Yhä useamman naisen tulisi valita sinkkuelämä

Olen muuten ap:n kanssa samaa mieltä paitsi, että kyllä miehet muutakin kun seksiä parisuhteista haluavat. Muistetaan nyt, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä, eivätkä ryhmä. Mutta aihe on mielestäni hyvä. Olen hyvin paljon samaa mieltä siitä, että yksinkin voi olla onnellinen ja tyytyväinen elämään. Kaikki eivät tarvitse parisuhdetta, puolisoa tai lapsia tuntemaan itseään tai elämäänsä onnelliseksi tai ns. kokonaiseksi. Varsinkin kun elämme niinkin hienossa maassa kuin Suomi, jossa naiset saavat kouluttautua ja elää elämäänsä juuri niinkuin haluavat. Kenenkään ei ole pakko mennä naimisiin tai hankkia perhettä ''koska muut sanoo niin tai koska kaikki muutkin'', vaan saa päättää itse valinnoistaan. Ja sama toisin päin. Toisaalta, jos haluaa olla huonossa suhteessa mielummin kuin yksin, niin siitä vaan.

Sanon vaan, että mun mielestä kivittämisen sijaan pitäisi nostaa hattua rehellisille ihmisille ja arvostaa muiden mielipiteitä. Kaikista ihmisistä vaan ei ole vanhemmiksi, vaimoiksi tai aviomiehiksi. Eikä kaikki sovi parisuhteisiin. Ja tavallaan olisi kyllä hienoa, jos vaikka pettäjät esimerkiksi ymmärtäisivät tämän.

Toivottavasti minä en kuulosta katkeralta, koska sitä en todellakaan ole. Mä saatan mennä naimisiin ja hankkia lapsen tai lapsia, jos oikea ihminen tulee joskus eteen, mutta en missään nimessä rupea tyytymään keneenkään. Olen mielummin yksin ja rakastan sitä, että saan olla itsenäinen. Vaikka sen tajuamiseen menikin hieman aikaa. Kaikki naiset nyt vaan ei ole prinsessoita, jotka sieltä tornista pitää pelastaa. Jotkut meistä tulee alas ihan omin voimin.

Minä kannustaisin perheellisiä naisia harkitsemaan asumiskuviotaan, jos tuntuu että kaikki kotityöt ja lastenhoito jää vain naisen harteille. Itse aloin väsymään ja masentumaan, kun mies ihan surutta lisäsi työtuntejaan kysymättä minulta mitään, vaikka tiesi että olen henkisesti tiukoilla kotona jo valmiiksi. Lisäksi teki ylitöitä lähes päivittäin, otti vastaan viikonloppuvuoroja jne. Kotona sitten "ei jaksanut" lapsen kanssa edes kirjaa lukea, kun nuokkui vaan sohvalla ja huokaili väsymystään. Pahimmillaan meni samaan aikaan lapsen kanssa nukkumaan, eipä siinä jäänyt parisuhdeaikaa tai mitään muutakaan...ja ennen kuin kasa palstamiehiä tulee haukkumaan minua epäkiitolliseksi elätiksi, niin kerron, että myös minä toin talouteen tuloja vajaan tonnin edestä per kuukausi + mies oli täysin tietoinen jaksamisongelmistani. Lisäksi meillä ei ollut esim. asuntolainaa tai muuta pakottavaa, jonka vuoksi olisi pitänyt tienata aina vaan enemmän, kyse oli pelkästä itsekkyydestä ja ahneudesta. Jonkin aikaa katselin tilannetta, yritin puhua- ja miehen aina suuttuessa tein hiljaisuudessa sen ratkaisun, että etsin itselleni oman asunnon lähistöltä ja muutin pois.

Yhtäkkiä mies saikin järjestettyä elämänsä niin, että siihen mahtui sekä parisuhdeaikaa, aikaa lapselle että kohtuullisesti töitä. Itse tapaan lasta päivittäin joten hän ei kärsi tilanteesta mitenkään. Saan olla omassa rauhassa säännöllisesti, enää ei kiukuta kun miehen luona vieraillessa on helvetinmoinen sotku kaikkialla (ei kuulu mulle) ja olen oppinut ottamaan rennosti ekan kerran elämässäni. Masennuksen tunteet ovat väistyneet, ja suhde mieheeni on parantunut todella paljon. Vissiin hätä seksinpuutteesta ajoi miehen järjestämään viikottain parisuhdeaikaa. ;)

Pelkät seksisuhteet ei minua kiinnosta, arvostan itseäni ja toista. Seksi kuuluu rakkauteen eli kun toisen ihmisen tuntee kunnolla ja on rakastunut myös henkiseen puoleen toisessa. Sitoutumispuoli (jos ei ihan avioliitto mutta vähintään ajatus loppuelämän yhdessäolosta) täytyy myös olla kunnossa. En ymmärrä miksi täytyisi koeajaa ennenkuin voi tutustua paremmin... Kyllä jokainen aikuinen sinkkuihminen tietää oman seksuaalisuutensa ja mitä haluaa. Ja siitä aiheesta voi ja pitää keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Minä kannustaisin perheellisiä naisia harkitsemaan asumiskuviotaan, jos tuntuu että kaikki kotityöt ja lastenhoito jää vain naisen harteille. Itse aloin väsymään ja masentumaan, kun mies ihan surutta lisäsi työtuntejaan kysymättä minulta mitään, vaikka tiesi että olen henkisesti tiukoilla kotona jo valmiiksi. Lisäksi teki ylitöitä lähes päivittäin, otti vastaan viikonloppuvuoroja jne. Kotona sitten "ei jaksanut" lapsen kanssa edes kirjaa lukea, kun nuokkui vaan sohvalla ja huokaili väsymystään. Pahimmillaan meni samaan aikaan lapsen kanssa nukkumaan, eipä siinä jäänyt parisuhdeaikaa tai mitään muutakaan...ja ennen kuin kasa palstamiehiä tulee haukkumaan minua epäkiitolliseksi elätiksi, niin kerron, että myös minä toin talouteen tuloja vajaan tonnin edestä per kuukausi + mies oli täysin tietoinen jaksamisongelmistani. Lisäksi meillä ei ollut esim. asuntolainaa tai muuta pakottavaa, jonka vuoksi olisi pitänyt tienata aina vaan enemmän, kyse oli pelkästä itsekkyydestä ja ahneudesta. Jonkin aikaa katselin tilannetta, yritin puhua- ja miehen aina suuttuessa tein hiljaisuudessa sen ratkaisun, että etsin itselleni oman asunnon lähistöltä ja muutin pois.

Yhtäkkiä mies saikin järjestettyä elämänsä niin, että siihen mahtui sekä parisuhdeaikaa, aikaa lapselle että kohtuullisesti töitä. Itse tapaan lasta päivittäin joten hän ei kärsi tilanteesta mitenkään. Saan olla omassa rauhassa säännöllisesti, enää ei kiukuta kun miehen luona vieraillessa on helvetinmoinen sotku kaikkialla (ei kuulu mulle) ja olen oppinut ottamaan rennosti ekan kerran elämässäni. Masennuksen tunteet ovat väistyneet, ja suhde mieheeni on parantunut todella paljon. Vissiin hätä seksinpuutteesta ajoi miehen järjestämään viikottain parisuhdeaikaa. ;)

'

Miten se kotona oleminen on niin rankkaa? Yhden lapsen kanssa? Tuliko yllätyksenä? Olet tyypillinen seksillä kiristävä mukavuudenhaluinen nainen. Sinun kaltaistesi naisten takia lasten hankkiminen ei enää kiinnosta. Miehesi varmaankin osaltaan ansaitsi mitä oli tulossa, mutta toisaalta meillä on vain sinun kertomuksesi tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Minä kannustaisin perheellisiä naisia harkitsemaan asumiskuviotaan, jos tuntuu että kaikki kotityöt ja lastenhoito jää vain naisen harteille. Itse aloin väsymään ja masentumaan, kun mies ihan surutta lisäsi työtuntejaan kysymättä minulta mitään, vaikka tiesi että olen henkisesti tiukoilla kotona jo valmiiksi. Lisäksi teki ylitöitä lähes päivittäin, otti vastaan viikonloppuvuoroja jne. Kotona sitten "ei jaksanut" lapsen kanssa edes kirjaa lukea, kun nuokkui vaan sohvalla ja huokaili väsymystään. Pahimmillaan meni samaan aikaan lapsen kanssa nukkumaan, eipä siinä jäänyt parisuhdeaikaa tai mitään muutakaan...ja ennen kuin kasa palstamiehiä tulee haukkumaan minua epäkiitolliseksi elätiksi, niin kerron, että myös minä toin talouteen tuloja vajaan tonnin edestä per kuukausi + mies oli täysin tietoinen jaksamisongelmistani. Lisäksi meillä ei ollut esim. asuntolainaa tai muuta pakottavaa, jonka vuoksi olisi pitänyt tienata aina vaan enemmän, kyse oli pelkästä itsekkyydestä ja ahneudesta. Jonkin aikaa katselin tilannetta, yritin puhua- ja miehen aina suuttuessa tein hiljaisuudessa sen ratkaisun, että etsin itselleni oman asunnon lähistöltä ja muutin pois.

Yhtäkkiä mies saikin järjestettyä elämänsä niin, että siihen mahtui sekä parisuhdeaikaa, aikaa lapselle että kohtuullisesti töitä. Itse tapaan lasta päivittäin joten hän ei kärsi tilanteesta mitenkään. Saan olla omassa rauhassa säännöllisesti, enää ei kiukuta kun miehen luona vieraillessa on helvetinmoinen sotku kaikkialla (ei kuulu mulle) ja olen oppinut ottamaan rennosti ekan kerran elämässäni. Masennuksen tunteet ovat väistyneet, ja suhde mieheeni on parantunut todella paljon. Vissiin hätä seksinpuutteesta ajoi miehen järjestämään viikottain parisuhdeaikaa. ;)

Ja nytkö sitten elelet tolla tuhannella eurolla kuussa?  Jos tää maailma on menossa tähän, niin kyllä surulliselta vaikuttaa. En tiedä kertooko tämä enemmän suomalaisesta naisesta vai miehestä, ainakin jotain yhteiskunnasta.