Lue keskustelun säännöt.
Puhutaanpa ero-asioista nostamalla kissat oikeasti pöydälle(teinkin kommentistani oman aloituksen)
03.04.2016 |
Ei ole mitään rohkeaa erota, aivan naurettavaa puhua vuonna 2016, että nainen on rohkea kun eroaa. Ihmisten itsekeskeisyys ajaa suurimman osan avioliitoista eroon. Tämän päivän nainen eikä mieskään ei kunnioita perhettä, yhteistä onnea, yhteisiä lapsia eikä enää mitään. Minä, minun onni, minun elämä, minun tarpeet, minun lapset, minun, minun, minun!
Vika on löystyneessä moraalissa, yhteiskunnan hyysäyksessä ja tasa-arvoistumisen huipentumassa. Ei ole enää paluuta. Vika on myös ihmisessä, joka ei halua korjata tekemäänsä virhettä toisten ihmisten hyväksi. Lapset ovat AINA sijaiskärsijöitä. En jaksa kuunnella enää yhdenkään kaverin, sukulaisen, tuttavan erovuodatuksia. Jokainen liitto olisi korjattu yhteisellä halulla, tässä asiassa ovat syyllisiä niin miehet kuin naisetkin. Olen lasten puolella, ei kiinnosta aikuiset, jotka eivät selviä elämästään ja ongelmistaan! Kun kerran lapsia on haluttu on tunnettava vastuu niiden parhaasta mahdollisesta huolehtimisesta ja onnesta, jokainen mukula ansaitsee onnellisen lapsuuden. Aikuinen pystyy myös nielemään epäonnistumisia, pettymyksiä ja kolhuja, näin on aina ollut, PAITSI EI ENÄÄ TÄNÄPÄIVÄNÄ.
Itsekin olen naimisissa, ongelmia on ollut PALJON. Eri kulttuureja molemmissa suvuissa, oikeita sekamelskoja ovat meidänkin lapset. Rakkaus, toisen kunnioitus ja HALU+VAHVA TAHTO ovat pitäneet meidät yhdessä. Tieto siitä, että kumpikaan ei ole täydellinen, anteeksianto. Seksielämään panostus. Siinä teille ohjeita, jos ette ole noita itse keksineet.
Hyvää elämää ja eläkää ihmisiksi!
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Jos avioero ei olisi mahdollista ja aviorikos olisi rikoslaissa ja siitä automaattisesti rangaistuksena kuolemantuomio, niin ehkä sitten ihmiset jaksaisi yrittää. Niin ja esiaviollinen seksi tietäisi kanssa hirttonarua kaulan ympärille. Nyt on helpompi vain erota.
Itseasiassa monet tutkimukset osoittaa että paikoissa missä on kuolemantuomio käytössä, ei ole vähempää rikollisuutta, monessa jopa enemmän.
Eikös tuolla periaatteella oo sama jos puoliso uhkais väkivallalla jos toinen haluaisi erota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen perheestä, jossa vanhempien olisi pitänyt erota jo ollessani ala-asteikäinen. Suoranaista väkivaltaa ei vanhempien välillä ikinä ollut, mutta jos pienestä lapsesta lähtien aisti vanhempien välisen kylmyyden. Mutta siitä huolimatta että vanhemmat eivät toimeen tulleen, niin roikkuivat yhdessä meidän lapsien takia, kunnes nuorinkin meistä pääsi lukioon. Eli ainakin 8-10 vuotta liian pitkään.
Väitän että lapsuuteni olisi voinut olla paljonkin onnellisempi, jos vanhemmat olisivat vaan eronneet ja antaneet itselleen mahdollisuuden olla onnellisia. Ei elämäänsä onneton ja tyytymätön vanhempi ole lapselle hyvä, vaikka kuinka sillä saataisiin molemmat vanhemmat pidettyä samassa taloudessa.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on alkoholisoitunut, ei huomioi minua mitenkään, ei ole seksiä, minä voin huonosti tässä suhteessa, joka ei aina ole ollut tällainen. En pysty enää kunnioittamaan miestäni, vaan halveksin häntä. Pitääkö meidän silti vain pysyä yhdessä?
AP:n ohjeita tulkiten pitää, koska jos eroatte, lapsenne alkavat kärsiä.
Muista myös ap, että sinun ei tule riidellä lasten kuullen. Ei myöskään koskaan hermostua tai laiskuuttaan olla suostumatta lasten pyyntöihin. Elät lasten onnellisuutta varten, oma elämäsi on merkityksetön.
20 % liitoista on onnellisia. Loput onnettomia. Onnettomien liittojen lapset ovat onnettomia, eroavatpa vanhemmat vai ei. Onnellisuus tarttuu ja onnettomuus myös. Älä ole varma ap, että lapsesi eivät kärsi. Ne kärsivät huonosta ilmapiiristä. Lapset tajuavat kyllä millaiset suhteet perheessä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet pareista ei myöskään osaa erota. Katkeroidutaan ja tapellaan lapsia aseina käyttäen.
Mitä jos kaikki eroavat parit sitoutuisi edelleen olemaan loistavia vanhempia, eivät mollaisi entistä puolisoaan lapselle. Hoitaisi itsensä eron jälkeen omille jaloilleen ja näyttäisi omalla esimerkillään että erosta huolimatta elämä voi olla ihanaa ja merkityksellistä, ei se elämä siihen lopu.
Mikäli ottaisi uuden kumppanin, niin ottaisi sellaisen joka ymmärtää kumppanin mukana tulevat lapset ja heidän tarpeensa.
Turha sitä on kieltää, etteikö lapsi kärsisi erosta (jos perhe-elämä ei ole ollut totaalista helvettiä ennen eroa). Varmasti on paljon myös vallalla itsekkyyttä ja ajatusta siitä, miten vanhemmat saisivat hyvän elämän itselleen. Mutta enpä toisaalta tunne yhtäkään eronnutta vanhempaa, jota ei kalvaisi vahva syyllisyys ja häpeäkin erosta. Erot eivät ole olleet hetkessä tehtyjä päätöksiä. Sitten on näitä avioliittoja, jossa toinen on lähinnä töissä ja toimii harvoin vierailevana tähtenä kotona. On avioliittoja, joissa molemmat vanhemmat ovat niin paljon töissä tai matkoilla, että lapset asuvat suurimman osan ajasta esimekiksi isovanhemmilla tai pahimmassa tapauksessa kiertävät eri hoitopaikkoja jatkuvasti. Sitten on avioliittoja, joiden tunnekylmyys on ahdistavasti aistittavissa jopa ulkopuolisille vierailijoille, saati perheessä eläville lapsille. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia ja erilaisia perhemalleja on ollut maailman sivu. Historiallisesta näkökulmasta voi olla jopa harvinaisempaa, että kahden aikuisen ja lasten muodostama perhe toimisi kasvukotina; varakkailla hoitajat ovat huolehtinet kasvatuksesta, köyhemmillä kenties laajempi suku tai yhteisö. Lasten hyvinvointi ja turvallisuus kumpuaa kenties jostain muusta kuin vanhempien pitkäikäisestä avioliitosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka on tämä "tämän päivän nainen" joka ei kunnioita ketään eikä mitään? Kummallista, etten ole törmännyt häneen, kun kuitenkin tunnen paljon naisia ja olen itsekin sellainen. Tunnen myös paljon eronneita naisia, yritteliäitä naisia, jotka hoitavat yksin lapset, työn ja raha-asiat, samalla kun mies elää sosiaaliavustuksilla eikä lapset kiinnosta.
Miten lapsen etu on se, että jatketaan avioliittoa, jonka toinen osapuoli esimerkiksi hyväksikäyttää lasta? Tai raiskaa tai pahoinpitelee vaimoa? Tällaisia asioita ei muuten monesti ulospäin näe.
Entä miten lapsen etu on se, että vanhemmat, jotka eivät enää voi sietää toisiaan, joiden arki on jatkuvaa riitelyä ja hampaidenkiristelyä, pysyvät yhdessä? Tai se, että jompikumpi vanhemmista syystä tai toisesta dominoi koko perheen arkea virtahepo olohuoneessa -tyyliin? Minä toivoin koko lapsuuteni vanhempieni eroavan, eikä taustalla edes ollut mitään näin vakavaa.
Aloittajalla on tavattoman yksioikoinen näkökulma aiheeseen. Se, että sinun on mahdollista korjata avioliittosi hyvällä tahdolla ei tarkoita että jokaisen olisi. Aina se ei todellakaan ole edes yrittämisen arvoista. Herää kuplastasi ja ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia tilanteita ja taustoja, eikä vanhempien yhdessä pysyminen todellakaan takaa onnellista lapsuutta.
No, mutta ap:n viikonloppu sai kruununsa muiden ihmisten eroja arvostelemalla. Ap kuvittelee oman liittonsa pikkuongelmat suuriksi parisuhdeongelmiksi. Todellisia ongelmia on vasta sitten, kun toinen tai molemmat liiton osapuolet eivät enää halua niitä korjata.
Neuvotkin liiton hoitoon olivat sellaista itsestään selvää lässynläätä, että täyspäistä hävettäisi.
Mitäs ap teet, jos miehesi päättää olla enää haluamatta hoitaa suhdettanne ja eroaa sinusta? Piiskaatko itseäsi syyllisyydellä päivästä toiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan sinut ap itsessäni 10 vuoden takaa. Olisin voinut kirjoittaa aliituksesi. Olin todella mustavalkoinen ja ahdasmielinen ihminen.
Sitten hupsista keikkaa ero osui omalle kohdalleni.
Nyt olen kiitollinen. Minusta kasvoi suvaitsevainen ja tyytyväinen ihminen eikä minua kiinnosta enää tippaakaan muiden ihmisten erot!! Enkä tuomitse enää ketään!
Ero osui kohdalle? Siis se vain tapahtuu itsekseen ilman, että osapuolet ovat mitenkään itse aktiivisina toimijoina suhteen karille saattamisessa. Tällaiseen retoriikkaan kyllä törmää varsin usein. Asiat vaan tapahtuvat, mutta ihmiset muka eivät itse tee ja tuota asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan sinut ap itsessäni 10 vuoden takaa. Olisin voinut kirjoittaa aliituksesi. Olin todella mustavalkoinen ja ahdasmielinen ihminen.
Sitten hupsista keikkaa ero osui omalle kohdalleni.
Nyt olen kiitollinen. Minusta kasvoi suvaitsevainen ja tyytyväinen ihminen eikä minua kiinnosta enää tippaakaan muiden ihmisten erot!! Enkä tuomitse enää ketään!
Ero osui kohdalle? Siis se vain tapahtuu itsekseen ilman, että osapuolet ovat mitenkään itse aktiivisina toimijoina suhteen karille saattamisessa. Tällaiseen retoriikkaan kyllä törmää varsin usein. Asiat vaan tapahtuvat, mutta ihmiset muka eivät itse tee ja tuota asioita.
Aikalailla niin se elämä yleensä vaan tapahtuu. Toki ihmiset tekee ja tuottaa asioita, mutta ei ne aina tee ja tuota asioita kovinkaan tietoisesti, jos ymmärrät. Ihmiset myös kasvaa ja oppii jatkuvasti elämänsä aikana itsestään ja ympäröivästä maailmasta asioita jotka myös muuttaa niitä ja heidän käsityksiään asioista, arvot muuttuu, alkavat haluamaan täysin eri asioita kuin avioituessaan ja koska avioliitto on kuitenkin kahden eri ihmisen välinen liitto niin silloin aika usein käy niin ettei kumpainenkaan enää ole se sama kuin avioituessa. Tää tietysti aiheuttaa erilaisia tilanteita ja olosuhteita mihin voi olla lopulta aika vaikea vaikuttaa. Ihmiset ei kovin helpolla muutu ja hyvä niin.
En ole sama joka kirjoitti tuon aiemman.
Tunnistan sinut ap itsessäni 10 vuoden takaa. Olisin voinut kirjoittaa aliituksesi. Olin todella mustavalkoinen ja ahdasmielinen ihminen.
Sitten hupsista keikkaa ero osui omalle kohdalleni.
Nyt olen kiitollinen. Minusta kasvoi suvaitsevainen ja tyytyväinen ihminen eikä minua kiinnosta enää tippaakaan muiden ihmisten erot!! Enkä tuomitse enää ketään!