Täytyykö lapsista kaivata taukoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Niin, mikä väitteeni ei sinusta pitänyt paikaansa?

Tyytyväinen äiti kirjoitti:

Joka tuutista kuulee nykyään vouhotusta aiheesta Oma Aika jota jokaisen pitäisi ilmeisesti kaivata kuin kuuta taivaalta. Ei ole ihminen eikä mikään jos ei odota viikottaista aikataulutettua taukohetkeään kuin lottovoittoa. Ja vähintään kerran kuussa pitää saada mennä aikuisten menoissa yön yli.

Onko täällä muita joiden ajatusmaailma on melko päinvastainen? Alan jo kuvitella onko päässäni vikaa kun en kaipaa em. asioista ainuttakaan. Minulle parasta aikaa on olla ja touhuta lasteni ja mieheni kanssa ja teemme aikalailla kaiken yhdessä. Aikuisten aikaa saa ihan sopivasti lasten nukahdettua 20:00, silloin ehtii myös lueskella ja touhuta omiaan, mitä nyt milloinkin mieli tekee. En siis ole vain "pelkkä äiti" vaan minulla on edelleen omia mielenkiinnon kohteitani joita pidän yllä kuten ennenkin. Tunnen vain itseni ihan ulkopuoliseksi kun kuulen muiden vastaavassa elämäntilanteessa juttuja omista menoista, joita joillain on melkein joka päivä.

Taustatiedoksi, olen kotiäitinä ja lapseni ovat 3- ja 1-vuotiaat. Isä töissä, liittyy arkena seuraamme klo 15:00 lähtien joten hienosti ehditään touhuta arkenakin vaikka mitä.

Vastaan sinulle aikuisten lasten äitinä lukematta muiden vastauksia.

Ei tarvitse kaivata omaa aikaa. Olemme miehen kanssa perhe-ihmisiä. Ehdimme laukkoa maailmalla kolmikymppisiksi, ennen kuin tapasimme. Itsekin olin jo kurkkua myöten täynnä sitä iloista sinkkuelämää salaatteineen ja viineineen ja pikamatkoineen ulkomaille tyttöjen kanssa.

Viihdyimme todella hyvin kotona. Minä olin välillä kotiäiti, mies välillä koti-isä.  Toki omaa aikaa oli kummallakin. Kun lapset meni nukkumaan oli sitä yhteistäkin aikaa aina runsaasti. Minä kävin lenkillä ja mies puuhasi omiaan välillä, joten kumpikin pääsi kyllä liikkeelle yksinään. Seksiä harrastimme lasten mentyä nukkumaan, ei silloin tullut mieleen, että sen takia pitäisi hotelliin mennä. Kapakka ei kumpaakaan enää kiinnostanut.

Vuodet vierähti äkkiä ja yhtäkkiä huomasimme, että kykitään kahdestaan kotona, kun nuoriso menee kavereidensa kanssa. Ei hassumpaa. Perhe oli yhteinen yrityksemme ja siihen satsasimme, koska oli humuttu jo ihan tarpeeksi. 

Se, mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille. Meille sopi tämä, ettei sitä "omaa aikaa" niin hirveästi ollut, eikä lapsivapaata. Jollekin toiselle ei sovi ja hän elää toisella tavalla. Eläkää tekin perheenne kesken juuri niin kuin haluatte. Juuri siten, mikä sopii teille

Eikä se "oma aika" välttämättä tarkoita bilettämistä. Moni äiti haluaa nähdä ystäviään, kaikille ei riitä se oma mies ainoaksi aikuiseksi seuraksi. Näin ainakin monella ystävälläni. T. Lapseton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Niin, mikä väitteeni ei sinusta pitänyt paikaansa?

Se, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, jos tätä asiaa pitää näin kovasti jankata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Tuota....lapset kyllä oppii jossain vaiheessa ihan itse leikkimään keskenään opettamatta. T. neljän äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Tuota....lapset kyllä oppii jossain vaiheessa ihan itse leikkimään keskenään opettamatta. T. neljän äiti

Tuota... ihanko totta? Mä en oikeasti jaksa keskustelua tällä tasolla.

Nykyään, kun olen eronnut yh, olen miettinyt paljonkin tuota, että miksi kaipasin sitä omaa aikaa avioliiton ja perhearjen keskellä. Nyt olen lasten kanssa yksin ja on hyvä olla. Seesteistä suorastaan, vaikka hoidankin arkea nyt yksin. Minulle riittää juuri tuo ilta-aika, kun lapset ovat jo nukkumassa. Koenkin, että se meidän parisuhde vain oli niin persiistä ja ahdistavaa, että sen vuoksi olisin halunnut välillä happea ottamaan. Ja mitä enemmän minut suljettiin kiinni neljän seinän sisälle, sitä enemmän halusin ulos. En muuten käy nykyäänkään missään illanvietoissa, mutta enpä edes kaipaa sellaista.

Ehkä se oman ajan kaipuu ei aina liitykään suoranaisesti niihin lapsiin ja olotilaan, että haluaisi olla muutakin kuin äiti..

Vierailija kirjoitti:

Eikä se "oma aika" välttämättä tarkoita bilettämistä. Moni äiti haluaa nähdä ystäviään, kaikille ei riitä se oma mies ainoaksi aikuiseksi seuraksi. Näin ainakin monella ystävälläni. T. Lapseton

Mä kaipaisin lähinnä hiljaisuutta välillä. Ja sitä ettei kukaan pyydä mitään. Ihan selvinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Niin, mikä väitteeni ei sinusta pitänyt paikaansa?

Se, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, jos tätä asiaa pitää näin kovasti jankata.

Näköjään sävyerojen tulkitseminen on kuin onkin sinulle vaikeaa. Minähän en väittänyt, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, vaan että ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa paljon ja usein, on jossakin määrin sopimaton vanhemmaksi. Aika jännä, ettet huomaa näiden mielipiteiden välistä eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Niin, mikä väitteeni ei sinusta pitänyt paikaansa?

Se, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, jos tätä asiaa pitää näin kovasti jankata.

Näköjään sävyerojen tulkitseminen on kuin onkin sinulle vaikeaa. Minähän en väittänyt, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, vaan että ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa paljon ja usein, on jossakin määrin sopimaton vanhemmaksi. Aika jännä, ettet huomaa näiden mielipiteiden välistä eroa.

Mikä on paljon ja usein? Sitä et määritellyt. Ja sen lisäksi, että sanoit "jossain määrin sopimaton vanhemmaksi", puhuit myös selkeästi siitä, mikä on huonoa vanhemmuutta. Mä taas puhuin siitä, miten asioita voi järjestellä, kun on ihminen, joka kaipaa omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Tuota....lapset kyllä oppii jossain vaiheessa ihan itse leikkimään keskenään opettamatta. T. neljän äiti

Neljän äidillekin tiedoksi, että on aika suuri ero siinä, tottuuko lapsi leikkimään yksin vai leikkiikö vanhempi hänen kanssaan jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Tuota....lapset kyllä oppii jossain vaiheessa ihan itse leikkimään keskenään opettamatta. T. neljän äiti

Tuota... ihanko totta? Mä en oikeasti jaksa keskustelua tällä tasolla.

Kovin tunnut olevan hyökkäävä vastauksissasi. Ottaako lapset päähän ja mies ei välitä sinusta, vai mikä mättää...

Ei ole ollut sitä omaa aikaa...nuoruus mennyt ja niin edelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Tuota....lapset kyllä oppii jossain vaiheessa ihan itse leikkimään keskenään opettamatta. T. neljän äiti

Tuota... ihanko totta? Mä en oikeasti jaksa keskustelua tällä tasolla.

Kovin tunnut olevan hyökkäävä vastauksissasi. Ottaako lapset päähän ja mies ei välitä sinusta, vai mikä mättää...

Ei ole ollut sitä omaa aikaa...nuoruus mennyt ja niin edelleen. 

No mitä sinun mielestäsi tuohon viestiin pitäisi vastata? Eihän siinä ole oikeastaan mitään sisältöä.

Täällä näköjään kaksi neljän äitiä. Olen ainoastaan nro 14, joten älkää sekoittako. t: 14

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Tuota....lapset kyllä oppii jossain vaiheessa ihan itse leikkimään keskenään opettamatta. T. neljän äiti

Neljän äidillekin tiedoksi, että on aika suuri ero siinä, tottuuko lapsi leikkimään yksin vai leikkiikö vanhempi hänen kanssaan jatkuvasti.

Kyseinen ihminen kertoi opettaneensa lapset leikkimään keskenään. Ei ollut puhetta yksinleikistä. Lapsi leikki ensin yksin, sitten rinnakkain ja lopulta keskenään. Ihan peruspiagettia.

Luonne myös vaikuttaa, vaikka kuinka opettaisi. Joku viihtyy yksin, joku seurassa. Sekin ihan peruspsykologiaa, vaikka kuinka opettaisit.

Alistettu ja näkymätön lapsi toki pysyy pois vanhempien silmistä huoneessaan, jos huomaa, että on vain riesa vanhemmilleen. Äkkiä lapsi senkin oppii.

Ap:n lapset nukkuvat hyvin, mies on paljon paikalla ja apuna. Mikä olisi ap:n tilanne, jos mies olisi töissä joka päivä kahdeksaan, valittaisi töistä väsyneenä kodin siisteyttä ja ruuan laatua (jättäisi lasten- ja kodinhoidon täysin ap:n vastuulle), lapset nukkuisivat vähän ja katkonaisesti?

Kaipaisiko ap silloin omaa aikaa? Mahdollisuutta edes joskus nukkua kunnolla, vapautua edes hetkeksi yksinäisestä 24/7 hoitovastuusta?

Itse joskus haaveilen siitä, millaista pikkulapsiaika olisi ollut ilman sitä jatkuvaa univelkaa ja yksinäistä vastuuta. Nauti ap omasta mukavasta elämästä, olisi ollut ihanaa, jos minulla olisi ollut miehesi kaltainen puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Niin, mikä väitteeni ei sinusta pitänyt paikaansa?

Se, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, jos tätä asiaa pitää näin kovasti jankata.

Näköjään sävyerojen tulkitseminen on kuin onkin sinulle vaikeaa. Minähän en väittänyt, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, vaan että ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa paljon ja usein, on jossakin määrin sopimaton vanhemmaksi. Aika jännä, ettet huomaa näiden mielipiteiden välistä eroa.

Mikä on paljon ja usein? Sitä et määritellyt. Ja sen lisäksi, että sanoit "jossain määrin sopimaton vanhemmaksi", puhuit myös selkeästi siitä, mikä on huonoa vanhemmuutta. Mä taas puhuin siitä, miten asioita voi järjestellä, kun on ihminen, joka kaipaa omaa aikaa.

Mielestäni paljon ja usein voisi olla vaikkapa kolme, neljä tuntia päivässä sellaista yksinoloa, jonka aikana voi keskittyä kenenkään häiritsemättä tekemään niitä juttuja, joista itse tykkää. Työssäkäyntiä en laske omaksi ajaksi, sehän kuuluu määritelmällisestikin työnantajalle.

Puhuin tosiaan myös siitä, mikä on minusta huonoa vanhemmuutta. Sen, mitä sanoin, voit tarkistaa tuosta lainauksesta. Huonoa vanhemmuutta on toki moni muukin asia kuin tuo, ettei pysty olemaan lapselle läsnä, kun tämä läsnäoloa tarvitsee. Se on kuitenkin eräs vakavimmista rikkeistä.

Sinustako on hyvää vanhemmuutta vetäytyä väsyneenä ja ärtyneenä pois, kun lapsi haluaa kertoa vanhemmalle murheistaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Tuota....lapset kyllä oppii jossain vaiheessa ihan itse leikkimään keskenään opettamatta. T. neljän äiti

Neljän äidillekin tiedoksi, että on aika suuri ero siinä, tottuuko lapsi leikkimään yksin vai leikkiikö vanhempi hänen kanssaan jatkuvasti.

Kyseinen ihminen kertoi opettaneensa lapset leikkimään keskenään. Ei ollut puhetta yksinleikistä. Lapsi leikki ensin yksin, sitten rinnakkain ja lopulta keskenään. Ihan peruspiagettia.

Luonne myös vaikuttaa, vaikka kuinka opettaisi. Joku viihtyy yksin, joku seurassa. Sekin ihan peruspsykologiaa, vaikka kuinka opettaisit.

Alistettu ja näkymätön lapsi toki pysyy pois vanhempien silmistä huoneessaan, jos huomaa, että on vain riesa vanhemmilleen. Äkkiä lapsi senkin oppii.

En ole kertonut opettaneeni lapsiani leikkimään keskenään. Lapseni leikkivät toistaiseksi aika vähän yhdessä, koska nuorempi on sen verran pieni. Olen kyllä sitä mieltä, että lasta voi todellakin opettaa leikkimään itsekseen, esim. sillä tavalla, että panee lapselle leikin alkuun. Mä näytän lapselle, miten jollain jutulla voi leikkiä, ja sitten lapsi leikkii. Autan tarvittaessa. Meillä lapset eivät leiki omissa huoneissaan, kun sellaisia ei varsinaisesti ole, mutta voit toki diagnosoida alistetuiksi ja näkymättömiksi, jos se sua helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

No kiva, että on sekin nyt tässä määritelty. Muistakaahan nyt kaikki oman ajan tarvitsijat oikein hävetä! 

Sävyerojen tarkka tulkitseminen tekstistä taitaa olla sinulle vaikeaa, vai sanoinko mielestäsi tuossa jotakin, mikä ei ole totta?

Ei ole ollenkaan vaikeaa. Sävysi oli yksiselitteisen tuomitseva. Useimmat ihmiset, jotka sitä omaa aikaa lapsista kaipaavat, saavat sitä esim. töissä. Eikä se, ettei ole koko ajan läsnä lapsille, tarkoita sitä, että on huono vanhempi. Mä esim. olen opettanut lapset aika pienestä leikkimään itsekseen. Musta se on hyvä juttu. He touhaavat omiaan, mutta mun luo toki voi tulla kysymään neuvoa ym. Sitten pyhitän sellaisia hetkiä, jotka olen pelkästään lasten kanssa. Toimii hyvin. Paitsi se tietenkin mättää, että olen sinun mukaasi huono vanhempi.

Niin, mikä väitteeni ei sinusta pitänyt paikaansa?

Se, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, jos tätä asiaa pitää näin kovasti jankata.

Näköjään sävyerojen tulkitseminen on kuin onkin sinulle vaikeaa. Minähän en väittänyt, että omaa aikaa kaipaava vanhempi on huono vanhempi, vaan että ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa paljon ja usein, on jossakin määrin sopimaton vanhemmaksi. Aika jännä, ettet huomaa näiden mielipiteiden välistä eroa.

Mikä on paljon ja usein? Sitä et määritellyt. Ja sen lisäksi, että sanoit "jossain määrin sopimaton vanhemmaksi", puhuit myös selkeästi siitä, mikä on huonoa vanhemmuutta. Mä taas puhuin siitä, miten asioita voi järjestellä, kun on ihminen, joka kaipaa omaa aikaa.

Mielestäni paljon ja usein voisi olla vaikkapa kolme, neljä tuntia päivässä sellaista yksinoloa, jonka aikana voi keskittyä kenenkään häiritsemättä tekemään niitä juttuja, joista itse tykkää. Työssäkäyntiä en laske omaksi ajaksi, sehän kuuluu määritelmällisestikin työnantajalle.

Puhuin tosiaan myös siitä, mikä on minusta huonoa vanhemmuutta. Sen, mitä sanoin, voit tarkistaa tuosta lainauksesta. Huonoa vanhemmuutta on toki moni muukin asia kuin tuo, ettei pysty olemaan lapselle läsnä, kun tämä läsnäoloa tarvitsee. Se on kuitenkin eräs vakavimmista rikkeistä.

Sinustako on hyvää vanhemmuutta vetäytyä väsyneenä ja ärtyneenä pois, kun lapsi haluaa kertoa vanhemmalle murheistaan?

Sanoinko mä, että hyvää vanhemmuutta on huutaa lapselle? Taidat se ylitulkitsija ollakin sinä. Se on ihan sama, jos sinä et laske työaikaa omaksi ajaksi, minä nimittäin lasken. Olen itse valinnut työni sen perusteella, että se kiinnostaa minua, joten se on kyllä omaa aikaa, jolloin saa olla omassa rauhassa.

Joskus tarvitsee olla hetki pois töistä, vanhemmista, lapsista, puolisosta,sisaresta, kodista... ei tarvitse jaksaa ja sietää 24/7.

Ei se tee kenestäkään parempaa tai huonompaa, jaksat tai et jaksa kokoajan.