Täytyykö lapsista kaivata taukoa?

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuosta noin vain järjestetä omaa aikaa. Jos mies on viikot poissa tai olet totaali-yh, isovanhempia eikä sukulaisia ole ja rahat on tiukilla lastenvahtia ajatellen, niin ei sitä omaa aikaa tyhjästä repäistä. Joku satunnainen lastenvahdin palkkaaminen silloin tällöin ei pelasta ketään oman ajan kaipuulta. 

Ne on valintakysymyksiä. Kukaan ei voi saada kaikkea. Jos se oma aika tuntuu niin tärkeltä, että sitä on ihan pakko saada, niin sittenhän sitä järjestää vaan.

Esim. naapurin teinin voi palkata lapsenvahdiksi jne.

Ja jos lapsi on ihan vauva vielä, sen voi ottaa mukaan vaikka kaupungille shoppailemaan jne. Jos vauva nukkuu rattaissa, niin yllättävän paljon sitä voi touhuta omiaan ja vähintäänkin lähteä ulos tuulettumaan.

Ei kukaan tule sinne kotiin tarjoamaan äipälle sitä omaa aikaa. Kyllä se pitää ihan itse järjestää. 

Omaa aikaa olla vauvan kans vaatekaupassa? Sä et nyt tainnu ihan käsittää mitä tarkoitetaan omalla ajalla.

No höh. Pointtihan oli just se että ei tunne olevansa marttyyriäiti, vaikka ilmeisesti pitäisi joidenkin mielestä olla. Ja jos oikein ymmärsin, ap kyllä puhuu sellaisesta omasta ajasta, että harrastetaan useana iltana viikossa ja vähintään kerran kuussa lapset on yön yli hoidossa. Ei vanhempien yhteisestä ajasta sen jälkeen kun lapset nukahtaa tai siitä että käy ilman lapsia kaupassa toisen vanhemman ollessa lasten kanssa. Jälkimmäiset asiat lienevät ihan normaalielämään kuuluvia, jos on kaksi lapsista huolehtivaa vanhempaa perheessä. Työnarkomaani- tai muuten itsekkäät puolisot ovat asia erikseen. Samoin erityislasten yksinhuoltajat. Jos on yksin vastuussa perheestä 7/24, niin taatusti kaipaakin sitä täysin omaa aikaa. Tai ehkäpä sitä parempaa puolisoa.   

Vierailija kirjoitti:

haha kirjoitti:

Tää aihe saa mulla savut tulemaan korvista, kun ei jotkut ota omaa aikaa yhtään. Kuulostaa siltä, että tyyliin otetaan lapset jopa papa kokeeseenkin mukaan. :/

Mistäs sitä otetaan? Tyhjästä on paha nyhjästä. Kaikilla ei ole lastenhoitoapua. Joillain sitä on paljon, joillain tarpeeksi, joillain vähän, JOILLAIN EI OLLENKAAN. Ymmärrä se.

Mitä on niin eristäytynyt, ettei ole vaikka esim. naapuria, joka voisi auttaa edes sen papakokeen ajan kerran vuodessa. Ymmärrän kyllä jos ei ole vanhempia tai puolisoa, mutta mitä nämä täysin yksinäiset tekevät? Kai nyt lapset sentään jossain kerhossa käy joskus, voi sillä välin hoitaa vaikka omat hampaat kuntoon.

Minusta ihmisen, jolla ei todella ole minkäänlaisia sosiaalisia apuverkostoja, ei kannattaisi hankkia lapsia. Riskit ovat niin suuret.

Mutta kaipaisiko miehenne kahden aikaa kanssanne? Meille tuli ero siitä syystä että mies olisi kaivannut sitä. Hankki sitten sivusuhteen. Kaikki olisi ollut estettävissä jos olisimme joskus järjestäneet aikaa kahden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

Tämä on kyllä silkkaa soopaa. Moni on 24/7 lastensa kanssa, mutta niin täynnä omia asenne-ja tunnevammoja, että lapset vaurioituvat sen 24/7. Omaa aikaa tarvitsevat usein ihmiset, joilla on kapasiteettia muuhunkin kuin tiskikoneen täyttämiseen ja kakkavaippoihin. Se että vanhempi on kotona, ei todellakaan tarkoita sitä että hän kykenisi olemaan läsnä. Tai että hän olisi samantien hyvää seuraa lapselleen. Ja ajatus siitä, että voi olla vain kotona, on todella elitistinen. Suurin osa maailman ihmisistä raataa saadakseen lapsille ruokaa, jotta nämä pysyisivät hengissä. Äidin mustavalkoisuus tai suorannainen tyhmyyskään eivät ole ollenkaan lapsen edun mukaista. Silloin olisi ihan hyvä, että vanhempi olisi joskus muualla ja lapsi saisi nauttia vähän avarakatseisempien ihmisten seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

Tämä on kyllä silkkaa soopaa. Moni on 24/7 lastensa kanssa, mutta niin täynnä omia asenne-ja tunnevammoja, että lapset vaurioituvat sen 24/7. Omaa aikaa tarvitsevat usein ihmiset, joilla on kapasiteettia muuhunkin kuin tiskikoneen täyttämiseen ja kakkavaippoihin. Se että vanhempi on kotona, ei todellakaan tarkoita sitä että hän kykenisi olemaan läsnä. Tai että hän olisi samantien hyvää seuraa lapselleen. Ja ajatus siitä, että voi olla vain kotona, on todella elitistinen. Suurin osa maailman ihmisistä raataa saadakseen lapsille ruokaa, jotta nämä pysyisivät hengissä. Äidin mustavalkoisuus tai suorannainen tyhmyyskään eivät ole ollenkaan lapsen edun mukaista. Silloin olisi ihan hyvä, että vanhempi olisi joskus muualla ja lapsi saisi nauttia vähän avarakatseisempien ihmisten seurasta.

Miksi se olisi soopaa? Ainakaan mikään, mitä sinä sanot, ei ole ristiriidassa minun viestini kanssa. En esimerkiksi sanonut, että jatkuva läsnäolo tekisi kenestäkään hyvän vanhemman, joten tuota vastaan argumentoiminen tuntuu aika kummalliselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

On se toinenkin ääripää huono - ei ole lapselle eduksi, että äiti ripustautuu häneen ja että äidin koko elämä pyörii lapsen ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä tätä omaa aikaa! Mulle riittää että joskus pääsee yksin ruoka kauppaan ja sieltä kun tulee niin on ihanaa kun omat lapset tulee halaamaan niinkuin olisi ollut poissa pitkäänkin! Eipä minun äidilläni ole ollut omaa aikaa ja hyvin jaksoi! Ja jos joskus on omaa aikaa niin en kyllä silloin viitsi lähteä riekkumaan mihinkään koko yöksi viihdyn varsin hyvin kotona mieheni kanssa! Olen onnellinen näistä lapsista kun ne oli vaikea saada niin nautin joka hetkestä vaikka joskus hermot meneekin yhtä nopeasti unohdan miksi hermostuin!

Se sun ruokakaupassa yksin käyminen ja kotona miehen kanssa oleminen on sellaista luksusta, johon monilla ei ole ollenkaan mahdollisuutta.

Eihän tuo ole mitään luksusta vaan aivan normaaleja perusasioita kenen tahansa länsimaisen vapaan ihmisen elämässä. Se, että joltakulta puuttuu elämästä jotakin oleellista ja vertaisilleen itsestäänselvää, ei tee noista asioista luksusta. Tämä ihminen vain on kurjassa tilanteessa.

Ei saisi kauaa olla töissä sellainen talkkari, joka kieltäytyy hanan korjaamisesta, koska "juokseva vesi on luksusta, joihin miljoonilla ei ole varaa".

Öööö, kerropas miten totaali-yh menee yksin kauppaan? Vaikka olisi kuinka länsimaalainen, niin eipä paljon auta, koska niitä 2- ja 3-vuotiaita lapsia ei voi kotiinkaan jättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

Tämä on kyllä silkkaa soopaa. Moni on 24/7 lastensa kanssa, mutta niin täynnä omia asenne-ja tunnevammoja, että lapset vaurioituvat sen 24/7. Omaa aikaa tarvitsevat usein ihmiset, joilla on kapasiteettia muuhunkin kuin tiskikoneen täyttämiseen ja kakkavaippoihin. Se että vanhempi on kotona, ei todellakaan tarkoita sitä että hän kykenisi olemaan läsnä. Tai että hän olisi samantien hyvää seuraa lapselleen. Ja ajatus siitä, että voi olla vain kotona, on todella elitistinen. Suurin osa maailman ihmisistä raataa saadakseen lapsille ruokaa, jotta nämä pysyisivät hengissä. Äidin mustavalkoisuus tai suorannainen tyhmyyskään eivät ole ollenkaan lapsen edun mukaista. Silloin olisi ihan hyvä, että vanhempi olisi joskus muualla ja lapsi saisi nauttia vähän avarakatseisempien ihmisten seurasta.

Miksi se olisi soopaa? Ainakaan mikään, mitä sinä sanot, ei ole ristiriidassa minun viestini kanssa. En esimerkiksi sanonut, että jatkuva läsnäolo tekisi kenestäkään hyvän vanhemman, joten tuota vastaan argumentoiminen tuntuu aika kummalliselta.

Esimerkiksi väitteesi, että jos tarvitsee paljon omaa aikaa ja tilaa on sopimaton vanhemmaksi. Minun käsitykseni mukaan lapsen elämässä voi olla useita tärkeitä aikuisia. ja silloin esim. äiti joka tarvitsee omaa tilaa, voi ottaa sitä. Oletkos koskaan ajatellut, että ihmiset, joilla on suuri tilantarve, saattavat omata paljon lapselle hyödyllisiä taitoja juuri siksi, että ottavat sitä omaa tilaa? Lapsi tarvitsee apljon muutakin elämänsä aikana kuin äidin joka istuu kotona häntä varten. Ja varsinkin kun aika monella kotona istujalla on lopulta aika vähän anttevaa lapselleen. Marttyyriäidin lapsena voin pahoin ajatuksesta, että vanhemmuuden mitta olisi se, ettei vanhempi tarvitse omaa aikaa. Ja kokemuskin on osoittanut- mulla on ollut suuri oman tilan ja elämän tarve. Ja lapseni voivat oikein hyvin ja pärjäävät elämässään. Jos jotain hankaluuksia on olut, ne ovat kyllä kummunneet tuolta marttyyriosastolta. Väitteesi on todellakin ihan soopaa.

Vierailija kirjoitti:

Öööö, kerropas miten totaali-yh menee yksin kauppaan? Vaikka olisi kuinka länsimaalainen, niin eipä paljon auta, koska niitä 2- ja 3-vuotiaita lapsia ei voi kotiinkaan jättää.

Sori, mutta jonkun tuntemattoman totaali-yh:n ongelmat eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Kunhan huomautin, ettei asiasta tee luksusta vain se, ettei sinulla ole sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

Tämä on kyllä silkkaa soopaa. Moni on 24/7 lastensa kanssa, mutta niin täynnä omia asenne-ja tunnevammoja, että lapset vaurioituvat sen 24/7. Omaa aikaa tarvitsevat usein ihmiset, joilla on kapasiteettia muuhunkin kuin tiskikoneen täyttämiseen ja kakkavaippoihin. Se että vanhempi on kotona, ei todellakaan tarkoita sitä että hän kykenisi olemaan läsnä. Tai että hän olisi samantien hyvää seuraa lapselleen. Ja ajatus siitä, että voi olla vain kotona, on todella elitistinen. Suurin osa maailman ihmisistä raataa saadakseen lapsille ruokaa, jotta nämä pysyisivät hengissä. Äidin mustavalkoisuus tai suorannainen tyhmyyskään eivät ole ollenkaan lapsen edun mukaista. Silloin olisi ihan hyvä, että vanhempi olisi joskus muualla ja lapsi saisi nauttia vähän avarakatseisempien ihmisten seurasta.

Miksi se olisi soopaa? Ainakaan mikään, mitä sinä sanot, ei ole ristiriidassa minun viestini kanssa. En esimerkiksi sanonut, että jatkuva läsnäolo tekisi kenestäkään hyvän vanhemman, joten tuota vastaan argumentoiminen tuntuu aika kummalliselta.

Esimerkiksi väitteesi, että jos tarvitsee paljon omaa aikaa ja tilaa on sopimaton vanhemmaksi. Minun käsitykseni mukaan lapsen elämässä voi olla useita tärkeitä aikuisia. ja silloin esim. äiti joka tarvitsee omaa tilaa, voi ottaa sitä. Oletkos koskaan ajatellut, että ihmiset, joilla on suuri tilantarve, saattavat omata paljon lapselle hyödyllisiä taitoja juuri siksi, että ottavat sitä omaa tilaa? Lapsi tarvitsee apljon muutakin elämänsä aikana kuin äidin joka istuu kotona häntä varten. Ja varsinkin kun aika monella kotona istujalla on lopulta aika vähän anttevaa lapselleen. Marttyyriäidin lapsena voin pahoin ajatuksesta, että vanhemmuuden mitta olisi se, ettei vanhempi tarvitse omaa aikaa. Ja kokemuskin on osoittanut- mulla on ollut suuri oman tilan ja elämän tarve. Ja lapseni voivat oikein hyvin ja pärjäävät elämässään. Jos jotain hankaluuksia on olut, ne ovat kyllä kummunneet tuolta marttyyriosastolta. Väitteesi on todellakin ihan soopaa.

Kuten edellä sanoin, minusta ei ole okei, että vanhempi tämän tästä torjuu lapsen, kun tämä vaatisi läsnäoloa, koska hän tarvitsee omaa aikaa. Tällaista nimittäin tapahtuu todella paljon. Joistakin koululaisista näkee heti, ettei heitä jakseta kuunnella, eikä heidän asioistaan jakseta olla kiinnostuneita. Vanhemman vetäytyminen voi aiheuttaa todellista vahinkoa kehittyvän lapsen psyykelle. Ei tarvitse edes huutaa.

Minusta tämä ei ole soopaa. Mitä mieltä sinä olet?

Onhan ap:lla omaa aikaa, kun hän kerran saa toteuttaa mielenkiinnonkohteitaan edelleen (ellei se sitten ole lastenhoitoa).

En kaipaa, ikävöin heitä töissä ollessani ja "harmittaa" kun ovat niin innokkaita harrastajia että illat kuluvat harrastaessa. Lapset 10, 8 ja 5v.

Ap tässä vihdoin:

No jopas! Aihehan kirvoitti melkoisen keskustelun. Kiitos kaikille kommentoijille. Erityiskiitos niille 1/3 joiden sisälukutaito riitti itse aiheeseen kommentoimiseen, eli siihen pitäisikö minun tuntea itsessäni olevan jotain vikaa kun en sitä omaa aikaa kaipaa. Marttyyriksi en ole tuntenut itseäni missään vaiheessa enkä myöskään uhraavani mitään äitiydelle, päinvastoin, on uskomatonta kuinka paljon tästä itselleen saakaan.

Minä en ole arvostellut ainuttakaan äitiä jotka ilmeisesti mielensä pahoittivat. Minä en ole epäillyt, etteikö ihmisillä ole erilaisia tilanteita joissa tarvitaan eri tavalla taukoa . En ole mielestäni osoittanut olevani suvaitsematon muiden ajankäyttöä kohtaan (jos olet eri mieltä, ole kiltti ja osoita tämä kohta viestistäni). Kukin käyttäköön aikansa ihan miten huvittaa, vaikka sitten siellä lenkillä tai kahvilla. Minä käytän omani kaikkein mieluiten perheeni kanssa ja tunnen olevani todella vähemmistöä, ainakin kun tuttavapiiriäni kuuntelen. Kas siitä tämä aloitus.

Joku sanoi onhan minulla omaa aikaa kun laitan ruokaa, käyn yksin kaupassa, pyykkään jne. ja isä vahtii lapsia. Pakko sanoa, ettei meillä tuollaista oikeastaan ole. Siinähän ne lapset menee mukana ja kimpassa touhutaan.  Ei niin että äiti eristäytyy yksin keittiöön ja isä hoitaa lapset. Myönnettäköön, että vessassa käyn kyllä ihan yksin. Ja papa-kokeessa. Sanoin, että lapset menevät nukkumaan 20:00 ja sen jälkeen on aikaa tehdä mitä huvittaa. Tämä on tilanne melkein kaikilla joiden kanssa olen tekemisissä, se ei vain tunnu ihmisille riittävän. Minä siis en halua olla hetkeäkään poissa kun lapseni ovat hereillä, ja siinä eroan muista (ja nyt pähkin onko päässäni siksi jokin vinksallaan).

Joku pohti, että tiedänkö kuinka onnekas olenkaan kun perhe-onneni on niin auvoisaa (suora lainaus). Ei tämä onni ole kotiimme vain kävellyt vaan on sen eteen paljon tehty työtä ja käytännön järjestelyjä. Ja nyt me sitten nautimme työn hedelmistä. Rahassa emme todellakaan kahlaa ja kirpparit ovat tulleet kolmessa vuodessa hyvin tutuiksi. Mutta mitään ei tunnu puuttuvan, yhdessä meillä on kaikkea. Joten kyllä, todellakin tiedän kuinka onnekas olen ja olen siitä äärettömän kiitollinen. Samalla salaa melko ylpeäkin, että voimme tarjota lapsillemme kaiken tämän yhteisen ajan jonka määrään eniten panostamme.

Loppuun todettakoon, että minussa ei selvästi ole todella mitään vikaa ja olen todella elementissäni näiden ihanien olentojen kotiäitinä! Toivoisin teille kaikille samaa, mikäli se vain toivelistallanne kärjessä on.

P.S Joku sanoi lasteni nukkuvan hyvin. Siitä en maininnut viestissäni mitään joten hauska oletus. Nuorimmainen herää nimittäin edelleen n. 5 kertaa yössä ja on tehnyt sitä koko elämänsä. On sentään vähentänyt ensimmäisen vuoden 10 heräämisestä joten voiton puolella ollaan.

P.P.S Joku kysyi miten on mahdollista, että isä pääsee joukkoon mukaan jo klo 15:00. Yksi sana: yötyö. Jatkuva sellainen, 5 päivää viikossa. Tämä on yksi osa näitä käytännön järjestelyitä joista mainitsin, ei ehkä kivointa mutta hyödyttää koko porukkaa. Siitäkin huolimatta, että minä yksin hoidan nuo kuopuksen yöherätykset :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hieno homma. Sinulla on nyt ainakin yksi hyvää vanhemmuutta edistävä piirre puolellasi. Kyky olla läsnä lapselle on ehkäpä tärkein kyky. Jos oman ajan tarve on voimakas, kannattaa vakavasti harkita lapsettomuutta. Ei pitäisi uskotella, että kaikkien luonne sopii vanhemmuuteen yhtä hyvin, kun kaikki tietävät, ettei se ole totta.

Ei se että äitikin tarvitsee omaa aikaa ole mikään merkki huonosta vanhemmuudesta tai sopimattomuudesta äidiksi. Se kertoo vaan meidän kulttuurista, että äidit tuomitaan tästä oman ajan kaipuusta, jopa noin ettei saisi alkaa äidiksi ollenkaan.

Selvennetään nyt vielä: Se, että tarvitsee paljon ja usein omaa aikaa, tekee kyllä ihmisestä jossain määrin sopimattoman äidiksi (tai isäksi). Se, että joutuu usein tilanteeseen, jossa ei voi olla lapselle läsnä, on huonoa vanhemmuutta.

Tämä on kyllä silkkaa soopaa. Moni on 24/7 lastensa kanssa, mutta niin täynnä omia asenne-ja tunnevammoja, että lapset vaurioituvat sen 24/7. Omaa aikaa tarvitsevat usein ihmiset, joilla on kapasiteettia muuhunkin kuin tiskikoneen täyttämiseen ja kakkavaippoihin. Se että vanhempi on kotona, ei todellakaan tarkoita sitä että hän kykenisi olemaan läsnä. Tai että hän olisi samantien hyvää seuraa lapselleen. Ja ajatus siitä, että voi olla vain kotona, on todella elitistinen. Suurin osa maailman ihmisistä raataa saadakseen lapsille ruokaa, jotta nämä pysyisivät hengissä. Äidin mustavalkoisuus tai suorannainen tyhmyyskään eivät ole ollenkaan lapsen edun mukaista. Silloin olisi ihan hyvä, että vanhempi olisi joskus muualla ja lapsi saisi nauttia vähän avarakatseisempien ihmisten seurasta.

Miksi se olisi soopaa? Ainakaan mikään, mitä sinä sanot, ei ole ristiriidassa minun viestini kanssa. En esimerkiksi sanonut, että jatkuva läsnäolo tekisi kenestäkään hyvän vanhemman, joten tuota vastaan argumentoiminen tuntuu aika kummalliselta.

Esimerkiksi väitteesi, että jos tarvitsee paljon omaa aikaa ja tilaa on sopimaton vanhemmaksi. Minun käsitykseni mukaan lapsen elämässä voi olla useita tärkeitä aikuisia. ja silloin esim. äiti joka tarvitsee omaa tilaa, voi ottaa sitä. Oletkos koskaan ajatellut, että ihmiset, joilla on suuri tilantarve, saattavat omata paljon lapselle hyödyllisiä taitoja juuri siksi, että ottavat sitä omaa tilaa? Lapsi tarvitsee apljon muutakin elämänsä aikana kuin äidin joka istuu kotona häntä varten. Ja varsinkin kun aika monella kotona istujalla on lopulta aika vähän anttevaa lapselleen. Marttyyriäidin lapsena voin pahoin ajatuksesta, että vanhemmuuden mitta olisi se, ettei vanhempi tarvitse omaa aikaa. Ja kokemuskin on osoittanut- mulla on ollut suuri oman tilan ja elämän tarve. Ja lapseni voivat oikein hyvin ja pärjäävät elämässään. Jos jotain hankaluuksia on olut, ne ovat kyllä kummunneet tuolta marttyyriosastolta. Väitteesi on todellakin ihan soopaa.

Miksi oikeastaan teit lapsia, jos asenteesi on tämä, että lasten kanssa olo on marttyyrina kotona istumista ja kärsimistä, kun et tilaa tarvitsevana ihmisenä saa toteuttaa itseäsi. Lapset tuntuvat olevan sinulle vain taakka ja este elää omaa elämää.

Pieni vinkki, ehkäisy on olemassa ja lapsia ei ole kenenkään pakko tehdä

Kuullostat poikkeuksellisen onnelliselta ihmiseltä!

Olihan piristävän hyvin kirjoitettu tämän palstan anniksi.

Kyllä minä kaipaan omaa aikaa kuten myös parisuhdeaikaa. Olemme yrittäjäperhe, mies tekee töitä paljon, myös viikonloput. Minä olen hoitanut lapset melkein yksin jo 9 vuotta, samalla töitä tehden ja täysin yksin kodin hoitaen. Olen väsynyt jota perussairaus vielä pahentaa.

En minä sano että kaipaan lomaa lapsista vaan tästä kaikesta. Olin joskus himoliikkuja, kaipaan liikuntaa, yksin. Kaipaan hetkiä ettei kukaan ole minulta vailla mitään, edes seuraa. Tarvitsen aikaa koota itseni ja kuunnella itseäni.

Pari vuotta sitten romahdin ihan kokonaan, melkein vuosi meni saikulla. Nukuin puoli vuotta. Toisen puoli vuotta hoidin kipuja.

Meille on käynyt niin että kun elämme näitä kuuluisia ruuhkavuosia niin samalla eletään huonointa aikaa firman suhteen ja elämä näyttää muutenkin kurjimman puolensa. Olen haudannut muutamaan vuoteen vanhempani, sairastunut, lastani on koulukiusattu rankasti.. Paljon muitakin isoja juttuja jotka henkisesti nujersi. Kun vuosia hoidat vain muita, muiden asioita, hoidat, järjestelet, autat, annat oman selkänahkasi välillä saamatta itsellesi omaa aikaa, hoivaa ja ymmärrystä niin romahtaa se vahvakin ihminen.