitään lisäarvoa tuo

Paitsi lapsesta voi tulla perfektionisti. Se on paha ja kuormittava ominaisuus. Vaikea olla itsensä kanssa sinut.

Itse olen valitettavasti perfektionisti. Vaikka en parhaita arvosanoja ole tavoitellut. Työssä ja opiskelussa. Jatkuvasti pitää tehdä enemmän. Ja paremmin.

Lapset ehkä imee tätä vaativuuttani ha koitan heitä toppuutella. Ei tarvitse pingottaa. Vähempi riittää. Tällä seiskaluokan numerolla ei ole mitään merkitystä jne.

Silti tyttäreni on 9-10 oppilas. Ei näytä kyllä stressaavan tai puurtavan liikaa. Poika on laiska ja oli aiemmin kova unohtelija. Kuulustelun kokeisiin. Muistuttelin. Nyt olen lopettanut ja tuloset ei ole juurikaan muuttuneet. Poikakin aikoo mennä lukioon ja sinne nykyisellä n 7,5 jeskiarvolla pääsee. Se riittää. Tytär menee samaan lukioon, koska on lähellä. Keskiarvo riittäisi lähikaupungin parhaisiin kouluihin. Mutta turha tehdä elämästään niin vaikeaa

Peruskoulun kymppi kertoo, että asia on opittu. Peruskoulun 7 kertoo, että osaamisessa on puutteita.

Jatkossa sen kympin oppilaan täytyy tehdä paljon vähemmän töitä opintojensa eteen kuin seiskan oppilaan, jonka täytyy joskus jopa kerrata koko yläkoulun kurssi jossain aineessa. Vain siten hän voi jatkaa sen lukemista lukiossa tai ammattikoulussa., koska muuten ei ymmärrä asiasta puoliakaan.

Seiskaluokan numeroilla on merkitystä päättätodistukseen asti. Miksi vanhemmat eivät suostu ymmärtämään sitä? Ja miksi joillekin vanhemmille - kuten sinulle - oppiminen ja osaaminen on jotenkin halveksittavaa ja hävettävää? Lapsellesi kelpaa huono koulu, asia selvä. Varmaan hänelle kelpaa myös huono tai korkeintaan keskinkertainen työpaikka, pätkätöitä ja surkea palkka, koska ei elämässä kannata tehdä parastaan. Riittää, että tekee vähän jotenkin sinnepäin ja kadehtii perfektionisteja.

Aika monesta kympin tytöstä tulee akateeminen pienipalkkainen pätkätyöläinen. Ja osasta meistä hätäsesti seiskan tytöistä tulee täystyöllistettyjä 100 keur vuodessa tahkoavia "uraohjuksia". 

Luojan kiitos vanhempani eivät painostaneet minua koulutuksen suhteen, saattaisin nyt olla PA humanisti ;)

Tosin suhteellisesti asiaa tarkastellen ne kympin tytöt menestyvät paljon paremmin kuin seiskan tytöt. On kaltaisiasi poikkeuksia, mutta "sinuja" on todella vähän verrattuna siihen, miten hyvin kympin tytöt keskimäärin ovat menestyneet. Suurin osa seiskan keskiarvoon päätyneistä ei ole päässyt edes pienipalkkaiseksi pätkätyöläiseksi kuten yliopistossa opiskelleet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lasta patistaa liikaa. Riittää että pääsee seuraavalle asteelle. Ne peruskoulun kympit ei mitään lisäarvoa tuo

Paitsi lapsesta voi tulla perfektionisti. Se on paha ja kuormittava ominaisuus. Vaikea olla itsensä kanssa sinut.

Itse olen valitettavasti perfektionisti. Vaikka en parhaita arvosanoja ole tavoitellut. Työssä ja opiskelussa. Jatkuvasti pitää tehdä enemmän. Ja paremmin.

Lapset ehkä imee tätä vaativuuttani ha koitan heitä toppuutella. Ei tarvitse pingottaa. Vähempi riittää. Tällä seiskaluokan numerolla ei ole mitään merkitystä jne.

Silti tyttäreni on 9-10 oppilas. Ei näytä kyllä stressaavan tai puurtavan liikaa. Poika on laiska ja oli aiemmin kova unohtelija. Kuulustelun kokeisiin. Muistuttelin. Nyt olen lopettanut ja tuloset ei ole juurikaan muuttuneet. Poikakin aikoo mennä lukioon ja sinne nykyisellä n 7,5 jeskiarvolla pääsee. Se riittää. Tytär menee samaan lukioon, koska on lähellä. Keskiarvo riittäisi lähikaupungin parhaisiin kouluihin. Mutta turha tehdä elämästään niin vaikeaa

Peruskoulun kymppi kertoo, että asia on opittu. Peruskoulun 7 kertoo, että osaamisessa on puutteita.

Jatkossa sen kympin oppilaan täytyy tehdä paljon vähemmän töitä opintojensa eteen kuin seiskan oppilaan, jonka täytyy joskus jopa kerrata koko yläkoulun kurssi jossain aineessa. Vain siten hän voi jatkaa sen lukemista lukiossa tai ammattikoulussa., koska muuten ei ymmärrä asiasta puoliakaan.

Seiskaluokan numeroilla on merkitystä päättätodistukseen asti. Miksi vanhemmat eivät suostu ymmärtämään sitä? Ja miksi joillekin vanhemmille - kuten sinulle - oppiminen ja osaaminen on jotenkin halveksittavaa ja hävettävää? Lapsellesi kelpaa huono koulu, asia selvä. Varmaan hänelle kelpaa myös huono tai korkeintaan keskinkertainen työpaikka, pätkätöitä ja surkea palkka, koska ei elämässä kannata tehdä parastaan. Riittää, että tekee vähän jotenkin sinnepäin ja kadehtii perfektionisteja.

Aika tylyä sinäviestintää.

Mutta asia kyllä heikosti hallussa. Valitan.

Seiska peruskoulussa on keskitasoa. Ei kerro sen enempää kyvystä oppia tai ymmärryksestä. Toki hyvä pohja monissa aineissa on tärkeää uuden oppimiselle. Muttei siihen kymppiä tarvita. Olen opettanut, ettei aina tarvitse olla paras eikä edes pinnistellä liikaa. Riittävän hyvä on ok.

Itse olen opettaja aikuiskoulutuksessa. Enkä missään nimessä halveksi oppimista tai osaamista. Olen myös ikuinen opiskelija. Aina meneillään jotain.

Tämän lapseni on oppineet.

Ja tavallisesta lukiosta pystyy yhtä hyvin ponnistamaan tulevaisuuteen. Luultavasti muut taidot kuten sosiaalinen kyvykkyys ja kyky hellittää painaa myös tulevaisuuden työelämässä.

Yhtä hyvin pärjääviä täältä pienten kuntien lukioista tulee. Ja lukion jälkeen ei paljoa alakoulun menestystä kysellä

Kyse on enemmänkin siitä mitä oppiminen on. Mitä ihmisenä oleminen on

Totta. Mitä on oppiminen, jos seiska katsotaan peruskoulun keskitasoksi. Outoa, että se on samalla myös monen keskiasteen oppilaitoksen alin sisäänpääsyraja. Puolet oppilaista on siis niin huonoja, että heidän osaamisellaan ei ole mitään mahdollisuutta edes tuetusti jatkaa eteenpäin?

Työelämässä on aika vähän kysyntää pelkälle sosiaaliselle kyvykkyydelle, ammatissa tai tehtävässä vaadittava osaaminen on se ensimmäinen kynnyskysymys ja vasta sen jälkeen tulevat henkilökohtaiset ominaisuudet. Mikään ei estä kympin oppilasta olemasta myös sosiaalisesti kyvykäs, muita huomioiva ja kunnioittava, mutta harmillisen harvoin seiskan oppilas pääsee edes sille alalle, josta on unelmoinut.

Ei koulua käydä koulun itsensä takia vaan siksi, että koulutuksella on välinearvoa hyvään elämään ja unelmien toteuttamiseen. Tänäkin keväänä moni seiskan oppilas nielee itkua, kun toivottu opiskelupaikka jäi saamatta, vaikka miten on se sinulle tärkeä "kyky hellittää" hallinnassa. Samaan aikaan moni kympin oppilas on askelta lähempänä tavoitettaan. Kumpikin on tehnyt juuri niin kuin on itse halunnut, joten seiskan oppilaan on turha olla surullinen.

Oppiminen ja arvosana ei ole sama asia, vai mitä. Mitä se oppiminen on? Mitä on oppimisen perustaidot, oppimisen ilo, käsitys itsestään. Niiden ja muutamien ydintietojen varaan rakentuu tuleva koulumenestys.

Tiesitkö että ammatillisissa oppilaitoksissa ei aina saada kaikkia paikkoja täyteen. Sisään pääsee kyllä sillä seiskalla ja jopa vitosella.

Lukioon myös seiskalla tai joissain jopa alle. Riippuu ihan mikä on tavoite. Jos haluaa lukioon, johon vaaditaan 10 keskiarvo, on syytä ponnistella. Muttei se mitään tulevaisuudesta takaa. Ei edes yo kirjoitusten menestyksestä. Ei myöskään tasapainoisesta elämästä. Tai menestyksestä missään muodossa.

Edes se seiskan keskiarvo ei takaa tasapainoista elämää!

Oppiminen ja arvosana eivät ole sama asia, mutta arvosanalla osoitetaan muulle maailmalle, minkä verran ko. ainetta osataan. Jos saa arvosanan 7, niin ulkopuoliset tietävät, että osoitettu osaaminen ei ole kaksinen. Ammatillisiin oppilaitoksiin pääsee huonoillakin numeroilla, mutta jos haluaa lääkäriksi, ei lähihoitajaopinnot tunnu mukavilta.

Ei se maailma ole kiinnostunut sinun ala-tai yläkoulun numeroista. Kaksi asiaa merkitsee. Mihin kouluun haet sillä peruskoulun todistuksella. Ja lukion todistuksella. Riittääkö? Onneksi lääkäriksikin pääsee kun panostaa pääsykokeisiin...

Toinen kohta on se mihin pääset töihin. Silloin ei useinkaan numeroilla ole merkitystä. Ihan toisenlaiset taidot painaa. Saatko hankittua työkokemusta ja verkostoja ym

Tasapaino sitten on iso asia. Ehkä tärkein. Ei se ainakaan parane ellei melkeen kelpaa ilman täydellisyyttä. Tasapaino edellyttää tasapainoa vaatimusten ja mahdollisuuksien välillä. Sopivasti pitää panostaa muttei se mikään itseisarvo ole

Ei maailma ole kiinnostunut peruskoulussa saaduista numeroista, mutta valitettavasti Jyväskylässä on tehty lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan jo ensimmäisellä luokalla saadut arvioinnit ennustavat aika tavalla sitä, millainen tulee oppimispolku olemaan alakoulusta työelämään. Huonot numerot peruskoulussa ennakoivat huonoja numeroita keskiasteella ja jopa koulunkäynnin keskeyttämistä. Äärimmäisen harvoja ovat ne nuoret, joilla peruskoulussa numerot ovat tasoa 5-6 ja sitten yllättäen keskiasteella saadaan parempia arvosanoja.

Siksi ne hyvät numerot jo lapsena on tärkeitä. Että oppii siihen, että voi osata hyvin eikä tarvitse tyytyä kehnoon oppimistulokseen.

Arvosanat 5 - 6 kertoo jotain alakoulussa. Varmasti ennustaa tulevaa.

Mutta jotain mielenterveydestä ennustaa myös ellei 7-8 kelpaa. Vaan 9-10 on pakko.

Vierailija kirjoitti:

Serkkujani kannustettiin kotona, heidän opintoihinsa panostettiin ja vanhemmat olivat ylpeitä kympin keskiarvoista. Serkuista (4 kpl) tuli kaikista lääkäreitä. He nauttivat työstään, tienaavat hyvin, voivat 40v iässä itse päättää, paljonko tekevät töitä, heillä on aikaa harrastuksille ja perheelle. Lasten syntyessä heidän ei tarvinnut laskea euroja, kotihoidontuella saattoi olla vaikka 3 vuotta ja siinä sivussa hoitaa yksityisvastaaottoa.

Minua ei kannustettu, seiska riitti ja jos sain englanninkokeesta 9, vanhemmat ilakoivat, että joskus löytää sokeakin kana jyvän eli vahinkohan se oli. Minusta ei koskaan tullut oikein mitään, tradenomiksi opiskelin, kun muualle en päässyt.

Minulla on bulimia, serkuilla ei ole anoreksiaa tai muita mielenterveysongelmien "peilejä". Minä olen katkera vanhemmilleni, jotka aina vähättelivät serkkujen koulumenestystä ja nauroivat, että ei koulunkäynti takaa mitään, että korkealta nuokin joskus putoavat. Ehkä minäkin olisin uskaltanut opiskella yliopistossa, jos edes joskus kotona olisi sanottu, että opiskelusta on hyötyä.

Ehkäpä kärsit samasta ongelmasta, kuin nytkin. Eli syytät aina muita. Jos olisit halunnut pärjätä, olisit opiskellut ja that's it. Jos vanhempasi olisivat koko ajan kannustaneet, ei tuloksia siltikään olisi välttämättä tullut.

Älä itse täällä, että tilanne on jonkun toisen syy. Ota vastuu omasta elämästäsi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kympin oppilas esikoisens ja tekee tunnollisesti läksyt. Lukee aina vähintään 24:00 saakka päivittäin ja koeviikkoina aamuun asti. Ei me häntä panosteta, tietää kyllä että ei suhtauduta samalla tasolla häneen jos saa ysin joten lukee paljon. Ja pitäisikin, oppilas hän on, oppilaan täytyy opiskella.

Whaaat?! Mitä helvettiä? Lapsi raukka...vaikka provo onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

10 oppilailla on hyvä muisti ja halua opiskella.

Meillä myös tapellaan joka kerta, kun on kokeet. Pakotan lukemaan. Poika vitosella.

Muisti ei ole kovin hyvä ja lukee pakolla. Saa 7 maantiedosta, fysiikka ja historia 8.

Kuulustelen aina ennen kokeita ja opetan myös.

Enkusta saa 9-10 kokeista.

Meillä räjähtää aina ennen kokeita. Se riittää että pääsee lukioon.

Ei noi 10 oppilaat yleensä poikia ole.

Mistä päättelet, että pojat ei ole 10 oppilaita? Jos teillä poika ei tuohon arvosanaan yllä, ei se merkitse, että muut pojat eivät voisi olla 10 oppilaita.

Näin on yleisesti että tytöt parempia koulussa kuin pojat. Ihan pitkän linjan opettaja näin sanoo. On yksi poika kympin oppilas pojan luokalla mutta muut ei ole. Pojat on selkeesti laiskempia ja kehityksessä tyttöjä jäljessä.

Poikani tulee kuitenkin pääsemään lukioon ja se on se vaatimustaso.

Parhaimmissa lukioissa on enemmän tyttöjä kuin poikia. Tämä oli juuri lehdessä. On kympin poikia mutta määrällisesti vähemmän kuin tyttöjä.

Kannattaisi ihan sunkin lukea lehtiä eikä väitellä vaan paskaa.

Miksi sitten kirjoitat, että "ei noi 10 oppilaat yleensä poikia ole", jos lehdestä luit, että kympin poikia on määrällisesti vähemmän kuin tyttöjä? Kai ymmärrät, että kyse on eri asiasta? Jos jotain on määrällisesti (lukuina) vähemmän, niin et vielä voi sanoa yleisyydestä mitään, ellei tuo esille niitä eksakteja lukuja.

Minulla on kaksi poikaa, joiden keskiarvo on kymppi. Silti en ryhdy väittämään, että kaikki pojat olisivat kympin oppilaita. Mutta en yleistä tyylilläsi, että "kyllä noi nelosen oppilaat on yleensä poikia".

Poikien laiskuudesta ei muuten ole olemassa mitään tieteellistä tutkimusta. Laiskuus tai älykkyys kun eivät ole asioita, joita koulussa numeroilla mitataan.

Onko tosiaan keskiarvo 10.

Siis kaikki aineet 10. Liikunta. Musiikki. Ym?

Tai edes ihan kaikki lukuaineet?

Kyllä, ihan kaikki aineet on 10.

Meillä on myös tytär, jonka keskiarvo ei ole 10. Hän inhoaa koululiikuntaa, siksi liikuntanumero on 8. Kaikki muut aineet ovat 10.

Tällä otoksella voisin siis väittää, että tytöt ovat laiskoja luusereita, siis ihan kaikki tytöt, joilla on kaksi veljeä. En kuitenkaan aio niin väittää, koska se olisi vain väite, korkeintaan mielipide, ei fakta.

Tekeekö 8 liikunnassa laiskan luuserin?

Onnea teille. Harvinaista että kaikki arvosanat 10! Toivottavasti toinen 8 tai 9 ei järkytä. Ja toivottavasti lapset saa olla lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lasta patistaa liikaa. Riittää että pääsee seuraavalle asteelle. Ne peruskoulun kympit ei mitään lisäarvoa tuo

Paitsi lapsesta voi tulla perfektionisti. Se on paha ja kuormittava ominaisuus. Vaikea olla itsensä kanssa sinut.

Itse olen valitettavasti perfektionisti. Vaikka en parhaita arvosanoja ole tavoitellut. Työssä ja opiskelussa. Jatkuvasti pitää tehdä enemmän. Ja paremmin.

Lapset ehkä imee tätä vaativuuttani ha koitan heitä toppuutella. Ei tarvitse pingottaa. Vähempi riittää. Tällä seiskaluokan numerolla ei ole mitään merkitystä jne.

Silti tyttäreni on 9-10 oppilas. Ei näytä kyllä stressaavan tai puurtavan liikaa. Poika on laiska ja oli aiemmin kova unohtelija. Kuulustelun kokeisiin. Muistuttelin. Nyt olen lopettanut ja tuloset ei ole juurikaan muuttuneet. Poikakin aikoo mennä lukioon ja sinne nykyisellä n 7,5 jeskiarvolla pääsee. Se riittää. Tytär menee samaan lukioon, koska on lähellä. Keskiarvo riittäisi lähikaupungin parhaisiin kouluihin. Mutta turha tehdä elämästään niin vaikeaa

Peruskoulun kymppi kertoo, että asia on opittu. Peruskoulun 7 kertoo, että osaamisessa on puutteita.

Jatkossa sen kympin oppilaan täytyy tehdä paljon vähemmän töitä opintojensa eteen kuin seiskan oppilaan, jonka täytyy joskus jopa kerrata koko yläkoulun kurssi jossain aineessa. Vain siten hän voi jatkaa sen lukemista lukiossa tai ammattikoulussa., koska muuten ei ymmärrä asiasta puoliakaan.

Seiskaluokan numeroilla on merkitystä päättätodistukseen asti. Miksi vanhemmat eivät suostu ymmärtämään sitä? Ja miksi joillekin vanhemmille - kuten sinulle - oppiminen ja osaaminen on jotenkin halveksittavaa ja hävettävää? Lapsellesi kelpaa huono koulu, asia selvä. Varmaan hänelle kelpaa myös huono tai korkeintaan keskinkertainen työpaikka, pätkätöitä ja surkea palkka, koska ei elämässä kannata tehdä parastaan. Riittää, että tekee vähän jotenkin sinnepäin ja kadehtii perfektionisteja.

Aika monesta kympin tytöstä tulee akateeminen pienipalkkainen pätkätyöläinen. Ja osasta meistä hätäsesti seiskan tytöistä tulee täystyöllistettyjä 100 keur vuodessa tahkoavia "uraohjuksia". 

Luojan kiitos vanhempani eivät painostaneet minua koulutuksen suhteen, saattaisin nyt olla PA humanisti ;)

Tosin suhteellisesti asiaa tarkastellen ne kympin tytöt menestyvät paljon paremmin kuin seiskan tytöt. On kaltaisiasi poikkeuksia, mutta "sinuja" on todella vähän verrattuna siihen, miten hyvin kympin tytöt keskimäärin ovat menestyneet. Suurin osa seiskan keskiarvoon päätyneistä ei ole päässyt edes pienipalkkaiseksi pätkätyöläiseksi kuten yliopistossa opiskelleet.

Suhteellisesti asiaa tarkastellaan?

Laittaisitko linkin tutkimukseen

Meillä 10 v.poika joka saa tosi hyviä numeroita,mutta ei lue paljon.On hyvä muisti ja omaksuu lukemansa tekstin helposti.Yhdistää siis asioita toisiinsa ja muistaa näin.Ei siis pänttää varsinaisesti.Matematiikka on lemppari koulussa.Sehän on hyvä esimerkki aine mitä ei voi vaan "lukea" vaan pitää tajuta kaavat yms.

Anna tyttären kapinoida. Itse olin samanlainen ja nykyisin opiskelen lääkiksessä ja elämä ihan tasapainossa 😊

Hmm, mielenkiintoinen keskustelu. Itselläni ei ole lapsia, mutta lopetin vuosi sitten yläasteen 10,0:n keskiarvolla. Näin jälkeenpäin ajatellen se pingottaminen ja hermoilu oli ehkä vähän turhaa.

Kotona opiskeluihin on suhtauduttu kannustavasti ja koulua pidetty tärkeänä. Iltaisin kuulee edelleen kysymystä "onko läksyt tehty?". Tuollainen helikopterointi saisi minun puolestani olla jo lukiossa loppunut, mutta ymmärrän sen hyväntahtoisena eleenä.

Harrastuksia minulla on aika vähän. Nykyisin en ole kotona joka ilta. Noin kolme, neljä kertaa viikossa menen esimerkiksi jumppaan. Olen onnellinen, että vanhempani ovat jaksaneet korostaa myös henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin merkitystä eivätkä panostaneet huippusuorituksiin.

Minusta tärkeintä on olla kannustava ja painottaa nimenomaan tehdyn työn merkitystä ja sen vaikutusta suoritukseen, ei suoritusta itseään. Itse opiskelin yläasteella todella pintapuolisesti kaikki asiat ja olin hyvin suoritusorientoitunut. Nyt lukiossa olen oppinut, että nimenomaan vaivan ja tuskan kautta syntyy hienoja asioita: oppiminen on palkinto siitä, että on jaksannut miettiä jotain asiaa päänsä puhki.

Kiivaalle murrosikäinelle tällaista on toki turha selittää. Mikäli nuori ei kuuntele tunteisiin vetoavia puheita, kannattaa vedota järkeen. "Millaisen tulevaisuuden oikein haluat?" on ihan hyvä kysymys esitettäväksi.

Eipä ole ikinä ollut mitään hyötyä niistä ysin peruskoulun keskiarvoista. Onneksi sentään ne tuli helpolla, eikä tarvinnut lukea koko kouluaikaa. Lukiossa sitä sitten viisastui ja alkoi ajattelemaan, että elämässä on muutakin kuin koulunkäynti. Yliopistoon pääsykokeiden kautta ja sieltä sitten pihalle aikoinaan.

Maailma on rakennettu keskinkertaisuuksien ympärille. Tyhmät eivät pärjää, mutta eivät nämä pänttääjätkään tunnu oikein menestyvän. Tutkijana ehkä jossain peräkamarissa mutta ei oikein muuten. 

Tasapaino pitäisi löytää. Niin ettei oppiminen ole vain numeroita varten. Aina ei tarvitse olla paras vaan hyvä riittää. Elämässä on muutakin kuin koulu ja työ. Hauskaa saa olla. Kaverit on tärkeitä

Meillä koulusta sanottiin, että tyttäreni on liiankin hyvä koulussa. Pelkona varmaan ankaruus itseä kohtaan, joka on haitallista. Olen koittanut toppuutella, mitta onneksi tyttärellä on muutakin elämää. Ei näytä liikaa stressaavan ja hyvät numerot tulee ilman paineita.

Lukioon menee syksyllä. Sen jälkeistä tavoitetta ei vielä tiedä. Huomasin etten enää voi juurikaan nuoren valintoihin vaikuttaa. Ei valitse kieliä vaikka lahjoja siihen olisi...

Pääasia on oma käsitys itsestä. Olen hyvä ja pärjään. Se ei saa olla kiinni täydellisestä pärjäämisestä. Hyvä on riittävä. Kunhan pääsee taas oman tavoitteena mukaiseen jatkoon

No ei todellakaan pidä patistaa lukemaan, vaan pikemminkin toppuutella jos lukeminen tuntuu menevän överiksi. Tyttö kasilla ja vihdoin tuntuu oppineen ottavan astetta rennommin, eikä tarvitse osata ihan kaikkea koealueista täydellisesti. Joissain aineissa jo oma asettamansa tavoitetaso on enää kiitettävä kympin sijasta, mutta koskee vain joitain haastavampien opettajien aineita. Mutta tekee siis läksyt hyvin, lukee kokeisiin aina, mutta joskus ei ole niin paljoa aikaa kuin haluaisi. Keskiarvo on jotain 9,5 paikkeilla (lukuaineista hitusen yli, kaikkien aineiden hitusen ali).

Tuo koulu ei ole ainoa mielenkiinnon ja tulosten tavoittelun kohde, vaan harrastaa myös kilpaurheilua. On vielä arvostelulaji jossa tulokset mitataan virhevähennysten avulla. Pärjää siinäkin. En tiedä onko tuo laji valikoitunut luonteelle sopivana vai luonne muokkautunut lajin mukana, ehkä molempia.

Kuitenkin tytön kanssa on meillä aika ajoin käyty keskusteluja ja muistutettu että on armollinen itselleen. Kaikkea ei tarvitse osata täydellisesti, yrittäminen riittää ja siinäkin sitten hyvä muistaa myös levätä ja palautua. Toivon todellakin ettei stressaa liikaa ja yritä ylisuorittaa, erityisesti tulevaisuudessa opiskelun ja työelämän kannalta se on huolestuttava ominaisuus. Se suoritus ei ole mitä haluan opettaa lapselleni vaan tasapainoinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 14-vuotias, joka saa nykyisin 9-10 kokeista. Aiemmin vain 8-tasoa. Tunnustan kyllä, että minulla on osuus tähän nykytasoon. Olen aikanaan tehnyt selväksi, että hommat tulee hoitaa kunnolla, jos hyvän työn haluaa aikuisena. Likka on fiksu, joten en olisi "painostanut", jos oppiminen olisi hälle hankalampaa. Olen siis opettanut vain hyvää työmoraalia, josta seuraa automaattisesti paremmat numerot.

Kuulostat ihan isältäni. Mulla peruskoulun päättärissä ka 9,8, lukiossa 9,6 ja kirjoituksista LLLLEM. Ekalla sisään teknilliseen ja molemmat tutkinnot suoritettu oivallisesti. Arvaa onko hyvää työtä tai työtä ylipäänsä? Arvaa oonko isälle katkera ja ollaanko enää väleissä?

Mulla tasan samanlainen yo-todistus. Päättärin ysipilkkuja en tarkkaan edes muista, mutta reilusti päälle 9,5 joka tapauksessa. Kotona sanottiin vain, että fiksut pärjää aina. Kukaan ei painostanut, välillä tuntuu, ettei oikein edes arvostanut. Pikkusiskon kasit olivat jotenkin arvokkaampia, koska hän sai ne tekemättä mitään niiden eteen. (Tätä logiikkaa en ole vieläkään ihan tajunnut.) Opiskelupaikan sain heti, ja töitäkin kyllä, mutta ei se maailma suoraan todistuksella auennut. Mutta katkera en ole kenellekään. Miksi sinä olet? Olisivatko asiasi jotenkin paremmin, jos olisit saanut huonomman todistuksen?

Ehkä asiat olisivat paremmin. Ainakin jos katsoo vähän huonommin koulussa pärjänneitä tuttuja. Löytyy työtä, parisuhdetta ja osalla jopa lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata lasta patistaa liikaa. Riittää että pääsee seuraavalle asteelle. Ne peruskoulun kympit ei mitään lisäarvoa tuo

Paitsi lapsesta voi tulla perfektionisti. Se on paha ja kuormittava ominaisuus. Vaikea olla itsensä kanssa sinut.

Itse olen valitettavasti perfektionisti. Vaikka en parhaita arvosanoja ole tavoitellut. Työssä ja opiskelussa. Jatkuvasti pitää tehdä enemmän. Ja paremmin.

Lapset ehkä imee tätä vaativuuttani ha koitan heitä toppuutella. Ei tarvitse pingottaa. Vähempi riittää. Tällä seiskaluokan numerolla ei ole mitään merkitystä jne.

Silti tyttäreni on 9-10 oppilas. Ei näytä kyllä stressaavan tai puurtavan liikaa. Poika on laiska ja oli aiemmin kova unohtelija. Kuulustelun kokeisiin. Muistuttelin. Nyt olen lopettanut ja tuloset ei ole juurikaan muuttuneet. Poikakin aikoo mennä lukioon ja sinne nykyisellä n 7,5 jeskiarvolla pääsee. Se riittää. Tytär menee samaan lukioon, koska on lähellä. Keskiarvo riittäisi lähikaupungin parhaisiin kouluihin. Mutta turha tehdä elämästään niin vaikeaa

Peruskoulun kymppi kertoo, että asia on opittu. Peruskoulun 7 kertoo, että osaamisessa on puutteita.

Jatkossa sen kympin oppilaan täytyy tehdä paljon vähemmän töitä opintojensa eteen kuin seiskan oppilaan, jonka täytyy joskus jopa kerrata koko yläkoulun kurssi jossain aineessa. Vain siten hän voi jatkaa sen lukemista lukiossa tai ammattikoulussa., koska muuten ei ymmärrä asiasta puoliakaan.

Seiskaluokan numeroilla on merkitystä päättätodistukseen asti. Miksi vanhemmat eivät suostu ymmärtämään sitä? Ja miksi joillekin vanhemmille - kuten sinulle - oppiminen ja osaaminen on jotenkin halveksittavaa ja hävettävää? Lapsellesi kelpaa huono koulu, asia selvä. Varmaan hänelle kelpaa myös huono tai korkeintaan keskinkertainen työpaikka, pätkätöitä ja surkea palkka, koska ei elämässä kannata tehdä parastaan. Riittää, että tekee vähän jotenkin sinnepäin ja kadehtii perfektionisteja.

Kyllä, minun lapsilleni on kelvannut ja kelpaa huonompi koulu, keskinkertainen työ, ( mitä se ikinä tarkoittaakaan) minun elämässäni ihmisen arvoa ei määrää koulutus, työ tai palkkapussin suuruus. Vaikkeivat läpseni olleet kympin , eikä edes ysin oppilaita, kukin omista syistään, mm. murrosikäisen laiskuus, en ole koskaan halunnut painostaa heitä vaatimuksilla koulun suhteen. Asiasta ollaan monestikin keskusteltu, mutta olen uskonut ja luottanut heidän omiin kykyihinsä olla vastuussa omista tekemisistä tai niistä tekemättäjättämisistä. 

Eli sinun lapsillesi ja sinulle riittää se, että ei koskaan saavuta unelmiaan, että ne jäävät aina muiden toteutettaviksi? Koska sinun elämässäsi ihmisen arvoa ei mittaa se, että hän saavuttaa haluamansa vaan se, ettei vain onnistuisi olemaan onnellinen?

Nyt on luetunymmärtäminen vaikeaa...?öö siis mitä ... "eivät koskaan saavuta unelmiaan " Kyllä he ovat, ja uskon, että tulevaisuudessakin pystyvät saavuttamaan unelmiaan, vaikka peruskoulu on käyty "keskinkertaisesti, tai  JOPA sen huonommin, Ja kuka ne heidän unelmansa joutuu toteuttamaan   ?

Koska sinun elämässäsi ihmisen arvoa ei mittaa se, että hän saavuttaa haluamansa vaan se, ettei vain onnistuisi olemaan onnellinen?  Onko koulu/opiskelumenestys onnellisuuden tae ?? Eikö elämässä voi olla muita tavoitteita, kuin menestys työelämässä ?? Eikö pienipalkkaisessa työssä voi kokea mitään onnistumisen iloa, työn haastavuutta ? Oletko sinä se ihminen, joka ylenkatsot kaupan kassoja, siivoojia ja perhepäivähoitajia ? Surullista !Tälläisten vastauksien jälkeen uskon yhä varmemmin toimineeni minun lapsilleni parhaalla mahdollisella tavalla painottamalla ihan eri asioita elämässä onnistumisen ja onnellisuuden, ja tyydyttävän elämän saavuttamiseksi.

Mulla vanhemmat patistaa ja on kiinnostunut koulusta, mutta mua ei vois vittuakaan kiinnostaa.