Aika tekopyhää marista veronkierrosta
Melko moni on teettänyt pimeää työtä eli palkka suoraan käteen tai tehnyt sellaista itse. Ylihalvat pitsatkin maistuvat, mitä sitten jos yrittäjä kiertää veroja kunhan itse saa känkyn halvalla. Nyt siellä jo ensimmäinen huutelee, että niin niin mutta ihan eri suuruusluokkaa on tuo rikkaiden veronkierto. Mitä sitten, sama asia kyseessä, köyhillä vain ei ole rahaa niin paljon että voisi laittaa veroparatiisiin. Mutta jos olisi niin ihan samoin tekisi monet jotka nyt muka paheksuvat asiaa. Pienistä puroista ne virratkin syntyy ja voi miettiä paljonko verotuloja valtiolta jää saamatta ihan tavallisten ihmisten harmaan talouden takia.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo... ja kaikki tappais toisiaan jos olisivat vaan sellasella psyykkisellä rakenteella varustettuja. Murhaajien kadehtiminen on noloa! Rangaistukset pois!!!
Nimenomaan. Ja sitä paitsi JOKAINEN TEISTÄ on joskus tappanut hyttysen tai tuntee hyttysen tappaneen ihmisen...
Varakas isäni kuoli. Tilillä oli 1, 47 euroa. Yksi euro ja 47 senttiä! Toki on muutakin omaisuutta. Isäni oli viimeisinä elinvuosinaan lahjoittanut pimeästi kymmeniä tuhansia euroja veljelleni ja sisarelleni. Viimeisinä kuukausinaan, kun isän kävely oli jo huonoa veljeni kanssa meni pankkiin ja nostettiin 22 000 €, jotka veli kertoi puhtaana käteen ottaneensa. Tuollaisia lahjoituksia vuosia edeltävästi oli antanut. Sisarukseni tämän minulle kertoivat. Minä en saanut mitään, koska en ole eronnut, kuten sisarukseni Ja minulla on parempi koulutus ja palkka kuin heillä. Eli isäni maksoi "rahassa "tuon puolison menetyksen ja palkkaeromme sisaruksillemme. Vuosia jatkuneesta valehtelusta, petoksesta, veronkierrosta ja rahanpesusta olen järkyttynyt. Sisaruksistani "isiukki saa tehdä rahoillaan, mitä haluaa, isiukki on halunnut näin". Sisarustani mielestä minun pitäisi katsoa peiliin, kun olen jäänyt perinnöttömäksi, ja miettiä, "mitä isiukki haluaa tällä minulle kertoa". Ja kun en purematta ole tätä niellyt, niin sisarukset ovat minuun loukkaantuneet, eivät pidä yhteyttä ja he ovat katkaisseet välit minuun. Ovat kai peloissaan, nostanko siviilikanteen. Toki on saanut isäni lahjoittaa, mutta noista olisi pitänyt maksaa lahjavero ja nyt ne katsottaisiin ennakkoperinnöksi. Ja sisareni on yksinhuoltajasairaanhoitaja, jolla on kaksi omistusasuntoa Espoossa.
Itse aloitin aikoinani työurani pimeällä duunilla Ruotsissa. Miksi maksaa veroja kun pimeänä sain kaiken itselleni?
Siitä on jo aikaa -nyt verosuunnittelu hoituu lakimisten avulla.
Asenne on vaan täysin sama.

Pikkurikollisesta nilkistä kasvoi isompi rikollinen nilkki. Ullatuuuus!
Vierailija kirjoitti:
Varakas isäni kuoli. Tilillä oli 1, 47 euroa. Yksi euro ja 47 senttiä! Toki on muutakin omaisuutta. Isäni oli viimeisinä elinvuosinaan lahjoittanut pimeästi kymmeniä tuhansia euroja veljelleni ja sisarelleni. Viimeisinä kuukausinaan, kun isän kävely oli jo huonoa veljeni kanssa meni pankkiin ja nostettiin 22 000 €, jotka veli kertoi puhtaana käteen ottaneensa. Tuollaisia lahjoituksia vuosia edeltävästi oli antanut. Sisarukseni tämän minulle kertoivat. Minä en saanut mitään, koska en ole eronnut, kuten sisarukseni Ja minulla on parempi koulutus ja palkka kuin heillä. Eli isäni maksoi "rahassa "tuon puolison menetyksen ja palkkaeromme sisaruksillemme. Vuosia jatkuneesta valehtelusta, petoksesta, veronkierrosta ja rahanpesusta olen järkyttynyt. Sisaruksistani "isiukki saa tehdä rahoillaan, mitä haluaa, isiukki on halunnut näin". Sisarustani mielestä minun pitäisi katsoa peiliin, kun olen jäänyt perinnöttömäksi, ja miettiä, "mitä isiukki haluaa tällä minulle kertoa". Ja kun en purematta ole tätä niellyt, niin sisarukset ovat minuun loukkaantuneet, eivät pidä yhteyttä ja he ovat katkaisseet välit minuun. Ovat kai peloissaan, nostanko siviilikanteen. Toki on saanut isäni lahjoittaa, mutta noista olisi pitänyt maksaa lahjavero ja nyt ne katsottaisiin ennakkoperinnöksi. Ja sisareni on yksinhuoltajasairaanhoitaja, jolla on kaksi omistusasuntoa Espoossa.
Törkeää veronkiertoa ja rahanpesua toi on. Sisaruksesi ovat rikollisia, mahtaa olla sh:lla tuliset oltavat, kun nostat kanteen ja hänen pitää esittää, mistä on tullut rahat asuntokauppoihin. Sh palkkatuloilla ei kovin montaa omistusasuntoa hankita. Just keskituloiset tota tekee. Reilumpaa on kun miljonäärit avoimesti muuttaa Portugaliin. Mutta toi on ollut rikollista toimintaa toi ja sinun kyllä pitäisi viedä tuo juttu eteenpäin. Ne Aarnionkin summat oli tollasta muutamn kymppitonnin luokkaa.