Sinä joka osaat leikata kissan kynnet!
Kommentit (41)
Painat keskeltä tassua saaden kynnen esiin, leikkaan ylimääräisen pois asiaankuuluvilla leikkureita, ei muulla. Vaaleista kynsistä näkee hyvin rajan jossa on hermoja ja verisuonia, sitä ei saa leikata. Leikkaa ensin terävimmät päät ja treenaa. YouTubesta löytyy muuten hyviä videoita!
Kysyisin saksista. Mikä se sellainen uloke saksien terien vieressä toisella puolella on?
Riittävästi raavittavaa ja kiivettävää niin ei tarvitse leikata. Jos kynnet kasvaa liian pitkiksi on se merkki että kissa ei saa tarpeeksi aktiviteettia, liian pitkät kynnet on elintasosairaus.
Ihan ensin haet ne pieneläimille/kissoille tarkoitetut kynsisakset.
Sitten kissa rauhallisesti nappakaan otteseen (ei pääse pyristelemään)
Painat hellästi tasun sisäpintaa/varpaan alta jolloin kynsi tulee esiin.
Leikkaat varovasti noin 2mm ennen verisuonen alkua (jos arka/tottumaton/pitkät kynnet tai tummat ota vain ihan pää jolloin verisuoni alkaa supistumaan ja voit toistaa esim kolmen päivän päästä uudestaan).
Anna nami tarvitaessa ja toista joka kynnelle, palkitse kissa loppussa jota yhdistää kynsien leikkuun mukavaan asiaan.
T. Kissa onneksi on jo tottunut joka toisen viikon huoltoon.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti virikkeitä jos kissan kynnet pitää leikata.
Joo o, meillä on yksi huone vain kissojen käytössä. On siis kiipeilytelineitä yms. Mutta silti ne kynnet täytyy leikata. Jos kissa terottaa kynsiä raapimispuihin, se vain irrottaa kynnen päällimmäisen osan jotta uusi kynsi pääsee kasvamaan. Ei se sitä kynttä mitenkään lyhennä.
No jos on pieni kaupunkiasunto eikä ulkoiluteta riittävästi, niin pakkohan se sitten on leikata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonosti virikkeitä jos kissan kynnet pitää leikata.
Joo o, meillä on yksi huone vain kissojen käytössä. On siis kiipeilytelineitä yms. Mutta silti ne kynnet täytyy leikata. Jos kissa terottaa kynsiä raapimispuihin, se vain irrottaa kynnen päällimmäisen osan jotta uusi kynsi pääsee kasvamaan. Ei se sitä kynttä mitenkään lyhennä.
Kyllä ne kynnet lyhenee nimenomaan käytössä ja silloin niille ei ole käyttöä riittävästi jos tulee liikakasvua. Raapimispuut on usein liian pehmeitä, käy kyllä tuohon irrotukseen mutta ei kuluta riittävästi.
Osaan kyllä suorittaa toimenpiteen, mutta mikä merkitys tuolla leikkurissa olevalla ulokkeella on?
Kannattaa antaa kissan kiivettä puihin vaikka ulkoiluttaisi valjaissa. Onhan tuo nyt selvä merkki epätervellisistä olosuhteista ja virikkeettömyydestä jos kynnet ei pääse kulumaan luontaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Osaan kyllä suorittaa toimenpiteen, mutta mikä merkitys tuolla leikkurissa olevalla ulokkeella on?
Se on tuki saksissa, tarkoitettu siihen että sakset ei pääse "luiskahtamaan" kun leikkaa
^ Mä en pyytänyt moraalisaarnaa vaan kertomaan toimenpiteeseen vaadittavasta leikkurista so saksista.
Kynnestä napataan pois vain se terävä pää, ei leikata niinkuin koiran kynsiä. Ja nämä sankarit, jotka luulee kissan kynsien tylsyvän tai lyhenevän esim raapimapuussa.. ei ne lyhene.
Vähän voisi omistajat miettiä miten saisi kissan elämän lähemmäksi luontaista ettei tarvitse turavutua tuollaisiin kissan kannalta ei-niin-miellyttäviin kommervenkkeihin.
Vierailija kirjoitti:
Riittävästi raavittavaa ja kiivettävää niin ei tarvitse leikata. Jos kynnet kasvaa liian pitkiksi on se merkki että kissa ei saa tarpeeksi aktiviteettia, liian pitkät kynnet on elintasosairaus.
Kyllähän nuille kissoille on vaikka minkälaista aktiviteettia, voi kiipeillä, raapia erilaisia paikkoja, leikkiä ja ulkoilla valjaissa.
Silti kasvaa kynnet liian pitkiksi ja ennen kaikkea teräviksi. Kisut antaa nätisti leikata ja sitten on taas mullakin helpompaa kun syliin tunkeva tai päällä makaava kissa ei närpi neulakynsillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaan kyllä suorittaa toimenpiteen, mutta mikä merkitys tuolla leikkurissa olevalla ulokkeella on?
Se on tuki saksissa, tarkoitettu siihen että sakset ei pääse "luiskahtamaan" kun leikkaa
Tarvitseeko sitä jotenkin säätää?
Vierailija kirjoitti:
Riittävästi raavittavaa ja kiivettävää niin ei tarvitse leikata. Jos kynnet kasvaa liian pitkiksi on se merkki että kissa ei saa tarpeeksi aktiviteettia, liian pitkät kynnet on elintasosairaus.
Meillä on kyllä hyvinkin aktiivinen riekkuja jolla on raavittavaa ja kiivettävää niin sisällä kuin ulkotarhassa, mutta kynnet eivät kyllä todellakaan siinä tarpeeksi kulu - kissan kynsihän kuluu enemmän liuskoittain eli pikemminkin teroittuu käytössä kuin tylsenee.
Eihän tuo elääkseen sitä kynsienleikkuuta tarvitse eli eivät ne vaarallisen ylipitkiksi noin aktiivisella yksilöllä kasva, mutta viihtyy myös sen verran hyvin sylissä ja leipoo kovasti, niin siinä on iho ja vaatteet jatkuvasti rei'illä ja naarmuilla jos noille naskaleille ei tee mitään.
Ota kissa syliin, tassu käteen ja napsuttele kynnet. Pussaa kissaa ja sano "hyvä tyttö/poika". Done.