Lue keskustelun säännöt.
Vain itsekäs ihminen ei auta väsynyttä äitiä
08.04.2016 |
Ihmettelen miten taas käynnistyy keskusteluja siitä, että lapset on pelkästään vanhempien vastuulla. Ei auta mitään verrata 60- tai 80-luvun äitejä nykypäivään, tehdä itsestään parempaa tai haukkua yleensä.
Kukaan ei halua että perhetragedioita tulee enää lisää. Se, joka kieltäytyy auttamasta apua pyytävää äitiä on minun mielestäni jotenkin viallinen ihminen.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako lapsia hankkia ylipäänsä jos väsyy tavallisesta äitiydestä niin pahasti, että on olemassa perhetragedian mahdollisuus?
Sulla ei varmaan ole lapsia?
Ikinä ei voi tietää millainen vauva syntyy, onko terve, vaatiiko erityishoitoa yms - tällaiset seikat varmasti väsyttää vanhempia ja apu voi olla tarpeen, ilman mitään huonoksi lynkkaamista!
Ei voi myöskään ikinä tietää, sairastuuko äiti masennukseen, vaikka lapsi olisi kuinka toivottu ja rakastettu. Sitä kun ei vain itse voi päättää!
Meille aikoinaan syntyi terve ja helppohoitoinen vauva, nukkui ja söi, ei pahemmin itkeskellyt koskaan.
Olin kuitenkin aina ajoittain väsynyt jo pelkästään siitä, että öisin heräilin syöttämään vauvaa ja kyllä meille miehen kanssa apu kelpasi, vaikkei meillä ollut mitenkään äärettömän vaikeaa.
Mietin tosiaan tuolloinkin tilannetta itseni kohdalla, jossa kaikki ei olisikaan ollut hyvin, vaikka toivoimme lasta enemmän kuin mitään. Olisinko yhtä järjissäni nyt? En välttämättä.
:)
Apua pitää pyytää ja saa pyytää, ei siinä ole mitään pahaa, eikä sen pitäisi olla kenenkään arvosteltavissa. Toki nostan peukkua korkealle niille yh äideille tai iseille, jotka saattavat hoitaa monta lasta ilman mitään tukiverkkoja. Muistakaa, ettei sekään ole aina itse valittu tie!
Tässä oli munkin ajatukset puettu sanoiks:)
Lisäisin tähän vielä, että toisiin vertailu ei auta. Meidän kehot ja miele toimii erilailla. Jollekin yksi lapsi voi olla rankkaa, kun joku taas hoitaa kolme tosta noin vaan. Äitejä on erilaisia, niin kuin ihmisiäkin.
välillä väsyttää työt, välillä lapset. Oli miten vain, niin apu kannattaa aina ottaa vastaan, jos sellaista on tarjolla:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei voi olla väsynyt jo ihan tarpeeksi ilman muidenkin ongelmien ottamista kontolleen...?
Ja lasten etuhan äitien auttamisessa on etusijalla. Jaksava äiti, hyvinvoiva lapsi.
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Vierailija kirjoitti:
Ikinä ei voi tietää millainen vauva syntyy, onko terve, vaatiiko erityishoitoa yms - tällaiset seikat varmasti väsyttää vanhempia ja apu voi olla tarpeen, ilman mitään huonoksi lynkkaamista!
Ei voi myöskään ikinä tietää, sairastuuko äiti masennukseen, vaikka lapsi olisi kuinka toivottu ja rakastettu.
Jokainen tietää että lapsi voi olla sairas ja vaatia erikoishoitoa. Jokainen tietää että äiti voi sairastua. Nämä eivät ole mitään harvinaisia, salattuja asioita. Jos ei ole varma että kykenee tarvittaessa hoitamaan sairasta lasta ja hommaamaan apua masennukseen, ei kannata lisääntyä. Ja höpöhöpö että ei voi tietää että kykeneekö - kokeilee nyt vaikka ennen raskaaksi hommautumista valvoa 2 viikkoa putkeen max 2h yöunilla ja katsoo mikä on fiilis. Jos se on vielä siinä vaiheessa ok, hommaa sellaisen "opetusvauvanuken" ja hoitaa sitä yökaudet seuraavat 2kk. Pieni uhraus käyttää 2.5kk testaukseen, kun sillä voi välttää suuren tragedian jos huomaakin että ei jaksakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä ei ole velvollisuus auttaa, eihän itse välttämättä jaksakaan. Mutta jokaisen musta pitäis jotenkin edes yrittää varmistaa, että toinen pärjää: kehottaa hakemaan apua neuvolasta, pyytää kertomaan masennuksesta lääkärille tms. Se että toinen huolehtii, tuo äidille sen olon, että on syytä ja velvollisuus hakea apua.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Millaisen vanhuuden toivot kohdallesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väsymys JOHTUU tai PAHENEE siitä kun ei kukaan auta.
26 viestiin viitaten, ei kukaan kyllä voisi tehdä oikein mitään tolla periaatteella. Voi lapsi ja äiti ja isä vaikka kaikki sairastua, eli ei kannata tehdä lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako lapsia hankkia ylipäänsä jos väsyy tavallisesta äitiydestä niin pahasti, että on olemassa perhetragedian mahdollisuus?
Syyllinen
Ei voi tietää ennalta koska ja kenelle puhkeaa uupumus. Vauvavaiheen väsymystä ei voi mitenkään ennalta ymmärtää.Eli sillä oikeudella ettei sitä voi mitenkään ennakoida ei tarvitse huolehtia hyvästä ja luotettavasta turvaverkosta?
Syyllinen
Lapsi on olemassa, väsynyt äiti on olemassa. Jälkiviisaus on tilanteessa puhdasta julmuutta.
Väsyneen äidin lapsen paikka on sijoituksessa. Silloin äiti saa rauhassa levätä muutaman kuukauden. Aitoon väsymykseen ei auta joku bileillan ja yön kestävä vauvan yökyläily, tarvitaan laitosmaista hoitoa.
Lapsen isän vastuulla on auttaa väsynyttä äitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Millaisen vanhuuden toivot kohdallesi?
Vihjaatko nyt siihen vanhaan hokemaan, että lapsettomalla on onneton vanhuus? Toivon vanhuutta, jossa saan tehdä omia juttujani (esim. piirtää, lukea katsoa elokuvia, jne), pysyn toivottavasti terveenä ja omatoimisena ja en kärsi sairauksista tai ainakaan kivuista. EN toivo lapsenlapsia (koska ainahan muistutetaan meitä tyhmiä lapsettomia, että niitäkään ei yllättäen ole tulossa jos ei tee lapsia!) enkä vilkasta sosiaalista elämää, koska en elä sellaista nytkään. En juuri viihdy ihmisten keskellä, enkä pidä esim. vieraista kotonani. Kauhein skenaario vanhuuteen (tietysti sen kakkavaipoissa tuskissaan makaamisen jälkeen) olisi sellainen monien glorifioima suurperhe, jossa kotini täyttyisi säännöllisesti melskaavista perillisistä ja heidän lapsistaan. Minun kotini kynnyksen yli ei yksikään lapsi astu, ei nyt eikä sitten kun olen vanha.
Omaisuuteni testamenttaan puolisoni jälkeen johonkin eläinsuojelukohteeseen. En halua ketään suremaan kuolinvuoteelleni, vaan minusta on paljon lohdullisempaa ajatella että silloin minun ei tarvitse huolehtia että kuinka jälkeenjäävät pärjäävät (paitsi tietysti jos kuolen paljon ennen puolisoani). En halua jatkaa geenejäni, ja minusta olisi itseasiassa karmeaa miettiä että "jokin osa minusta" jäisi elämään kuolemani jälkeen.
On toki harmillista jos esim. sairastun ja muut läheiset on ehtineet jo kuolla pois eikä ole ketään huolehtimassa hoidostani. Se ei kuitenkaan ole minulle tarpeeksi suuri syy tehdä lapsia, jotka varmasti pilaisivat aikuisuuteni (koska en halua lapsiperhe-elämää mistään hinnasta), mutta jotka eivät välttämättä siltikään olisi minusta huolehtimassa. Eivät varmaan olisikaan, koska toki he huomaisivat että heidät on tehty vain siksi että haluan vanhuuden turvaa. Jos paska vanhuus on hinta siitä että elän hyvän aikuisuuden, niin olen sinut sen kanssa.
Tyydyttikö tämä vastaus ivailun halusi? Vai petytkö, kun et päässytkään fiksumpana kertomaan kuinka vanhanakaan minulla ei sitten ole lapsia :D?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinä ei voi tietää millainen vauva syntyy, onko terve, vaatiiko erityishoitoa yms - tällaiset seikat varmasti väsyttää vanhempia ja apu voi olla tarpeen, ilman mitään huonoksi lynkkaamista!
Ei voi myöskään ikinä tietää, sairastuuko äiti masennukseen, vaikka lapsi olisi kuinka toivottu ja rakastettu.Jokainen tietää että lapsi voi olla sairas ja vaatia erikoishoitoa. Jokainen tietää että äiti voi sairastua. Nämä eivät ole mitään harvinaisia, salattuja asioita. Jos ei ole varma että kykenee tarvittaessa hoitamaan sairasta lasta ja hommaamaan apua masennukseen, ei kannata lisääntyä. Ja höpöhöpö että ei voi tietää että kykeneekö - kokeilee nyt vaikka ennen raskaaksi hommautumista valvoa 2 viikkoa putkeen max 2h yöunilla ja katsoo mikä on fiilis. Jos se on vielä siinä vaiheessa ok, hommaa sellaisen "opetusvauvanuken" ja hoitaa sitä yökaudet seuraavat 2kk. Pieni uhraus käyttää 2.5kk testaukseen, kun sillä voi välttää suuren tragedian jos huomaakin että ei jaksakaan.
Tottakai täytyy tiedostaa riskit, mutta se ei mun mielestä ole syy olla tekemättä lapsia, jos sellaisen oikeasti haluaa. Tollaset nukkevalvojaiset nyt on ihan soopaa :D ei vanhemmuutta ihan tosi voi mitenkään treenata!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vain itsekäs äiti kuvittelee että koko maailma pyörii itsen ympärillä, että apua saa aina vaikkei omat resurssit riitäkkään.
Tässä puhuu varmasti kokemuksen rintaääni ilman rintoja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako lapsia hankkia ylipäänsä jos väsyy tavallisesta äitiydestä niin pahasti, että on olemassa perhetragedian mahdollisuus?
Sulla ei varmaan ole lapsia?
Ikinä ei voi tietää millainen vauva syntyy, onko terve, vaatiiko erityishoitoa yms - tällaiset seikat varmasti väsyttää vanhempia ja apu voi olla tarpeen, ilman mitään huonoksi lynkkaamista!
Ei voi myöskään ikinä tietää, sairastuuko äiti masennukseen, vaikka lapsi olisi kuinka toivottu ja rakastettu. Sitä kun ei vain itse voi päättää!
Meille aikoinaan syntyi terve ja helppohoitoinen vauva, nukkui ja söi, ei pahemmin itkeskellyt koskaan.
Olin kuitenkin aina ajoittain väsynyt jo pelkästään siitä, että öisin heräilin syöttämään vauvaa ja kyllä meille miehen kanssa apu kelpasi, vaikkei meillä ollut mitenkään äärettömän vaikeaa.
Mietin tosiaan tuolloinkin tilannetta itseni kohdalla, jossa kaikki ei olisikaan ollut hyvin, vaikka toivoimme lasta enemmän kuin mitään. Olisinko yhtä järjissäni nyt? En välttämättä.
:)
Apua pitää pyytää ja saa pyytää, ei siinä ole mitään pahaa, eikä sen pitäisi olla kenenkään arvosteltavissa. Toki nostan peukkua korkealle niille yh äideille tai iseille, jotka saattavat hoitaa monta lasta ilman mitään tukiverkkoja. Muistakaa, ettei sekään ole aina itse valittu tie!
Mies oli siis kiitollinen avusta, mutta auttoiko hän itse? Vai makoiliko sohvalla? Aloitus syyllistää ulkopuolisia auttamaan kun ÄITI on väsynyt. Isä sitten ilmeisesti ei ole kun ei apua tarvitse. Mutta perheen ulkopuolisilla on kuitenkin velvollisuus auttaa, lasten omalla isällä ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikinä ei voi tietää millainen vauva syntyy, onko terve, vaatiiko erityishoitoa yms - tällaiset seikat varmasti väsyttää vanhempia ja apu voi olla tarpeen, ilman mitään huonoksi lynkkaamista!
Ei voi myöskään ikinä tietää, sairastuuko äiti masennukseen, vaikka lapsi olisi kuinka toivottu ja rakastettu.Jokainen tietää että lapsi voi olla sairas ja vaatia erikoishoitoa. Jokainen tietää että äiti voi sairastua. Nämä eivät ole mitään harvinaisia, salattuja asioita. Jos ei ole varma että kykenee tarvittaessa hoitamaan sairasta lasta ja hommaamaan apua masennukseen, ei kannata lisääntyä. Ja höpöhöpö että ei voi tietää että kykeneekö - kokeilee nyt vaikka ennen raskaaksi hommautumista valvoa 2 viikkoa putkeen max 2h yöunilla ja katsoo mikä on fiilis. Jos se on vielä siinä vaiheessa ok, hommaa sellaisen "opetusvauvanuken" ja hoitaa sitä yökaudet seuraavat 2kk. Pieni uhraus käyttää 2.5kk testaukseen, kun sillä voi välttää suuren tragedian jos huomaakin että ei jaksakaan.
Tottakai täytyy tiedostaa riskit, mutta se ei mun mielestä ole syy olla tekemättä lapsia, jos sellaisen oikeasti haluaa. Tollaset nukkevalvojaiset nyt on ihan soopaa :D ei vanhemmuutta ihan tosi voi mitenkään treenata!
Tottakai sitä voi kokeilla etukäteen! Jos jo esim tuon kahden viikon valvomisen jälkeen on jo psykoosin partaalla, niin eikö ole hemmetin hyvä että se tuli testattua ja lisääntymisen voi jättää väliin? Tai jos joutuu sen kahden kuukauden testin jättämään kesken kun ei vaan kestä? Onko mielestäsi oikeasti parempi vaan lähteä silmät ummessa lisääntymään ja sitten ihmetellä että mitäs tekeekään vauvan kanssa kun on jo viikon valvomisen jälkeen ihan loppu? Kenen etu se on, oikeasti? Tämä kun olisi näillä testeillä vältettävissä suht helposti.
Ps. Se että "oikeasti halusi lapsen" ei taida hirveästi siinä uupumuksessa auttaa, eihän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Millaisen vanhuuden toivot kohdallesi?
Vihjaatko nyt siihen vanhaan hokemaan, että lapsettomalla on onneton vanhuus? Toivon vanhuutta, jossa saan tehdä omia juttujani (esim. piirtää, lukea katsoa elokuvia, jne), pysyn toivottavasti terveenä ja omatoimisena ja en kärsi sairauksista tai ainakaan kivuista. EN toivo lapsenlapsia (koska ainahan muistutetaan meitä tyhmiä lapsettomia, että niitäkään ei yllättäen ole tulossa jos ei tee lapsia!) enkä vilkasta sosiaalista elämää, koska en elä sellaista nytkään. En juuri viihdy ihmisten keskellä, enkä pidä esim. vieraista kotonani. Kauhein skenaario vanhuuteen (tietysti sen kakkavaipoissa tuskissaan makaamisen jälkeen) olisi sellainen monien glorifioima suurperhe, jossa kotini täyttyisi säännöllisesti melskaavista perillisistä ja heidän lapsistaan. Minun kotini kynnyksen yli ei yksikään lapsi astu, ei nyt eikä sitten kun olen vanha.
Omaisuuteni testamenttaan puolisoni jälkeen johonkin eläinsuojelukohteeseen. En halua ketään suremaan kuolinvuoteelleni, vaan minusta on paljon lohdullisempaa ajatella että silloin minun ei tarvitse huolehtia että kuinka jälkeenjäävät pärjäävät (paitsi tietysti jos kuolen paljon ennen puolisoani). En halua jatkaa geenejäni, ja minusta olisi itseasiassa karmeaa miettiä että "jokin osa minusta" jäisi elämään kuolemani jälkeen.
On toki harmillista jos esim. sairastun ja muut läheiset on ehtineet jo kuolla pois eikä ole ketään huolehtimassa hoidostani. Se ei kuitenkaan ole minulle tarpeeksi suuri syy tehdä lapsia, jotka varmasti pilaisivat aikuisuuteni (koska en halua lapsiperhe-elämää mistään hinnasta), mutta jotka eivät välttämättä siltikään olisi minusta huolehtimassa. Eivät varmaan olisikaan, koska toki he huomaisivat että heidät on tehty vain siksi että haluan vanhuuden turvaa. Jos paska vanhuus on hinta siitä että elän hyvän aikuisuuden, niin olen sinut sen kanssa.
Tyydyttikö tämä vastaus ivailun halusi? Vai petytkö, kun et päässytkään fiksumpana kertomaan kuinka vanhanakaan minulla ei sitten ole lapsia :D?
Ei se mitään ivailun halua ollut. Hyvät perustelut ja hyvä, että et hanki lapsia, koska niitä niin paljon vihaat. Tuntui vain jotenkin niin surulliselta, kun itse tykkään lapsista, vaikka eivät aina niin helppoja olekaan. Elämä jatkuu. Onnea elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako lapsia hankkia ylipäänsä jos väsyy tavallisesta äitiydestä niin pahasti, että on olemassa perhetragedian mahdollisuus?
Sulla ei varmaan ole lapsia?
Ikinä ei voi tietää millainen vauva syntyy, onko terve, vaatiiko erityishoitoa yms - tällaiset seikat varmasti väsyttää vanhempia ja apu voi olla tarpeen, ilman mitään huonoksi lynkkaamista!
Ei voi myöskään ikinä tietää, sairastuuko äiti masennukseen, vaikka lapsi olisi kuinka toivottu ja rakastettu. Sitä kun ei vain itse voi päättää!
Meille aikoinaan syntyi terve ja helppohoitoinen vauva, nukkui ja söi, ei pahemmin itkeskellyt koskaan.
Olin kuitenkin aina ajoittain väsynyt jo pelkästään siitä, että öisin heräilin syöttämään vauvaa ja kyllä meille miehen kanssa apu kelpasi, vaikkei meillä ollut mitenkään äärettömän vaikeaa.
Mietin tosiaan tuolloinkin tilannetta itseni kohdalla, jossa kaikki ei olisikaan ollut hyvin, vaikka toivoimme lasta enemmän kuin mitään. Olisinko yhtä järjissäni nyt? En välttämättä.
:)
Apua pitää pyytää ja saa pyytää, ei siinä ole mitään pahaa, eikä sen pitäisi olla kenenkään arvosteltavissa. Toki nostan peukkua korkealle niille yh äideille tai iseille, jotka saattavat hoitaa monta lasta ilman mitään tukiverkkoja. Muistakaa, ettei sekään ole aina itse valittu tie!Mies oli siis kiitollinen avusta, mutta auttoiko hän itse? Vai makoiliko sohvalla? Aloitus syyllistää ulkopuolisia auttamaan kun ÄITI on väsynyt. Isä sitten ilmeisesti ei ole kun ei apua tarvitse. Mutta perheen ulkopuolisilla on kuitenkin velvollisuus auttaa, lasten omalla isällä ei?
Anteeksi muotoilin ehkä jotkut kohdat väärin! Meidän tilanteessa isä oli siis hoidossa yhtä paljon mukana kuin minä. Toki kävi töissä myös päivittäin. Mutta hänkin valvoi öitä kanssani tai nukuttiin vuorotellen. Oli siis äidin (minun) kanssa ihan samalla viivalla + työt, joten kyllä se isäkin sen levon silloin ansaitsi kun vaikka mummo otti vauvan hetkeksi hoitoon :)
Yritin puhua vanhemmista, mutta joihinkin kohtiin tuli selkeesti vaan äiti, näin ei ollut tarkotus! Isä voi myös esim masentua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole halunnut lapsia enkä ole niitä hankkinutkaan. En tykkää lapsista, enkä halua niistä aiheutuvaa vaivaa. En halua suoraan sanottuna olla missään tekemisissä lasten kanssa, sietokykyni niihin on 0. Ja nyt MINUN pitäisi auttaa jotakuta joka on ehdoin tahdoin hankkinut lapsia enemmän kuin jaksaa hoitaa? Hell no. Olen nähnyt paljon vaivaa saadakseni lapsettoman elämän, enkä sitä muuksi muuta vapaaehtoisesti. Jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ilman syyllistämistä, myös meillä jotka ei lapsista pidetä.
Millaisen vanhuuden toivot kohdallesi?
Vihjaatko nyt siihen vanhaan hokemaan, että lapsettomalla on onneton vanhuus? Toivon vanhuutta, jossa saan tehdä omia juttujani (esim. piirtää, lukea katsoa elokuvia, jne), pysyn toivottavasti terveenä ja omatoimisena ja en kärsi sairauksista tai ainakaan kivuista. EN toivo lapsenlapsia (koska ainahan muistutetaan meitä tyhmiä lapsettomia, että niitäkään ei yllättäen ole tulossa jos ei tee lapsia!) enkä vilkasta sosiaalista elämää, koska en elä sellaista nytkään. En juuri viihdy ihmisten keskellä, enkä pidä esim. vieraista kotonani. Kauhein skenaario vanhuuteen (tietysti sen kakkavaipoissa tuskissaan makaamisen jälkeen) olisi sellainen monien glorifioima suurperhe, jossa kotini täyttyisi säännöllisesti melskaavista perillisistä ja heidän lapsistaan. Minun kotini kynnyksen yli ei yksikään lapsi astu, ei nyt eikä sitten kun olen vanha.
Omaisuuteni testamenttaan puolisoni jälkeen johonkin eläinsuojelukohteeseen. En halua ketään suremaan kuolinvuoteelleni, vaan minusta on paljon lohdullisempaa ajatella että silloin minun ei tarvitse huolehtia että kuinka jälkeenjäävät pärjäävät (paitsi tietysti jos kuolen paljon ennen puolisoani). En halua jatkaa geenejäni, ja minusta olisi itseasiassa karmeaa miettiä että "jokin osa minusta" jäisi elämään kuolemani jälkeen.
On toki harmillista jos esim. sairastun ja muut läheiset on ehtineet jo kuolla pois eikä ole ketään huolehtimassa hoidostani. Se ei kuitenkaan ole minulle tarpeeksi suuri syy tehdä lapsia, jotka varmasti pilaisivat aikuisuuteni (koska en halua lapsiperhe-elämää mistään hinnasta), mutta jotka eivät välttämättä siltikään olisi minusta huolehtimassa. Eivät varmaan olisikaan, koska toki he huomaisivat että heidät on tehty vain siksi että haluan vanhuuden turvaa. Jos paska vanhuus on hinta siitä että elän hyvän aikuisuuden, niin olen sinut sen kanssa.
Tyydyttikö tämä vastaus ivailun halusi? Vai petytkö, kun et päässytkään fiksumpana kertomaan kuinka vanhanakaan minulla ei sitten ole lapsia :D?
Ei se mitään ivailun halua ollut. Hyvät perustelut ja hyvä, että et hanki lapsia, koska niitä niin paljon vihaat. Tuntui vain jotenkin niin surulliselta, kun itse tykkään lapsista, vaikka eivät aina niin helppoja olekaan. Elämä jatkuu. Onnea elämääsi.
Miten sinäkin pystyt lapsia kasvattamaan, kun olet noin ahdasmielinen ja passiivis-aggressiivinen ihminen? On paljon lapsia jotka eivät jaksa vanhempiaan enää aikuisena. En ihmettelisi, vaikka se olisi sinunkin osasi.
Näistä turvaverkoista on ollut puhetta tällä palstalla aiemminkin. Muistan keskustelun, jossa väsyneeltä äidiltä tiukattiin, miksi ei ole rakentanut itselleen turvaverkkoja. Itse en millään osaa mieltää turvaverkkojen rakentamisen tietoiseksi toiminnaksi, koska minusta ne syntyvät itsestään jos ovat syntyäkseen. Eikö ihmisten kanssa voi enää tutustua ilman hyötysmistarkoitusta? Pitäisikö minun tutustua leikkipuistoissa ja kerhoissa vain niihin ihmisiin, joista mahdollisesti on minulle hyötyä? Jotka voivat muodostaa minulle sen paljon puhutun turvaverkon? Tai vastaavasti ovatko kaikki äidit, jotka leikkipuistossa tulevat juttelemaan, onnenonkijoita jotka yrittävät rakentaa itselleen turvaverkkoa?