Lue keskustelun säännöt.
Vain itsekäs ihminen ei auta väsynyttä äitiä
08.04.2016 |
Ihmettelen miten taas käynnistyy keskusteluja siitä, että lapset on pelkästään vanhempien vastuulla. Ei auta mitään verrata 60- tai 80-luvun äitejä nykypäivään, tehdä itsestään parempaa tai haukkua yleensä.
Kukaan ei halua että perhetragedioita tulee enää lisää. Se, joka kieltäytyy auttamasta apua pyytävää äitiä on minun mielestäni jotenkin viallinen ihminen.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Millaisen vanhuuden toivot kohdallesi?
Vihjaatko nyt siihen vanhaan hokemaan, että lapsettomalla on onneton vanhuus? Toivon vanhuutta, jossa saan tehdä omia juttujani (esim. piirtää, lukea katsoa elokuvia, jne), pysyn toivottavasti terveenä ja omatoimisena ja en kärsi sairauksista tai ainakaan kivuista. EN toivo lapsenlapsia (koska ainahan muistutetaan meitä tyhmiä lapsettomia, että niitäkään ei yllättäen ole tulossa jos ei tee lapsia!) enkä vilkasta sosiaalista elämää, koska en elä sellaista nytkään. En juuri viihdy ihmisten keskellä, enkä pidä esim. vieraista kotonani. Kauhein skenaario vanhuuteen (tietysti sen kakkavaipoissa tuskissaan makaamisen jälkeen) olisi sellainen monien glorifioima suurperhe, jossa kotini täyttyisi säännöllisesti melskaavista perillisistä ja heidän lapsistaan. Minun kotini kynnyksen yli ei yksikään lapsi astu, ei nyt eikä sitten kun olen vanha.
Omaisuuteni testamenttaan puolisoni jälkeen johonkin eläinsuojelukohteeseen. En halua ketään suremaan kuolinvuoteelleni, vaan minusta on paljon lohdullisempaa ajatella että silloin minun ei tarvitse huolehtia että kuinka jälkeenjäävät pärjäävät (paitsi tietysti jos kuolen paljon ennen puolisoani). En halua jatkaa geenejäni, ja minusta olisi itseasiassa karmeaa miettiä että "jokin osa minusta" jäisi elämään kuolemani jälkeen.
On toki harmillista jos esim. sairastun ja muut läheiset on ehtineet jo kuolla pois eikä ole ketään huolehtimassa hoidostani. Se ei kuitenkaan ole minulle tarpeeksi suuri syy tehdä lapsia, jotka varmasti pilaisivat aikuisuuteni (koska en halua lapsiperhe-elämää mistään hinnasta), mutta jotka eivät välttämättä siltikään olisi minusta huolehtimassa. Eivät varmaan olisikaan, koska toki he huomaisivat että heidät on tehty vain siksi että haluan vanhuuden turvaa. Jos paska vanhuus on hinta siitä että elän hyvän aikuisuuden, niin olen sinut sen kanssa.
Tyydyttikö tämä vastaus ivailun halusi? Vai petytkö, kun et päässytkään fiksumpana kertomaan kuinka vanhanakaan minulla ei sitten ole lapsia :D?
Ei se mitään ivailun halua ollut. Hyvät perustelut ja hyvä, että et hanki lapsia, koska niitä niin paljon vihaat. Tuntui vain jotenkin niin surulliselta, kun itse tykkään lapsista, vaikka eivät aina niin helppoja olekaan. Elämä jatkuu. Onnea elämääsi.
Ohoh, olen positiivisesti yllättynyt. Yleensä kun nämä "kuinkas vanhuutesi" -kysymykset todellakin ovat vain muka-fiksua ivaa. Sinulle tuo minun painajaisvanhuus vierailevine lapsilaumoineen varmaan sitten olisi se unelma - toivottavasti me molemmat saamme omamme :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako lapsia hankkia ylipäänsä jos väsyy tavallisesta äitiydestä niin pahasti, että on olemassa perhetragedian mahdollisuus?
Sulla ei varmaan ole lapsia?
Ikinä ei voi tietää millainen vauva syntyy, onko terve, vaatiiko erityishoitoa yms - tällaiset seikat varmasti väsyttää vanhempia ja apu voi olla tarpeen, ilman mitään huonoksi lynkkaamista!
Ei voi myöskään ikinä tietää, sairastuuko äiti masennukseen, vaikka lapsi olisi kuinka toivottu ja rakastettu. Sitä kun ei vain itse voi päättää!
Meille aikoinaan syntyi terve ja helppohoitoinen vauva, nukkui ja söi, ei pahemmin itkeskellyt koskaan.
Olin kuitenkin aina ajoittain väsynyt jo pelkästään siitä, että öisin heräilin syöttämään vauvaa ja kyllä meille miehen kanssa apu kelpasi, vaikkei meillä ollut mitenkään äärettömän vaikeaa.
Mietin tosiaan tuolloinkin tilannetta itseni kohdalla, jossa kaikki ei olisikaan ollut hyvin, vaikka toivoimme lasta enemmän kuin mitään. Olisinko yhtä järjissäni nyt? En välttämättä.
:)Apua pitää pyytää ja saa pyytää, ei siinä ole mitään pahaa, eikä sen pitäisi olla kenenkään arvosteltavissa. Toki nostan peukkua korkealle niille yh äideille tai iseille, jotka saattavat hoitaa monta lasta ilman mitään tukiverkkoja. Muistakaa, ettei sekään ole aina itse valittu tie!
Mies oli siis kiitollinen avusta, mutta auttoiko hän itse? Vai makoiliko sohvalla? Aloitus syyllistää ulkopuolisia auttamaan kun ÄITI on väsynyt. Isä sitten ilmeisesti ei ole kun ei apua tarvitse. Mutta perheen ulkopuolisilla on kuitenkin velvollisuus auttaa, lasten omalla isällä ei?
Anteeksi muotoilin ehkä jotkut kohdat väärin! Meidän tilanteessa isä oli siis hoidossa yhtä paljon mukana kuin minä. Toki kävi töissä myös päivittäin. Mutta hänkin valvoi öitä kanssani tai nukuttiin vuorotellen. Oli siis äidin (minun) kanssa ihan samalla viivalla + työt, joten kyllä se isäkin sen levon silloin ansaitsi kun vaikka mummo otti vauvan hetkeksi hoitoon :)
Yritin puhua vanhemmista, mutta joihinkin kohtiin tuli selkeesti vaan äiti, näin ei ollut tarkotus! Isä voi myös esim masentua!
Jatkan vielä! Viestini alussa, jossa kommentoin sairaan lapsen mahdollisuudesta, puhuin kyllä nimenomaan vanhemmista! "Väsyttää vanhempia, apu voi olla tarpeen" eli en syyllistänyt ulkopuolista auttamaan äitiä, vaan nimenomaa vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen isän vastuulla on auttaa väsynyttä äitä.
Tähän ei ole vielä kukaan vastannut. Miksi apuun huudetaan mummo, anoppi, siskot ja kaikki naispuoliset ystävät, mutta ei käy edes mielessä laittaa sitä lapsen isää hoitamaan oma osansa?
Niin ja muutes minusta tuossa vastauksessa ei ollut mitään passiivis-agressiivisuutta, koska minä tosiaan voin sanoa "vihaavani" lapsia. Tai siis en vaan siedä niitä ollenkaan, joten kai sen jossain määrin voi vihaksi luokitella, enkä ota ko. sanan käyttöä mitenkään loukkauksena. Ahdasmielinen (tai lähinnä tietämätön) ihmettely toki oli, jos ihmettelijälle tuli todellakin yllätyksenä, että kaikki eivät toivo lapsi-rikasta vanhuutta.
T. Se yksinäistä vanhuutta toivova
Te jotka vihaatte lapsia, millaisia lapsia olitte itse? Ja millaiset vanhemmat teillä oli :)?
Ei mitenkään nyt kettuilu mielessä, kuhan kysyn. Mistä voisi lapsiviha kummuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvavaiheen väsymystä ei voi mitenkään ennalta ymmärtää.
Totta kai sen voi ymmärtää ennalta. Ei tuossa ole mitään, jonka tajuamiseen ihmismieli ei kykenisi. Tietenkin jos tuntee pakonmaista tarvetta lapsen saamiseen ja on jo päättänyt asian, tuota asiaa ei välttämättä halua miettiä. Mutta esimerkiksi minä, täysin lapseton ihminen, ymmärrän vallan hyvin, minkälaisesta ilmiöstä on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Millaisen vanhuuden toivot kohdallesi?
Vihjaatko nyt siihen vanhaan hokemaan, että lapsettomalla on onneton vanhuus? Toivon vanhuutta, jossa saan tehdä omia juttujani (esim. piirtää, lukea katsoa elokuvia, jne), pysyn toivottavasti terveenä ja omatoimisena ja en kärsi sairauksista tai ainakaan kivuista. EN toivo lapsenlapsia (koska ainahan muistutetaan meitä tyhmiä lapsettomia, että niitäkään ei yllättäen ole tulossa jos ei tee lapsia!) enkä vilkasta sosiaalista elämää, koska en elä sellaista nytkään. En juuri viihdy ihmisten keskellä, enkä pidä esim. vieraista kotonani. Kauhein skenaario vanhuuteen (tietysti sen kakkavaipoissa tuskissaan makaamisen jälkeen) olisi sellainen monien glorifioima suurperhe, jossa kotini täyttyisi säännöllisesti melskaavista perillisistä ja heidän lapsistaan. Minun kotini kynnyksen yli ei yksikään lapsi astu, ei nyt eikä sitten kun olen vanha.
Omaisuuteni testamenttaan puolisoni jälkeen johonkin eläinsuojelukohteeseen. En halua ketään suremaan kuolinvuoteelleni, vaan minusta on paljon lohdullisempaa ajatella että silloin minun ei tarvitse huolehtia että kuinka jälkeenjäävät pärjäävät (paitsi tietysti jos kuolen paljon ennen puolisoani). En halua jatkaa geenejäni, ja minusta olisi itseasiassa karmeaa miettiä että "jokin osa minusta" jäisi elämään kuolemani jälkeen.
On toki harmillista jos esim. sairastun ja muut läheiset on ehtineet jo kuolla pois eikä ole ketään huolehtimassa hoidostani. Se ei kuitenkaan ole minulle tarpeeksi suuri syy tehdä lapsia, jotka varmasti pilaisivat aikuisuuteni (koska en halua lapsiperhe-elämää mistään hinnasta), mutta jotka eivät välttämättä siltikään olisi minusta huolehtimassa. Eivät varmaan olisikaan, koska toki he huomaisivat että heidät on tehty vain siksi että haluan vanhuuden turvaa. Jos paska vanhuus on hinta siitä että elän hyvän aikuisuuden, niin olen sinut sen kanssa.
Tyydyttikö tämä vastaus ivailun halusi? Vai petytkö, kun et päässytkään fiksumpana kertomaan kuinka vanhanakaan minulla ei sitten ole lapsia :D?
Ei se mitään ivailun halua ollut. Hyvät perustelut ja hyvä, että et hanki lapsia, koska niitä niin paljon vihaat. Tuntui vain jotenkin niin surulliselta, kun itse tykkään lapsista, vaikka eivät aina niin helppoja olekaan. Elämä jatkuu. Onnea elämääsi.
Miten sinäkin pystyt lapsia kasvattamaan, kun olet noin ahdasmielinen ja passiivis-aggressiivinen ihminen? On paljon lapsia jotka eivät jaksa vanhempiaan enää aikuisena. En ihmettelisi, vaikka se olisi sinunkin osasi.
Siis miten niin ahdasmielinen? Sanoin, että hyvät perustelut olivat, ja ymmärrän tuon ajattelun. Mutta se joka ei siedä nähdäkään lapsia, ei ole ahdasmielinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen isän vastuulla on auttaa väsynyttä äitä.
Tähän ei ole vielä kukaan vastannut. Miksi apuun huudetaan mummo, anoppi, siskot ja kaikki naispuoliset ystävät, mutta ei käy edes mielessä laittaa sitä lapsen isää hoitamaan oma osansa?
HArvat miehet sopivat psykologisesti hoivaajan ja huolehtijan rooliin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen isän vastuulla on auttaa väsynyttä äitä.
Mutta isäthän juuri ovat näitä itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät auta väsynyttä äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Millaisen vanhuuden toivot kohdallesi?
Vihjaatko nyt siihen vanhaan hokemaan, että lapsettomalla on onneton vanhuus? Toivon vanhuutta, jossa saan tehdä omia juttujani (esim. piirtää, lukea katsoa elokuvia, jne), pysyn toivottavasti terveenä ja omatoimisena ja en kärsi sairauksista tai ainakaan kivuista. EN toivo lapsenlapsia (koska ainahan muistutetaan meitä tyhmiä lapsettomia, että niitäkään ei yllättäen ole tulossa jos ei tee lapsia!) enkä vilkasta sosiaalista elämää, koska en elä sellaista nytkään. En juuri viihdy ihmisten keskellä, enkä pidä esim. vieraista kotonani. Kauhein skenaario vanhuuteen (tietysti sen kakkavaipoissa tuskissaan makaamisen jälkeen) olisi sellainen monien glorifioima suurperhe, jossa kotini täyttyisi säännöllisesti melskaavista perillisistä ja heidän lapsistaan. Minun kotini kynnyksen yli ei yksikään lapsi astu, ei nyt eikä sitten kun olen vanha.
Omaisuuteni testamenttaan puolisoni jälkeen johonkin eläinsuojelukohteeseen. En halua ketään suremaan kuolinvuoteelleni, vaan minusta on paljon lohdullisempaa ajatella että silloin minun ei tarvitse huolehtia että kuinka jälkeenjäävät pärjäävät (paitsi tietysti jos kuolen paljon ennen puolisoani). En halua jatkaa geenejäni, ja minusta olisi itseasiassa karmeaa miettiä että "jokin osa minusta" jäisi elämään kuolemani jälkeen.
On toki harmillista jos esim. sairastun ja muut läheiset on ehtineet jo kuolla pois eikä ole ketään huolehtimassa hoidostani. Se ei kuitenkaan ole minulle tarpeeksi suuri syy tehdä lapsia, jotka varmasti pilaisivat aikuisuuteni (koska en halua lapsiperhe-elämää mistään hinnasta), mutta jotka eivät välttämättä siltikään olisi minusta huolehtimassa. Eivät varmaan olisikaan, koska toki he huomaisivat että heidät on tehty vain siksi että haluan vanhuuden turvaa. Jos paska vanhuus on hinta siitä että elän hyvän aikuisuuden, niin olen sinut sen kanssa.
Tyydyttikö tämä vastaus ivailun halusi? Vai petytkö, kun et päässytkään fiksumpana kertomaan kuinka vanhanakaan minulla ei sitten ole lapsia :D?
Ei se mitään ivailun halua ollut. Hyvät perustelut ja hyvä, että et hanki lapsia, koska niitä niin paljon vihaat. Tuntui vain jotenkin niin surulliselta, kun itse tykkään lapsista, vaikka eivät aina niin helppoja olekaan. Elämä jatkuu. Onnea elämääsi.
Ohoh, olen positiivisesti yllättynyt. Yleensä kun nämä "kuinkas vanhuutesi" -kysymykset todellakin ovat vain muka-fiksua ivaa. Sinulle tuo minun painajaisvanhuus vierailevine lapsilaumoineen varmaan sitten olisi se unelma - toivottavasti me molemmat saamme omamme :).
Niin, sitä minäkin toivon. Enkä tarkoittanut tuolla toisessa vastauksessa, että sinä olisit se ahdasmielinen, mutta jonkun mielestä siis minä olen. Olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka vihaatte lapsia, millaisia lapsia olitte itse? Ja millaiset vanhemmat teillä oli :)?
Ei mitenkään nyt kettuilu mielessä, kuhan kysyn. Mistä voisi lapsiviha kummuta?
Kyllä minä voin kertoa että mulla on ollut paskat, laiminlyövät narsistivanhemmat jolle lapset olivat vain taakka ja vaiva, ja lapsista ei ollut mitään iloa. Lisäksi mulla ei saanut olla ystäviä eikä minua viety tarhaan vaan olin esikouluun asti vain kotona, eli en edes lapsena tottunut olemaan lasten kanssa. Muistan että lapsenakaan en pitänyt muista lapsista, kun ne vain melusivat ja olivat tyhmiä - itse kun olin opetettu (alistettu) hyvin hiljaiseksi ja omatoimiseksi, ja opin (olin pakotettu) ottamaan paljon asioista selvää. En siis ikinä ollut sellainen "tietämätön kyselijä ja meuhkaaja" kuin lapset yleensä. Lisäksi jouduin tosiaan huolehtimaan itse itsestäni jo hyvin pienestä pitäen, mm. huolehtimaan lääkärikäynnit itse ala-asteelta asti ja lisäksi kaikki perheen huolet kaadettiin minun päälleni taaperosta alkaen. Siitäkin syystä en halua nyt aikuisena enää mitään ylimääräisiä velvollisuuksia - minä olen jo lapsesta huolehtinut ja lapsen kasvattanut, nimittäin itseni.
Jos tässä ei ole tarpeeksi syytä, niin muistan liian hyvin miltä lapsena tuntui olla riippuvainen muista ihmisistä - jos tekisi lapsen, olisi pitkään riippuvainen muista, esim. terveydenhoitohenkilökunnasta, päiväkodin tädeistä, opettajista... hirveä läjä ihmisiä joiden kanssa olisi pakko olla tekemisissä, vaikka he olisivat hirveitä mulkkuja paskiaisia. Ei kiitos, mulle riitti se reilu 20 vuotta vanhempien kanssa pakollista yhteiseloa. Lapsettomana on paljon vapaampi ja riippumattomampi, ja ns. pakollisia ihmiskontakteja on huomattavasti vähemmän.
T. Yksinäistä vanhuutta toivova
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka vihaatte lapsia, millaisia lapsia olitte itse? Ja millaiset vanhemmat teillä oli :)?
Ei mitenkään nyt kettuilu mielessä, kuhan kysyn. Mistä voisi lapsiviha kummuta?Kyllä minä voin kertoa että mulla on ollut paskat, laiminlyövät narsistivanhemmat jolle lapset olivat vain taakka ja vaiva, ja lapsista ei ollut mitään iloa. Lisäksi mulla ei saanut olla ystäviä eikä minua viety tarhaan vaan olin esikouluun asti vain kotona, eli en edes lapsena tottunut olemaan lasten kanssa. Muistan että lapsenakaan en pitänyt muista lapsista, kun ne vain melusivat ja olivat tyhmiä - itse kun olin opetettu (alistettu) hyvin hiljaiseksi ja omatoimiseksi, ja opin (olin pakotettu) ottamaan paljon asioista selvää. En siis ikinä ollut sellainen "tietämätön kyselijä ja meuhkaaja" kuin lapset yleensä. Lisäksi jouduin tosiaan huolehtimaan itse itsestäni jo hyvin pienestä pitäen, mm. huolehtimaan lääkärikäynnit itse ala-asteelta asti ja lisäksi kaikki perheen huolet kaadettiin minun päälleni taaperosta alkaen. Siitäkin syystä en halua nyt aikuisena enää mitään ylimääräisiä velvollisuuksia - minä olen jo lapsesta huolehtinut ja lapsen kasvattanut, nimittäin itseni.
Jos tässä ei ole tarpeeksi syytä, niin muistan liian hyvin miltä lapsena tuntui olla riippuvainen muista ihmisistä - jos tekisi lapsen, olisi pitkään riippuvainen muista, esim. terveydenhoitohenkilökunnasta, päiväkodin tädeistä, opettajista... hirveä läjä ihmisiä joiden kanssa olisi pakko olla tekemisissä, vaikka he olisivat hirveitä mulkkuja paskiaisia. Ei kiitos, mulle riitti se reilu 20 vuotta vanhempien kanssa pakollista yhteiseloa. Lapsettomana on paljon vapaampi ja riippumattomampi, ja ns. pakollisia ihmiskontakteja on huomattavasti vähemmän.
T. Yksinäistä vanhuutta toivova
Mä ymmärrän sua, vaikka en lapsia vihaakaan ja yksi omakin on. Tarinasi on kuin oma lapsuuteni, olin myös vanhin lapsi, joten olin aina vastuussa kaikesta, jos joku meni pieleen, niin se oli mun syytä. Olin siitä asti kun veljeni syntyi (3v ikäero) vastuussa esim. huoneen siivoamisesta ja esimerkin näyttämisestä kaikessa. En saanut olla lapsi, en saanut itkeä, jos itkin, siitä lähes tulkoon rangaistiin. Jos valitin joskus jostain, olin itsekäs ja kiittämätön.
Minun piti olla aina se vanhempi ja viisaampi, vaikka sisimmässäni tunsin itseni tyhmäksi ja avuttomaksi. Multa oletettiin osaamista juttuihin, joita kukaan ei koskaan mulle opettanut, vaikka pikkusisaruksille ruoan laitto. Hankin 14v ekan kesätyöpaikan ja oikeastaan siitä saakka oon tienannut rahani itse (ne rahat mitä muut sisarukset saivat silloin vanhenmilta ja varmaan saavat yhä. En voisi kuvitellakaan, että nyt 13v siskoni menisi ensi vuonna töihin :D) lukio kirjoja myöten! En saanut edes opintotukea. Voisin jatkaa listaa loputtomiin, mutta tässä varmaan oli tarpeeksi.
Välit vanhempiini ovat hyvät, olen silti katkera.
Noh, ainakin pidän huolen siitä, ettei oma lapseni saa samaa kohtaloa. Enkä anna mummon ja papan saada häntä kokemaan samoin kuin minä, vaikka hän onkin vanhin lapsenlapsi!
Aina voi auttaa. Jos ei muuten, niin tekemällä lastensuojeluilmoituksen, jossa ilmaisee huolensa perhetragedian mahdollisuudesta. Ilmoituksen voi tehdä myös nimettömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa, miten reagoisin, jos joku pysäyttäisi kadulla sanoen "olen väsynyt äiti, voitko auttaa minua?" Varmaan auttaisin neuvomalla ottamaan yhteyttä neuvolaan tai terveyskeskukseen. Ihan akuutissa tapauksessa kehottaisin menemään samantien päivystykseen.
Kyllä minä yritän läheisiäni auttaa, olivat he äitejä tai ei. Auttaminen ei todellakaan johdu siitä, että ihminen on äiti, vaan siksi että hän on läheiseni ja tarvitsee apua. Itse olen tarvinnut apua ihan lapsettomana masentuneena, ja olen avusta ystävilleni ja perheelleni ikuisesti kiitollinen. Ei mielestäni äitien väsymys tai kärsimys ole sen jalompaa kuin muidenkaan.
Kyllä mä pyrin auttamaan kavereitani ja sukulaisia, jotka apua tarvii. Muissakin jutuissa kun lasten kanssa, mutta en ala jatkuvasti säätämään omia menoja muitten mukaan. Olen myös vaativassa työssä, joten tarvitsen Itsekkin välillä taukoa kaikista. Pyrin auttamaan ja varmasti jos on akuutti kriisi (esim puolisin kuolema)päällä niin autan enemmän ja olen joustavampi. Jatkuvaan avuntarpeeseen en voi kuitenkaan vastata,oma elämäni on tärkeä ja esim. Koirani tarvitsee myös minua. En koe olevani itsekäs, enkä usko, että täälläkään yksikään kääntäminen selkäänsä vaikka ystävälleen, joka toteaminen tappavan lapsensa jos ei saa nukkua paria tuntia, mutta minulla on myös oikeus omaan elämääni ja omaan rauhaani.
keskustelu ajautuu nopeasti älyttömyyksiin. Eihän sitä voi ennakoida seuraavaa 20 vuotta elämästä. Johan äiti voi vaikka kuolla ennen kuin saa lapset aikuisiksi. Ei nainen voi ottaa koko vastuuta itselleen vaikka se vauva kuinka putkahtaakin maailmaan äidin pimpin kautta, niin kyllä siihen kasvattamiseen on muidenkin osallistuttava. Se ei millään muotoa tarkoita että äiti olisi itsekäs tai epäkypsä. Äiti on vain ihminen. Äiti ei millään voi mennä takaamaan käsi raamatulla, että jaksan 20 seuraavat 20 vuotta yötä päivää vastata lasteni tarpeisiin. Tällainen on älytöntä keskustelua.
Ap on oikeassa, se on selvä. Monet isät ja isovanhemmat itsekeskeisesti jättävät äidit todella yksin vastuuseen lapsista. Se jos mikä on häpeällistä. Jos kerran viikossa päästää lapsen äidin vaikka jumppaan (matkoineen 2h) niin luulisi siinä jäävän tarpeeksi aikaa itselle ja omiin tarpeisiin. Monille nykyisovanhemmille ja jopa perheen isille se tuntuu olevan liikaa. JÄRKYTTÄVÄÄ KYLLÄ, ja ihme suorastaan etteivät useammat äidit pimahda ihan lopullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen isän vastuulla on auttaa väsynyttä äitä.
Mutta isäthän juuri ovat näitä itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät auta väsynyttä äitiä.
No meillä ei ollut.
Mies heräsi, kun lapsi nukkui vasta 2 vuotiaana pidempiä yöunia, ilman ylimääräisiä heräämisiä. Olin itse lopulta niin väsyksissä ettei uni tullut yöllä heräämisen jälkeen.
Todettiin että meille riittää mainiosti yksi lapsi, turvaverkot noin 300 km päässä.
Eikö sinulla yhtään ottanut silmään tuossa aloituksessa, kun puhuttiin vain väsyneestä äidistä ja ulkopuolisten velvollisuuksista? Ja omalla tarinallasi yrität myös lisätä ulkopuolisten vastuuta tässä syyllistävässä keskustelussa. Ei ole yhdentekevää, millaisen aloituksen alle oman sinänsä neutraalin kommenttinsa laittaa.