Miksi katkeruus on niin kauheaa?

Katkeruus on vain tunne, eivätkä tunteet noin yleisesti ottaen ole kovin tärkeitä. Olisi kyllä hölmöä antaa epämiellyttävien tunteiden hallita elämäänsä jopa vuosien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus sitoo sinut iäksi menneisyyteen ja niihin ikäviin tapahtumiin. Vie elämänilon. Jos tapahtuu jotakin ikävää, tietysti niihin kuuluu reagoida. Olla vihainen, surullinen. Olla vihainen siitä että sua on loukattu ja surullinen siitä mitä olet menettänyt. Ja ennen kaikkea ymmärtää, että maailmassa tapahtuu kaikenlaista eikä kukaan, edes se joka on sua loukannut, ole sulle mitään velkaa. Sun kuuluu itse surra se mitä tapahtui. NIin pääset eteenpäin. Katkeruus syntyy siitä että jäät velkomaan sua loukanneelta tai jotakin muulta jotakin, odotat tai vaadit. Silloin kaikki muut menevät elämässä eteenpäin ja sinä jäät pikkulapset tasolle kiukuttelemaan. Siksi. Ei kannata katkeroitua.

Oletko itse päässyt noilla hienoilla neuvoillasi ylitse esim. raiskauksesta, pahoinpitelystä tai koulukiusaamisesta? Tekijä ei ole sinulle mitään velkaa, vaikka olisi jäänyt rangaistuksetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu ja arvasin, että saan hyviä neuvoja miten ei pidä katkeroitua. Tiedän hyvin, mitä katkeruus tuo tullessaan, tiedän määritelmän ja seuraukset. Tarkoitin tässä nyt sitä miten väärintekijän annetaan leimata toinen katkeraksi ja asia on sillä selvä. Ei sillä väliä, mitä ihmiselle on tehty, mutta jos se avaa suunsa se on vaan katkera. Moni varmasti (minun lisäkseni) pitää suunsa kiinni siinä pelossa, että saa katkeran ihmisen leiman. Miksi katkeruus ei ole hyväksytty tunne, siinä kuin suru tai vihakin? 

Ap

Eikö se ole todennäköistä ja odotettavissa, että väärintekijä leimaa toisen katkeraksi? Miten siihen pitäisi puuttua, ja kenen? Sekin ihminen todennäköisesti leimautuu toisten silmissä vastuun pakoilijaksi.

Toisekseen, katkeruutta ei hyväksytä, koska kulttuurimme normien mukaista on joko maksaa potut pottuina kerralla tai ylittää kohtaamansa vääryydet tyynesti eikä jauhaa niistä pitkään lähipiiriä kuormittaen.  Nykyään ei ole enää sellaista katkeruudesta vapauttavaa käytäntöä kuin ennen muinoin kyläkäräjät, joihin voitiin tulla myös arkipäiväisten kaunojen kanssa. Normin mukaan loukatun ihmisen pitää tormistautua ja jatkaa eteenpäin ylpeänä, vaikka pahalta tuntuu.

Loukatun ihmisen pitää ymmärtää, että elämässä voi sattua epäoikeudenmukaisia asioita, myös hänelle.  Ja käsitellä itse pettymyksensä. Ja antaa anteeksi

Öööh, siis mennään juuri siihen että loukatun tulee niellä loukkaus, antaa anteeksi ja jatkaa elämää, muuten on katkera. 

no jos elämän realiteettien hyväksyminen on nielemistä niin juu. Ja juu. Muuten on katkera. Mutta eihän kukaan estä jäämästä kiinni menneisyyteen ja olemasta katkera. Kyllä senkin voi valita :)  Tiedän ihmisiä jotka vielä kuolinvuoteella olivat katkeria jostain mitä se joku kaskyt vuotta sitten sanoi, eikä koskaan muuttunut sellaiseksi kuin hän olisi toivonut. Siinähän se elämä meni, katkeruudessa höyryten. Kuoleman hetkellä tajuaa että jäi koko oma elämä siinä sivussa elämättä, rakkaudet rakastamatta, unelmat touetuttamatta. Koska se joku silloin joskus anoi jotain mikä oli niin loukkaavaa. Tuskaa vielä sitten lisää se kun tajuaa, että kukaan muu ei edes muista koko asiaa, vaan on jatkanut elämäänsä tahollaan. Mutta toki, valitse vaan katkeruus jos se on susta se oikea vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu ja arvasin, että saan hyviä neuvoja miten ei pidä katkeroitua. Tiedän hyvin, mitä katkeruus tuo tullessaan, tiedän määritelmän ja seuraukset. Tarkoitin tässä nyt sitä miten väärintekijän annetaan leimata toinen katkeraksi ja asia on sillä selvä. Ei sillä väliä, mitä ihmiselle on tehty, mutta jos se avaa suunsa se on vaan katkera. Moni varmasti (minun lisäkseni) pitää suunsa kiinni siinä pelossa, että saa katkeran ihmisen leiman. Miksi katkeruus ei ole hyväksytty tunne, siinä kuin suru tai vihakin? 

Ap

Eikö se ole todennäköistä ja odotettavissa, että väärintekijä leimaa toisen katkeraksi? Miten siihen pitäisi puuttua, ja kenen? Sekin ihminen todennäköisesti leimautuu toisten silmissä vastuun pakoilijaksi.

Toisekseen, katkeruutta ei hyväksytä, koska kulttuurimme normien mukaista on joko maksaa potut pottuina kerralla tai ylittää kohtaamansa vääryydet tyynesti eikä jauhaa niistä pitkään lähipiiriä kuormittaen.  Nykyään ei ole enää sellaista katkeruudesta vapauttavaa käytäntöä kuin ennen muinoin kyläkäräjät, joihin voitiin tulla myös arkipäiväisten kaunojen kanssa. Normin mukaan loukatun ihmisen pitää tormistautua ja jatkaa eteenpäin ylpeänä, vaikka pahalta tuntuu.

Loukatun ihmisen pitää ymmärtää, että elämässä voi sattua epäoikeudenmukaisia asioita, myös hänelle.  Ja käsitellä itse pettymyksensä. Ja antaa anteeksi

Niin tyypillistä koulukiusaajan puhetta! Oletko kenties uskovainen, ne ovat pahimpia. Mitä vaan saa tehdä ja uhrin on aina annettava anteeksi kun pyydetään...

Katkeruus ja kauna on kamalaa etenkin aikuisten sisarusten välillä. Aina on sisarussarjassa joku joka velkoo vanhempien virheitä toisilta sisaruksiltaan vielä senkin jälkeen kun asiasta vastuussa olleet vanhemmat ovat kuolleet ja kuopattu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus sitoo sinut iäksi menneisyyteen ja niihin ikäviin tapahtumiin. Vie elämänilon. Jos tapahtuu jotakin ikävää, tietysti niihin kuuluu reagoida. Olla vihainen, surullinen. Olla vihainen siitä että sua on loukattu ja surullinen siitä mitä olet menettänyt. Ja ennen kaikkea ymmärtää, että maailmassa tapahtuu kaikenlaista eikä kukaan, edes se joka on sua loukannut, ole sulle mitään velkaa. Sun kuuluu itse surra se mitä tapahtui. NIin pääset eteenpäin. Katkeruus syntyy siitä että jäät velkomaan sua loukanneelta tai jotakin muulta jotakin, odotat tai vaadit. Silloin kaikki muut menevät elämässä eteenpäin ja sinä jäät pikkulapset tasolle kiukuttelemaan. Siksi. Ei kannata katkeroitua.

Oletko itse päässyt noilla hienoilla neuvoillasi ylitse esim. raiskauksesta, pahoinpitelystä tai koulukiusaamisesta? Tekijä ei ole sinulle mitään velkaa, vaikka olisi jäänyt rangaistuksetta?

Joo,mm  koulukiusaamisesta, vuosien pettämisestä, kaltoinkohtelusta lapsuudenperheessä. Tiedän ihmisiä jotka ovat päässeet eteenpäin paljon pahemmastakin.  Tekijän rangaistukset eivät käytännössä auta sua yhtään. Pakenet vain omaa tuskaasi kostonhimoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu ja arvasin, että saan hyviä neuvoja miten ei pidä katkeroitua. Tiedän hyvin, mitä katkeruus tuo tullessaan, tiedän määritelmän ja seuraukset. Tarkoitin tässä nyt sitä miten väärintekijän annetaan leimata toinen katkeraksi ja asia on sillä selvä. Ei sillä väliä, mitä ihmiselle on tehty, mutta jos se avaa suunsa se on vaan katkera. Moni varmasti (minun lisäkseni) pitää suunsa kiinni siinä pelossa, että saa katkeran ihmisen leiman. Miksi katkeruus ei ole hyväksytty tunne, siinä kuin suru tai vihakin? 

Ap

Eikö se ole todennäköistä ja odotettavissa, että väärintekijä leimaa toisen katkeraksi? Miten siihen pitäisi puuttua, ja kenen? Sekin ihminen todennäköisesti leimautuu toisten silmissä vastuun pakoilijaksi.

Toisekseen, katkeruutta ei hyväksytä, koska kulttuurimme normien mukaista on joko maksaa potut pottuina kerralla tai ylittää kohtaamansa vääryydet tyynesti eikä jauhaa niistä pitkään lähipiiriä kuormittaen.  Nykyään ei ole enää sellaista katkeruudesta vapauttavaa käytäntöä kuin ennen muinoin kyläkäräjät, joihin voitiin tulla myös arkipäiväisten kaunojen kanssa. Normin mukaan loukatun ihmisen pitää tormistautua ja jatkaa eteenpäin ylpeänä, vaikka pahalta tuntuu.

Loukatun ihmisen pitää ymmärtää, että elämässä voi sattua epäoikeudenmukaisia asioita, myös hänelle.  Ja käsitellä itse pettymyksensä. Ja antaa anteeksi

Niin tyypillistä koulukiusaajan puhetta! Oletko kenties uskovainen, ne ovat pahimpia. Mitä vaan saa tehdä ja uhrin on aina annettava anteeksi kun pyydetään...

Väärin. Olen opetellut antamaan anteeksi ja arvostamaan elämääni. Ymmärrät koko ajatuksen väärin, ehkä olet itse niin täynnä katkeruutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus sitoo sinut iäksi menneisyyteen ja niihin ikäviin tapahtumiin. Vie elämänilon. Jos tapahtuu jotakin ikävää, tietysti niihin kuuluu reagoida. Olla vihainen, surullinen. Olla vihainen siitä että sua on loukattu ja surullinen siitä mitä olet menettänyt. Ja ennen kaikkea ymmärtää, että maailmassa tapahtuu kaikenlaista eikä kukaan, edes se joka on sua loukannut, ole sulle mitään velkaa. Sun kuuluu itse surra se mitä tapahtui. NIin pääset eteenpäin. Katkeruus syntyy siitä että jäät velkomaan sua loukanneelta tai jotakin muulta jotakin, odotat tai vaadit. Silloin kaikki muut menevät elämässä eteenpäin ja sinä jäät pikkulapset tasolle kiukuttelemaan. Siksi. Ei kannata katkeroitua.

Oletko itse päässyt noilla hienoilla neuvoillasi ylitse esim. raiskauksesta, pahoinpitelystä tai koulukiusaamisesta? Tekijä ei ole sinulle mitään velkaa, vaikka olisi jäänyt rangaistuksetta?

En ole se jolta kysyit mutta olen, kaikista noista ja monesta muustakin asiasta. Olin hirvittävän vihainen pitkään, surin ja raivosin. Mutta pääasiassa itsekseni, pahimmista asioista ammattiauttajan kanssa.

Minulle riitti se, että joku näki, että minua on kohdeltu väärin ja sain ikään kuin oikeutuksen tunteilleni. En koskaan ole puhunut näistä asioista väärintekijöille, eivätkä he saaneet mitään rangaistusta. Minulle oli hyvin vapauttavaa päästää irti niistä kauheista kokemuksista ja todeta, että nyt olen ollut vihainen kyllin pitkään (syystäkin), haluan jättää pahat asiat taakseni ja jatkaa elämääni.

En mieti kokemaani väkivaltaa tai kiusaamista enää juuri koskaan. Ne, jotka tekivät väärin, eivät merkitse minulle mitään. Minä jatkan elämääni.

Suosittelen tosiaan ammattiauttajaa, jos kukaan lähelläsi ei edes näe, miten väärin sinua kohdeltiin. On sinun valintasi, miten jatkat, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että katkeruus tuskin tekisi minua yhtään onnellisemmaksi tai tasaisi tilejä kenenkään kanssa. Keskityn rakastamaan niitä, jotka ovat sen arvoisia, en vihaamaan niitä, jotka kohtelevat huonosti. Enkä tosiaan ole mikään pyhimys, ihan tavallainen ihminen ongelmineni ja puutteineni. :)